Vaihtelua peruspaketille: 400 g broilerin jauhelihaa

Muutama kotoilupäivä Tampereella oleilun välimaastossa tarkoitti lähinnä ruokavarastojen täydennystä ja pyykinpesua – saadaan sitten viikolla taas Pikku-Kokin kanssa nauttia kaupunkilomailusta ilman huolta ruoanlaitosta tai muusta vastaavasta. Nämä hommat kuitenkin sujuvat niin paljon paremmin omassa keittiössä, enkä toisaalta halua syöttää ainakaan Pikku-Kokille valmisruokaa. Joten elämme eväin.

IMG_8988Koska haluan syödä punaista lihaa mahdollisimman vähän, olen lähiaikoina etsiytynyt sen perinteisen nelisataspaketin sijasta melko usein broilerin jauhelihan lähistölle ja onnistunutkin tulemaan sen kanssa toimeen melko hyvin. Tällä kertaa valmistin broileripyöryköitä. Tai me valmistimme; Pikku-Kokki toimii jo oivallisena taikinan sekoittajana.

Pyöryköistä tuli maukkaita. Edellisellä kerralla lihapullia tehdessäni totesin niiden saavan ehdotonta lisäarvoa pannulla paistamisesta, joten tein broileripyöryköiden kanssa samoin. Tiedä sitten totuutta, mutta uskoisin, että nämä olisivat onnistuneet vallan mainiosti uunissakin. Ne eivät nimittäin saaneet pannulta yhtä rapeaa kuorta osakseen, ja se kuorihan juuri on tuo pannupaiston juttu. Taidanpa ensi kerralla kokeilla uunia; valmistuisivat kätevästi vaikkapa uunikasvikset siinä sivussa. Itse valitsin tällä kertaa lisukkeeksi bataattimuusin, sillä mielestäni bataatti ja broileri sopivat mukavasti yhteen. Lisäksi valintaani vaikutti Pikku-Kokin mieltymys erilaisiin muuseihin, joista bataatti toimii hyvin myös pakastettuna. Sopivalla tavalla maustettu jogurttikastike olisi kruunannut kokonaisuuden mainiosti, mutta ihan maittavat annokset sai kokoon näinkin.

Broileripyörykät

20-30 kpl

1 pieni sipuli
öljyä kuullottamiseen
1 dl ruokakermaa
1 kananmuna
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl suolaa
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
0,75 dl korppujauhoja
400 g broilerin jauhelihaa

Kuori ja hienonna sipuli pieneksi silpuksi. Kuullota sitä hetki öljyssä pannulla.
Sekoita kerma, kananmuna, mausteet ja korppujauhot keskenään. Anna turvota.
Lisää seokseen sipuli ja broilerin jauheliha.
Pyörittele broilerimassa öljytyin käsin pieniksi pyöryköiksi. Paista 225-asteisessa uunissa 15 min. tai pannulla esimerkiksi öljyn ja voin seoksessa.

Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 1

IMG_8927Elämämme on kääntynyt nyt joksikin aikaa sellaiseen asentoon, että vietämme paljon aikaa Tampereella. Syynä kuvioon on Aleksin uusi työpaikka ja siitä, kuinka usein tai kuinka pitkälle aikajanalle nämä ”Tamperekomennukset” tulevat jatkumaan ei meillä toistaiseksi ole tietoa. Joka tapauksessa olen päättänyt ottaa käsillä olevista päivistä kaiken irti ja viettää Pikku-Kokin kanssa mahdollisimman rentouttavaa äiti-poika -laatuaikaa; tutkia väliaikaista kotikaupunkiamme taaperon silmin, unohtaa oikeutetusti kotityöt ja vain nautiskella elämän pienistä iloista – kuten kivestä, joka voi hetken olla se suurista suurin aarre, mutta jonka tiputtaminen katukaivoon onkin pian jotakin vielä paljon mahtavampaa. Suurenmoiset nämä pienen ihmisen silmälasit.

Kun Tampere-viikoistamme ensimmäinen on takana, ajattelin jakaa kanssanne hieman sen satoa. Kyseessä on kaupunki, josta eivät näkemisen ja kokemisen kohteet ihan heti tule loppumaan. Vietimme vallan täyteliäitä päiviä, mutta seuraavalle kerralle jäi vielä sangen paljon odotettavaa.

Heti ensimmäisenä aamuna suuntasimme Tampere-talossa sijaitsevaan maailman ainoaan Muumimuseoon. Olin etukäteen pohtinut, että museovierailu alle kaksivuotiaan kanssa saattaisi osoittautua melko hankalaksi tapaukseksi, mutta turhaan. Pikku-Kokki tuntui nauttivan jopa minua enemmän ja jaksoi hienosti kiertää koko museon. Mahtavaa, tästä sain kimmokkeen lähteä tutustumaan hänen kanssaan museoihin enemmänkin.

Iltapäivällä teimme vielä retken Näsinpuistoon, jossa pääasiallisena tavoitteenamme oli löytää Tiitiäisen satupuisto. Löytyihän tuo, ja ihan kivakin se oli, joskin tuntui hieman tylsältä nähdä sen sotkettu ja monin paikoin rikottu ulkomuoto. Takaisin kävelimme Finlaysonin palatsin piha-alueen halki, jonka ehdottomaksi kohokohdaksi nousi pieni suihkulähde, oivallinen piste hankkiutua eroon puistosta asti käsissä puristetuista pikkuaarteista.

Toisen päivän aamu kului Pikku Kakkosen puistossa, jonne tulemme varmasti tekemään paluun jos toisenkin. Huippupuisto. Iltapäivällä kävelimme kivenheiton päähän Särkänniemeen, jossa Pikku-Kokki pääsi elämänsä ensimmäiselle Possujuna-ajelulle. Sanat eivät riitä kuvailemaan hänen ilmettään; ensi viikolla täytynee vierailla tällä niemellä uudelleen. Särkänniemeltä löytyy kolme laitetta, joissa nämä kaikkein pienimmät hurvittelijat saavat nautiskella aivan omin päineen, vanhempien mieliksi vieläpä ilmaiseksi.

Kolmantena päivänä teimme aamukävelyn Tammerkosken rannalle, jossa pauhaava koski riitti mainiosti pitämään mielenkiinnon yllä. Tämän jälkeen pujahdimme Keskustorin laidalla sijaitsevaan entiseen Vanhaan kirjastotaloon avattuun Kulttuuritalo Laikkuun, tarkemmin sanottuna sen Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Sekä elämystila että Unikudelmia-näyttely vakuuttivat meistä molemmat. Tämäkin todella suositeltava kohde, mikäli lasten kanssa Tampereella seikkailee.

Loppuun vielä muutama kehu ja kuva Piazza Foodfactory -ravintolasta, jossa nautimme ensimmäisen komennuksemme viimeisen illallisen. Itse pidin lohitoast-annoksestani todella paljon, samoin Aleksi omasta burgeristaan kuten myös Pikku-Kokki lihapullistaan perunamuusin, puolukkahillon ja kirsikkatomaattien sekä maitolasillisen kera. Koko perhe oli siis tyytyväinen ja leikkipaikka toi oman bonuksensa viihtyvyyteen. Kun tähän lisätään ravintolan muutenkin miellyttävä ilmapiiri, voin suositella sitä moneen makuun, niin lapsellisille kuin muillekin seurueille.

Näin. Varsin antoisa ensiviikko, joka saakin jatkoa jo tulevalla. Odotan innolla!
Kiva, jos jaksoit kanssani tänne asti. Alla vielä kertauksena lista artikkelissa esille tulleista suositeltavista taaperokohteista Tampereella. Palataan asiaan.

1. Tampere-talon Muumimuseo
2. Tiitiäisen satupuisto sekä Näsinpuisto kokonaisuudessaan
3. Pikku Kakkosen puisto
4. Särkänniemi
5. Lastenkulttuurikeskus Rulla
6. Piazza Foodfactory

Kuin Kreikassa konsanaan – moussakaa ja hellelukemia

IMG_8848Viimeisen viikon ajan hellineet supersäät saivat viikonloppuna minussa heräämään halun matkustaa ruokamatkalle Kreikkaan. No, ehkäpä myös jääkaapissa majailevilla munakoisolla ja jauhelihalla oli oma vaikutuksensa valintaani, mutta siitä viis, kreikkalaista perinneruokaa syntyi joka tapauksessa.

Oma viimeisin kosketukseni moussakaan sijoittuu Ateenaan, jossa sain syödäkseni täydellisen hyvää sellaista. Nyt esittelemäni versio ei ollut yhtä hyvää, mutta mielestäni hyvää kuitenkin. Se, että siitä puuttuvat niin valkokastike kuin pitkälti juustoraastekin, tekevät tästä moussakasta hyvin paljon perinteistä kepeämmän. Se ei mielestäni haittaa, päinvastoin. Kesällä on kiva syödä kevyesti – ja toisaalta kiva viettää sangen ei-kevyitä hetkiä esimerkiksi grillin äärellä.

No juu, kannattaa kokeilla tätä perinneherkun modifioitua versiota, mikäli ulkoa nyt ylipäätään malttaa lieden äärelle siirtyä. Plussana muuten vielä helppouskin, mikä varmasti kesäkokkia niin ikään miellyttää.

Moussaka

4 pienempää annosvuokaa / vuoallinen

IMG_88401 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
250 g (lampaan) jauhelihaa
500 g paseerattua tomaattia
380 g valkoisia papuja (minä korvasin nämä pakasteherneillä, joka toimi myös hyvin)
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
0,75 tl suolaa
0,5 tl minttua
0,5 tl sokeria
ripaus mustapippuria
300 g munakoisoa (minä korvasin osan täysin moussakan perusperiaatteen vastaisesti kesäkurpitsalla, joka sopi kokonaisuuteen vallan hyvin)
IMG_8845250 g tomaattia
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl oreganoa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
200 g turkkilaista jogurttia
0,75 dl parmesaania raastettuna

Lisäksi:
vaaleaa leipää

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise, poista siemenet ja hienonna chili.
Ruskista jauheliha paistokasarissa. Lisää kasariin sipuli, valkosipulit ja chili. Kuullota pari minuuttia. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti, valutetut ja huuhdotut pavut (tai herneet) sekä mausteet. Anna hautua kannen alla noin 5 min.
Leikkaa munakoiso vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit. Levitä munakoiso- ja tomaattiviipaleet leivinpaperin päälle pellille. Sivele munakoisoviipaleet molemmin puolin öljyllä. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Paista grillivastusten alla 225 asteessa noin 5 min. käännä munakoisoviipaleet (tomaatteja ei tarvitse kääntää) ja jatka grillaamista vielä noin 3 min. kunnes munakoisot ovat hieman pehmenneet.
Jaa jauhelihaseos annoskulhoihin tai kaada suurempaan uunivuokaan. Nosta päälle munakoisot ja tomaatit. Sekoita jogurtti ja parmesaani keskenään. Lusikoi seos pinnalle. Gratinoi grillivastusten alla 225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä ja munakoisot ovat sopivan kypsiä.
Tarjoile vaalean leivän kera.

Munakoiso-linssikeitto – ei se kaunein, mutta maukas

IMG_8781Helatorstain grilliaterialta ylimääräiseksi jäänyt munakoiso huuteli jääkaapista haluaan tulla käytetyksi, joten tartuin toimeen. Lukuisten moussakareseptien suossa jonkin aikaa tarvottuani päädyin yksinkertaiseen vaihtoehtoon ja keittelin munakoiso-linssikeittoa. Tai me keittelimme, minä ja Pikku-Kokki, joka uudelta Aleksin suunnittelemalta apujakkaraltaan käsin voi nyt ihan oikeasti toimia pienenä apulaisenani. Huippua! Uskon vahvasti, että ennemmin tai myöhemmin me vielä vietämme paljon laadukkaita keittiöhetkiä koko perheen kesken. Niin paljon kiinnostusta Pikku-Kokilla tuntuu asiaa kohtaan riittävän. En malta odottaa…

Keitosta tuli hyvää; samettista ja makumaailmaltaan sangen kookosvoittoista, joten tähän reseptiikkaan kannattaa tarttua ainoastaan mikäli kookos makuna miellyttää. Mikään kaunotar keitto ei lautasella valitettavasti värittömyydessään ole, mutta pinnalle voi aina keksiä jotakin kaunista ripoteltavaa. Muutenkaan tätä ruokaa ei kannata lähteä tarjoilemaan ihan sellaisenaan, se vaatii kumppanikseen vähintäänkin palan leipää. Mitä seuralaisiin tulee, se ei ole missään mielessä nirso, vaan rinnalle voi valita miltei mitä vain. Minä laitoin joukkoon hieman eiliseltä tähteeksi jääneitä broilerin palasia. Näkisin tämän keiton sopivan hyvin myös alkuruoka-annokseksi.

Kannattaa siis kokeilla, hyviä ja helppoja kasvisreseptejä ei ole koskaan liikaa. Reseptin luojaksi mainitaan Olga Temonen, jonka luomuksiin ajattelin itse lähitulevaisuudessa perehtyä tarkemminkin.

P.S. Vaikka kokkipuuhiin pääseminen olikin huippujuttu, päivän paras hetki sijoittui rantamaisemiin, kun pikkumies pääsi ensimmäistä kertaa tänä kesänä kastelemaan varpaansa meriveteen. Ihanaa!

Munakoiso-linssikeitto

4-6 annosta

IMG_88141 munakoiso
6 valkosipulinkynttä
3 dl punaisia linssejä
1 l vettä
2 tl yrttisuolaa
rouhittua mustapippuria
0,5 tl chiliä (tai maun mukaan)
1 tlk kookosmaitoa
tuoretta persiljaa

Pilko munakoiso ja hienonna valkosipulit. Huuhtele linssit.
Kumoa kaikki isoon kattilaan, lisää vesi ja mausteet. Keitä noin 20 min. kunnes munakoiso ja linssit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja soseuta. Lisää hienonnettu persilja juuri ennen tarjoilua.

Kookosta, currya ja kalkkunaa

Keittohammasta kolotteli ja kaupasta mukaan oli tarttunut paketti jauhettua kalkkunaa, joten ruoaksi valmistui mitäpäs muutakaan kuin kalkkunakeittoa. Keitoksen päämaut olivat kookos ja curry, joten ihan perusmeiningillä mentiin, mutta mikäs siinä, pääasia tietysti, että lopputulos oli hyvä.

Koska kalkkuna tunnetusti on melko mauttoman makuista, voi keittoon huoletta lisätä enemmänkin mausteita, mutta itse menin seuraavalla melko miedolla mausteutuksella, jossa kookos ja curry pääsivät oikeutettuun parrasvaloon. Kalkkunan sijasta voi yhtä hyvin käyttää broileria, mikäli tämä tuntuu sopivammalta vaihtoehdolta.

Aurinkoisia keittohetkiä toivotellen!

Kalkkunakeitto

4 annosta

IMG_8702300 g kalkkunan / broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
suolaa
4 perunaa
1 palsternakka
2 porkkanaa
pala juuriselleriä
2 rkl öljyä
1-2 rkl currya
5 dl vettä
4 dl kookosmaitoa (itse kevensin keittoa hiukan käyttämällä 2 dl kookosmaitoa ja 2 dl kevytmaitoa, joka toimi myös hyvin)
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
1 kanaliemikuutio
1-2 tl jauhettua korianteria
100 g pakastemaissia

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsennystä. Kuumenna öljy pannulla ja paista jauheliha kauttaaltaan. Mausta suolalla.
Kuori ja kuutioi perunat, palsternakka, porkkanat ja juuriselleri.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon curry sekoitellen. Varo polttamasta. Lisää pian joukkoon juureskuutiot ja kääntele niitä hetki. Lisää sitten vesi, kookosmaito, laakerinlehti, maustepippurit ja kanaliemikuutio sekä korianteri. Anna kiehua hiljalleen kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa paistettu jauheliha sekä maissit ja kuumenna.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 12-13: Kaksi laatutarinaa sairaalavuoteelta käsin

Kuukauden verran jatkuneen Muumi-romaanien lukutaipaleeni vastapainoksi esittelen teille nyt kaksi täysin toisenlaisesta maailmasta kumpuavaa kaunokirjallista teosta. Vaikka ne perusluonteeltaan poikkeavatkin täysin toisistaan, löytyy niistä verrattain paljon samanlaisia piirteitä, joten oli melkoinen sattuma, että tulin lukeneeksi ne lähes peräjälkeen. Suosittelen!

9789511322344Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Otava, Otavan kirjasto 2018
Suom. Jaana Nikula
224 s.
Det var vi
Wahlström & Widstrand, 2017

”Silloin en tiennyt enkä ymmärtänyt, että mekin kuolimme sinä päivänä. Olimme kaksikymmenvuotiaita, mutta elämämme oli monin tavoin tullut päätökseen. Kaikki myöhemmin tapahtunut – lapsemme syntymä, pako, kaikki minun työvuoroni, kaikki ne tunnit töissä, kaikki – oli vain kömpelöä yritystä korvata se mitä menetimme silloin, sinä päivänä. Meidän olisi pitänyt kuolla sinä yönä, sillä kaikki seuraavat vuodet olivat pelkkää laina-aikaa.”

Olimme kerran on teos, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Vaikka sen numeerinen laajuus – vain reilut parisataa sivua – ei olekaan mittava, on sen sisältö siinä määrin täyteläistä, että tämän kokoinen annos riittää hyvin. Mutta sanaakaan siinä ei silti ole liikaa.

Teoksen päähenkilöhahmo ja minäkertoja, viisikymppinen Nahid, saa sen ensilehdillä tietää, että hänellä on puoli vuotta elinaikaa. Tai voi niitä olla kaksikin. Vaihtoehtoisesti aikaa voi olla vähemmänkin, joitakin viikkoja. Mutta joka tapauksessa loppusuoralla ollaan, syöpä ei tule antamaan periksi. Mutta eipä kai tuolla ole väliä, loppuelämän pituudella. Mihin sen kuitenkaan käyttäisi; sairastamiseen, yksinoloon, kuoleman odotteluun, vihan ja pettymysten käsittelyyn?

”Kun on saanut lapsen, sitä helposti kuvittelee olevansa tarpeellinen. Mutta se ei pidä paikkaansa. Ihmiset pärjäävät aina. Mistä sen tietää, kumpi painaa enemmän, kaikki aiheuttamani kärsimys vai tarjoamani apu? Ei mistään. En ole niitä, jotka helpottaisivat läheisten elämää sen sijaan että aiheuttaisivat kärsimystä. Minun pitäisi olla. Niin kuin äiti oli. Minun tehtäväni olisi ollut helpottaa muiden elämää. Sen minä jätin tekemättä.”

Edellä lainattu kuvaa kolmekymmentä vuotta sitten Iranista poliittisena pakolaisena Ruotsiin saapunutta Nahidia paremmin kuin hyvin. Hän on äiti, oli jo Ruotsiin tullessaan, mutta koskaan hän ei ole tuntenut tyytyväisyyttä omaan äitiyteensä. Hän ei ole ollut äidillinen, ei niin kuin hänen oma äitinsä oli. Hänen äitinsä, joka oli yhdeksänvuotias joutuessaan naimisiin ja kaksitoista pidellessään sylissään ensimmäistä vauvaansa. Tyttäriä syntyi yhteensä kahdeksan, ei poikia, joita lähettää sotaan surun murtamana. Mutta taistelivat ne tytötkin, tavallaan, kaduilla, eikä äiti säästynyt murheelta. Eikä siltä tapahtumalta, onnettomalta sattumalta, joka teki Nahidista perheen hylkiön, erityisesti hänen omissa silmissään. Viikkoja tapauksen jälkeen äiti jälleen puhui Nahidille, mutta Nahid itse ei antanut sitä koskaan itselleen anteeksi. Se oli hän, kenen olisi pitänyt kuolla.

Joitakin vuosia myöhemmin Nahid sitten yhdessä miehensä ja tyttövauvansa kanssa pakenee kotimaastaan. Repii itsensä juuriltaan, tekee itsestään aina alkuperäänsä kohden pyrkivää hiekankansaa.

Olimme kerran on monella tapaa ravisteleva lukukokemus. Se kuvaa koskettavasti menetystä sekä sen aiheuttamia haavoja, niitä joita ei edes aika pysty korjaamaan. Samalla se johdattaa lukijansa sairastuneen ihmisen mielenmaailmaan, sinne jonne ainakaan tällä tasolla eivät kaikki meistä pääse koskaan kurkistamaan. Ja josta kukaan ei tietenkään haluaisikaan joutua osalliseksi. Raastavaa.

Mutta ei tämä kuitenkaan ainoastaan surullinen kirja ole. Sen laajaan tunneskaalaan mahtuu myös onnea ja iloa, uskoa tulevaisuuteen, sekä paljon, paljon rakkautta. Sitä tärkeintä kaikesta. Ja vaikka Nahid ei sitä itsessään niin sanotusti tunnistakaan, hän on täynnä äidinrakkautta. Sehän se häntä on ajanut elämässä eteenpäin, tarve antaa rakkaimmalleen vain parasta.

Mutta entäpä vastarakkaus? Onko Nahid saanut sitä, eikö tyttären, joka on oikeastaan hänelle velkaa elämänsä, kuuluisi omistautua hänelle enemmän? Ja sitten on vielä pako Ruotsiin; oliko tuo turhaa, miksei Nahid saanut määräilevältä mieheltään lupaa edes hyvästellä äitiään? On paljon käsiteltävää, paljon sulateltavaa.

Suositan teosta niille, jotka kaipaavat ajatuksia herättävää luettavaa, eivätkä pelkää sitä, että totuus heitetään eteen paljaana. Juuri sellaisena kuin se on. Golnaz Hashemzadeh Bonde, itsekin pienenä lapsena Iranista Ruotsiin paennut, on tällä perusteella sangen mielenkiintoinen kirjailija.

nimeni-on-lucy-bartonElizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Tammi, Keltainen kirjasto 2018
Suom. Kristiina Rikman
164 s.
My Name is Lucy Barton
Random House, 2016

”Ajattelin, että vaikka meidän perheemme olikin ollut sairas, meidän juuremme olivat kietoutuneet tiukasti sydäntemme ympärille.”

Niiden yhdeksän viikon aikana, jotka Lucy Barton joutuu viettämään sairaalassa, tapahtuu hänen elämässään eräs merkittävä asia, hän tapaa äitinsä. Lucy ei ole tavannut perhettään vuosiin, kunnes sitten äiti saapuu hänen sairaalavuoteensa jalkopäähän, siihen takana siintävän Chrysler Buildingin säihkeeseen. Ja viipyykin paikallaan useita päiviä sekä öitä, kertoo asioita Lucyn lapsuuden maisemista, auttaa Lucyakin muistamaan. Näiden kertomusten ja Lucyn omien ajatusten sekä muistojen myötä lukijan eteen piirtyy sangen tarkka kuva romaanin päähenkilöhahmon, Lucy Bartonin, karusta lapsuudesta ja siitä, minkälaiselle tielle se on hänet johtanut. Minkälaisia ihmisiä hän on vuosien varrella tavannut, mitkä kohtaamisista ovat olleet merkittäviä. Ja näin lähtee syntymään myös tämä romaani, minäkertoja Lucy Bartonin tarina – joka on toki monen muunkin tarina – mutta erityisesti juuri hänen. Vaietuista asioista ei äidin ja tyttären välillä edelleenkään hiiskahdeta, nämä kansiot pysyvät suljettuina, mutta se ei haittaa, tärkeintä on äidin läheisyys.

Sattumalta edellinen lukemani romaani, Olimme kerran, sisälsi useita yhtymäkohtia juuri lukemaani Lucy Bartonin tarinaan. Molempia kerrottiin pitkälti sairaalavuoteesta käsin, molemmissa käsiteltiin menneisyyden valoja ja varjoja, ja molemmissa pureuduttiin omalla tavallaan haavoittuneeseen äitisuhteeseen sekä pohdiskeltiin suhdetta omiin tyttäriin. Myös avioliitto ja nykyisyys olivat molemmissa esillä. Perusluonteeltaan ne kuitenkin olivat täysin erilaisia. Itse pidin molemmista.

Nimeni on Lucy Barton on numeerisesta lyhykäisyydestään huolimatta teos, joka antaa lukijalleen paljon. Vaikka teemoja ei läpikäydä pilkuntarkasti, eikä asioita jäädä selvittelemään välttämättä edes loppuun asti, saa lukija teoksen päähenkilöhahmosta mielestäni irti aivan tarpeeksi. Hän tulee tutuksi kertomatta kuitenkaan ihan kaikkea. Itse nautin erityisesti kirjan arvaamattomasta luonteesta. Se ei paljastanut itsestään etukäteen oikeastaan mitään, tapahtumat vain tapahtuivat ja sitten se oli siinä. Tuli loppu, syntyi kirja, Lucy Bartonin tarina, jota Lucy romaanin sivuilla mainitsee tasaisin väliajoin kirjoittavansa. Tämä on siis niin ikään erään romaanin tarina.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta kovinkaan tarkkanäköisesti tai ehkä edes hyvin. Sen takia potkaisen pallon eteenpäin ja kehotan tarttumaan tilaisuuteen. Itse lukisin kovasti mielelläni Pulitzer-palkittua Elizabeth Stroutia enemmänkin. Uskallan uskoa häneen kirjailijana näin yhdenkin puraisun perusteella.

Tunnelmallisia ikisuosikkeja osa 2: paholaisen hillo

IMG_8618Joitakin aikoja sitten päätin aloittaa Tunnelmallisten ikisuosikkien keräilyn omaan arkistoonsa helpottaakseni niiden löytymistä blogin monivuotisista syövereistä. On nimittäin niin, että vaikka uusia reseptejä on maailma pullollaan, joitakin vain täytyy kierrättää ja kierrättää, niin toimivia ne ovat.

Toisen osan ikisuosikkieni sarjaa omistan paholaisen hillolle, joka on yksi blogin ensimmäisistä resepteistä. Todella maukas ja monipuolinen hilloke, joka sopii erityisesti kanan ja juustojen rinnalle. Klassinen, ja varmasti kaikista paras, on kanan, vuohenjuuston ja paholaisen hillon muodostama kolminaisuus. Itse kuitenkin tykkään piristää paholaisella sangen monia ruokia, erityisesti ruokaisia salaatteja tai yksinkertaisia kastikkeita, mikäli maut vain sattuvat sopimaan yhteen.

IMG_8657

Tässäpä siis resepti, jota Kotikolossa suositaan. Ja kun paholaispurkit ovat tyhjillään, tulee aina tilanteita, jolloin sitä kaivataan. Kerralla voi huoletta tehdä melko suurenkin annoksen, tämä säilyy jääkaapissa viikkoja. Chilin määrää kannattaa säädellä omien mieltymysten mukaan, ainakaan miedoista punaisista chileistä tehtynä tämä resepti ei tuota tulisista tulisinta lopputulosta.

Kokeilkaa toki.

Paholaisen hillo

4-5 dl

IMG_8640400 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
200 g punaisia paprikoita
3 punaista chiliä
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
0,25 dl etikkaa
165 g hillo-marmeladisokeria

Kaada tomaattilohkot liemineen kasariin ja leikkaa neljään osaan.
Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.
Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3-5 min. sekoittaen.
Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.