Sateiset ja nihkeät joulukuun päivät ovat saaneet minut monesti keittotuulelle; ne lämmittävät niin mukavasti sekä ruumista että mieltä, samoin kuin ovat sopivan kevyitä vaihtoehtoja joulun juhla-aterioita odotellessa.
Nyt esiteltävä keitto löytyi jälleen vanhoista reseptiarkistoistani ja on helppoudessaan sangen suositeltava. Nimen ”italialainen” hieman kummaksuttaa, mutta kai ne ovat nuo linssit, joita jo muinaiset roomalaiset laivasivat Egyptistä Eurooppaan. Linssejä ei olekaan tullut hetkeen käytettyä, olin jo miltei unohtanut niiden hernemäisen maukkauden, kun pakkaus tulla tupsahti jotakin etsiessäni kuivaruokakaapista hyppysiini.
Alle viikon päästä on jo aika tip tapin, nyt maistuu terveellinen arkimuona!
Italialainen broileri-linssikeitto
4 annosta
2 sipulia
300 g keittojuureksia / wokkivihanneksia (pakaste)
300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
öljyä
8 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1,5 dl punaisia linssejä
2 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
2 dl kevytruokakermaa
(1 dl tuoretta basilikaa)
Kuori ja paloittele sipuli ja keittojuurekset.
Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä suuressa kattilassa, lisää loppuvaiheessa sipulit ja mikäli käytät tuoreita kasviksia, myös kasvikset. Lisää vesi, liemikuutio ja linssit. Anna kiehua 15 min. Mikäli käytät pakastejuureksia, lisää ne vasta keittoajan loppupuolella.
Mausta basilikalla ja mustapippurilla. Lisää ruokakerma. Kiehauta nopeasti.
(Hienonna pinnalle basilikaa.)
Reblogged this on Kerberos616.