Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 3: vallan kaunis ruskaretki – mukana myös vauva

Menneellä viikolla pääsimme pitkästä aikaa Aleksin työkomennuksen myötä valloittamaan Tamperetta, ensimmäistä kertaa nelisin. Minä sekä kokit Pikku ja Neiti keskityimme tietysti oleelliseen eli taaperoystävälliseen lomailuun. Tämä tarkoitti lähinnä puistoilua, vipellystä leikkipuistoissa ja samoilua ruskan kaunistamassa Koskipuistossa. Viihdyimme taas paremmin kuin hyvin ja pian koittava paluu ei varmasti harmita ketään.

Kuten ruoanlaiton kohdalla haluan noudattaa ekologista linjaa valmistamalla ruokaa rippeistä siis tähteistä tähtiä, haluan myös vaateostoksia tehdessäni kierrättää niin paljon kuin mahdollista. Tämänpä takia pienokaisemme kulkevat miltei aina päästä varpaisiin kirpputorilöydöissäni. Muutaman upouuden vaatekappaleen olen tainnut näiden kahden vuoden aikana kotiin kantaa. Näinpä haluankin antaa ehdottoman suositukseni Tampereen Koskikeskuksessa sijaitsevalle Lastenkirppis ja -shop Intolle, jossa kolmikkomme vieraili tälläkin kertaa kahdesti. Leikkipaikka Pikku-Kokille, vauvanhuoltopiste Neiti-Kokille ja minulle oivalliset aarteenmetsästysmahdollisuudet. Huippua!

Tällaista vähäruokaisempaa turinointia tällä kertaa. Aika ei nyt riittänyt ravintolavalloituksiin, mutta ensi kerralle sellaista on suunnitteilla. Palataan asiaan!

IMG_1013

IMG_1007

Pikkuapulainen

Viime joulun tienoilla kuulin ensi kerran Pikkuapulaisesta. Asiaan tarkemmin tutustuttuani totesin, että vaikka tuo alkuperäinen versio varmasti verraton olisikin, tuntui 165 euroa melko suolaiselta hinnalta lasten apujakkarasta. Koska Pikku-Kokki kuitenkin oli saatava mukaan keittiöpuuhailuun, täytyi asiaan keksiä toimiva ratkaisu. Ja sehän löytyi, helpommin kuin arvata saattoikaan. Ikea-hakkerit ovat nimittäin tahollaan kehitelleet niin sanotun Ikea Learning Towerin, joka vastasi Pikkuapulaista paremmin kuin hyvin. Ja itse asiassa lopputulos oli mielestäni alkuperäistä turvallisempi, ihan mahtava rakennelma.

Ikea-hakkereiden ideaan tutustuttuaan Aleksi ryhtyi tuumasta toimeen ja pian meillä oli valmis tuote, tuoli joka nosti Pikku-Kokin keittiössä meidän tasollemme, ihan oikeaksi apukokiksi. Tarvikkeiksi riittivät kaksi Bekväm porrasjakkaraa sekä muutama laudan pätkä ja annos innovatiivisuutta. Ihan suora kopio hakkereiden mallista meidän versiomme ei nimittäin ole.

Tällaista tällä kertaa. Mikäli perheeseenne sattuu kuulumaan ruoanlaitosta kiinnostunut taapero, suosittelen ehdottomasti tutustumaan ideaan tarkemmin. Vaikka vehje ei ihan pelkkää iloa olekaan tuottanut – siitä on nimittäin hyvä esimerkiksi ponnistaa pöydälle – ja silloin tällöin se on täytynyt laittaa niin sanotusti jäähylle, ovat sen hyödyt joka tapauksessa haittoja suuremmat ja Pikku-Kokista on oikeasti alkanut kuoriutua ihan oikea Pikku-Kokki. Esimerkiksi sipulia minun ei tarvitse enää koskaan kuoria ja elävä taikinansekoittajakin on ehdottomasti paikallaan. Wau!

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 66: Ravintola Weeruska; verraton klassikkovalinta Alppilan sydämessä – ja lapsiystävällisyydestä plussaa

Juuri taannoin kirjoittelin vaikeudesta löytää mukavaa, leikkipaikan omaavaa ravintolaa. Tuolloin tekemääni listaan tämä artikkeli ei sinänsä tuo uutta, koska mainitsin jo siinä yhteydessä helsinkiläisen Weeruskan. On kuitenkin niin, että melko lukuisista vierailuistamme huolimatta tämä mainio ravintola ei ole jostakin syystä vieläkään saanut omaa artikkeliaan blogiin – joten jo on aika!

IMG_0116-1Näinä päivinä, kun ravintoloiden elinkaaret tuntuvat alati lyhenevän, voi jo vuodesta 1984 palvellutta Weeruskaa kutsua todelliseksi klassikoksi. Yli kolmekymmenvuotinen historia ravintolalle on pitkä, harva siihen pystyy. Kun Weeruskassa vierailee, ei sen suosiota tarvitse kauan ihmetellä. Ravintolan positiivinen tunnelma huokuu miltei ulos asti ja varmasti lähes vieraalle kuin vieraalle löytyy sopiva soppi sekä mieleistä suuhun pantavaa – joko pureskeltavaa tai nestemäistä. Weeruskaan voi yhtä hyvin tulla tuopilliselle – tai useammalle – kuin nauttimaan maukasta perhepäivällistä. Itse olen ollut ravintolan asiakkaana vallan monissa merkeissä; niin riemukkaissa juhlatunnelmissa, illallisella aikuisseurassa kuin nyt lähiaikoina muutamaan otteeseen perhepäivällisellä. Keväällä testasimme myös Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka ansaitsee ehdottoman erityismaininnan, eikä varmasti jää viimeiseksemme. Kaiken kaikkiaan siis monikasvoinen ravintola, nappivalinta usean tyyppisiin tilanteisiin.

Omien sanojensa mukaan Weeruska tarjoilee ”reilua ruokaa”. Ihan hyvin sanottu, sillä sitä se todella on, melko konstailematonta, mutta hyvää, sellaista rouhean rentoa. Itse olen keskittynyt ravintolan salaatti- sekä burgeritarjontaan ja noussut pöydästä joka kerta tyytyväisenä. Ihan pääkaupunkimme parasta purilaista en täällä ole nauttinut, mutta niin hyviä joka tapauksessa, että niiden luo kaipaa yhä uudelleen.

IMG_0093Hyvän ruoan ja tunnelman ohella näinä päivinä Weeruskaan vetää sen verraton lapsiystävällisyys; pieni ja yksinkertainen leikkinurkkaus, oma ruokalista ja huomioiva palvelu, mitäpä sitä muuta tarvitsee – vaikkapa hääpäivän ateriapaikkaa valitessaan… No, aika aikaansa kutakin, tuskin tänne hääpäivänä enää palataan, mutta tässä elämäntilanteessa maukas hampurilainen sopii juhla-ateriaksi vallan mainiosti. Varsinkin, kun saa samalla tarkastella oman lapsen iloa ja sitä kuinka pienet asiat voivat olla niin mahdottoman tärkeitä. Silloin jokainen suupala on ehdottomasti parhaimmillaan, aidosti onnistunut.

Loppuun vielä muutama sananen asiapitoista ruokafaktaa, siis mitä me tällä kertaa lopulta söimme. Purilaisia ja pizzaa, mitäpä muutakaan. Me päivänsankarit puputimme burgerit salaatilla, Pikku-Kokin eteen tupsahti Lentävä lautanen, lasten pizza kahdella täytteellä.

Oma caesar-broileriburgerini (18,00€) oli oikeastaan aika lailla juuri sitä, mitä minun tekikin mieli; paljon salaattia, sopivasti grillattua broilerinrintaa ja siinä päällä maukasta juustoa, alla siipale talon leipää ja päällimmäisenä herkullista marinoitua punasipulia. Ainoastaan lähes suoraan valmiista sekoituspussista lautaselle kaadettu lisäkesalaatti tuotti pettymyksen. No, ei sen niin väliä, kun salaattia löytyi pääasiallisestakin annoksesta jo riittämiin. Aleksin klassikko-listalta valikoima pubin burgeri (18,00€) oli niin ikään maukas. Simppelisti hyvä valinta, jota popsi kuulemma kerrassaan mielellään. Lisäkesalaatista Aleksi oli samaa pettynyttä mieltä. Harmillista, että ravintolat niin usein jättävät panostamatta tähän valintaan. Luulisi, että emme ole ainoita, joita ranskalaiset eivät vain satu innostamaan.

Mitä lasten pizzaan tulee, olemme ehdottomasti kokeneet parempiakin. Pizza kahdella täytteellä kustansi 8,00€, hinta joka ei valitettavasti ihan kohdannut lopullisen tuotteen kanssa. Pizza sekä näytti että maistui kuivakalta, Pikku-Kokin valitsemat kana ja ananas eivät tehneet siitä kovinkaan raikasta kokonaisuutta. Mutta pääasia kuitenkin on, että tilaaja itse oli tyytyväinen ja kehui pizzaansa hyväksi, söikin siitä aimo osan. Mitäpä me siis arvostelemaan. Pakko vaan pohtia, että uskaltaisiko sitä tämän nähtyään tilata täällä pizzaa laisinkaan…

Joka tapauksessa Weeruska saa meiltä jälleen kiitosta. Käykää toki Alppilassa pyörähtämässä ja testaamassa vanhaa klassikkoa. Uskallan uskoa, että pettyneeksi tuskin tulette, oli tilanne oikeastaan millainen tahansa.

 

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 65: Leikkipaikkaa mä metsästän

Vaikka Pikku-Kokki onkin selvästi vanhempiensa kaltainen kulinaristi, joka pitää niin syömisestä kuin ruoan valmistamisestakin, olemme todenneet, että parhaimman mahdollisen ja kaikille osapuolille miellyttävän ravintolakokemuksen takaavat kaksi asiaa. Niitä molempia ei välttämättä tarvita, vain toinen riittää mainiosti. Nämä kaksi asiaa ovat leikkipaikka ja seisova pöytä.

Seisovan pöydän löytäminen ei tietenkään ole vaikeaa; viikonloppuisin ravintolat tarjoilevat nykyään ympäri vuoden mitä ihastuttavimpia brunsseja, aamuihmisinä myös erilaiset aamupalat sopivat hyvin meidän päiväohjelmiimme. Kun erilaista maisteltavaa on tarjolla paljon, on Pikku-Kokin kiinnostus taattu ja useasti hän viihtyisi ruokapöydässä kaikista pisimpään, silloin ei muuta tarvita.

IMG_7765Mitä viime aikaisiin à la carte -kokemuksiimme taas tulee, olemme joutuneet toteamaan, että parempi tinkiä hieman ruoasta, jos ravintola tarjoaa sen kaikista tärkeimmän, leikkipaikan. Sillä odottelu ei ole se Pikku-Kokin juttu ja saattaapa joskus käydä niinkin, että tilattu annos ei taaperoamme innosta. Mutta leikki innostaa, varsinkin kun lelut ja vempeleet ovat jotakin totutusta poikkeavaa. Kummallisuuksia ei suinkaan tarvita, yksinkertaiset asiat riittävät mainiosti, jonka takia olemmekin olleet hieman ihmeissämme siitä, kuinka vaikeaa tällaisia leikkipaikalla varustettuja ravintoloita onkaan löytää. Tietenkään leikkipaikat eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, eikä monella varmasti tulisi mieleenkään lähteä taaperon tai leikki-ikäisen kanssa pikkuruiseen fine dining -ravintolaan, mutta yllättävän harvoissa perus perheravintoloissakaan on mietitty tätä puolta. Lapset ovat kuitenkin noita tulevaisuuden ravintola-asiakkaita, eikä vanhempienkaan parempi viihtyvyys varmasti haitaksi ole.

Koska uskon, että moni muukin on mietiskellyt asiaa, ajattelin koota alle listan muutamista hyväksi havaituista leikkipaikallisista ravintoloista. Valitettavasti kertomuksen kuvitus jää heikonlaiseksi yksinomaan siitä syystä, että usein näissä paikoissa olen yksinkertaisesti unohtanut kameroimisen. No, näitä tulee varmasti lähivuosina koluttua vielä paljon lisää ja samoja paikkoja toistamiseenkin, joten eiköhän kuvienkin aika vielä tule. Tässä joka tapauksessa listaus, simppelisti aakkosjärjestyksessä eri kaupungit huomioon ottaen. Olisipas mukavaa, jos asiasta kiinnostuneet kommentoisivat alle myös omia kokemuksiaan, näitä ideoita ei ole koskaan liikaa. Päin vastoin, ravintolaharrastuksen omaava perhe alkaa olla ihmeissään, kun vaihtoehdot yksinkertaisesti tuntuvat loppuvan, eikä lista ole vielä pitkäkään.

Osa paikoista on tottahan toki enemmän tai vähemmän tavanomaisia ketjupaikkoja, mutta kaikista seuraavista olemme saaneet ainakin kelvollista ruokaa ja niin on useimmiten Pikku-Kokkikin. Toki lastenlistalta saattaa tuntua löytyvän ainoastaan masentavan tuttua nakit ja ranskalaiset -linjaa, mutta ainakin itse olen huomannut, että kysyminen kannattaa, eivätkä ranskalaiset tähän mennessä ole vielä koskaan eksyneet Pikku-Kokin lautaselle. Tilalle on saanut niin uusia perunoita kuin perunamuusiakin, viimeksi valmistivat jopa uunikasvikset, jotka lämmittivät erityisen suuresti sekä äidin että pienen kasvisfanimme sydäntä. Hauskaa tämä lastenlistalta valikointi.

Espoo:
Il Gabbiano (Sello, Ratsukatu 3)

Helsinki:
Casa Mare (Gyldenintie 6)
Italo (Forum, Kukontori, Mannerheimintie 20)
Weeruska (Porvoonkatu 19)
* Erityisesti haluan mainita Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka yhden testikerran perusteella vakuutti meidät niin suuresti, että sitä on ilman muuta päästävä kokeilemaan vielä tulevaisuudessakin.
White Lady (Mannerheimintie 93)
* Tässä meilahtelaisklassikossa lapset syövät aikuisten ruokailun yhteydessä huomattavan huokeaan hintaan (3,50€).

Lahti:
Pancho Villa (Kauppakatu 18)

IMG_7801Lempäälä:
Coyote (Ideapark, Ideaparkinkatu 4)
* Ravintola ansaitsee paikkansa listalla vain ja ainoastaan hienon Aku Ankka -lentokoneensa vuoksi. Ruoasta ei sen enempää, mutta en halua suositella.

Tampere:
Bella Roma (Itäinenkatu 5-7)
Piazza Foodfactory (Hämeenkatu 1)

Turku:
Rico (Eerikinkatu 12)

Vantaa:
Fonda Del Sol (Jumbo, Vantaanportinkatu 3)
Wanda’s (Liesikuja 5)
* Kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittu myyrmäkeläinen lähiöravintola, jonka vuoksi kannattaa tehdä ravintolaretki vähän kauempaakin. Kaksi maistelemaani purilaista ovat olleet vallan mainioita ja leikkipaikkakin yksi parhaista.

Taaperon toiveesta: bataatti bolognese

Sadepäivän kunniaksi – totta tosiaan taitaa olla elämäni ensimmäinen kesä, kun sadepäivät eivät tunnu laisinkaan epämiellyttäviltä, päinvastoin – päätin ottaa missiokseni keittiöpuuhastelun. Kun Kotikolossa on viime päivät ollut muutenkin ”lämmin” tunnelma, ei lieden tai uunin ympäristössä ole tehnyt pahemmin mieli viettää aikaa. Nyt kuitenkin valmistimme aamutoimiksemme Pikku-Kokin kanssa maittavan aterian.

IMG_9934Jauhelihakastike sai mukavaa makua omenamehusta ja pidimme siitä molemmat. Pikku-Kokin toiveesta – herra on puhunut bataatista jo joitakin päiviä – valmistunut bataattipyree taas pehmentyi ja täyteläistyi ranskankermalla ja oliiviöljyllä, eikä valkosipulikaan tehnyt maulle ainakaan huonoa. Tätä tulen varmasti valmistamaan tulevaisuudessakin.

Siis vallan maukas ja toimiva kokonaisuus, jota suosittelen kokeilemaan; ei jauhelihakastike aina kaipaa spagettia rinnalleen.

Pikku-Kokin sanoin: ”Hyvää!”

Jauhelihakastike

4 annosta

IMG_99351 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
2 dl omenamehua
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl oreganoa
1 laakerinlehti
0,5 rkl soijakastiketta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista jauheliha öljyssä. Nosta sipulit pannulle lihan joukkoon ja kypsennä hetki.
Lisää tomaattimurska, omenamehu ja mausteet. Keitä 10-15 min.
Tarjoile esimerkiksi keitetyn pastan tai perunoiden kanssa. Oivallinen vaihtoehto on myös alla esitelty bataattipyree.

Bataattipyree

4 annosta

500 g bataattia
pala tuoretta chiliä
1 valkosipulinkynsi
1 dl ranskankermaa
2-4 rkl oliiviöljyä
suolaa

Kuori ja paloittele bataatti. Poista chilistä siemenet ja hienonna se sekä kuorittu valkosipulinkynsi.
Keitä bataatti, chili ja sipuli vedessä kypsiksi. Kaada keitinvesi pois ja soseuta kasvikset. Jäähdytä ja sekoita ranskankerma sekä oliiviöljy joukkoon. Varo ettei pyree vetisty liikaa. Mausta maun mukaan suolalla.

Taaperotallustelua ja raparperipiirakkaa

IMG_9344Minä ja Pikku-Kokki tulemme viettämään seuraavan puolitoista viikkoisen niin sanotusti keskellä ei-mitään, paikassa josta ette todennäköisesti aiemmin ole kuulleet halaistua sanaa. Tällä pienellä etelä-pohjanmaalaisella sivukylällä, Kätkänjoella, asuu oma mummini. Koska monet lapsuuteni kesämuistoista kumpuavat juuri täältä, on huippuhienoa kerätä nyt samoista maisemista muistoja myös Pikku-Kokin elämän aarreaittaan.

Koska ulkoiset puitteet täällä ovat sangen vaatimattomat, niin leikkipuistot kuin kaikki muukin ”valmiiksi rakennettu” loistaa poissaolollaan, on ollut mielenkiintoista vain seurata pienen ihmisen reaktioita asioihin, joihin ei valmiimmissa ja yksinkertaisemmissa ympäristöissä edes tule kiinnitettyä huomiota. Kuinka paljon iloa voivat tuottaa yksin puhalluskukat, kuinka mahtavaa on löytää muuten tyhjältä hiekkakentältä metallinen vieteri? Kyllä pienen pojan maailma vaan on ihmeellinen paikka, siitä jos saisi edes osasen itselleen. Tai saahan siitä, kun vaan jaksaa taapertaa tunteella perässä ❤

Ja jotta otsikon lupaus tulee täytetyksi, liitän loppuun vielä reseptiikan raparperipiirakalle, jonka väkersimme kolmen sukupolven voimin Pikku-Kokin tällä kertaa tosin keskittyessä lähinnä maistelupuoleen. Mutta onhan taikina hyvää, kuka sitä voisikaan kieltää. Ja niin siinä vaan käy, että vähiin käyvät omat herkkuhetket vispilöiden ja taikinakulhojen parissa, kun paikalla onkin yhtäkkiä nuorempi herkkusuu, jonka silmistä loistavaa iloa ei voi mikään maku voittaa. Aika aikaansa kutakin; täytyy vaan toivoa, että hyvin alkanut yhteinen keittiöharrastuksemme jatkuisi mahdollisimman pitkään.

Piirakasta tuli mainiota ja sitä voi suositella sellaiseksi helpoksi kesäherkuksi, jonka leipomiseen ei tarvita sen kummempia vempeleitä tai raaka-aineita. Oivallinen päätös vaikkapa juhannusaterialle tai yllättävien kesävieraiden kestitsemiseen. Vielä parempaa muuten tulee, jos piirakan pukee vaniljajäätelöön. Pikku-Kokin sanoin: Hyvää!

Raparperipiirakka

Vuoallinen

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
1 tl kanelia
0,5-1 tl leivinjauhetta
0,5 l raparperinpaloja
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja jauhot, joihin on sekoitettu kaneli ja leivinjauhe. Levitä taikina vuokaan.
Kaada raparperinpalat taikinan päälle.
Sekoita kermaviili, kananmuna, sokeri ja vanilliinisokeri keskenään. Kaada seos vuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 min.

Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 2: tähänhän saattaa vahingossa tottua

Muutama viikko sitten julkaisin ensimmäisen osan Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa -artikkelisarjastani. Se kertoo perheessämme nyt vallitsevasta määrittelemättömän ajanjakson kestävästä uudesta elämäntilanteestamme, jossa espoolainen kotikololaisuus on vaihtunut suurilta osin tamperelaisuudeksi. Viimeisen kuukauden aikana majapaikkamme on vaihtunut tiuhaan ja kotona olemme käyneet lähinnä pesemässä pyykkiä ja täyttämässä ruokavarantoja. Kyllä, valmisruokaa kartteleva ja omasta keittiöstään pitävä Pikku-Rouva valmistaa ruoat kotona valmiiksi, jotta valloitusreissuilla voidaan sitten nauttia toden teolla siitä itsestään, siis lomailusta.

IMG_9196Sillä vaikka tämä niin sanotusti arkea onkin, tuntuu koko ajan siltä, kuin olisi lomalla. Siitä pienestä yksityiskohdasta huolimatta, että Aleksi käy normaalisti töissä. Välillä hieman huolettaakin, että mitä sitten, kun tämä loppuu. Pitää palata takaisin oikeaan arkeen; omaan koti-kotipiha-leikkipuisto -kuvioon, siihen että ei enää asuta kaupungin keskustassa ja siihen, että joka päivä ei enää tulekaan vastaan uusia maisemia. Sillä niin se vaan on, että tähänhän alkaa vahingossa tottua…

Mutta artikkelisarjani viralliseen tavoitteeseen palatakseni, esittelen teille jälleen muutamia kohteita, joita suosia, mikäli satutte Tampereelle tupsahtamaan. Erityisesti ajatuksenani on kertoa suosituksia lapsiystävälliseen tekemiseen, mutta ainakin tällä kertaa nämä sopivat yhtä hyvin matkalaisille kuin matkalaisille, ikään sen kummemmin katsomatta. Kurkistakaa toki!

Amurin työläismuseokortteli sijoittuu nimensä mukaisesti Tampereen Amurin kaupunginosaan. Tampereen kasvavan työväestön tarpeisiin 1860-luvulta alkaen rakennetuista puutalokortteleista jäljellä on vain tämä työläismuseokortteli, johon on sisustettu koteja vuosien 1882 ja 1973 väliseen tyyliin. Koteihin on kuviteltu myös asujansa, heidän tarinansa löytyvät asuntojen ovista. Ideana on, että asunnot näyttäisivät siltä, että niiden asukkaat ovat poistuneet juuri äsken ja vain hetkeksi. Kotien lisäksi alueelta löytyvät myös esimerkiksi yleinen sauna, leipomo ja osuuskauppa.

Mielestäni tämä ulkomuseo on erittäinkin käymisen arvoinen kohde. Se sijaitsee vain reilun kilometrin päässä Keskustorista, vaikka sen nimestä voisi helposti päätellä muuta: nimi Amuri juontaa juurensa tamperelaisten 1800-luvun puolivälin ajatuksesta, jonka mukaan alue sijaitsi niin kaukana kaupungin keskustasta, että sitä oli vertauskuvallisesti hyvä verrata Siperian Amurinmaahan. Voi, voi, mitähän he meistä Espoon viimeisellä laidalla asuvista olisivatkaan ajatelleet!

Myös Pikku-Kokki viihtyi museokorttelissa hyvin; vilisti paikasta toiseen ja pyrki parhaansa mukaan pääsemään käsiksi mahdollisimman moniin asioihin, joten kieltosanat ottivat kierroksellamme valitettavan suuren roolin. Joka tapauksessa kohdetta voi hyvin suositella taaperon tai vaikka pienemmänkin kanssa koettavaksi – kunhan pikkuinen museovierailija vain selviää reissusta – ja sen hyvin monista portaista – joko omin jaloin tai esimerkiksi kantorepussa, rattaista ei alueella oikeammin ole hyötyä.

Alueella palvelee ympäri vuoden – Museokortteli itse on avoinna vain toukokuusta syyskuuhun – esimerkiksi aamiaista ja lounasta tarjoileva kahvila Amurin Helmi. Ja Huom! Mikäli haluaa museovierailla tarkan markan tyyliin, kannattaa hyödyntää perjantain ilmaistunnit kello 15-18.

Toinen kohde, jonka haluan tällä kertaa tuoda esille, on Hatanpään arboretum, 1970-luvulla perustettu puulajipuisto. Pyhäjärven rannalle sijoittuvan puiston alueelle on istutettu puita, pensaita ja kukkia, jotka on tunnistamisen helpottamiseksi varustettu nimikyltein. Kaunis alue tuntuisi olevan erityisesti piknik-seurueiden suosiossa, eikä ihme, korvamerkitsimme tämän paikan ehdottomana ehdokkaana, kun joku kerta Tampereella piknik-hammasta kolottaa.

Pikku-Kokille arboretumissa suurinta hottia oli juoksennella pieniä istutusten lomaan rakenneltuja polkuja. Myös aaltoileva järvi sekä ruusutarhan asukkaiden ihastuttava tuoksu kiinnostivat kovasti, joten niin meidän aikuisten kuin taaperonkin näkökulmasta Hatanpään arboretum ansaitsee ehdottomasti suosituksen.

Loppuun ajattelin vielä vinkata ravintolasta. Tampereen vanhin pizzeria Napoli osoittautui vallan mainioksi uudeksi tuttavuudeksi, joka sopi hyvin lauantain perhepäivälliselle. Päätellen siitä, että jonoa oli kolmelta iltapäivällä ulos asti, tarjoilee Napoli kelpo pizzaa myös paikallisten mielestä. Ja olihan se hyvää. Ei mitään maailman parasta, mutta varsin hyvää joka tapauksessa. Kun vielä vaihtoehtojakin on sata, lienee listalla miltei jokaiselle jotakin. Lisäksi tarjolla on pastaa sekä salaatteja, joten Napoliin voi tehdä makumatkan, vaikka ei niin pizzamielellä olisikaan. Leikkipaikkaa tai muutakaan erikoisesti lapsille suunnattua palvelua, lastenruokalistaa lukuun ottamatta, ravintola ei tarjoa, mutta ainakin meidän pikkumiehemme viihtyi mainiosti ensimmäisen oman pizzansa seurassa. Odotteluun toi suuren avun annoksiin sisältynyt salaattipöytä, joka ei kuitenkaan muuten ollut kovinkaan kummoinen vaan lähinnä perustylsällä herne-maissi-oliivilinjalla varusteltu. No, pääasia että Pikku-Kokki sai ajanvietettä.

Tällä kokemuksella totean, että voipi hyvinkin olla, että perheemme tekee Napoliin vielä paluun. Luultavasti ei ihan lähitulevaisuudessa, Tampereella kun riittäisi mielenkiintoisia ravintoloita vaikka joka illaksi, mutta joskus. Eiköhän tuo tuossa pysy. Tai ainakin on pysynyt jo vuodesta 1978.

Näin. Tällaista tällä kertaa. Nyt onkin hyvä palata muutamaksi päiväksi Kotikoloon seuraavia Tampere-päiviä odottelemaan. Listaan alle vielä linkit edellä esittelemistäni kohteista, mikäli onnistuin herättämään mielenkiintonne.

Amurin työläismuseokortteli
Hatanpään arboretum
Pizzeria Napoli