Maistuu ihan… bologneselta

Ruokaa valmistaessani odotan kahta asiaa. Ensinnä toivon sen olevan maukasta – hmm, kukapa ei – ja toiseksi toivon sen näyttävän hyvältä. Sillä vaikka ”puhtaus onkin puoli ruokaa”, niin kyllä kauneuskin on. Kaunis ruoka maistuu paremmalta – ja sitä on mukavampi tarjoillakin.

IMG_5117Tämä mielessäni antauduin seuraavan reseptin vietäväksi. Paljon mainostamani keittokirja Kasvisruokaa koko perheelle antoi taas näyttöä teoksen laatijoiden vahvasta osaamisesta, kun jonkin ajan päästä kattilassa poreili annos maukasta bolognesekastiketta, ilman jauhelihaa tosin. Tämän ruoan yhteydessä tutustuin myös mustiin belugalinsseihin, jotka varmasti jäävät käyttötuotteisiini.

Käsittääkseni bolognesella tarkoitetaan jauhelihaa sisältävää kastiketta, joten ruoan nimike, ”bolognese mustista linsseistä” saattaa kuulostaa hämäävältä. Kun valmista tuotosta maistaa, saa nimi kuitenkin merkityksensä, sillä tämä kastike todella maistuu hyvin paljon bologneselta. Ihan varmasti tulen tekemään tätä uudestaankin.

IMG_5162Asia josta en tämän ruoan kohdalla pitänyt oli sen ulkonäkö. Kastikkeesta tuli ruman väristä, ei ollenkaan kirjan kuvan mukaista punertavaa, vaan ruman ruskeaa. Syynä tähän varmasti oli balsamiviinietikka, jonka lisäystä ei reseptin mukaan pidetty välttämättömänä, mutta jota itse halusin maun vuoksi käyttää. Useat lähiaikoina valmistamani maukkaat bolognesekastikkeet ovat nimittäin sisältäneet juuri balsamicoa tai jotakin muuta viinietikkaa. Kirjan kuvan annokseen se suurella todennäköisyydellä on taidettu jättää laittamatta, kuten kuvasta otettu kuva vieressä kertonee.

Mutta siis suuri suositus. Ja jos Kasvisruokaa koko perheelle on vielä tutkimatta, kannattaa siihenkin käydä nopeasti käsiksi. Jatko-osakin, Lisää kasvisruokaa koko perheelle, on jo putkahtanut uunista ulos ja odotan innolla, mitä sillä on tarjota.

Bolognese mustista linsseistä

4-6 annosta

IMG_51241 porkkana
1 keltasipuli
1-2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
1,5 dl mustia belugalinssejä
500 g tomaattimurskaa
2 dl ranskankermaa
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus juustokuminaa, jos pidät sen mausta
4 annosta spagettia (itse tarjoilin ohran kanssa, joka toimi myös hyvin)
(suolaa) ja pippuria
basilikaa tai oreganoa

Tarjoiluun:
parmesaanijuustoa

Kuori porkkana ja raasta karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota kasviksia öljyssä kattilassa ja lisää sitten linssit, tomaattimurska, ranskankerma, vesi, liemikuutio, sokeri, balsamiviinietikka ja halutessasi juustokumina.
Keitä raotetun kannen alla noin 25 min. kunnes linssit ovat mielestäsi sopivantuntuisia. Soseuta kastike sileäksi sauvasekoittimella tai keitä vielä vähän, jotta ainekset soseutuvat. Ohenna kastiketta tarvittaessa vedellä.
Keitä pasta sillä aikaa, kun kastike vielä kiehuu.
Mausta kastike maun mukaan suolalla, pippurilla sekä basilikalla tai oreganolla ja tarjoile pastan ja parmesaanin kera.

Lautasellani on krokotiilia: Ujon chilinsyöjän mangokastike ynnä marinadi – vaikkapa krokotiilille

K-Supermarket Jakomäki lienee ainoita, ellei ainoa, Suomessa ajoittain krokotiilin lihaa myyvä kauppa. Pääsiäisen tienoilla huomasin sitä jälleen olevan tarjolla, joten Aleksi pääsi krokotiiliostoksille. Metsästysreissu tuotti tulosta ja pakastimeemme sujahti puolisen kiloa matelijan pyrstöfileetä. Eksoottista!

Muutamia kuukausia myöhemmin kaivoimme erikoisen paketin kylmästä lämpimään ja rupesimme miettimään krokotiili-illallisemme sisältöä. Reseptiikkoja löytyi niukasti, lähinnä nyrkkisääntö tuntui olevan, että tämä lähes täysin rasvaton otus vain käytetään pannulla. Makupariksi tälle jonkinsortin kanan ja possun sekoitukselle resepteissä vaikutti suositeltavan jotakin voimakasta, chilistä ja sen sellaista. Näinpä leikkelimme kimpaleen pihveiksi, marinoimme australialaisohjetta noudatellen ja annoimme piipahtaa grillissä, minuutin per puoli. Valmistustapa tuntui olevan oikea, lihasta tuli sopivan mureaa.

Entäpä maku sitten? Kuten myyjä aiemmin oli kuvaillut, krokotiili tosiaan oli eräänlainen kanan ja possun sekoitus, jossa rakenne tuli possusta, maku kanasta. Jotenkin paistotavasta, lihan valkoisuudesta ja toivotusta kypsyydestä tuli mieleen tonnikala. Pahoittelut tässä kohtaa siitä, että liha jäi kuvaamatta, mutta yllä olevan marinadi-linkin takaa voitte tarkastella ainakin valmiin lihan ulkonäköä.

IMG_3182Krokotiilin rinnalle valmistimme mango-chilikastiketta Helsingin Sanomien ohjeella, jota alunperin suositeltiin kanalle. Vaikka kastike osoittautuikin sangen ujoksi, eikä marinadikaan lopulta mikään tulinen ollut, pidimme silti krokotiilikokeiluamme onnistuneena. Marinadin makuun saattoi vaikuttaa se, että emme onnistuneet tähän hätään löytämään sitruunamyrttiä, emmekä oikein tietoa sen korvaamisesta. Tiedä sitten, onko tuo maultaan kuinka voimakasta tai dominoivaa…

Ehkäpä tämä saa ainakin itsevalmistetun krokotiilin kanssa jäädä ainokaiseksi kokeiluksi, mutta kannatti ehdottomasti. Suosittelen muillekin vastaavaa eksotiikkaa keittiötouhuihin.

P.S. Samaisen jakomäkeläisputiikin ajoittaisiin erikoisuuksiin kuuluu myös seepranliha, jota ajattelimme tilaisuuden tarjoutuessa kokeilla.

(Sitruunamyrtti-)chilimarinadi

500 g krokotiilin fileetä (kana taikka jokin vaalea kala voisivat niin ikään pitää tästä marinadista)
1 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl inkivääriraastetta
1 valkosipulinkynsi
2 pientä punaista chiliä
1 tl sitruunamyrttiä (makutakuuta tästä ei ole)
0,6 dl (sitruunamyrtti)-sweet chili -kastiketta

Leikkaa filee parin sentin paksuisiksi pihveiksi – tai kuutioiksi, mikäli haluat laittaa sen vartaisiin.
Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi, poista chileistä siemenet ja pilko.
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin, mutta mielellään kahden-kolmen tunnin ajan.
Grillaa krokotiilipihvejä korkeassa lämpötilassa nopeasti, minuutti per puoli. Älä ylikypsennä!

Mango-chilikastike

1,5 dl

IMG_3181125 g mangososetta
0,5 dl ranskankermaa
puolikas punainen chili
0,5 rkl hunajaa
0,25 tl currya (me jätimme tämän pois)
(10 tippaa tabascoa, tämän poisjättäminen saattoi vaikuttaa mietoon makuun oleellisesti, mutta tabasco ei kuulu käyttämiimme ainesosiin)
suolaa
mustapippuria

Poista chilistä siemenet ja hienonna. Sekoita ainekset yhteen ja anna kastikkeen maustua jääkaapissa hetken verran.
Tarjoa esimerkiksi krokotiilin tai broileriruokien kera.

Sadepäivän broileria ja chorizoa

Valmistimme viikonloppuna mainioita jauhelihapullia, jotka terästettiin pienellä määrällä chorizoa. Lihapulliin tulen palaamaan vielä tuonnempana mutta kerronpa nyt mitä syntyi siitä, kun lähdin etsimään käyttötarkoitusta ylitsejääneelle chorizolle. Syntyi mausteinen broileri-chorizokastike, jonka takia kannattaisi jopa ostaa chorizoa – ei vain tuhlata ylimääräistä – niin maukasta se mielestäni oli.

IMG_3021Reseptin, jonka muokkasin omiin raaka-ainevarantoihini sopivaksi, takana oli Mama Gastro, jonka blogiin täytyykin tämän perusteella tutustua tarkemminkin. Mama oli valmistanut ruoan uunissa ja padassa, mutta minä päädyin nyt kasari liedellä vaihtoehtoon, lähinnä siitä syystä, että käyttämäni broileri oli kypsää, enkä oikein nähnyt syytä oman versioni kohdalla hartaaseen haudutteluun. Mutta mikäli mielitte tehdä tästä pidemmän kaavan uuniruokaa, tutustukaa toki edellä linkitettyyn alkuperäiseen reseptiikkaan.

Miksi sitten kutsun tätä sadepäiväiseksi, on siitä syystä, että kuten Mama itsekin toteaa, ei tämä mikään kesäisen kevyt ruokalaji ole. Mutta sopii ihan hyvin myös Suomen suveen, ainakin jos sellainen sopivan viileähkö +10 astetta ja sadetta aamusta iltaan osuu kohdalle. Siis sellaiseen ihan tyypilliseen juhannussäähän. No, tänä vuonna luotamme toki parempaan… Pikku-Kokin ensimmäinen juhannuskin vielä.

Mutta tämä tästä. Hyvää oli.

Mausteinen kana-chorizokastike

4 annosta

IMG_3010140 g chorizoa (käytin raakaversiota)
400 g kypsää kanaa tai broileria
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
pala punaista chiliä (jätä pois jos haluat miedomman version)
0,5 tl chilihiutaleita
1 tl oreganoa
0,5 tl juustokuminaa
1 laakerinlehti
1 rkl hienonnettua persiljaa
35 g tomaattipyreetä
1,5 rkl soijakastiketta
1 prk tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 dl kuohukermaa
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Lisäksi:
riisiä/kuskusia/pastaa valintasi mukaan

Purista chorizomakkaramassaa kuorestaan ja pyörittele pieniksi palloiksi. Paista pallot pannulla kypsiksi ja siirrä pannulta sivuun odottamaan.
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli, hienonna chili ja poista siemenet. Sekoita keskenään chilit, oregano, juustokumina, hienonnettu laakerinlehti ja persilja.
Kuullota sipulit pehmeiksi chorizon jälkeensä jättämässä rasvassa. Lisää tomaattipyree ja paista minuutin verran. Lisää mausteseos ja paista vielä hetki. Lisää soijakastike, tomaattimurska, vesi ja kuohukerma. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen koska myös soijakastike ja chorizo ovat suolaisia. Kiehauta kastike ja tarkista maku.
Lisää kastikkeeseen paistetut chorizopallerot ja paloiteltu kypsä broileri.
Tarjoile valitsemasi lisäkkeen kera.

Kai kesästä saa ainakin haaveilla?! -salaatti

Elämme vuodenaikaan nähden kylmiä aikoja. (Hmm, koskakohan emme…) Vappu kolkuttelee jo oven takana, mutta silti tuntuu siltä, että toppatakki ei ole vieläkään liioittelua ja kun aamulla uskaltautuu lähtemään ulos ilman pipoa, kylmä viima muistuttaa jo muutaman minuutin päästä, että ei todellakaan olisi pitänyt lähteä soitellen sotaan. Aargh! Onko liikaa pyydetty, että huhtikuun ylitettyä jo puolivälin, voisivat auringonsäteet jo pikkuhiljaa alkaa lämmittää tälläkin puolella palloa?

IMG_1994Kevätsäätä tai ei, ainakin lautaselle on mahdollista jo tuoda ripaus kesän tuntua. Minä tein näin pääsiäisenä, kun tarjoilin ruokavieraillemme alkupalaksi salaattia, jossa fetajuusto sai makuparikseen mansikoita ja mustikoita. Oivallinen yhdistelmä muuten ja voisin kuvitella, että juuri sopiva esimerkiksi grilliruoan kumppaniksi. Tämän K-Ruoka -sivustolta bongatun reseptiikan kruunasi maukas mansikka-vinaigrette. Vinaigreten kanssa onnistuminen ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut niinkään varmaa, joten tästäkin syystä koin tällä kertaa suurta onnistumisen tunnetta. Ja sainpa käyttöön myös ihastuttavat uudet kanamunakuppini.

Kyllä se kesä sieltä saapuu – ainakin lautasille.

Mansikka-fetasalaatti

2 annosta (tai 4 pientä alkupalaa)

IMG_199065 g pinaatinlehtiä
250 g mansikoita
125 g pensasmustikoita
100 g fetajuustoa
tuoreita basilikanlehtiä

Mansikka-vinaigrette:
100 g mansikoita
IMG_19932 rkl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl sinappia
ripaus suolaa ja mustapippuria

Levitä pinaatinlehdet tarjoiluvadille. Poista mansikoista kannat ja viipaloi salaattiin tulevat marjat. Ripottele mansikat ja mustikat salaattipedille. Pilko feta salaatin päälle ja lisää pinnalle reilusti tuoretta basilikaa.
Valmista mansikka-vinaigrette: soseuta mansikat sauvasekoittimella. Lisää öljy, etikka ja sinappi. Sekoita tasaiseksi kierrevatkaimella, kunnes kastike muuttuu sakeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa mansikka-vinaigrette salaatinkastikkeena.

Halloumi kuuluu grilliin – mutta voi sitä silloin tällöin maistella muutenkin

img_1097Halloumijuustoa suoraan grillistä ei voita mielestäni juustoista mikään. Toki on joitakin lyömättömiä makupareja, kuten vuohenjuusto ja paholaisenhillo tai mozzarella ja tomaatti, joille halloumi itsekseen ei välttämättä vedä vertoja. Mikäli lautaselle halloumin kumppaniksi kuitenkin nakataan oikeita asioita, toisin sanoen mangoa ja tummaa balsamicokastiketta, syntyy eräänlainen Match Made in Heaven, jonka myötä vie halloumi makuparikategoriassakin armotta voiton. Melkomoinen superjuusto siis.

Ehdoton tosiasia on, että halloumi kuuluu grilliin ja sitä myöten erityisesti kesään. Joitakin onnistuneita piirakoita olen siitä valmistanut, mutta sen paistaminen pannulla tuntuu jotenkin laimealta. Tästä huolimatta, tai ehkäpä juuri tämän takia, halusin kokeilla sen toimivuutta kastikkeessa ja kehittelin seuraavan jauhelihakastikkeen. Toimii, tuli todetuksi.

img_1110-versio-2Tämä kastike sopinee tarjoiltavaksi yhtä lailla riisin, ohran tai kuskusinkin kera, mutta minä valitsin seuralaiseksi pastan, gnoccheja tällä kertaa. On muuten hassu juttu, että täysin samoista aineksista koostuvat pastalajit maistuvat eri muotoisina erilaiselta. Itse en erityisemmin innostu pennen tai fusillin muodoista, gnocchi- ja farfalle-pasta ovat suosikkejani. Sarvimakaronia laitan vain ja ainoastaan makaronilaatikkoon. Uusin löytöni on orzo-pasta, jota sain maistaa ravintola Bellevuessa alkuvuodesta. Viime viikolla löysin sitä vihdoin kaupastakin, joten piakkoin tuo riisimäinen asia ilmiintyy kotilautasillemmekin. Monet ovat siis pastan ilmeet, ja hyvä niin.

Jee, tänään alkaa maaliskuu, joka tarkoittaa jo kevättä ja lähestyvää grillikauden alkua! Sillä vaikka niin kovasti päätimmekin grillata läpi talven, on grilli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta saanut jälleen nököttää työttömänä syksystä lähtien. No, hyvä senkin on kerätä voimia, sillä kesäkausi lienee jälleen uurastusta pullollaan.

Halloumi-jauhelihakastike

4 annosta

img_1103-11 sipuli
2 porkkanaa
pala juuriselleriä
oliiviöljyä kuullottamiseen
400 g jauhelihaa
200 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
2 dl demi-glacea
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria
1 tl minttua
chilirouhetta / tuoretta chiliä maun mukaan
150-200 g halloumijuustoa
tuoretta basilikaa

Lisäksi:
pastaa/riisiä/ohraa/kuskusia

Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkanat ja juuriselleri. Veistele porkkanat ja selleri kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi.
Kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. Lisää pannulle jauheliha ja jonkun ajan päästä porkkana- sekä sellerisuikaleet. Freesaile kasviksia hetki.
Lisää pannulle tomaattimurska sekä -pyree, demi-glace, sokeri, suola ja mausteet. Hauduttele kannen alla puolisen tuntia.
Kuutioi halloumi ja silppua basilika. Lisää juusto ja puolet basilikasilpusta kastikkeeseen ja hauduta vielä noin 10 min.
Viimeistele lopulla yrttisilpulla ja tarjoile valitsemasi lisukkeen kera.

Pääroolissa täytetyt palsternakat – ja yksi pieni opetus

Syksyllä uutuuskirjoja ilmestyy kuin sieniä sateella. Keittokirjaihmisellä on kova työ kahlata uusien opusten viidakossa; selailla ja lukea, etsiä mielenkiintoisimmat reseptit ja vielä toteuttaa ne käytännössä. Ja silti, vaikka kuinka yrittäisi, aina osa suunnitelmista jää ajatustasolle, aina osa ihastuttavista kirjoista kauppojen ja kirjastojen hyllyille, täysin huomaamatta. Tässä tuskin auttaa se, että tilasin taas uuden ruokalehden – aivan kuin ne edelliset eivät olisi jo riittäneet. No, paheensa kaikilla.

img_8761Jälleen yksi mielenkiintoinen keittokirja purjehti näköpiiriin, joten päätin rakennella jonkinnäköisen kokonaisuuden sen tarjoilemista resepteistä. Tällä kertaa jätänkin kyseisen teoksen, Satokauden ruokaa, vielä toistaiseksi sen kummemmin puntaroimatta ja keskityn esittelemään sen pohjalta syntyneitä omia aikaansaannoksiani, täytettyjä palsternakkoja ja sitruunakastiketta. Todettakoon kuitenkin, että vielä en saanut tarpeekseni. Siis toisin sanoen: nämä reseptit vakuuttivat ja paluu kirjan äärelle on toteutuva lähitulevaisuudessa. Kokeilkaapa tekin.

Ja vielä itse palsternakasta: Kovinkaan montaa vuotta en ole sen parissa aktiivisesti ahkeroinut, mutta oikeastaan kaikki nyt mieleen tulevat palsternakkakokeilut ovat olleet maukkaita. Suosittelen siis testailemaan myös muilla tavoin, se maistuu maukkaalta myös miltei sellaisenaan esimerkiksi osana uunikasviskimaraa.

Me söimme täytettyjä palsternakkoja broilerin kera. Rinnalle keittelin mukavan pirskahtelevan sitruunakastikkeen, jonka ohjeistus löytyi niin ikään samaisen Satokauden ruokaa -opuksen sivuilta. Artikkelini otsikossa mainittu opetus tuleekin sitten tässä: Älä tee tätä kastiketta etukäteen, tai mikäli teet, opiskele jostakin, miten tämän tyyppinen kananmunaa ja kermaa sisältävä kastike lämmitetään oikeaoppisesti. Me nimittäin lämmitimme aikaansaannokseni ja sen jälkeen meillä oli annos juoksettunutta sitruunakastiketta. Ja niin kuin ehdin jo iloita onnistumisestani, Aleksi nimittäin vastaa meillä yleensä ottaen kastikepuuhista. No, paremmalla tietämyksellä ensi kerralla…

Täytetyt palsternakat

4 annosta

img_87604 suurehkoa palsternakkaa
oliiviöljyä
suolaa

Täyte:
kypsennettyjen palsternakkojen sisus
0,5-1 dl mantelirouhetta (minä korvasin pähkinärouheella)
0,5 dl korintteja
100 g fetajuustoa
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl tuoretta minttua
1 rkl sitruunankuoriraastetta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
ripaus chilijauhetta
1 kananmuna
(voita tai öljyä mahdolliseen paistamiseen)

Koristeluun:
1 granaattiomenan siemenet (ei-niin-viitseliäille tiedoksi: näitä löytyy nykyään myös pakastealtaasta valmiiksi käsiteltyinä)
mintunlehtiä

Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
Pese, halkaise ja aseta palsternakat uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. Sivele ne oliiviöljyllä ja mausta suolalla. Kypsennä uunin keskitasolla noin tunti.
Kun palsternakat ovat hieman jäähtyneet, koverra ne ontoiksi.
Sekoita kulhossa palsternakkojen sisus, mantelirouhe, korintit, fetajuusto murennettuna, valkosipulinkynsi sekä minttu hienonnettuna, sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, oliiviöljy, mausteet ja kananmuna.
Täytä seoksella palsternakkojen puoliskot ja aseta ne taas yhteen. Paahda 250-asteisessa uunissa noin 5 min.
Halutessasi voit myös sitoa puolikkaat yhteen ruoanlaittoon sopivalla narulla ja paistaa ne öljyssä tai voissa kullanruskeiksi.
Viimeistele valmiit palsternakat tarjolle koristelemalla ne granaattiomenan siemenillä ja mintunlehdillä.

Sitruunakastike kalalle tai broilerille

2 rkl voita
0,5 (kevät)sipulia
2 tl sitruunankuoriraastetta
2 rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa ja sokeria
mustapippuria
1 dl kuohukermaa
2 kananmunan keltuaista
2 rkl (lehti)persiljaa

Koristeluun:
(lehti)persiljaa

Kuumenna voi pienessä kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää sitruunankuoriraaste ja -mehu sekä mausteet.
Vispilöi kerma ja keltuaiset kulhossa ja kaada sitten hyvin sekoittaen kattilaan. Kuumenna seosta samalla vispilöiden, kunnes seos sakenee. Nosta pois levyltä, sekoita joukkoon yrtit ja peitä kannella, ettei kastike jäähdy.

Salaattia kolmelle grillaajalle

IMG_7421Perjantaina vietimme taas kotikolossa makoisia hetkiä, kun valmistauduimme tulevaan mysteeriviikonloppuun. Tai minulle mysteeriseen; eilen sain nauttia Aleksin järjestämästä ”jännäpäivästä”, tänään taas minulle järjestetystä vauvasuihkusta, jee!

Mutta palataanpa takaisin perjantaihin, köökin ja grillin äärelle. Koska pääruokamme oli tällä kertaa niin kovin yksinkertaista, on tarkoituksenani esitellä teille muutama varsin mainio lisäke esimerkiksi grilliruoan kumppaniksi. Mitä pääruokaamme tulee haluan kuitenkin suositella kokeilemaan myös sitä. Tässä ohjeistus: täytä lehtipihvit ja/tai wieninleikkeet kinkulla ja juustolla, grillaa tai paista pannulla ja saat sveitsinleikkeleitä. Keitä rinnalle uusia perunoita tillin kera, valmista vielä perinteinen kananmunakastike (ohje alla) ja luulenpa, että ollaan jo monen mielestä kiinni melko maukkaissa makumaailmoissa. Sillä niinhän se oikeasti on, että yksinkertainen on kaunista – ja usein myös maukasta. Lisäksi makuihin liittyvät muistot ovat asia, joka usein saa ruoan maistumaan vieläkin paremmalta. (On toki uskallettava ottaa se riski, että heikosti onnistunut toisinto menneisyyden herkkuhetkestä laimentaa, jopa totaalisesti romuttaa, tärkeän makumuiston.) Kun kananmunakastikkeesta puhutaan lennähdän itse lapsuuteni kesiin Etelä-Pohjanmaalle. Mummin perunamaa ja itse kerätty ruohosipuli, siitä eivät kananmunakastikkeen lähtökohdat enää parane. No, kyllä se täällä kotikolossakin hyvältä maistui, melkein yhtä hyvältä.

Entäpä nuo lupaamani kolme salaattia sitten? Kuten grillaajatkin myös nämä ovat sangen erilaisia keskenään. Yksi täyttää lautasensa mieluiten perinteisesti perunalla, toinen kaipaa makuja maailmalta ja kolmas janoaa jotakin raikasta. Perunan ystäville ehdotan perunasalaattia avokadolla mehevöitettynä, välimerellisistä mauista innostuville lämmintä tomaatti-fetasalaattia ja raikastelijoille vesimelonisalsaa. Vesimelonisalsan ideasta kiitos lähtee Kamera & Kauha -blogin suuntaan, vaikka maustamisen toteutinkin lopulta omalla tyylilläni. Lähtökohdan lämpimään tomaatti-fetasalaattiin taas löysin Jupen keittiöstä, mutta kokonaisuus on omaa käsialaani.

Suosittelen koko trioa; nämä salaatit täydentävät toisiaan ja sopivat hyvin vaikka samalle aterialle. Hyvä vaihtoehto on myös asettaa lämmin fetasalaatti alkuruoan asemaan, jolloin paistaminen kannattaa suorittaa vasta juuri ennen tarjoilua.

Salaatilla siivitettyjä herkutteluhetkiä toivotellen!

Peruna-avokadosalaatti

4-6 annosta

IMG_6918750 g uusia perunoita
2 avokadoa
2 kevätsipulia
retiisejä

Kastike:
0,5 dl majoneesia
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kermaviiliä
2 tl limemehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Kun perunat ovat viilentyneet, puolita tai tarvittaessa isompien kohdalla jaa ne neljään osaan.
Kuori, poista kivi ja viipaloi avokado. Silppua kevätsipulit varsineen, pese ja viipaloi retiisit.
Yhdistä salaatin ainekset varovasti käännellen.
Valmista kastike sekoittamalla yhteen kaikki ainekset.
Sekoita kastike varovasti käännellen salaattiin.
Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Lämmin tomaatti-fetasalaatti

4 alkuruoka-annosta

IMG_74251 sipuli
150 g (pakaste)pinaattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
20 kirsikkatomaattia
fetajuustoa
tuoretta basilikaa
punaviinietikkaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä ja lisää sitten pinaatit. Paista seosta muutaman minuutin ajan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Jaa sipuli-pinaattiseos neljän annosvuoan pohjalle.
Huuhtele tomaatit ja kuutioi feta. Hienonna basilika pienemmäksi.
Sekoita tomaatit, fetakuutiot ja basilika kulhossa. Pirskottele joukkoon punaviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria. Sekoita ja jaa seos annosvuokiin sipuli-pinaattipohjien päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Vesimelonisalsa

4 annosta

IMG_74086 dl vesimelonia pieninä kuutioina
6 dl tomaattia pieninä kuutioina
2 tl tuoretta chiliä silputtuna
4 rkl kevätsipulin varsia silputtuna
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Yhdistä pilkotut aineet keskenään. Lisää loraus oliiviöljyä ja hiukan sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Kananmunakastike

4 annosta

4 rkl voita
5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl maitoa
3-4 kananmunaa
suolaa
valkopippuria
ruohosipulia silputtuna

Keitä kananmunat koviksi, noin 10 min. Säikäytä kylmällä vedellä ja kuori.
Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Kypsytä muutama minuutti, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito hyvin sekoittaen ja kun kastike on suurustunut lisää mausteet ja pilkotut kananmunat. Valkopippuria tämä kastike vaatii melko runsaastikin maustuakseen hyvin.