Pastaa florentine eli vallan maukas pinaattipasta

Jos ruoka on florentine – eli firenzeläinen – tarkoittaa tämä sen sisältävän pinaattia. Seuraava pinaattipasta sai alkunsa siitä, kun lähetin Pikku-Kokin ostamaan minulle pinaattia. Toiveena oli 100 grammaa babypinaattia, mutta sainkin 250 grammaa tavallista pinaattia. No, sepä olikin vain ja ainoastaan hyvä juttu, sillä muuten en ehkä olisi tullut kokeilleeksi tätä herkkupastaa, joka varmasti tulee jäämään omalle reseptilistalleni.

Pastan kaverina tarjoilin tällä kertaa broileria, mutta siihen sopisi moni muukin. Vaikkapa paistettu lohi tai kasvispyörykät. Tai ihan vain mieleisesi leipä.

Pastaa florentine

4 annosta

2 valkosipulinkynttä
100 g pinaattia
öljyä kuullottamiseen
2 dl kermaa
50 g tuorejuustoa
1 rkl kanafondia

Lisäksi:
pastaa
kanaa/lohta/kasvispyöryköitä/leipää makusi mukaan

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet, huuhtele pinaatinlehdet. Laita tässä vaiheessa myös pastan keitinvesi kiehumaan ja keitä se veden kiehuttua pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi.
Pyörittele valkosipulia hetki pannulla ja lisää pinaatinlehdet. Sekoittele, kunnes pinaatit ovat kutistuneet. Lisää pannulle kerma ja tuorejuusto, mausta kanafondilla.
Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita valmis kastike valutetun pastan joukkoon. Tarjoile valitsemasi lisukkeen kera.

Kaali-broilerilaatikko

Vähän aikaa sitten valmistamani kaali-makaronilaatikko ihastutti siinä määrin, että innostuin jälleen kokeilemaan uudenlaista kaalilaatikkosysteemiä. Tällä kertaa samaan laatikkoon sukelsivat broileri, kaali ja ohrahelmet. Maustajina toimivat sangen perinteiset meirami ja siirappi, joiden lisäksi laatikkoon ujutettiin vielä sopivasti kermaa. Päälle puolukkahillosilmä ja se oli jälleen siinä, vähintäänkin oivallinen kaalilaatikko. Jatkoon ilman muuta.

Broileri-kaalilaatikko

4 annosta

1,5 dl ohrahelmiä
kasvislientä ohrahelmien keittämiseen
1 sipuli
450 g broilerin maustamattomia fileesuikaleita
1 rkl öljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
750-1000 g keräkaalia
2 rkl voita/öljyä
0,75-1 tl suolaa
jauhettua valkopippuria
jauhettua maustepippuria
2 rkl siirappia
2 tl kuivattua meiramia
2 dl kermaa
2,5 dl kasvislientä

Tarjoiluun:
puolukkahilloa

Keitä ohrahelmet kasvisliemessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta siivilässä.
Kuori ja silppua sipuli.
Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä pannulla. Lisää sipuli ja kuullota se pehmeäksi. Siirrä broileri ja sipuli kulhoon odottamaan. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
Suikaloi kaali hienoksi ja paista se voissa tai öljyssä pannulla pehmeäksi, noin 10 min. Mausta kaali suolalla, pippureilla, siirapilla ja meiramilla.
Yhdistä kulhossa ohrahelmet, broileri-sipuliseos ja kaali. Siirrä seos voideltuun ja tilavaan uunivuokaan. Kaada päälle kerma ja kasvisliemi. Hauduta kaalilaatikko kypsäksi 175-asteisen uunin keskitasolla noin tunnin ajan.
Tarjoa puolukkahillon kera.

Broileri-broccoliinikastike sekä itse tehty kanaliemi

Kun lauantaiaamuna on pieni hetki aikaa valmistaa pikainen lounasruoka, joka tulee tarpeeseen hetimiten ulkoilun jälkeen, on erityisen palkitsevaa onnistua. Seuraava broileri-broccoliinikastike on juuri tällainen, pienellä vaivalla ja nopeasti syntyvä, mutta varsin maukas ruoka. Se sopii hyvin arkivaihtoehdoksi, mutta mikä jottei myös hienommalle aterialle vaikka väliruoan rooliin.

Erityisen kivalta tuntui valmistaa kastike itse keitetystä kanaliemestä. Olen nimittäin ottanut tavoitteekseni päästä eroon erilaisista liemikuutioista ja onnistunutkin siinä ihan hyvin. Tähän alle laitan kanaliemireseptini, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Vaikka minä käytin tällä kertaa kevään kunniaksi broccoliinia, voi kastikkeen yhtä hyvin tehdä parsakaalista tai vihreästä parsasta. Valitse omasi kauden ja makusi mukaan.

Broileri-broccoliinikastike

4 annosta

400 g broilerin fileetä
0,5 rkl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
3-4 valkosipulinkynttä
200 g broccoliinia/parsakaalia/parsaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 dl kanalientä
1 tl oreganoa
1 dl ruokakermaa
3 rkl kapriksia

Lisäksi:
pastaa
parmesanraastetta

Paloittele broilerin fileet ja ruskista ne öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta palat sivuun odottamaan.
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Paloittele broccoliinit sopiviksi suupaloiksi.
Lisää pannulle tomaattipyree ja valkosipuli, pyörittele hetki. Lisää sitten kanaliemi ja keitä muutama minuutti. Lisää oregano, ruokakerma, broccoliinit ja broilerin palat.
Anna kypsyä muutama minuutti, tarkista broilerin kypsyys ja lisää kaprikset.
Tarjoile pastan ja parmesanraasteen kera.

Kanaliemi

1 kypsän broilerin luut, nahat ja syömättä jääneet osat
15 dl vettä (tai niin, että luut peittyvät)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
100 g juuriselleriä tai palsternakkaa
3 laakerinlehteä
5 maustepippuria
1 rkl tuoretta/1 tl kuivattua rosmariinia tai timjamia
1 rkl suolaa (tai maun mukaan)

Laita broilerin luut ja nahat kattilaan. Kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät.
Lisää kuoritut ja lohkotut sipulit ja juurekset sekä laakerinlehdet ja maustepippurit.
Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta keskilämmöllä kannen alla 45 min. Kuumennuksen alussa voit halutessasi kuoria liemen pinnalta siihen kertyvää vaahtoa esimerkiksi reikäkauhalla.
Lisää yrtit ja keitä vielä vartti.
Siivilöi liemi ja tarkista maku. Lisää suolaa makusi mukaan.
Jäähdytä ja kuori pinnalta halutessasi rasva pois.
Jos liemelle ei löydy käyttöä heti, voit myös pakastaa sen myöhempää käyttöä varten.



Broilerirullat kermaisella lehtikaalipedillä

Superherkulliset broilerirullat syntyvät yksinkertaisista aineksista helposti ja nopeasti. Valkosipulivoihin perustuva resepti tuottaa mainion lopputuloksen jo ihan sellaisenaan, mutta jos aikaa ja vaivaa uhraa jonkin verran enemmän, saa lautaselle rakenneltua vieläkin paremman kokonaisuuden, broilerirullat kermaisella lehtikaalipedillä.

Esittelen tässä oikeastaan kaksi erillistä broileriruokaa, mutta koska koiville keitelty lehtikaali-kermakastike on niin runsas, saa siitä hyvin eroteltua alustan myös ainakin osalle broilerirullista. Eri kombinaatioin tästä riittääkin ruokaa melko monelle maukkaalle aterialle.

Valkosipulivoihin kiedotut broilerirullat

4 annosta

50 g voita
4 valkosipulinkynttä
500 g ohuita broilerinfileitä
50 g vaaleaa leipää
4 rkl tuoretta persiljaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Tarjoiluun:
riisiä
(kermainen lehtikaalipeti, ohje alla)

Ota voi huoneenlämpöön reilusti ennen ruoanvalmistusta.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita ne huoneenlämpöisen voin joukkoon ja anna voin maustua hetken aikaa.
Voitele fileet valkosipulivoilla kummaltakin puolelta. Kääri fileet rullalle ja siirrä rullat uunivuokaan niin, että taitoskohta tulee alapuolelle. Tarvittaessa voit kiinnittää rullat myös cocktailtikuilla.
Murenna leipä ja silppua persilja. Sekoita yhteen leivänmurut ja persiljasilppu. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Ripottele leipäseos broilerirullien päälle ja pyörittele rullat kauttaaltaan seoksessa.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-35 min.
Tarjoile sellaisenaan esimerkiksi riisin kera tai tee rullille kermainen lehtikaalipeti alla olevan reseptin mukaan.


Valkoviinikermassa haudutettua lehtikaalia ja broileria

4 annosta

200 g lehtikaalia
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
suolaa
1 sitruunan mehu
2-3 dl valkoviiniä/kasvis- tai kanalientä
2 dl kermaa
4 broilerin koipea tai leikettä

Tarjoiluun:
riisiä/ohrahelmiä/maalaisleipää

Poista lehtikaalista kovat lehtiruodit ja revi lehdet sopiviksi suupaloiksi. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit.
Laita kasviset uunivuokaan, mausta suolalla ja sitruunamehulla. Kaada päälle valkoviiniä ja kermaa.
Nosta maustetut broilerin leikkeet paistoksen päälle. Paista 180-asteisessa uunissa 45-50 min. tai kunnes broileri on kypsää.
Painele lehtikaaleja välillä nesteeseen etteivät ne pala. Niiden pitäisi olla nesteessä hautumassa koko paistamisen ajan.
Tarjoile haluamasi lisukkeen kera.
Kermakastiketta ja lehtikaalia on runsaasti, joten mikäli teet molemmat ruoat, voit hyvin käyttää osan lehtikaalista pediksi valkosipulivoi-broilerirullille.

Koko perheen suuhun sopiva kana-linssimuhennos – toimii myös kanattomana kasvisversiona

Talvilomaa edeltäneellä viikolla katselin hiukan tulevaisuuteen ja valmistin muutaman annoksen pakastettavaksi mukavasti sopivaa ruokaa. ”Kiireisinä” lomapäivinä ruokailu tapaa nimittäin monesti ajautua melko lailla retuperälle ja kun pakastimesta voi silloin tällöin napata annoksen, eivät lapset lomallakaan ajaudu liiaksi leipälinjalle.

Linssit, jos mitkä sopivat pakastimeen mainiosti. Kun tomaattipohjaiseen linssimuhennokseen yhdistetään papuja, kanaa ja maissia ollaan kaiken lisäksi aika lailla ainakin meidän lastemme suosikkiainesten äärellä. Tätä siis kelpaa tarjoilla annos jos toinenkin talvilomatouhujen lomassa.

Tykkäsin lopputuloksesta kyllä itsekin. Kana-linssimuhennos on makumaailmaltaan mieto, mutta kuitenkin maukas. Kivoja perusmakuja, jotka sopivat mainiosti yhteen. Linssit ja pavut tuovat ruokaan terveellisiä kasvisproteiineja ja kasvisversionakin tämä itse asiassa toimii moitteettomasti.

Tarjoiluvaiheessa muhennoksen rinnalle voi asetella vielä leipää tai riisiä, jolloin annoksesta tulee entistä riittoisampi. Ikisuosikki avokadoa kannattaa lisätä mausteeksi niin ikään.

Kana-linssimuhennos

4 annosta

1 sipuli
100 g lehtikaalia
2 kanan rintafileetä
öljyä paistamiseen
1 rkl currya
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1,5 dl punaisia linssejä
230 g mustapapuja
200 g pakastemaissia
0,5 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi halutessasi:
maalaisleipää/riisiä
avokadoa

Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele lehtikaali ja poista kova lehtiruoti. Revi lehtikaali suupaloiksi.
Paista suuressa kasarissa öljyssä kananrintoihin kullanruskea pinta. Aseta sivuun odottamaan, tarkoitus ei ole kypsentää kanaa vielä kokonaan.
Lisää tarvittaessa kasariin hieman öljyä. Kuullota sipulia, currya ja timjamia keskilämmöllä.
Kun sipuli on pehmennyt, lisää tomaattipyree ja jatka kuullotusta vielä noin 5 min. Kaada sekaan tomaattimurska, täytä purkki vedellä ja sekoita joukkoon. Laske lieden lämpö miedolle. Lisää joukkoon hyvin huuhdellut punaiset linssit ja kananrinnat. Anna kypsyä kannen alla 10 min.
Nosta kananrinnat pois, revi kahdella haarukalla nyhdöksi ja heitä takaisin pannuun. Lisää myös pavut, maissit ja kerma. Anna muhia vielä 5 min.
Sekoita lopuksi joukkoon lehtikaalit ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun lehtikaalit ovat kutistuneet ja pehmenneet hiukan, ruoka on valmis tarjoiltavaksi.
Tarjoile sellaisenaan tai leivän, riisin ja/tai avokadon kera.

Juustoinen kukkakaali-kanavuoka

Edellisen kukkakaali-aiheisen postaukseni suosiosta johtuen esittelen jälleen idean maukkaaseen kukkakaalivuokaan. Tällä kertaa kukkakaali saa seurakseen kanaa, kesäkurpitsaa ja maun mukaan sulate- tai sinihomejuustoa, makuja, jotka sulavat ja sulautuvat yhteen juuri toivotulla tavalla.

Lopputulos on täyteläinen, ei tietysti kevyt tai raikas, mutta joka tapauksessa vallan maukas. Sellainen kylmänä talvipäivänä ihastuttavasti täyttävä kermainen vuokaruoka, joka raikkaan salaatin kanssa nautittuna muodostaa mainion kokonaisuuden. Ainesosat itsessään tuovat vuokaan siinä määrin vahvaa makua, että suolan ja pippurin lisäksi muita mausteita ei tarvita ja näin ollen ruoka sopii hyvin valmistettavaksi vähän yksinkertaisemmissakin keittiöolosuhteissa.

Juustoinen kukkakaali-kanavuoka

6 annosta

400 g maustamattomia kanafileitä
4 rkl vehnäjauhoja
1 rkl voita
1 rkl öljyä
200 g kesäkurpitsaa
1 purjo
3 dl kermaa
150 g (mozzarella)juustoraastetta
100 g sulatejuustoa/sinihomejuustoa
500 g kukkakaalia
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kanafileet suurehkoiksi paloiksi. Pyörittele kanapalat vehnäjauhoissa ja paista niihin pannulla voin ja öljyn seoksessa kullanruskea pinta.
Kuutioi kesäkurpitsa ja silppua purjo. Lisää ne pannulle kanan kanssa ja paista käännellen noin 5 min.
Kaada kerma pannulle. Lisää joukkoon noin puolet juustoraasteesta ja paloiteltu sulatejuusto tai murusteltu sinihomejuusto. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla pitäen mielessä juustojen suolaisuus.
Kaada seos uunivuokaan. Poista kukkakaalista kova kanta. Viipaloi kaali suuriksi, mutta melko ohuiksi siivuiksi. Lado kukkakaaliviipaleet kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle loppu juustoraaste.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min.

Vielä on sitrusten sesonkia jäljellä: greippimarinoitua broileria greippi-kermakastikkeessa

Tähän aikaan vuodesta, kun sitrushedelmät ovat parhaimmillaan, tulee niitä tietysti syötyä eniten. Useat niistä ovat todellista herkkua ja ihanan makeat veriappelsiinit, muhkeat pomelot ja lasten ikisuosikit, mandariinit, popsitaankin ihan sellaisinaan. Itse asiassa täytyy myöntää, että hiukan vierastan sitrushedelmien käyttöä ruoanlaitossa mehua ja kuorta lukuunottamatta. Lämpimät appelsiininpalaset eivät erityisemmin innosta.

Mutta kuten sanottua mehulla ja kuorella saa aikaan paljon hyvää – kuten vaikkapa greippimarinoitua broileria greippi-kermakastikkeessa. Yksinkertaisuudestaan huolimatta reseptillä syntyy vallan maukas ateria, vaikka ne ihan ”tavalliset” keltaiset greipit eivät yleisesti ottaen omaa herkkuani olekaan.

Nappaa resepti talteen. Sopii muuten kiireiseenkin arki-iltaan.

Greippimarinoitua broileria greippi-kermakastikkeessa

4 annosta

4 broilerin fileetä
voita/öljyä/voi-öljyseosta paistamiseen

Marinadi:
0,5 dl tuorepuristettua greippimehua (noin puolikas greippi)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 limen kuori
2 rkl kalakastiketta (korvaaminen soijakastikkeella onnistuu mainiosti)
2 rkl hunajaa

Kastike:
1 greipin mehu
2 rkl soijakastiketta
2 dl ruokakermaa

Aloita marinoimalla fileet hyvissä ajoin. Voit hyvin tehdä sen jo edellisenä iltana, mutta anna lihan marinoitua vähintään tunnin ajan.
Sekoita kulhossa greippimehu, kuorittu ja silputtu sipuli ja valkosipuli, hyvin pestyn limen raastettu kuori, kalakastike ja hunaja.
Kaada marinadi lihan päälle ja anna tekeytyä rauhassa.
Paista marinoituihin fileisiin kaunis pinta ruskistamalla ne voissa, öljyssä tai voin ja öljyn seoksessa pannulla. Nosta fileet sivuun odottamaan.
Sekoita pannulla greippimehu, soijakastike ja ruokakerma. Pane fileet takaisin pannuun ja anna niiden hautua kastikkeessa kypsäksi noin 20 min. Jos kastike broilereiden kypsyttyä kaipaa vielä sakeutusta, anna sen kiehua hetki kasaan.

”Lasagne” ilman pastaa on tietysti kesäkurpitsavuoka – joko kanalla tai ”kuin kanalla” täytettynä

Menneen syksyn ja alkaneen vuoden myötä on ihan oikeasti alkanut tuntumaan, että perheessämme eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Pikku-Kokin kolme ja Neiti-Kokin yksi harrastus rytmittävät arkipäiviä, viikonloppuisin koitetaan keksiä kivoja koko perheen yhteisiä juttuja. Harvemmin on enää mahdollisuutta kuluttaa ruoanlaittoon kovinkaan pitkiä yhtenäisiä ajanjaksoja. Mutta hyvää, täysipainoista ja terveellistä ruokaa meillä silti syödään. Nouto- tai tuontiruokaa emme harrasta ollenkaan ja valmisruoatkin jäävät kaupan hyllyihin. Hyvällä suunnittelulla tämä kaikki on ihan mahdollista. Kannattaa myös muistaa, että vähän mutkikkaampia ruokia, kuten monta eri kastiketta sisältävää lasagnea, voi mainiosti tehdä osissa, jolloin keittiössä ei tarvitse viettää ihan niin pitkää pätkää kerrallaan. Itse pidän myös pakastimessa valmiina aina muutaman ruoka-annoksen kiireisen ajanjakson varalle.

Seuraava kesäkurpitsavuoka rapeiden lehtikaalisipsien kanssa tarjoiltuna on juuri tällainen, suht pikainen arkiruoka, jonka voi koota etukäteen ja paistaa sopivalla hetkellä. Myös lehtikaalisipsit säilyvät hyvin päivän tai pari, joten niitäkään ei tarvitse koittaa valmistaa samassa hätäkässä.

Minä tein vuokani tällä kertaa itse tehdystä tomaattimurskasta, koska olen rakastunut sen makuun, mutta voit hyvin käyttää myös valmista murskaa. Ohjeen itse tehtyyn voit kurkistaa täältä.

Kannattaa ilman muuta testailla tätä ”lasagnea” ilman pastaa, jossa lasagnelevyt on korvattu kesäkurpitsalla. Kasvissyöjän versiossa broilerin sijaan voi käyttää vaikkapa LikeMeat -tuoteperheen Like Chicken -vaihtoehtoja. Ja kuten sanottua, tämän(kin) ruoan rinnalla maistuvat mitä parhaiten lehtikaalisipsit, joiden reseptin voit kurkistaa täältä.

Kesäkurpitsa-broileri”lasagne”

6 annosta

2-3 pienehköä kesäkurpitsaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
600 g broilerin fileitä tai 2 pkt (à 180 g) Like Chicket Fillet -kasvipohjaisia fileitä
1 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa (tai itsetehtyä tomaattimurskaa)
50 g parmesanraastetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 rkl kuivattuja yrttejä, kuten basilikaa, oreganoa, timjamia ja/tai rosmariinia
200 g juustoraastetta (esim. mozzarella)

Lisäksi:
lehtikaalisipsejä

Höylää kesäkurpitsat juustohöylällä pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.
Paloittele broilerin fileet ja paista ne pannulla öljyssä kypsiksi. Nosta sivuun odottamaan.
Kuullota seuraavaksi pannulla sipuli. Lisää jonkin ajan päästä valkosipuli ja siitä noin minuutin päästä tomaattimurska, parmesanraaste ja tuorejuusto. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.
Mausta myös kesäkurpitsaviipaleet kevyesti suolalla ja pippurilla.
Kokoa vuoka. Lado vuokaan kerroksittain broilerin paloja, tomaatti-tuorejuustokastiketta, juustoraastetta ja kesäkurpitsaviipaleita. Katso, että viimeiset kerrokset ovat kastiketta ja juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 min. jonka jälkeen vuoan on hyvä antaa vetäytyä vielä noin 10 min. ennen tarjoilua.
Tarjoile salaatin ja/tai lehtikaalisipsien kera.


Tomaattinen broileripannu italialaisittain

Joulupuuhien vallatessa tavallisilta keittiöpuuhilta alaa nousevat hyvät ja helpot arkiruoat arvoon arvaamattomaan. Mitä mainioin tomaattinen broileriruoka syntyy, kun fileet kypsytetään meheviksi maukkaassa tomaattikastikkeessa ja kruunataan runsaalla juustokuorella. Kun rinnalle keittää mieleistään pastaa, onkin olo jo aivan kuin Italiassa.

Ruoan voi toki saatella lopulliseen asuunsa myös uunissa, mutta minä tein oman versioni kasarissa kannen alla, koska uunille ei tällä kertaa ollut muuta käyttöä. Mehevää ja mureaa tuli näinkin ja selvisin kaiken muun hyvän lisäksi yhden astian taktiikalla. Mainiota kaiken kaikkiaan.

Alle laitan valmistusohjeet niin kasarilla kuin uunissakin.

Tomaattinen broileripannu

4 annosta

500 g maustamattomia broilerinfileitä
rypsiöljyä paistamiseen ja kuullottamiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
1 rkl kapriksia
0,5 dl tuoretta / 1 rkl kuivattua basilikaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
75 g juustoraastetta

Valmistus kasarilla:
Paista broilerinfileisiin kaunis pinta nopeasti kuumassa kasarissa. Nosta sivuun odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä kasarissa. Kääntele joukkoon tomaattipyree. Lisää tomaattimurska, kaprikset ja mausteet. Jos käytät tuoretta basilikaa, lisää se vasta lopuksi. Hauduta kastiketta hetken verran.
Nostele fileet kastikkeen joukkoon ja lusikoi kastiketta niiden päälle. Anna hautua kannen alla noin 15-20 min. Ripottele pinnalle juustoraaste ja hauduttele vielä noin 5-10 min. kunnes juusto on sopivasti sulanut.
Tarjoile valitsemasi pastan kera.

Valmistus uunissa:
Pane broilerinfileet uunivuokaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä pannulla. Kääntele joukkoon tomaattipyree. Lisää tomaattimurska, kaprikset ja mausteet. Jos käytät tuoretta basilikaa, lisää se vasta lopuksi. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta 5 min.
Lusikoi kastike broilerinfileiden päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 min.
Tarjoile valitsemasi pastan kera.

Ranskalaishenkinen omena-kanapata

Kun vanhempien pihapuusta kerätyt omenat täyttävät yhä jääkaapin vihanneslokeroa, olen koittanut keksiä mahdollisimman paljon erilaisia tapoja käyttää omenaa. Hilloa, piirakkaa ja paistosta tietysti, mutta myös suolaisia, niin sanottuja kunnon ruokia. Erityisesti juuri kotipihan kirpakat omenat sopivat nimittäin mainiosti myös ruoanlaittoon.

Ranskalaishenkinen kanapata yhdistää omenan makeuden, pekonin suolaisuuden, yrttien tuoksun ja siiderin tuoman sopivan hapokkuuden. Se on helppo sekä melko nopea valmistaa ja toimii näin mainiosti ihan arki-iltanakin. Toisaalta hienommin tarjoiltuna siitä saa niin ikään osan juhlavampaa ateriaa.

Tartu siis reseptiin ja kokkaa itsesi ranskalaisiin tunnelmiin.

Omenainen kanapata

5 annosta

4 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
170 g pekonia
1 kg kanan marinoituja fileepihvejä (valkosipuli)
1 rkl rypsiöljyä
0,33 l kuivaa omenasiideriä
2 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 laakerinlehteä
1 rkl tuoretta / 0,5 tl kuivattua timjamia
600 g hapahkoa (kotimaista) omenaa
mustapippuria myllystä

Tarjoiluun:
esim. riisiä

Kuori ja lohko salottisipulit neljään osaan. Viipaloi valkosipuli ja suikaloi pekoni.
Kuumenna paistokasari tai laakea pata ja ruskista broilerin fileepihvit öljyssä muutamassa erässä. Siirrä pihvit odottamaan lautaselle.
Ruskista seuraavaksi pekonit padassa. Lisää sitten sipulit, ja pienennä lämpöä.
Siirrä ruskistetut pihvit pataan pekonin ja sipulin joukkoon.
Lisää pataan siideri, vesi ja liemikuutio, laakerinlehdet sekä timjami.
Kuumenna pata kiehuvaksi ja jätä porisemaan miedolle lämmölle noin 15 minuutiksi kannen alle. Pese ja paloittele sillä välin omenat reiluiksi lohkoiksi.
Lisää omenat kanapataan ja kypsennä vielä toiset 15 min. välillä sekoitellen. Mausta lopuksi mustapippurilla ja tarkista maku.
Tarjoile esim. riisin kanssa.