Kun lapset saavat valita osa 2: Kanaviillokki

Esikoisemme viettää ensimmäistä kesäänsä koululaisena ja nyt kun koulun lounas loistaa poissaolollaan, ruokaa saa laittaa vielä tavallistakin enemmän. Koska meillä muilla ei ole kymmentä kesälomaviikkoa ja samalla viikonloput ovat täynnä ihan kaikkea muuta – koska kesä – pitää arjen askareet saada hoidettua tavallista tehokkaammin. Hyville ja helpoille arkiresepteille on siis todellakin tilausta ja ainakin itse myös huomaan, että kun syksyn, talven ja kevään panostaa ruoanlaittoon liki satasella, kesällä tekeekin mieli ajatella ihan muuta.

Näinpä tällä kertaa resepti, johon tarvitaan muutama ainesosa ja noin kymmenisen minuuttia aktiivista valmistusaikaa. Tämän lisäksi pitää varata aikaa broilerin paistamiseen, mutta sen hoitaa uuni, joten silloinkin voi tehdä muuta. Kaiken muun hyvän lisäksi kanaviillokki kuuluu ainakin meillä koko perheen suosikkeihin ja on yksi niistä ruoista, jotka voi ilman muuta listata uuden ”Kun lapset saavat valita” -kategoriani piiriin.

Kanaviillokki

4 annosta

300 g kypsää broileria tai kanaa, esim. paketillinen etukäteen uunissa paistettuja ja perattuja marinoituja koipireisiä
1 rkl öljyä
2 tl currya
2 dl kanalientä
2 dl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
(100 g pakastemaissia)

Tarjoiluun:
mustaherukkahilloa (Perinteisesti kanaviillokki tarjoillaan mustaherukkahillon kera, mutta jätä tällöin maissit lisäämättä. Mustaherukka ja maissit eivät liene se paras makupari.)

Lisäksi:
(jasmiini)riisiä

Revi kypsä broileri suikaleiksi.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää curry ja kuullota hetki.
Lisää broileri, kanaliemi ja ruokakerma. Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita vehnäjauhot kylmään veteen. Valuta seos ohuena nauhana kastikkeeseen ja anna poreilla, kunnes kastike sakenee hiukan.
Lisää lopuksi vielä mahdolliset maissit.
Tarjoile riisin (ja mustaherukkahillon) kanssa.

Kun lapset saavat valita osa 1: Kukkakaali-broilerikeitto

Se, että tyttäremme on varmasti yksi päiväkotiryhmänsä parhaista syöjistä, on tietysti hieno juttu. Kerran, kun hain hänet kotiin, sain kuulla, että hän oli ainoana ryhmästään syönyt lounasruokaa – ja tainnut ottaa vielä lisääkin. Jos tämä kuvio toistuisi myös kotona, olisi jo aivan super. Mutta ei, kotona lähes kaikki ruoat kaipaavat parannusta, lähes kaikissa on jotain poistettavaa ja oikeastaan mikään ei maistu likimainkaan yhtä hyvältä kuin päiväkodissa. Tämä jos mikä ärsyttää; siitäkin huolimatta, että sangen usein olen kuullut puhuttavan näistä Suomen parhaista kokeista, jotka yksi toisensa jälkeen ovat valinneet päiväkoteja työpaikoikseen. Jännä juttu.

Seuraava kukkakaali-broilerikeitto syntyi, kun lähdin tavoittelemaan annosta, joka olisi täysin neitimme toiveiden mukainen ja josta ei varmasti löytyisi nokan koputtamista. Ja kuinka sitten onnistuin? Oikein hyvin. Koko perhe tykkäsi ja olin itse asiassa aika lailla ihmeissäni siitä, kuinka näin simppelistä saattoikin tulla näin maukasta. Currytahnan määrää säätämällä ruoasta saa helposti omaan makuun sopivaa ja kasviksia vaihtelemalla siitä voi luoda oman mielensä tai vaikka satokauden mukaisen version. Täytyypä näin ollen jatkossa kysellä lapsilta enemmänkin ateriaideoita.

Ja hei, ihan oikeasti meillä on todella mahtavasti ruokailevat lapset, jotka ainakin maistavat lähes kaikkea ja tykkäävät kasviksista, joille valtaosa lapsista tuntuu nyrpistävän nenäänsä. Ja vaikka en varsinkaan päiväkotikokkien tasoa tavoitakaan – ja koulussakin esimerkiksi perunamuusi on sata kertaa kotona olevaa parempaa – tykkäävät he useimmiten minunkin valmistamistani ruoista, vaikka toivoisivatkin, että tekisin useammin makaronilaatikkoa tai lihapullia. Tämä juttu on siis kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Kukkakaali-broilerikeitto

4 annosta

300 g broilerin rintafileetä
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1-3 rkl currytahnaa
500 g kukkakaalia (osan voit korvata parsakaalilla)
puolikas keskikokoinen purjo
1 l kanalientä
200-400 g kookosmaitoa (Voit laittaa myös esimerkiksi 200 g kookosmaitoa ja 2 dl ruokakermaa, jos haluat kermaisemman liemen, mutta vain miedon kookoksen maun.)
100 g pakasteherneitä

(Viimeistelyyn:
tuoretta persiljaa tai korianteria)

Leikkaa broilerin rintafileet suikaleiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja ruskista suikaleet kauniin värisiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä currytahnalla ja nosta sivuun odottamaan.
Paloittele kukkakaali kukinnoiksi ja leikkaa purjosipuli renkaiksi. Lisää kukkakaali ja purjosipuli kattilaan. Kaada kanaliemi sekä kookosmaito joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä muutama minuutti tai kunnes kukkakaalinpalat ovat miltei sopivan pehmeitä. Lisää herneet sekä broilerit ja jatka keittämistä niin kauan, että kukkakaali on kypsää.
Viimeistele halutessasi tuoreella persiljalla tai korianterilla.