Kun lapset saavat valita osa 2: Kanaviillokki

Esikoisemme viettää ensimmäistä kesäänsä koululaisena ja nyt kun koulun lounas loistaa poissaolollaan, ruokaa saa laittaa vielä tavallistakin enemmän. Koska meillä muilla ei ole kymmentä kesälomaviikkoa ja samalla viikonloput ovat täynnä ihan kaikkea muuta – koska kesä – pitää arjen askareet saada hoidettua tavallista tehokkaammin. Hyville ja helpoille arkiresepteille on siis todellakin tilausta ja ainakin itse myös huomaan, että kun syksyn, talven ja kevään panostaa ruoanlaittoon liki satasella, kesällä tekeekin mieli ajatella ihan muuta.

Näinpä tällä kertaa resepti, johon tarvitaan muutama ainesosa ja noin kymmenisen minuuttia aktiivista valmistusaikaa. Tämän lisäksi pitää varata aikaa broilerin paistamiseen, mutta sen hoitaa uuni, joten silloinkin voi tehdä muuta. Kaiken muun hyvän lisäksi kanaviillokki kuuluu ainakin meillä koko perheen suosikkeihin ja on yksi niistä ruoista, jotka voi ilman muuta listata uuden ”Kun lapset saavat valita” -kategoriani piiriin.

Kanaviillokki

4 annosta

300 g kypsää broileria tai kanaa, esim. paketillinen etukäteen uunissa paistettuja ja perattuja marinoituja koipireisiä
1 rkl öljyä
2 tl currya
2 dl kanalientä
2 dl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
(100 g pakastemaissia)

Tarjoiluun:
mustaherukkahilloa (Perinteisesti kanaviillokki tarjoillaan mustaherukkahillon kera, mutta jätä tällöin maissit lisäämättä. Mustaherukka ja maissit eivät liene se paras makupari.)

Lisäksi:
(jasmiini)riisiä

Revi kypsä broileri suikaleiksi.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää curry ja kuullota hetki.
Lisää broileri, kanaliemi ja ruokakerma. Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita vehnäjauhot kylmään veteen. Valuta seos ohuena nauhana kastikkeeseen ja anna poreilla, kunnes kastike sakenee hiukan.
Lisää lopuksi vielä mahdolliset maissit.
Tarjoile riisin (ja mustaherukkahillon) kanssa.

Kun kasariklassikko kohtasi superfoodin: kanaviillokkia ja marja-aroniaa

Yksi kiistellyistä kouluruokaklassikoista, kanaviillokki, on asia, joka silloin tällöin ryömii jostakin mieleeni. Itse lukeuduin siihen joukkoon, joka piti kanaviillokista ja siitä, että sitä tarjoiltiin mustaherukkahillon kera. Ymmärtääkseni taisin kuulua vähemmistöön, sillä tuo 1980-luvun innovaatio on näihin päiviin tultaessa vaihtunut koulujen ruokalistoilla broilerikastikkeisiin ja -pyöryköihin.

Tästä ensimmäisestä kanaviillokistani tuli hyvää. Neiti-Kokki tykkäsi superpaljon, mikä on aina saavutus ja Aleksi kehui ainakin chililisän jälkeen koulun kanaviillokkia paremmaksi. Mustaherukkahillon sijaan tarjoilin kanaviillokin marja-aroniahillon kera, joka toimi mielestäni mainiosti. Olenkin ollut aikeissa kirjoittaa artikkelin taannoin keittelemästäni marja-aroniahillosta, mutta koska se on jäänyt tekemättä, mainitaan tuokin kokeilu nyt edes tässä yhteydessä.

Marja-aronia ei ehkä ole herkkua, mutta superfoodia se kaikkine antioksidantteineen ja vitamiineineen ihan varmasti on. Ja kun marjat poimii mahdollisimman myöhään, jo miltei pakkasen puremina, ne mielestäni maistuvat jo melkein syötäviltä. Itse keitin poimimastani annoksesta hilloa, josta toki tuli hyvää, mutta siitä, kuinka terveellistä purkittamani tuote enää oli, voidaan varmasti olla montaa mieltä. Keittämisen seurauksena osa marjan terveydelle edullisista vaikutuksista katoaa, jonka lisäksi hilloon lisätty sokerimäärä on yleensä sen kaltainen, että hyvästit voidaan jättää viimeisillekin terveysvaikutuksille. No, nuorentavaa tai ei, ainakin hillo toimi mainiosti kanaviillokin kumppanina. Ehkä ensi vuonna popsin näitä marjoja hiukan enemmän ihan sellaisenaankin, mutta hilloa tulen keittelemään myös. Se on nimittäin mainio lisuke muillekin ruoille ja esimerkiksi juustopöytään näkisin sen sopivan niin ikään.

Kanaviillokki

4 annosta

3 kypsää broilerin koipireittä
1 rkl voita
1 tl currya
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 liemikuutio
1 dl kuohu- tai ruokakermaa
1 rkl sitruunamehua
0,25 tl jauhettua valkopippuria
(chiliä maun mukaan)

Lisäksi:
riisiä
mustaherukkahyytelöä tai esim. marja-aroniahilloa

Perkaa broilerinkoivista lihat ja revi ne pienemmiksi paloiksi.
Sulata voi kattilassa. Kiehauta curryjauhe voissa. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää vettä vähitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää liemikuutio ja kuumenna kastike kiehuvaksi. Keitä muutaman minuutin ajan.
Sekoita kastikkeeseen kerma, sitruunamehu, valkopippuri ja mahdollinen chili. Lisää myös broilerinlihat.
Kuumenna kastike ja tarjoa esimerkiksi riisin ja mustaherukkahyytelön kera. Kuten sanottua, niin ikään marja-aroniahillo sopii pakettiin mainiosti.