Lomamatkailumme Suomen suvessa jatkuu. Tällä erää seikkailumme ovat kohdistuneet idän suuntaan, Kotka-Suomenniemi-Joensuu-Valamo -reitille. Elämyksiä, niin maukkaita kuin muitakin, on toki reitillemme mahtunut useita, mutta ravintola, joka ansaitsee hieman enemmän huomiota löytyy Joensuusta.
Ravintola Kielo vakuuttaa ulkoisella olemuksellaan. Pitkälti mustavalkoinen moderni miljöö tuo mieleen monet lähiaikoina koetut fine dining -ravintolat. Taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki ja atmosfääri on rauhallinen. 
Asiakaskuntaa on paikalla sopivasti; olisi voinut odottaa, että olemme paikalla miltei kahden, kun kyseessä on kuitenkin tavallinen keskiviikkoilta, ravintola on hienomman puoleinen ja sijoittuu hieman syrjäisemmälle kadulle. Sana on tainnut kulkea… Itse kiitämme löydöksestä aina niin avuliasta turistintukea, TripAdvisoria.
Valitsemme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun (59,00€). Hieman oudoksuttavaa on, että menun ympärille ei ravintolan toimesta ole suunniteltu viinimenua, mutta tarjoilijan vinkein onnistumme kokoamaan itsellemme oikein mallikkaan sellaisen. Pienet, 6 cl:n annokset miellyttävät ainakin minua ja yleensä juomatta jäävä jälkiruokaviini saadaan näin korvattua kuohuviinillä.
Alkuruoista ensimmäinen, nokkospannacotta kukkakaalin kera, on valloittavan maukasta, pieksee ehdottomasti seuraavaksi tarjoillun friteeratun vasikanposken. Vasikanposki sinällään on kuivahtamaan päässeitä kohtia lukuun ottamatta maukasta, mutta valitettavasti friteeraus dominoi annosta aivan liikaa – oikeastaan pilaa sen.
Pääruoaksi saamme ensin hiillostettua kuhaa bouillabaisse-kastikkeen kera. Suurena kalanystävänä on pakko mainita pienoinen pettymykseni. Jollain tapaa hiillostus puskee mauista päällimmäiseksi, eikä kuha pääse täysiin oikeuksiinsa. Ja bouillabaisse; se nyt vaan simpukoineen ei ole mielestäni se paras asia, mitä äyriäismaailmalla on makumatkailijalle tarjota, joten Kielon onnistumista tämän kastikkeen suhteen en sen tarkemmin kommentoi.
Pääruokarintamalla liha voittaa kalan. Appelsiiniglaseerattu possunkylki maistuu mainiolta, samoin sitä ympäröivät vihannekset. Jälleen nousee ilmoille kuitenkin yksi suuri kysymys: miksi näin rasvainen valinta? Lihan rasvapitoiset osat ovat toki maukkaita, sitä en kiellä, mutta kun lautaselle marssitetaan lihanpala, josta vähintään neljäsosa on yhä edelleen jäljelle jäänyttä rasvaa, ei annosta yksinkertaisesti tee mieli syödä loppuun. Harmi juttu; ilman tuota sangen ihraisaa osiota tämä annos olisi ollut erittäinkin kiitettävä.
Jälkiruoka, valkosuklaajäätelöä ja herukanlehteä, on vähintäänkin valloittava ja nousee alun nokkospannacotan rinnalle kilpailemaan illan annossuosikkini tittelistä. Vaikea valinta.
Lopputulemana siis todettakoon, että Kielo onnistuu niin aloittamaan kuin lopettamaan makumatkamme mitä maistuvimmissa merkeissä. Siihen väliin jää toki paljon parannettavaa, mutta ravintolan kuudesti vuodessa päivittyvällä ruokalistalla on varmasti taas pian paljon uutta tarjottavaa. Potentiaalia on valtavasti, annosten ulkonäkö on kaunis ja ravintolan henkilökunta erittäin ystävällistä. Tämän tason paikassa olisin kuitenkin kaivannut hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, mitä pöytiin tarjoiltaviin ruokiin ja viineihin tulee.
Uskon, että saatoimme hyvinkin löytää Joensuun tasokkaimman ravintolan heti ensi yrittämällä ja neuvon toki kokeilemaan, mikäli kaupungissa elelee tai muuten vain vierailee. Ehkä hirvittävän pitkien matkojen takaa sitä ei kuitenkaan kannata lähteä tavoittelemaan. Tai tiedä häntä, näin yhden kokemuksen perusteella tätä voi toki pitää hätiköitynä kannanottona. Joka tapauksessa kaksi nälkäistä henkilöä ruokaili määrällisesti sopivasti ja juomaili siinä sivussa kevyesti hintaan 163,80€. Mielestämme ihan sopuisa hinta tästä kolmen tunnin kokemuksesta.
Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5
Kokonaisuus: 3+/5
Tunnelmallisia makuja 
Omaan blogiini sinulle jo kommasinkin tätä, mutta siis. Nuo teidän tasting-koon annoksenne näyttävät tosi paljon tasapainoisemmilta kuin esim. se minun kastikkeessa uiva kuhani. Ja tuo liha tosiaan, en tajunnut sitä friteerausta ollenkaan. Tavallaan rapean kuoren ja pehmeän lihan yhdistelmä on juu kiva – vaikka kanassa. Mutta vasikka, ööh, en syttynyt.