Ystävä ja mäenlaskija

Ystävänpäivä; niin perin amerikkalainen ja niin kovin kaupallinen, kuin tuo juhlapäivä nykyään onkin, päätimme kuitenkin juhlistaa sitä aterian merkeissä – muutama päivä etukäteen, laskiaistiistaina. Voisikin sanoa, että illallisellamme mäenlaskija kohtasi ystävän ja yhdessä he kelkkailivat aina makeaan, mutta vetiseen loppuun saakka.

Alkajaisiksi maistelimme yrttistä tuorehernekeittoa, joka oli sekä sangen maukasta että luvattoman helppoa valmistaa.

Pääruoaksi söimme kahden täytteen jauhelihapihvejä – sydämenmuotoisia – joista toiset sisälsivät cheddar-juustoa sekä aurinkokuivattua tomaattia ja toiset banaania. Pihvit oli tällä kertaa valmistettu yksinkertaisesti sipulikeitto-kermaviili-kananmuna -tyyliin. Tämäkin siis helppoa kuin heinänteko! Sydämien rinnalle pääsi kukkakaalimuusi uudessa vaaleanpunaisessa asussaan, siis punajuuriliemellä värjättynä.

Jälkiruuan roolia näytteli ranskalainen marjapannukakku, hienostelevalta nimeltään mansikkaclafoutis, joka lopulta osoittautui sangen veteläksi ystäväksi. Nyt jälkikäteen asiaa hieman tarkisteltuani huomasin, että tepposen teki resepti, eivät suinkaan tekijän taidot, sillä todellisen 1 dl:n sijaan vehnäjauhoja annokseen tuli 1 rkl. Ihmekös tuo, että piiras ei oikein kiinteytynyt sisältä. Oheen laitoimme kuitenkin oikeamman ohjeen, sillä joka tapauksessa pannukakku oli hyvää, joskin lähes jauhottomana hyvin makeaa.

Yrttinen tuorehernekeittoIMG_0772

2 annosta

200 g pakasteherneitä
puolikas pieni keltasipuli
4 dl vettä
0,75 kasvisliemikuutiota
0,25 tl sitruunapippuria
0,5 tl rosmariinia
1 rkl sitruunamehua

Pinnalle
0,5 dl kuohukermaa

Pane kattilaan herneet, silputtu sipuli, vesi, liemikuutio, sitruunapippuri ja rosmariini. Keitä hiljalleen noin 10 min.
Vaahdota kerma.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta sitruunamehulla. Kuumenna höyryäväksi.
Tarjoa kerman kera.

KukkakaalimuusiIMG_0779

700 g kukkakaalia
1 valkosipulinkynsi
3 rkl kermaa
2 rkl voita
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Keitä paloiteltu kukkakaali ja valkosipulinkynsi suolalla maustetussa vedessä täysin kypsiksi.
Valuta kukkakaalit ja lisää joukkoon kerma, voi ja ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria. Soseuta tasaiseksi.

Mansikkaclafoutis eli ranskalainen marjapannukakkuIMG_0783

3 annosta

200 g mansikoita
25 g mantelirouhetta
1 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 kananmunankeltuainen
1,25 dl kuohukermaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Voitele halkaisijaltaan noin 12 cm uunivuoka voilla tai vuoraa leivinpaperilla. Ripottele vuoan pohjalle mansikat. Vatkaa kaikki taikinan aineet sekaisin sähkövatkaimella. Kaada seos mustikoille. Paista 20–25 minuuttia tai kunnes paistos on kohonnut ja kullankeltainen.
Tarjoa lämpimänä jäätelön kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s