Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 70: Ravintola W30; kuvankaunista keskellä kaupunkia

Kun pitkän, pitkän tauon jälkeen pääsimme valikoimaan paremman luokan ravintolaa kahdenkeskiseen illanviettoon, ei päätös ollutkaan ihan helppo. Kun fine dining -kokemuksia pääsee keräilemään takataskuun enää muutaman kerran vuodessa, on uusia vaihtoehtoja ehtinyt syntyä Helsinginkin kokoiseen kaupunkiin jo lukuisia, jonka lisäksi itse on vääjäämättä tipahtanut niiden suhteen kärryiltä, vaikka kuinka alan lehtiä ja niihin liittyviä muita kirjoituksia pyrkiikin lueskelemaan. Lisäksi ovat tietysti ne ravintolat, joihin jo vuosia on veri vetänyt, mutta jotka ovat edelleen kokematta.

No, tulevaisuudessa lienee enemmän aikaa unohtumattomille ravintolailloille, sellaisille jotka olivat osa säännöllistä elämäämme ennen perheen perustamista. Nyt tehdään muuta ja nautitaan siitä! Sekä ”koulutetaan” – eli tutustutetaan – siinä sivussa kahdesta vielä pienestä ihmisestä kahta kokenutta ravintolakävijää, sellaista, joille mielellään kustantaa vähän kalliimmankin ravintolaelämyksen.

Nyt olimme kuitenkin liikkeellä kahdestaan. Lopulta paikka valikoitui sangen ravintolatietoisten ystävien suosituksesta ollen vasta kuukausi sitten ovensa avannut W30. Ravintola sijaitsee Senaatintorin ja Esplanadin välimaastossa Wuorion talossa osoitteessa Unioninkatu 30 ja houkuttelee kävijöitä kauniiseen ravintolasaliinsa suurilla ikkunoillaan.

IMG_8400

”W30 on makumatka ranskalais-skandinaaviseen keittiöön. Ravintolan menut rakennetaan kauden tuoreista raaka-aineista ja ruoan valmistuksessa käytetään erilaisia tekniikoita kulinaarisen kokemuksen maksimoimiseksi.”

Totta. Tästä ravintolan omasta kuvauksesta olen valmis allekirjoittamaan joka sanan. Se, mitä meille tarjoillaan on enemmän ja vähemmän ranskalaishenkistä, alusta loppuun tuoretta ja erityistä teknistä osaamista osoittavaa. Vaikka aivan jokainen meille tarjoiltu annos ei mielestäni ollutkaan makunsa puolesta täysosuma, olivat ne kaikki harvinaislaatuisen kauniita esityksiä.

Päätämme ruokailla pisimmän ravintolan tarjoileman suositusmenun mukaisesti, seitsemän ruokalajia yhteensopivine viineineen. Kun tähän lisätään vielä keittiön pieni tuulihattutervehdys ja talon leipävalikoima sekä meidät aivan erityisesti hurmaava loppuhuipennus, saamme viettää ravintolassa yhteensä liki kolme ihastuttavaa tuntia.

Kolmesta alkuruoasta ensimmäinen, eräänlainen kesäkasvisravioli, tarjoillaan valkoisen parsan, vuohenjuuston ja kasvisliemen, consommen, kera. Annoksesta jää erityisesti mieleen sen todella maukas liemi, ravioli itsessään on hiukan vaatimaton. Alkuruoka-annoksista toinen koostuu kirjolohesta, herneestä, kurkusta ja kyssäkaalitartaletista, jotka saavat rinnalleen piimäkastikkeen. Kastike saisi ehkä ottaa hieman enemmän annosta haltuun, mutta muuten kokonaisuus on vallan mainio. Alkuruokien lihapuolta ja samalla niiden ranskalaisinta antia edustava possuterriini on todella hyvää.

IMG_8409

Pääruokien pariin siirryttäessä saamme ensin eteemme turskaa beurre blanc -kastikkeella kesäkurpitsan ja perunakukan kera. Annos on jälleen kerran taidokas. Toinen pääruoka-annoksista, vasikkaa kahdella tapaa, saa meiltä niin ikään kiitosta, vaikka ihan täyskymppi se ei olekaan. Lihan ylikypsä versio on suussasulavaa, taikinakuorrutettu hiukan mautonta. Lisäkkeet toimivat mainiosti ja kaiken kaikkiaan annos on joka tapauksessa monipuolinen ja mainio.

IMG_8412

Ensimmäiseksi jälkiruoaksi saamme jotakin erityisen mieluista: pullavanukasta. Sen rinnalle on koottu kokoelma erilaisia raparperiasioita, kanelijäätelöä ja suklaata. Nyt täytyy sanoa, että vähempikin olisi riittänyt; vahva raparperikastike on mielestäni annokselle hiukan liikaa, varsinkin kun myöskään kanelijäätelöstä ei potkua puutu. Mutta mallikas annos joka tapauksessa. Illan viimeinen virallinen osuus on ehkä myös se kaunein. Herukkabavaroise on täytetty suklaapannacotalla ja tarjoillaan lukuisten eri elementtien kera. Lautaselle on lastattu annos suloisia makuja ja upeaa silmänruokaa. Vaikka itse ehkä jälkiruoista innostuin enemmän ensimmäisestä, kerää tämä viimeinen ehdottomasti näyttävyyspisteet.

IMG_8414-2

Näin. Ihastuttava makumatka, jota tarkoin valikoidut viinit hienosti täydentävät, on nyt koettu ja valmistaudumme lähtöön, kun eteemme kannetaan jälleen aterimet. Pöytävarauksen yhteydessä mainitsemani Aleksin syntymäpäivä on kuin onkin siis noteerattu ja vielä korkojen kera. Saamme kirsikaksi kakun päälle oman pienen kakun ja lasit rosé shamppanjaa, aivan mahtavaa huomaavaisuutta!

Ilta jättää tyytyväiseksi. Ihan kaikki makumaailmat eivät ole täydellisiä, mutta eipä niiden tarvitsekaan olla. Kun itse nautin viinimenun vain puolikkaana, illan hinnaksi kahdelle tulee 311,00€, joka on linjassa ravintolan tason kanssa. Kesäisenä keskiviikkoiltana ravintola on valitettavan autio, mutta ehkäpä sadesää, vielä tunnettavuutta hakeva paikka ja vallitseva poikkeustila selittävät asiaa. Itse toivon W30:lle onnea sekä menestystä ja suosittelen uutta tulokasta mielelläni. Harmittavasti sain napattua vain muutaman kelvollisen valokuvan, mutta käykääpä itse katsomassa.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 69: Mikkelin Satamakahvila; ja se klassinen Hauki Burger

Yksi koronakevään ehdottomasti näkyvimpiä vaikutuksia perheemme elämään on ollut erilaisten ravintolaruokailujen puuttuminen. Viikonloppuiset hotelliaamiaiset ja brunssit, arjen luksuslounaat, teitä me olemme kaivanneet!

Nyt, kun tilanne ainakin hetkellisesti antaa taas myöden, olemme pienessä mittakaavassa lähteneet seikkailemaan myös ravintolamaailmaan. Juhannuksen päätteeksi teimme retken Mikkeliin ja saapuessamme kaupunkiin juuri sopivasti lounasaikaan päätimme pujahtaa Satamakahvilaan. Tämä pujahdus osoittautui postauksen ja suosituksen arvoiseksi.

Mikkelin Satamakahvilassa toteutettavat Satama Burger -gateringin premium burgerit valmistetaan laadukkaista raaka-aineista ja paistetaan aidossa hiiligrillissä. Raaka-aineiden saatavuuden mukaan tarjolla on myös klassikon asemaan noussut Hauki Burger. Juuri tämä klassikko houkutteli myös minua ravintolaa valitessamme. Tuuri oli hyvä, sillä sain haluamani.

IMG_8274
Hauki Burgerissa pihvi pääsee yksinkertaisessa – mutta kuitenkin maukkaassa – seurassa oikeuksiinsa.

Sivustonsa mukaan legendaarinen Mikkelin Satamakahvila on oikeastaan melko perinteinen grilli. Kaupungin pienessä satamassa sijaitseva kesäravintola tarjoilee burgereiden ohella ainakin suolaisia ja makeita vohveleita, sämpylöitä ja leivonnaisia, hampurilaisten rinnalle voi ostaa vaikkapa lankkuperunoita.

No, miltä se maistui? Hauki Burger (12,50€) oli sangen hyvä, oikeastaan erinomainen. Se sisälsi haukipihvin lisäksi marinoitua punasipulia ja remouladekastiketta sekä muutaman salaatinlehden. Yksinkertaisuudestaan huolimatta – tai ehkäpä juuri sen takia – annos antoi hienosti tilaa kruunulleen haukipihville ja ylsi ehdottomasti lähiaikojen mieleenpainuvimpien burgereideni listalle. Myös Aleksin Satamaburger (13,50€) toimi, samoin rinnalle tilatut perunat. Hieman valitettavasti Pikku-Kokin lasten vaihtoehto oli juuri sitä, mistä lasten oletetaankin pitävän: pihvi, juusto, kasat ketsuppia ja majoneesia. Lopputulos oli hieman kuivakka ja purilaisesta tuhoutui Pikku-Kokin toimesta lähinnä sämpylä, jota myös Neiti-Kokki nakersi innoissaan. No, ehkäpä grilli ei olekaan se paras mahdollinen paikka lasten syöttämiseen. Muutenkin, jos koko ravintolasta löytyy kokonaista yksi syöttötuoli, kertoo se ehkä sen hieman puutteellisesta lapsiystävällisyydestä.

Tykkäsin ehdottomasti. Jos Mikkelissä rupeaa hampurilaishammasta kolottamaan, kannattaa ilman muuta kokeilla Satamakahvilaa. Ja sitä nimenomaista Hauki Burgeria.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3+/5

Äitienpäivämenu à la ravintola Passio: ihastuttavaa poikkeusolojen fine diningia

Korona-ajan ensimmäinen kuukausi sujui mainiosti. Viikot kiltisti kotona, lasten kanssa ulkoilua ja ruokakaupassa käyntiä lukuun ottamatta tiiviisti Kotikolossa oleillen. Viikonloput uusia ulkoilupaikkoja etsiskellen. Mukavasti perheen parissa. Toinen kuukausi on tuonut mukanaan väsymyksen. Vaikka elämämme uuden kodin ansiosta on ollut koronasta huolimatta yhä edelleen mielenkiintoista ja antoisaa, on muiden ihmisten kaipuu selvästi alkanut nostaa päätään yhä enemmän. Kun on uusi koti, olisi ihanaa päästä esittelemään sitä, kutsua ystäviä ja sukulaisia kyläilemään. Kun tuo uusi koti sijaitsee melko lailla aitiopaikalla, tuntuu liki kidutukselta, että sen tarjoilemia palveluita ei ole lupa tai mahdollisuus päästä käyttämään. No, ei auta kuin toivoa, että lähestyvä kesä toisi pikkuhiljaa muutoksen…

Ihmisten jälkeen eniten kaipaan ravintoloita. Lauantain ja sunnuntain hotelliaamiaisia sekä brunsseja, sitä arjen luksusta, kun päätämme lähteä yhdessä lounaalle. Ravintolassa käyminen on tärkeä osa elämäämme, harrastus, jota emme Aleksin kanssa halunneet lopettaa tai laittaa tauolle edes lasten synnyttyä. Toki se on muuttanut muotoaan, mutta sehän kuuluu tietysti asiaan.

Kahden koronakuukauden aikana emme ole kuitenkaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta syöneet kertaakaan ravintolaruokaa. Vähänhän se nolottaa; kannatuksen vuoksi olisi tietysti pitänyt ostaa noutoruokaa, mutta me vaan emme ole take away -ihmisiä, minkäs sille voi. Äitienpäiväksi halusimme kuitenkin jotakin erilaista ja ystäväpariskunnan suosituksesta tilasimme ateriat ravintola Passiosta. Se kannatti; kolmen ruokalajin fine dining -elämys kotiinkannettuna oli kokemuksena sekä mielenkiintoinen että ehdottomasti jokaisen euronsa väärti. Ruoka oli todella hyvää, se oli helppo asetella kauniisti lautasille ja kerrankin tämän luokan ravintolasta löytyi lapsille vallattoman hyvä leikkipaikka. Jos tätä menoa jatkuu, haluan ehdottomasti kerran kuukaudessa kokea jotakin vastaavaa.

Alkupalaksi söimme rapuskagenia, parsaa ja briossia, pääruoaksi ricotta-pinaatti canneloneja ja jälkiruoaksi juustokakkua raparperin kera. Niin hyvää alusta loppuun! Tästä kaikesta maksoi ilomielin 93€ kuljetuksineen kaikkineen.

IMG_7718-1

IMG_7722-1

Vaikka Passio olikin meille jo ennestään tuttu ja hyväksi todettu ravintola – kävimme siellä syömässä joitakin vuosia sitten – yllätyimme siitä, kuinka hyvin fine dining -kokemus on siirrettävissä kotioloihin. Tietysti jokaisen ravintolan omanlaisensa tunnelma sekä palvelu ovat jo miltei puoli ruokaa, mutta joka tapauksessa tuli Passio esityksellään tehneeksi palveluksen alalleen: mikäli poikkeusoloissa jatketaan, tulemme varmasti tilaamaan vastaavia kokemuksia kotiovellemme myös uudestaan ja kehotan ilman muuta teitäkin kokeilemaan!

P.S. Mikäli aiempi kokemuksemme Passiosta kiinnostaa, voit kurkata arvioni täältä.

IMG_7465-1

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 68: Ravintola Zilla; pizza and zill

Kuten taitanette tietää, olemme ahkeria ulkoruokailijoita. Miltei tapaamisestamme lähtien minä ja Aleksi olemme pitäneet ruoanlaiton ohella rakkaimpana harrastuksenamme erilaisissa ravintoloissa käymistä. Haluan painottaa sanaa erilaisissa; arvostamme hyvin erilaisia ja eritasoisia ravintoloita. Totta kai fine dining on asia erikseen ja niin kuuluukin olla; jos maksaa ateriasta paljon, on lupa myös odottaa paljon. Ja tähän me olemme valmiita. Me emme tuhlaa moniin muihin asioihin, mutta ravintoloihin me tuhlaamme. Ne ovat meidän elämyksiämme, niitä me muistelemme vuosienkin jälkeen.

Perheen kasvaessa harrastusmahdollisuutemme ovat luonnollisesti muuttuneet. Vaikka ylpeänä äitinä toteankin, että harvoin näkee niin hienosti ravintolassa viihtyvää kaksivuotiasta kuin meidän Pikku-Kokkimme, ei häntäkään ihan vielä tunnu järkevältä ottaa mukaan pitkän kaavan mukaan nautitulle fine dining -illalliselle. Joidenkin vuosien päästä sitten. Toisenlaiset ravintolat sitä vastoin ovat tulleet meidän pikkuväellemme tuttuakin tutummaksi. Harrastamme paljon sekä brunsseja että viikonlopun ravintolapäivällisiä. Koska Neiti-Kokki yhä lähinnä nukkuu ja syö, teemme ravintolavalintojamme pitkälti Pikku-Kokin tunnelmien mukaan. Jos päivä on ollut kovinkin uhmakas, hakeudumme helpommin leikkipaikan äärelle, jos ongelmia ei ole ollut, valikoimme toisenlaisen paikan.

Tällä kertaa suuntaamme Vantaalle, tarkemmin sanottuna Tikkurilaan, josta olemme saman kadun varrelta huomioineet kaksi mahdollisesti kokeilemisen arvoista ravintolaa, Mama Mozza ja Zilla. Takaporttina on jo etukäteen hyväksi todettu Tikkuraitin ravintola Oklahoma, jota luotsaavat muuten samat tekijät kuin Zillaa.

Ensin vastaan tulee Mama Mozza ja pikaisen vilkaisun perusteella päätämme valita päivällispaikaksemme tämän pikkuruisen välimerellishenkisen ravintolan. No, talo on kuitenkin täyteen varattu, joten joudumme kääntymään kannoillamme. Seuraavalla kerralla sitten varauksen kera. Laitetaan paikka muistilistaan.

Matka jatkuu kohti Zillaa. Niin ikään tämä ravintola vaikuttaa ulkokuorellaan. Tällä kertaa vapaita paikkojakin riittää – näissä Rosson entisissä tiloissa niitä toki onkin huimasti enemmän pienen pieneen Mama Mozzaan verrattuna – ja pääsemme etsimään itsellemme sopivan pöydän. Pidämme kovasti paikan zillailuhenkisestä tunnelmasta ja Zilla tuntuu heti sopivalta ratkaisulta sangen monenlaiseen ajanviettoon, niin juhlailtaan kuin iltapäivän rentoiluun.

Entäpä se pääasia sitten, ruoka. Jos olisin etukäteen tutustunut paikkaan ja siitä kirjoitettuihin arvioihin, olisin valinnut toisin. Zilla on nimittäin niittänyt mainetta ja kunniaa napolilaisella pizzallaan, sellaisella paksumpipohjaisella. Minä sen sijaan valikoin broilerisalaatin (16,00€), joka osoittautuu, no, broilerisalaatiksi, ei kovin kummoiseksi sellaiseksi. Onneksi perheestämme kaksi ovat kuitenkin pizzatuulella, joten saamme kokea myös paikan pääasiallisen osaamisalan.

Totisesti pizza onkin maukasta. Aleksin listalta valikoima Brutal (17,00€) on nimensä veroinen: parmesania, salamia, ylikypsää Hanger Steakia, grillattua broileria, Smoky BBQ-kastiketta, tuoretta chiliä ja kevätsipulia. Ainoastaan Hanger Steakin pienoinen kuivakkuus laskee pisteitä himpun verran, mutta muuten kyseessä on varsin laadukas pizzakokemus. Pikku-Kokin kahden täytteen lastenpizza (10,00€) taitaa olla paras tähän asti vastaan tullut sellainen.

 

Jälkiruoaksi minä ja Pikku-Kokki nautiskelemme pallot Edelman Gelaton jäätelöä (4,00€) – nam! – Aleksi taas brownien kirsikkakompotin ja limemoussen kera (9,00€). Brownie ei valitettavasti oikein iske, se on kuivakkaa ja lisukkeilla kikkailu ei tuota toivottua lopputulosta. Parempi ratkaisu olisi yksinkertainen vaniljajäätelöpallo.

Siis mikäpä tässä. Zillan takia kannattaa pyörähtää Tikkurilassa, mikäli sattuu olemaan pizzamielellä. Muita lämpimiä ruokia en kokemattomuudessani pysty arvioimaan ja salaatti ei oikeammin vakuuttanut. Joka tapauksessa ehdottoman positiivinen kokemus.

Ruoka: 3/5 (Pizzat: 4+/5)
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 67: Ravintolat Treffi ja Wanda’s; kaksi vallan maukasta lähiöburgeria

Lähiaikoina ravintolavalintojamme ovat ohjailleet tietyt kriteerit. Olemme metsästäneet paikkoja, joissa tietysti olisi tarjolla maukasta ruokaa, mutta joissa myös koko perhe viihtyisi. Sillä mitä lasten kanssa ruokailuun tulee, on tullut todettua, että heidän viihtyvyytensä on vähintään puoli ruokaa. Joskus enemmänkin.

Se, että olemme metsästelleet lapsiystävällisiä ravintoloita, on vienyt meidät toisinaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin emme varmasti muuten olisi päätyneet; lauttasaarelaiseen Casa Mareen, joka selvästi on paikallisille asukkaille tärkeä, kodinomainen kohtaamispaikka, meilahtelaisklassikko White Ladyyn sekä myyrmäkeläiseen kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittuun Wanda’siin. Näissä ravintoloissa ovat olleet leikkipaikat – ja ruoka – kohdallaan.

Mutta emme mekään sentään joka kerta, edes nykyään, vain leikkipaikkojen perässä ruokaretkeile. Yhä edelleen hyvä ruoka on se ykkösjuttu, mitä ravintolavalintoihin tulee. Mielenkiintoiset paikat sekä kehutut annokset ajavat kohti uusia kokemuksia, ruokalehdet sekä -blogit antavat ideoita ravintoloista, joita testata. Kuten nyt viimeisenä herttoniemeläinen Treffi, joka lienee tuokin naapurustonsa asukkaiden suosiossa.

Näin. Tämän ”johdannon” myötä haluan esitellä teille muutaman lähiöravintolan, joiden vuoksi kannattaa vaikka vähän matkustaa. Ottaa metro Herttoniemeen tai juna Myyrmäkeen, lähteä kokemaan vähintäänkin oivallinen lähiöpurilainen.

Kaksi hyvin erilaista lähiöravintolaa, jotka haluan tuoda esiin, ovat Wanda’s Vantaan Myyrmäessä ja Treffi Helsingin Herttoniemessä. Ne molemmat tarjoilivat nimittäin jättihyvän burgerin ja ovat sellaisia paikkoja, joihin tulee varmasti mentyä uudestaan.

Treffissä nauttimani vegeburger vietteli runsaalla makumaailmallaan. Pihvin roolia näytteli grillattu, mukavasti savuinen portobello, johon blue cheese creme sopi vallan mainiosti, puhumattakaan sen päälle sulaneesta halloumiviipaleesta. Kun näihin lisätään vielä perinteiset pikkelöity punasipuli, tomaatti, salaatti ja suolakurkku sekä sopiva majoneesi, on nautinto taattu. Yksi parhaista kokemistani burgereista. Myös Pikku-Kokki piti kana-kasvisannoksestaan, samoin Aleksi omasta juustoburgeristaan, joka ei kuitenkaan yltänyt oman kasvisherkkuni tasolle. Tämän kokemuksen perusteella tulemme varmasti jo ihan lähitulevaisuudessa testaamaan myös Treffin jokaviikkoisen, vaihtuvateemaisen sunnuntaibrunssin.

IMG_0573-1

Mitä Treffiin paikkana tulee, ei kannata säikähtää vastaanottoa, joka ainakin lauantai-iltapäivänä oli hiukkasen alkoholinhuuruinen, kun katrainemme kurvasimme terassin kautta sisätiloihin. Ravintolan ruokapuoli on kuitenkin viihtyisä, eikä siellä tunne tuoneensa lapsia syömään nuhjuiseen kapakkaan. Edes leikkipaikan puute ei ainakaan tällä kertaa Pikku-Kokkia häirinnyt, vaan hän viihtyi mainiosti alusta loppuun. Suosittelen.

IMG_9715Tunnelmaltaan hyvin erilainen Wanda’s tarjoili sekin purilaiskokemuksen, joka ansaitsee ilman muuta erityiskehuja. Koska tuosta vierailusta on ehtinyt vierähtää jo tovi, muistikuvani ovat hiukan jo haalistuneet, mutta kyseessä joka tapauksessa oli todella maukas kanahampurilainen, jossa pyhän kolminaisuuden muodostivat kana, halloumi ja paholaisen hillo. Tykkäsin todella paljon ja uusintakierros Wanda’siin onkin jo suoritettu. Eivätkä nuo kaksi kertaa varmasti jää ainoiksi.

Toisin kuin Treffissä tunnelma Wanda’sissa on molemmilla kerroilla ollut sangen rauhallinen, jopa ehkä aavistuksen hiljainen. Toisaalta Wanda’sissa olen joka kerta vieraillut arkena, siitä mitä siellä tapahtuu lauantaisin, en osaa sanoa mitään. Ravintolan leikkipaikka on yksi parhaita löytämiämme, joten siitä ehdottomia lisäpisteitä. Myös lapsiystävällinen, oikeasti pikkuasiakkaat huomioiva palvelu lämmitti sydäntä. Suositan.

Tällaista hampurilaisenhajuista lähiölöpinää tällä kertaa. Joka tapauksessa tarkoituksenani on tällä tekstillä rohkaista ruokaretkille omien tuttujen ympyröiden ulkopuolelle. Lopputulos voi olla yllättävänkin onnistunut.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 66: Ravintola Weeruska; verraton klassikkovalinta Alppilan sydämessä – ja lapsiystävällisyydestä plussaa

Juuri taannoin kirjoittelin vaikeudesta löytää mukavaa, leikkipaikan omaavaa ravintolaa. Tuolloin tekemääni listaan tämä artikkeli ei sinänsä tuo uutta, koska mainitsin jo siinä yhteydessä helsinkiläisen Weeruskan. On kuitenkin niin, että melko lukuisista vierailuistamme huolimatta tämä mainio ravintola ei ole jostakin syystä vieläkään saanut omaa artikkeliaan blogiin – joten jo on aika!

IMG_0116-1Näinä päivinä, kun ravintoloiden elinkaaret tuntuvat alati lyhenevän, voi jo vuodesta 1984 palvellutta Weeruskaa kutsua todelliseksi klassikoksi. Yli kolmekymmenvuotinen historia ravintolalle on pitkä, harva siihen pystyy. Kun Weeruskassa vierailee, ei sen suosiota tarvitse kauan ihmetellä. Ravintolan positiivinen tunnelma huokuu miltei ulos asti ja varmasti lähes vieraalle kuin vieraalle löytyy sopiva soppi sekä mieleistä suuhun pantavaa – joko pureskeltavaa tai nestemäistä. Weeruskaan voi yhtä hyvin tulla tuopilliselle – tai useammalle – kuin nauttimaan maukasta perhepäivällistä. Itse olen ollut ravintolan asiakkaana vallan monissa merkeissä; niin riemukkaissa juhlatunnelmissa, illallisella aikuisseurassa kuin nyt lähiaikoina muutamaan otteeseen perhepäivällisellä. Keväällä testasimme myös Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka ansaitsee ehdottoman erityismaininnan, eikä varmasti jää viimeiseksemme. Kaiken kaikkiaan siis monikasvoinen ravintola, nappivalinta usean tyyppisiin tilanteisiin.

Omien sanojensa mukaan Weeruska tarjoilee ”reilua ruokaa”. Ihan hyvin sanottu, sillä sitä se todella on, melko konstailematonta, mutta hyvää, sellaista rouhean rentoa. Itse olen keskittynyt ravintolan salaatti- sekä burgeritarjontaan ja noussut pöydästä joka kerta tyytyväisenä. Ihan pääkaupunkimme parasta purilaista en täällä ole nauttinut, mutta niin hyviä joka tapauksessa, että niiden luo kaipaa yhä uudelleen.

IMG_0093Hyvän ruoan ja tunnelman ohella näinä päivinä Weeruskaan vetää sen verraton lapsiystävällisyys; pieni ja yksinkertainen leikkinurkkaus, oma ruokalista ja huomioiva palvelu, mitäpä sitä muuta tarvitsee – vaikkapa hääpäivän ateriapaikkaa valitessaan… No, aika aikaansa kutakin, tuskin tänne hääpäivänä enää palataan, mutta tässä elämäntilanteessa maukas hampurilainen sopii juhla-ateriaksi vallan mainiosti. Varsinkin, kun saa samalla tarkastella oman lapsen iloa ja sitä kuinka pienet asiat voivat olla niin mahdottoman tärkeitä. Silloin jokainen suupala on ehdottomasti parhaimmillaan, aidosti onnistunut.

Loppuun vielä muutama sananen asiapitoista ruokafaktaa, siis mitä me tällä kertaa lopulta söimme. Purilaisia ja pizzaa, mitäpä muutakaan. Me päivänsankarit puputimme burgerit salaatilla, Pikku-Kokin eteen tupsahti Lentävä lautanen, lasten pizza kahdella täytteellä.

Oma caesar-broileriburgerini (18,00€) oli oikeastaan aika lailla juuri sitä, mitä minun tekikin mieli; paljon salaattia, sopivasti grillattua broilerinrintaa ja siinä päällä maukasta juustoa, alla siipale talon leipää ja päällimmäisenä herkullista marinoitua punasipulia. Ainoastaan lähes suoraan valmiista sekoituspussista lautaselle kaadettu lisäkesalaatti tuotti pettymyksen. No, ei sen niin väliä, kun salaattia löytyi pääasiallisestakin annoksesta jo riittämiin. Aleksin klassikko-listalta valikoima pubin burgeri (18,00€) oli niin ikään maukas. Simppelisti hyvä valinta, jota popsi kuulemma kerrassaan mielellään. Lisäkesalaatista Aleksi oli samaa pettynyttä mieltä. Harmillista, että ravintolat niin usein jättävät panostamatta tähän valintaan. Luulisi, että emme ole ainoita, joita ranskalaiset eivät vain satu innostamaan.

Mitä lasten pizzaan tulee, olemme ehdottomasti kokeneet parempiakin. Pizza kahdella täytteellä kustansi 8,00€, hinta joka ei valitettavasti ihan kohdannut lopullisen tuotteen kanssa. Pizza sekä näytti että maistui kuivakalta, Pikku-Kokin valitsemat kana ja ananas eivät tehneet siitä kovinkaan raikasta kokonaisuutta. Mutta pääasia kuitenkin on, että tilaaja itse oli tyytyväinen ja kehui pizzaansa hyväksi, söikin siitä aimo osan. Mitäpä me siis arvostelemaan. Pakko vaan pohtia, että uskaltaisiko sitä tämän nähtyään tilata täällä pizzaa laisinkaan…

Joka tapauksessa Weeruska saa meiltä jälleen kiitosta. Käykää toki Alppilassa pyörähtämässä ja testaamassa vanhaa klassikkoa. Uskallan uskoa, että pettyneeksi tuskin tulette, oli tilanne oikeastaan millainen tahansa.

 

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 65: Leikkipaikkaa mä metsästän

Vaikka Pikku-Kokki onkin selvästi vanhempiensa kaltainen kulinaristi, joka pitää niin syömisestä kuin ruoan valmistamisestakin, olemme todenneet, että parhaimman mahdollisen ja kaikille osapuolille miellyttävän ravintolakokemuksen takaavat kaksi asiaa. Niitä molempia ei välttämättä tarvita, vain toinen riittää mainiosti. Nämä kaksi asiaa ovat leikkipaikka ja seisova pöytä.

Seisovan pöydän löytäminen ei tietenkään ole vaikeaa; viikonloppuisin ravintolat tarjoilevat nykyään ympäri vuoden mitä ihastuttavimpia brunsseja, aamuihmisinä myös erilaiset aamupalat sopivat hyvin meidän päiväohjelmiimme. Kun erilaista maisteltavaa on tarjolla paljon, on Pikku-Kokin kiinnostus taattu ja useasti hän viihtyisi ruokapöydässä kaikista pisimpään, silloin ei muuta tarvita.

IMG_7765Mitä viime aikaisiin à la carte -kokemuksiimme taas tulee, olemme joutuneet toteamaan, että parempi tinkiä hieman ruoasta, jos ravintola tarjoaa sen kaikista tärkeimmän, leikkipaikan. Sillä odottelu ei ole se Pikku-Kokin juttu ja saattaapa joskus käydä niinkin, että tilattu annos ei taaperoamme innosta. Mutta leikki innostaa, varsinkin kun lelut ja vempeleet ovat jotakin totutusta poikkeavaa. Kummallisuuksia ei suinkaan tarvita, yksinkertaiset asiat riittävät mainiosti, jonka takia olemmekin olleet hieman ihmeissämme siitä, kuinka vaikeaa tällaisia leikkipaikalla varustettuja ravintoloita onkaan löytää. Tietenkään leikkipaikat eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, eikä monella varmasti tulisi mieleenkään lähteä taaperon tai leikki-ikäisen kanssa pikkuruiseen fine dining -ravintolaan, mutta yllättävän harvoissa perus perheravintoloissakaan on mietitty tätä puolta. Lapset ovat kuitenkin noita tulevaisuuden ravintola-asiakkaita, eikä vanhempienkaan parempi viihtyvyys varmasti haitaksi ole.

Koska uskon, että moni muukin on mietiskellyt asiaa, ajattelin koota alle listan muutamista hyväksi havaituista leikkipaikallisista ravintoloista. Valitettavasti kertomuksen kuvitus jää heikonlaiseksi yksinomaan siitä syystä, että usein näissä paikoissa olen yksinkertaisesti unohtanut kameroimisen. No, näitä tulee varmasti lähivuosina koluttua vielä paljon lisää ja samoja paikkoja toistamiseenkin, joten eiköhän kuvienkin aika vielä tule. Tässä joka tapauksessa listaus, simppelisti aakkosjärjestyksessä eri kaupungit huomioon ottaen. Olisipas mukavaa, jos asiasta kiinnostuneet kommentoisivat alle myös omia kokemuksiaan, näitä ideoita ei ole koskaan liikaa. Päin vastoin, ravintolaharrastuksen omaava perhe alkaa olla ihmeissään, kun vaihtoehdot yksinkertaisesti tuntuvat loppuvan, eikä lista ole vielä pitkäkään.

Osa paikoista on tottahan toki enemmän tai vähemmän tavanomaisia ketjupaikkoja, mutta kaikista seuraavista olemme saaneet ainakin kelvollista ruokaa ja niin on useimmiten Pikku-Kokkikin. Toki lastenlistalta saattaa tuntua löytyvän ainoastaan masentavan tuttua nakit ja ranskalaiset -linjaa, mutta ainakin itse olen huomannut, että kysyminen kannattaa, eivätkä ranskalaiset tähän mennessä ole vielä koskaan eksyneet Pikku-Kokin lautaselle. Tilalle on saanut niin uusia perunoita kuin perunamuusiakin, viimeksi valmistivat jopa uunikasvikset, jotka lämmittivät erityisen suuresti sekä äidin että pienen kasvisfanimme sydäntä. Hauskaa tämä lastenlistalta valikointi.

Espoo:
Il Gabbiano (Sello, Ratsukatu 3)

Helsinki:
Casa Mare (Gyldenintie 6)
Italo (Forum, Kukontori, Mannerheimintie 20)
Weeruska (Porvoonkatu 19)
* Erityisesti haluan mainita Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka yhden testikerran perusteella vakuutti meidät niin suuresti, että sitä on ilman muuta päästävä kokeilemaan vielä tulevaisuudessakin.
White Lady (Mannerheimintie 93)
* Tässä meilahtelaisklassikossa lapset syövät aikuisten ruokailun yhteydessä huomattavan huokeaan hintaan (3,50€).

Lahti:
Pancho Villa (Kauppakatu 18)

IMG_7801Lempäälä:
Coyote (Ideapark, Ideaparkinkatu 4)
* Ravintola ansaitsee paikkansa listalla vain ja ainoastaan hienon Aku Ankka -lentokoneensa vuoksi. Ruoasta ei sen enempää, mutta en halua suositella.

Tampere:
Bella Roma (Itäinenkatu 5-7)
Piazza Foodfactory (Hämeenkatu 1)

Turku:
Rico (Eerikinkatu 12)

Vantaa:
Fonda Del Sol (Jumbo, Vantaanportinkatu 3)
Wanda’s (Liesikuja 5)
* Kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittu myyrmäkeläinen lähiöravintola, jonka vuoksi kannattaa tehdä ravintolaretki vähän kauempaakin. Kaksi maistelemaani purilaista ovat olleet vallan mainioita ja leikkipaikkakin yksi parhaista.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 64: Ravintola Borg; brunssailua porilaiseen tapaan

IMG_9640Porissa vietetty kesäpäivä sai sangen maittavan aloituksen ravintola Borgin sunnuntaibrunssilla. Tämä pitkälti Porin keskipisteessä sijaitseva pieni ravintola tarjoilee normaalisti brunssia vain lauantaisin, mutta meidän onneksemme heinäkuu tekee poikkeuksen ja sitä on tarjolla myös sunnuntaisin. Näin pääsimme testaamaan niin sanottua borgilaista brunssimeininkiä.

Ravintola mainostaa itseään satakuntalaisia raaka-aineita ja ruokaperinteitä kunnioittavana, korkealaatuista ruokaa ja laajaa juomavalikoimaa tarjoilevana tasokkaan palvelun ravintolana. Itse satakuntalaista ruokakulttuuria sen kummemmin tuntematta en osaa ottaa kantaa ruoan paikallisuuteen, mutta laadukasta se joka tapauksessa ainakin brunssin perusteella on.

Alkuruokapöydässä on tarjolla sopiva määrä erilaisia vaihtoehtoja: limegraavattua lohta sekä aiolia, sinappisilliä, katkarapuskagenia, paahtopaistia sekä muutamia salaatteja ja näiden lisäksi talon focacciaa ja saaristolaisleipää. Valikoima ei ole se kaikista laajin, mutta joka tapauksessa täysin riittävä. Mitä lämpimiin vaihtoehtoihin tulee, kasvissyöjänä tilanne  saattaisi tuntua hiukan heikommalta, kun tarjolla on broilerin ohella ainoastaan yrttiperunaa, rakuunaporkkanoita ja ratatouillea. Toisaalta, mikäli suhtautuminen ratatouilleen on erilainen kuin omani – en vain osaa arvostaa sitä – voi asiasta ajatella toisin. No, niin tai näin, hunaja-pippurikastikkeessa loikoileva broileri on erittäin maukasta, eikä suppeahko valikoima tuota ainakaan itselleni pettymystä. Eihän brunssi oikeastaan tarkoitakaan mitään lämpimien ruokien ilotulitusta.

Niin ikään jälkiruokapöytä saa perheemme kolme herkkusuuta messingille. Tarjolla on raparperipiirakkaa ja vaniljakastiketta, suklaakakkua, mansikkapavlovaa, joitakin juustoja ja hedelmiä sekä mangosmoothieta ynnä kahvia ja teetä. Sangen maukasta. Pikku-Kokki herkuttelee kolme annosta smoothieta, emmekä me aikuisetkaan kykene irrottautumaan makoisuuksista ilman santsikierrosta.

Siis kaiken kaikkiaan oikein suositeltava brunssikokonaisuus, joka on varmasti hintansa (23,50€) väärti. Lapset syövät yhteentoista ikävuoteen asti eurolla per vuosi eli hinta on heidänkin kohdallaan vähintäänkin kohtuullinen. Borgin brunssille lähtee siis ehdoton suositus. Tätä ravintolaa tekisi mieli kokeilla myös à la carte -listalta käsin. Maukkaan ruoan lisäksi saamamme palvelu on mainostetun laista eli laadukasta, ystävällistä ja miellyttävää. On joka kerta mukavaa, kun tarjoilija antaa huomiota myös lapsiasiakkaille – joka ei kuitenkaan varsinkaan meillä Suomessa ole aina niinkään itsestään selvää. Pisteitä siis tästäkin.

Mainio borgilainen kokemus, josta oli tyytyväisin vatsoin mukava lähteä tallustelemaan kohti Kirjurinluotoa, joka sivumennen sanoen on oivallinen paikka viettää päivää taaperon kera sen mahtavaa leikkipuistoa tutkien sekä eläimiä tiiraillen.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 4/5

IMG_9654 - Versio 2

Pujahdus eteläisellä Uudellamaalla: Tammisaari, Hanko ja ihastuttava aurinko

Kun kolme vuotta sitten, kesällä 2015, teimme ensimmäisen retkemme Tammisaareen ja Hankoon, päätimme että viimeiseksi se ei jäisi. Silloin nimittäin satoi niin paljon ja tuuli niin kylmästi, että käteen jäi lähinnä ajatus siitä, mitä nämä kaksi tunnelmallista pikkupaikkaa voisivat olla, jos ilma olisi aurinkoinen; jos saisi ihastella huviloiden reunustamaa Hangon rantaraittia, tutkia Tammisaaren vanhan kaupungin ihastuttavia kujia puutaloineen. Syödä jäätelöä ja ruokailla terasseilla. Niin, silloin haaveilimme kaikesta tästä, nyt se oli silkkaa todellisuutta. Kiitos kesä 2018, sinä olet mahtava!

 

Kaksi päivää Suomen eteläisessä kärjessä kuluivat lähinnä ympäriinsä tallustellen. Koska tahtimme tänä päivänä määräävät pitkälti Pikku-Kokin jaksaminen sekä viihtyminen, tulimme viettäneeksi sangen pitkiä aikoja melko kummallisissakin paikoissa; Hangossa ykkösjuttu taisi olla Casinon pihassa kukkia – sekä pikkupoikia – suihkiva sadettaja, Tammisaaressa voiton taas vei luontokeskus, jossa luultavasti olisimme viettäneet koko päivän, mikäli Pikku-Kokki olisi päässyt päättämään. On tämä elämä vaan vaihtelevaisuudessaan niin hauska kokonaisuus: silloin kolme vuotta sitten olisimme varmasti istuneet tovin jos toisenkin terassilla lämpimästä auringosta ja kylmästä juomasta nautiskellen, nyt käytimme tuon ajan hiekkakakkuja rakennellen, keinua keinuttaen. Toki on myös asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Yksi niistä on jäätelö – jonka pallokoko muuten Tammisaari-Hanko -akselilla on siinä määrin muheva, että jälkiruoka kannattaa ehdottomasti poimia kioskilta matkaan. Minä ja Pikku-Kokki popsimme yhteisen, ja saimme aivan tarpeeksemme – ainakin, jos minulta kysytään.

 

Mutta jotta tähänkin tarinaan saataisiin edes hiukan ruokapuolista näkökulmaa, kerron teille ravintolavalinnoistamme. Aloitetaan siitä paremmasta, siitä ehdottoman suosituksen ansaitsevasta. Hangossa olimme jo etukäteen päättäneet ruokailla Itäsatamassa, jossakin rannan ihastuttavista punaisista makasiinirakennuksista. Harkinnan jälkeen valikoimme ravintolaksemme Skifferin eli toisin sanoen söimme samassa rakennuksessa kuin viimeksikin. Tällöin meitä palveli ravintola Pirate ja tällöin sujahdimme syvälle ravintolan hämyisiin sisätiloihin, sinne josta ei ollut näköyhteyttä ympäröivään ulkomaailmaan, tuonne sateen ja tuulen valtakuntaan. Nyt ei satanut, nyt ei tuullut, nyt nappasimme paikan aurinkoiselta terassilta, sen viimeisen varjoisan sellaisen.

 

Ravintola Skiffer kuuluu pieneen ketjuun, jonka muut toimipisteet löytyvät Helsingistä. Ohi korvien paikka ei ollut minulta suinkaan mennyt, mutta kokeilukäynti oli vielä suorittamatta. Koska minun teki mieleni salaattia ja Aleksille maistui pizza, Pikku-Kokista puhumattakaan, vaikutti Skiffer vastaavan hyvin tarpeitamme. Ja näin se tekikin, pizza oli parasta vähään aikaan, myös lasten versio, josta minullekin riitti sopivasti makusteltavaa. Oma lämminsavulohisalaattini oli myös todella maukasta. Kalaa oli paljon, mummonkurkut ja pikkelöidyt porkkanat sopivat annokseen mainiosti. Kokonaisuudessaan Skifferin tarjonta tuntui erityisen tuoreelta. Siis suositukseni.

IMG_9557Mitä Tammisaaren ravintolakokemukseemme tulee, ei se ollut aivan yhtä ensiluokkainen. Valitsimme paikaksi Motelli Marinen yhteydessä toimivan ravintolan. Tiedä häntä, ehkäpä se oli ruokalistalla komean kuuloisena kukoistava talon hampurilainen, joka houkutteli meidät tähän parhaat päivänsä nähneeseen ravitsemusliikkeeseen, mutta joka tapauksessa olisimme ehkä voineet valita hiukan paremminkin. No, ceasarsalaatti kanalla oli ihan perushyvä, samoin Aleksin edellä mainittu talon hampurilainen. Eniten annoksestaan taisi kuitenkin tykätä Pikku-Kokki, joka popsi ateriansa oikein tyytyväisenä. Kanaa, grillattua ananasta ja uusia perunoita, mikäs siinä. Vaikka me ateriavalinnoissamme taisimmekin ihan hyvin onnistua ja vaikka aurinkoinen iltapäivä Marinen  terassilla tarjoilikin mukavaa perhepäivällisaikaa, olisi Tammisaaresta varmasti löytynyt jotakin mieleenpainuvampaakin. No, ensi kerralla sitten.

Kaiken kaikkiaan Tammisaari ja Hanko ovat erittäin suositeltava vaihtoehto, mikäli kotimaan matkailusta perustaa. Espoosta paikkeille huristelee reilussa tunnissa, joten eiköhän ainakin meidän perheemme tule tekemään vielä vierailun jos toisenkin.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

IMG_7767Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

1f445820-4aa1-4e7b-9987-1bef7d7bd922Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5