Lauantaimme huipentui kolmen ruokalajin illalliseen. Ranskalainen oluella maustettu sipulikeitto, naudan ulkofilepippuripihvi seuranaan perunapullat sekä aterian kruunaava suklaafondant olivat oiva kokonaisuus. Erityismaininnan ansaitsevat sipulikeitto sekä fondant, joka onnistui täydellisesti. Turhaan pelkäsimme fondantin valmistuksen hankaluutta, sehän oli helppoa kuin heinänteko.
Oluella maustettu sipulikeitto
4 annosta
1 valkosipulinkynsi
3,5 keltasipulia / 2,5 keltasipulia ja 1 salottisipuli
0,25 purjoa
0,25 rkl oliiviöljyä
1 dl tummaa olutta
3,5 dl kasvislientä
suolaa
mustapippuria
4 viipaletta leipää
raastettua juustoa
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynsi sekä kelta- ja salottisipulit ronskin paksuiksi viipaleiksi. Halkaise purjo, huuhtele se huolellisesti ja viipaloi.
Laita ison kattilan pohjalle oliiviöljyä. Kypsennä kaikkia sipuleita noin tunnin verran kattilassa kannen alla miedolla lämmöllä. Ota sitten kansi pois ja jatka kypsentämistä kunnes sipulit muuttuvat kullankeltaisiksi.
Kuumenna uunin grillivastukset tai lämmitä uuni niin kuumaksi kuin mahdollista.
Lisää sipuleiden joukkoon olut ja kasvisliemi. Anna keiton kuohahtaa ja mausta suolalla ja pippurilla.
Laita keitto uunin kestäviin tarjoilukulhoihin. Kasaa leipien päälle keko juustoa ja aseta leivät keittoannosten päälle. Laita kulhot uuniin ja grillaa, kunnes juusto alkaa sulaa ja kuplia eli noin neljän minuutin ajaksi. Tarjoile heti.
Pippuripihvit
300g Naudan ulkofilettä pippurimarinaadissa (2 x 150g)
Paista 3 minuuttia molemmilta puolilta, niin pihvit ovat kypsyydeltään herkullisen mediumeja.
Punaviinikastike lihalle
3 dl lihalientä (valmista 1 lihaliemikuutiosta tai fondista ohjeen mukaan)
½ sipuli
1 dl voimakasta punaviiniä
2 rkl sokeria
hyppysellinen rosmariinia tai timjamia
(tarvittaessa maissijauhoja)
1 rkl soijakastiketta
Valmista lihaliemi kattilassa.
Lisää joukkoon punaviini, silputtu sipuli, sokeri ja rosmariini tai timjami. Keitä noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä. Siivilöi. Kaada takaisin puhtaaseen kattilaan.
Käytä maissisuurustetta tarvittaessa kastikkeen sakeuttamiseksi. Lisää soija.
Suklaafondant
75 g voita
0,8 dl sokeria
1,5 kpl munaa
1,1 dl vehnäjauhoja
0,4 tl leivinjauhetta
0,8 rkl kaakaojauhetta
75 g taloussuklaata
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää kuivat aineet seoksena.
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa keskiteholla välillä sekoittaen. Lisää suklaasula taikinaan.
Leikkaa leivinpaperista leveähköt suikaleet ja aseta ristiin teflon-muffinivuoan voideltuihin syvennyksiin. Jaa taikina syvennyksiin. Voit käyttää myös pieniä paperisia, voideltuja amerikanmuffinivuokia.
Paista 200 asteessa n. 9 min. Fondant saa jäädä keskeltä pehmeän suklaiseksi. Anna jäähtyä hetken aikaa. Nosta ne varoen leivinpaperisuikaleista nostamalla annoslautasille.
Tarjoa lämpiminä.
3 vastausta artikkeliin “Lauantai-illan Gourmet”