Vaikka laskemisesta tai lumesta ei tänä päivänä Helsingissä ole tietoakaan, päätimme kuitenkin viettää ruokakulttuurillisesta näkökulmasta katsottuna perinteistä laskiaissunnuntaita. Tämä kannatti; ateria oli maukas alusta loppuun, pakastettu joulukinkun rippeemme sai arvoisensa loppusijoituspaikan ja ruoanlaittoon kulunut vähäinen aika soi meille mahdollisuuden suunnata katseen jo tulevaan kesään, Lontooseen ja Pariisiin.
Ennen päivällistä on kuitenkin suotavaa nauttia aamiaista, jota tänä aamuna hyvän tulevan vaimon elkein valmistin Aleksin vielä nukkuessa. Perinteisten leipien sekä kahvin ohella hän sai natustaa muutaman lämpimän leipäkupin, joita Valio alkuperäisessä reseptissään hienosti Croque Madameiksi nimittää.
Sujuuhan se laskiaisen laskeminen näinkin; tiiviisti neljän seinän sisällä öitä (harjoitus)häämatkaan laskeskellen. Nautinnollista sekä pullavan rokkailevaa laskiaista itse kullekin!
Lämpimät leipäkupit
2 siivua pekonia
2 viipaletta ranskanleipää
1-2 kananmunaa
juustoraastetta
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
Kauli leipäviipaleet ohuiksi. Voitele kaksi muffinssivuokaa.
Paista pekonisiivut rapeiksi.
Vuoraa muffinssivuoat leipäviipaleilla. Riko kananmuna ja jaa se tasaisesti kuppien pohjalle. (Mikäli sinulla on käytössäsi tarpeeksi suuria vuokia, voit myös rikkoa jokaiseen kuppiin oman kananmunansa.)
Mausta ja ripottele mausteiden päälle paloiteltu pekoni sekä juustoraaste.
Paista uunin ala-/keskiosassa 200 asteessa noin 15 min.
Hernekeitto
500 g ruokaherneitä
2 l vettä
700 g kinkkua/palvikinkkua/potkaa (itse käytimme jo jouluaterialtamme tuttua valmiiksi paistettua ylikypsää uunikinkkua)
1 sipuli
3 porkkanaa
merisuolaa (kinkkumme suolaisuudesta johtuen emme lisänneet suolaa laisinkaan)
0,5 tl meiramia
sinappia
Huuhdo herneet ja laita ne likoamaan yön yli pariin litraan vettä.
Paloittele kinkku muutamaan osaan ja lisää se liotusveteen herneiden joukkoon. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin tunti.
Paloittele kinkku ja lisää kattilaan hienonnettu sipuli sekä paloitellut porkkanat. Keitä vielä noin 1,5 tuntia.
Mausta suolalla, meiramilla ja sinapilla.
Laskiaispullat

Toimivan pullareseptin löydät täältä.
Tällä kertaa lanseerasimme perinteisen kermavaahdon oheen molemmat oman uuden täytekokeilumme: Itse valitsin makeaa puolukkahilloa sekä mustaa marsipaania, Aleksi omenahilloa.
Tämän testin perusteella kallistun ensi vuonna jälleen mansikkahillon puoleen, omenahillo sen sijaan saanee revanssinsa…
One thought on “Laskiaista lautasille”