Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 41: Ravintola Goto; kodinonnea raumalaiseen tapaan

Viime viikolla tulimme jälleen molemmat kartuttaneeksi yhden vuosirenkaan. Oli siis aika juhlistaa tapahtunutta. Tällä kertaa lähdimme Raumalle, jonka ihastuttavaan Vanhaan kaupunkiin tutustuimme pikaisesti jo viime kesänä ohiajomatkalla.

Vielä ennen Raumalle siirtymistä haluan antaa museovinkin, mikäli Rauman naapurissa, Uudessakaupungissa vierailee. Sieltä löytyvä Bonk-museo on nimittäin ihan huippu, top-luokkaa mitä ainakaan Suomen museoihin tulee. Kertoa en viitsi tällä kertaa sattuneista syistä enempää, mainittakoon ainoastaan, että Bonk esittelee erään omalaatuisen suvun omalaatuisen tarinan täynnä ideoita ja vempeleitä. Mikäli museossa vierailee, kannattaa ehdottomasti hyödyntää lipun hintaan sisältyvä opastus, jota ilman kierroksesta olisi jäänyt puuttumaan ehkä se kaikista olennaisin…

Rauma oli edelleen entisellään, kaunis ja tunnelmallinen, joskin huomattavasti edelliskertaista, pitsiviikkojen aikaan sijoittuvaa vierailuamme hiljaisempi. No, illallisseuraa meillä kuitenkin oli ja uskonkin, että etukäteiskatsauksemme perusteella olimme löytäneet tiemme yhteen Rauman suosituimmista ravintoloista. Tällä kertaa esittelen teille Goton, Vanhan Rauman sydämessä, torin laidalla sijaitsevan ravintolan.

Heinäkuisena lauantai-iltana kuuden kieppeillä Rauman Vanha kaupunki on hiljentynyt muutaman tunnin takaisesta entisestään. Pääkaupunkiseutulaista tämä kummaksuttaa; aurinko hellii vielä hellelukemin mutta muutamaa jäätelönsyöjää ja terassillaistujaa lukuun ottamatta ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa tai muuten vaan paenneet paikalta. Sama ilmiö odottaa astellessamme sisälle Gotoon: ravintolasalissa ruokailee yksi pariskunta, toinen näyttäisi istuvan baarin puolella. Mutta ei hätää; tarjoilijan johdattelemina lähdemme tarkistamaan sisäpihan terassia, jonka tunnelmallisten puurakennusten ympäröimä ilmapiiri ottaa meidät heti otteeseensa. Tänne. Ja eipä aikaakaan, kun ruokailemme jo melko suurenkin väkijoukon ympäröimänä.

Tunnelma ravintolassa – tai ainakin sen terassilla – on nimensä mukainen, kotoisa ja rento, palvelu on ystävällistä ja huomioonottavaa. Paikalle näyttäisi saapuvan myös monia henkilökunnan tuttuja, ehkäpä kanta-asiakkaita. Pienelle kaupungille ominainen, kodinomainen, rupatteleva ja asiakaslähtöinen palvelutapa on helposti aistittavissa.

Näinkin harvinainen tilaisuus nauttia illallista Suomessa ulkona vaatii tietysti arvoisensa aloituksen. Aleksin siemaillessa Prosecco-lasillistaan (7,00€) minä nautiskelen alkoholitonta mojitoa (5,00€), vallan hyvää sellaista. Ravintolalla on muutenkin tarjota kiitettävän kattava valikoima alkoholittomia juomia: drinkkejä, puna- sekä valkoviiniä, olutta ja siideriä. Kerrankin on varaa valita.

Mutta ruokaan. Alkuruoaksi valitsemme molemmat niin sanotun #kympinkeiton, joka tällä kertaa on ruokalistan mukaan samettisen pehmeää parsakeittoa. Nimensä mukaisesti keittoannos kustantaa 10,00€ ja niin ikään lupauksensa mukaisesti on samettisen pehmeää, maistuu täydellisen parsaiselta. Ohessa tarjottu hiivaleipä on sekin todella hyvää. Pidän myös siitä, että keiton pinnalta löytyy kuohkeaa ja kevyttä maitovaahtoa, kermat ja muut raskaammat asiat on tällä kertaa jätetty väliin.

Pääruoaksi minä valitsen stifadoburgerin (18,50€), joka koostuu tomaatti-yrttikastikkeessa ylikypsytetystä häränrinnasta, tsatzikista ja aiolista. Annokseen kuuluvan fetajuuston joudun jättämään väliin ja ranskalaiset korvaan salaatilla. Burgeriannos on hyvä, mutta ei paras mahdollinen. Härkäkastike on ehkä hieman tylsähkön makuista ja hampurilaissämpylä jää monien kokemieni varjoon. Yhdessä maukkaiden tsatzikin ja aiolin kanssa härkä kuitenkin toimii mainiosti ja talon hiivaleipä suo oivan mahdollisuuden jättää hampurilaissämpylä väliin. Aleksi syö annoksen karkkipossua (23,90€), jossa ylikypsä possu saa rinnalleen soija-karamellikastiketta, raikasta salaattia ja riisiä. Tämän annoksen ongelmakohta on riisi, joka vaatimattomuudessaan saa kokonaisuuden vajoamaan lähelle karjalanpaistitasoa. Harmi juttu, vielä kun tähän lisätään se fakta, että lähes kaikki muut ympärillemme kannetut annokset näyttävät herkullistakin herkullisimmilta.

Jälkiruokien kohdalla Goto esittelee jälleen vankkaa osaamista. Valitsen annoksen kolmea erilaista artesaanisorbettia, joka kruunataan marinoidulla raparperilla (10,00€). Vaikka en erityinen sorbettifanaatikko olekaan, nämä ovat todella hyviä kaikki kolme, siitäkin huolimatta, että makupaletti hieman erikoiselta kuulostakin: mansikka-basilika, crème fraîche ja tyrni. Myös marinoitu raparperi on hurmaavaa. Aleksin suklaa-saksanpähkinäkakku crème fraîche –sorbetin kera (10,00€) toimii mainiosti sekin.

Tällainen Gotoisa illallinen siis tällä kertaa. Pidimme paikasta, palvelusta sekä ruuasta. Mikäli sää olisi ollut toisenlainen, olisimme varmasti saaneet ravintolasta hieman fiinimmän kuvan, sillä pikavilkaisulta ravintolasali vaikutti terassiin nähden melko toisenlaiselta. No, kotoisaksi uskon senkin. Myös ravintolan tyylikäs, jazzhenkinen baari olisi varmasti kokemisen arvoinen.