Hyvää tekevä Venner-kasvisboksi vakuuttaa: kurkkaa myös valloittava kasvisresepti

Aleksin työpaikka oli joululahjonnassaan tänä vuonna päättänyt auttaa vähävaraisia perheitä. Samalla, kun perheet saivat tukea, myös työntekijöitä ilahdutettiin. Saimme Vennerin pienen ruokalaatikon, joka sisälsi raaka-aineet ja reseptit kahteen pääateriaan. Tykkäsin lahjan ideasta kovasti; hyväntekeväisyys tekee aina hyvää, eikä se, että kerrankin tarjotaan ainoastaan kasvisvaihtoehtoa, tee lainkaan huonoa.

Tämä oli ensimmäinen kosketukseni tämäntyyppiseen tapaan tehdä ruokaa. Totta kai erilaiset ruokaboksit ja -kassit ovat palveluna tuttuja, mutta itse en ole tullut niitä kokeilleeksi. Ihmisenä, joka nauttii suuresti suunnittelusta ja kaupassakäynnistä, tämä ei ole tuntunut siltä omimmalta jutulta. Mutta olihan tämä kivaa! Ja ymmärrän hyvin niitä, jotka saavat tällaisesta palvelusta suurenkin helpotuksen arjen perusasioihin.

Vennerin ideana on tarjota vähävaraisille perheille terveellistä ruokaa ja opettaa samalla ekologisia ja taloudellisia kokkaustaitoja. Tosiasia nimittäin on, että huonommin toimeentulevat perheet myös syövät huonompaa, epäterveellisempää ruokaa. On aika päästä yli ajatuksesta, että terveellinen kasvisruoka olisi kallista. Satokausiajattelua hyödyntämällä ja asioihin perehtymällä – perinteiset kasvisproteiinit, kuten linssit, pavut ja soijarouhe ovat hyvinkin edullisia valintoja – voidaan mainiosti valmistaa terveellistä ja hyvää kasvisruokaa, vaikka rahaa olisikin käytössä niukemmin.

Tällä kertaa laatikko sisälsi ainekset ja reseptit linssikeittoon ja palsternakkakaurattoon. Molemmat ruoat olivat helppoja ja nopeita valmistaa ja varsinkin linssikeitosta tuli varsin hyvää. Teen varmasti uudestaankin. Kaurattoa söimme ensin sellaisenaan avokadon kera ja myöhemmin lisäkkeenä. Paremmin se ehkä toimi juuri tässä toiseksi mainitussa roolissa, mutta oli joka tapauksessa ennakko-olettamustani maukkaampaa.

Kaiken kaikkiaan Vennerin konsepti vakuuttaa: boksin ostaja syö terveellisesti, pitkälti kotimaisesti sekä ekologisesti ja lahjoittaa saman mahdollisuuden myös vähävaraiselle perheelle. Tietämys kasvispainotteisesta terveellisestä ruokavaliosta kasvaa ja vinkkien avulla lapsetkin on helppo ottaa mukaan sekä ruoanlaittoon että innostumaan kasviksista. Myös yritykset voivat Vennerin avulla tsempata työntekijöitään tarttumaan kasvisruokakoriin.

Itse ainakin tykästyin juttuun kerrasta. En väitä, että olisin valmis luopumaan omasta suunnittelusta tai kaupassa käymisestä, mutta suhtaudun ideaan nyt entistä suuremmalla mielenkiinnolla. Se, että Venner tekee tästä vielä hyväntekeväisyyttä on ihan huippujuttu!

Pehmeä linssikeitto juureksilla

4 annosta

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
puolikas lanttu (myös nauris toimii)
2 porkkanaa
3 rkl öljyä
400 g tomaattimurskaa
3 dl kuivattuja punaisia linssejä
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
165 ml kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria

Pinnalle:
paramesaania (vegaaninen parmesania muistuttava pähkinä-siemenraaste)
sitruunaviipaleita

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori porkkanat sekä lanttu. Kuutioi juurekset pieneksi – kuutiot saavat olla oikeasti pieniä, että ne kypsyvät.
Kuullota sipuleita sekä juureskuutioita öljyssä kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan.
Lisää kattilaan tomaattimurska. Anna kypsyä edelleen miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin viiden min. ajan.
Huuhtele linssit huolellisesti kylmällä vedellä. Lisää linssit, vesi ja kasvisliemikuutio kattilaan. Anna porista keskilämmöllä noin 15 min. kunnes linssit ja juurekset ovat kypsiä. Varaudu siihen, että tähän menee jonkin verran kauemmin.
Lisää keittoon kookosmaito. Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan.
Tarjoile paramesaanin ja sitruunaviipaleiden kera.

Toisella reseptillä syntyi palsternakkakauratto.

Koko perheen suuhun sopiva kana-linssimuhennos – toimii myös kanattomana kasvisversiona

Talvilomaa edeltäneellä viikolla katselin hiukan tulevaisuuteen ja valmistin muutaman annoksen pakastettavaksi mukavasti sopivaa ruokaa. ”Kiireisinä” lomapäivinä ruokailu tapaa nimittäin monesti ajautua melko lailla retuperälle ja kun pakastimesta voi silloin tällöin napata annoksen, eivät lapset lomallakaan ajaudu liiaksi leipälinjalle.

Linssit, jos mitkä sopivat pakastimeen mainiosti. Kun tomaattipohjaiseen linssimuhennokseen yhdistetään papuja, kanaa ja maissia ollaan kaiken lisäksi aika lailla ainakin meidän lastemme suosikkiainesten äärellä. Tätä siis kelpaa tarjoilla annos jos toinenkin talvilomatouhujen lomassa.

Tykkäsin lopputuloksesta kyllä itsekin. Kana-linssimuhennos on makumaailmaltaan mieto, mutta kuitenkin maukas. Kivoja perusmakuja, jotka sopivat mainiosti yhteen. Linssit ja pavut tuovat ruokaan terveellisiä kasvisproteiineja ja kasvisversionakin tämä itse asiassa toimii moitteettomasti.

Tarjoiluvaiheessa muhennoksen rinnalle voi asetella vielä leipää tai riisiä, jolloin annoksesta tulee entistä riittoisampi. Ikisuosikki avokadoa kannattaa lisätä mausteeksi niin ikään.

Kana-linssimuhennos

4 annosta

1 sipuli
100 g lehtikaalia
2 kanan rintafileetä
öljyä paistamiseen
1 rkl currya
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1,5 dl punaisia linssejä
230 g mustapapuja
200 g pakastemaissia
0,5 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi halutessasi:
maalaisleipää/riisiä
avokadoa

Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele lehtikaali ja poista kova lehtiruoti. Revi lehtikaali suupaloiksi.
Paista suuressa kasarissa öljyssä kananrintoihin kullanruskea pinta. Aseta sivuun odottamaan, tarkoitus ei ole kypsentää kanaa vielä kokonaan.
Lisää tarvittaessa kasariin hieman öljyä. Kuullota sipulia, currya ja timjamia keskilämmöllä.
Kun sipuli on pehmennyt, lisää tomaattipyree ja jatka kuullotusta vielä noin 5 min. Kaada sekaan tomaattimurska, täytä purkki vedellä ja sekoita joukkoon. Laske lieden lämpö miedolle. Lisää joukkoon hyvin huuhdellut punaiset linssit ja kananrinnat. Anna kypsyä kannen alla 10 min.
Nosta kananrinnat pois, revi kahdella haarukalla nyhdöksi ja heitä takaisin pannuun. Lisää myös pavut, maissit ja kerma. Anna muhia vielä 5 min.
Sekoita lopuksi joukkoon lehtikaalit ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun lehtikaalit ovat kutistuneet ja pehmenneet hiukan, ruoka on valmis tarjoiltavaksi.
Tarjoile sellaisenaan tai leivän, riisin ja/tai avokadon kera.

Punajuuri-linssivuoka

Vielä on himpun verran aikaa nauttia syksyn satokausiherkuista. Yksi omista syyssuosikeistani on ilman muuta punajuuri, johon rakastun aina uudelleen – ja uudelleen. Kaiken muun hyvän lisäksi punajuuri on vielä kaunis katsellakin, joten siitä valmistuneet herkut ovat kaksinverroin mieluinen saavutus.

Seuraava punajuuri-feta-lehtikaali-linssivuoka kätki sisäänsä kaikki onnen edellytykset. Ja niinhän siinä odotetusti kävi, että syntyi jotakin, jota ilomielin voin kutsua uudeksi suosikkilisäkkeekseni. Makea punajuuri, suolainen fetajuusto, rapea lehtikaali ja aina ihastuttava linssi muodostavat kokonaisuuden, joka kutkuttelee liki jokaisen perusmaun voimin.

Joku paistaa rinnalle kanaa, toinen ehkä pihvin. Kasvissyöjä voisi valita falafelin ja joku nautiskella tätä sellaisenaan. Suositukseni joka tapauksessa.

Punajuuri-linssivuoka

4 annosta

2 dl vihreitä linssejä
3,5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
4 punajuurta
200 g lehtikaalia
200 g fetajuustoa
3 rkl öljyä
0,5 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua timjamia
2 rkl hunajaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Huuhtele linssit ja keitä kypsäksi kasvislie­messä. Valuta ja siirrä sivuun odottamaan.
Paahda pestyjä punajuuria 200-asteisessa uunissa noin tunti. Jäähdytä, kuori ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa lehtikaalin kovat ruodit pois ja suikaloi lehdet pienemmiksi. Kuutioi fetajuusto.
Voitele uunivuoka öljyllä. Levitä vuoan pohjalle kolmasosa linsseistä, lehtikaalia, punajuuria ja fetajuustoa. Mausta välit kuivatuilla yrteillä, hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Tee yhteensä kolme kerrosta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 ­min. kunnes pinta ruskistuu.

Lehtikaali-linssilasagne

Uudet kylmälaitteet vierastavat meitä. Tämän saimme todeta, kun nyt elämämme toisen keittiöremontin lopuksi upouusi pakastin sanoi työsopimuksensa irti melko lailla hetimiten remontin tultua päätökseensä. Samoin kävi viime kerralla. Silloin tosin jääkaapin kohdalla. No, tällä kertaa kyse oli asennusvirheestä ja selvisimme korjauksesta huomattavasti helpommalla, mutta joka tapauksessa pakastin oli tyhjennettävä. Saimme korjausliikkeestä tilalle väliaikaisen ratkaisun, mutta koska tuo korvaava laite oli omaamme pienikokoisempi, täytyi pakastimen sisältöä hieman keventää.

Seuraavaan lehtikaali-linssilasagneen upposi iso pussi pakastettua lehtikaalia sekä purkillinen itsetehtyä niin ikään pakastettua tomaattimurskaa. Kuten yleensä lasagne rakentui luottotomaattikastikkeeni ympärille, johon tällä kertaa lisäsin proteiiniksi linssejä. Tavallisesta poiketen korvasin juustokastikkeen yksinkertaisemmalla tuorejuusto-ruokakermaseoksella, joka toimi mainiosti. Lasagnelevyjen lisäksi sujautin väleihin vielä ohuita kesäkurpitsasiivuja, jotka menevöittivät paistosta entisestään.

Lopputuloksena siis jälleen kerran maukas kasvislasagne, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan. Ja jos lasagnen pinnalla paahdetut tomaatit ovat vielä testaamatta, on tämäkin ehdottoman suositeltavaa to-do -listalle asetettavaa tekemistä.

Lehtikaali-linssilasagne

6 annosta

Tomaattikastike:
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
1 paprika
200 g lehtikaalia
öljyä kuullottamiseen
400 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl balsamicoa
1 rkl punaviinietikkaa
2 dl vettä
1,5 dl kuivattuja linssejä
1 rkl sokeria
mustapippuria
(suolaa)
2 rkl kuivattua basilikaa
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua timjamia

Tuorejuustokastike:
200 g tuorejuustoa (esim. aurinkokuivattu tomaatti)
4 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
lasagnelevyjä
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
150 g juustoraastetta
kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä

Valmista ensin tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, kuutioi paprika. Huuhtele lehtikaalinlehdet, poista kova lehtiruoti ja revi suupaloiksi.
Kuullota sipuli öljyssä kasarissa. Lisää lehtikaali, valkosipuli ja paprika. Kuullota muutaman minuutin ajan.
Lisää loput ainekset ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 30 min. Kastikkeen maku paranee entisestään pitkän haudutusajan myötä.
Valmista kastikkeen hautuessa tuorejuustokastike. Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää joukkoon ruokakerma sekä mausteet ja sekoita, kunnes kastike on tasaista ja paakutonta.
Leikkaa huuhdeltu kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi.
Aloita lasagnen kokoaminen levittämällä ohut kerros tomaattikastiketta vuoan pohjalle. Seuraavaksi tulevat lasagnelevyt, tomaattikastike, kesäkurpitsaviipaleet, tuorejuustokastike ja noin kourallinen juustoraastetta. Jatka näin, kunnes ainekset loppuvat, mutta huolehdi kuitenkin siitä, että päällimmäiseksi jää kerros tuorejuustokastiketta. Ripottele pinnalle loput juustoraasteet.
Asettele päällimmäiseksi kirsikkatomaatit ja pirskottele niiden pinnalle oliiviöljyä.
Paista lasagnea 180-asteisessa uunissa 45-60 min.

Sopivasti mausteinen linssikeitto

Koska lämpimät kevätsäät antavat yhä odottaa itseään, lienee ihan paikallaan jakaa ihanasti lämmittävä keittoresepti. Tämä sopivasti mausteinen linssikeitto on juuri tällainen, mukavasti lämmittävä, täyteläinen ja täyttävä. Tulisuudesta nauttivat voivat lisätä omaan annokseensa chilihiutaleita, joten keiton sovittaminen moneen makuun on helppoa. Helppoa tämän keiton kanssa on muutenkin ja se sopii näin ollen vähän hektisempäänkin arkiruoanlaittoon. Myöskään uudelleenlämmitys tai pakastaminen eivät tee sille pahaa, päinvastoin, joten kannattaa samalla vaivalla tehdä kunnon annos. Kerrassaan mainiota!

Sopivasti mausteinen linssikeitto

4 annosta

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl inkivääriraastetta
1 tl (tuore)kurkumaa
2 rkl öljyä
1 tl paprikaa
1 rkl punaviinietikkaa
800 g tomaattimurskaa
8 dl kasvislientä
3 dl punaisia linssejä
2,5 dl kookosmaitoa
0,5-1 rkl suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa ja/tai ruohosipulia
chilirouhetta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri (sekä kurkuma, jos käytät tuorekurkumaa).
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää sitten valkosipuli, inkivääri, kurkuma ja paprika. Kuullota hetki ja lisää punaviinietikka. Anna sihistä hetken.
Huuhtele linssit. Lisää kattilaan tomaattimurskat sekä kasvisliemi ja sekoita joukkoon linssit. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia kevyesti poreillen noin puoli tuntia, kunnes linssit ovat kypsiä.
Sekoita lopuksi keiton joukkoon kookosmaito. Jos keitto tuntuu liian paksulta, lisää joukkoon hieman vettä, mutta muista kuitenkin, että sen on tarkoituskin olla melko paksua. Mausta keitto suolalla (tämä vaatii sitä yllättävän paljon) ja mustapippurilla. Viimeistele halutessasi tuoreilla yrteillä ja tarjoile tulisuudesta nauttiville lisäksi chilirouhetta.

Rapsakat lehtikaali-linssipihvit

Aikaisin lauantai-aamuna iskenyt tarve päästä toteuttamaan itseään keittiössä johti siihen, että oli keksittävä jotain, johon ainekset löytyivät suoraan senhetkisistä ruokavarastoistani. Paikallaolijoiksi ilmoittautuivat kaksi suosikkiani, linssit ja lehtikaali, joten valitsin ne pääraaka-aineiksi.

Lehtikaali-linssipihvit, jotka mukailin Maku-lehden vastaavasta pyörykkäohjeesta osoittivat jälleen sen, kuinka paljon pidän kasvispihveistä ja niiden loputtomasta muuntautuvuudesta. Nämä pihvit olivat erityisen rapeita – huolimatta siitä, että paistoin ne uunissa – ja Pikku-Kokkikin totesi, että onpa kiva, kun pihvien sisään on laitettu lehtikaalisipsejä. Siis ehdottomasti jatkoon.

Lehtikaali-linssipihvit

4 annosta

100 g lehtikaalia
1 sipuli
25 g lehtiselleriä
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
290 g punaisia kypsennettyjä linssejä
50 g juustoraastetta (esim. cheddar)
0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa
(1-2 tl chilirouhetta)
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
0,5 tl mustapippuria

Huuhdo kaalinlehdet, poista kovat lehtiruodit ja silppua lehdet veitsellä hyvin pieneksi.
Kuori sipuli ja leikkaa se sekä sellerinvarsi hyvin pieneksi silpuksi.
Kuullota kaalia, sipulia ja selleriä öljyssä noin 10 min. Lisää loppuvaiheessa tomaattipyree. Anna jäähtyä.
Sekoita kananmunien rakenne rikki, lisää korppujauhot ja anna turvota hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Muotoile taikinasta pihvejä (tai pyöryköitä) käsin leivinpaperin päälle pellille.
Kypsennä pihvejä 190-asteisessa uunissa noin 30 min.

Linssipyörykät ja paahdetut maa-artisokat

Törmättyäni artikkeliin siitä, kuinka paljon liikaa päiväkotilapset syövät viikoittain liharuokaa omaansa ja maailman terveyteen nähden sai oma entisestään jo muutenkin lisääntynyt kasvisruoan valmistamiseni taas lisäpontta.

Seuraavat linssipyörykät, joiden ohjeen löysin Viimeistä murua myöten -blogista olivat maultaan mainioita, joskin niiden pitäminen paiston aikana kauniissa muodossaan tuntui melko haastavalta. Ensi kerralla taidan laittaa pyörykät uuniin tai lisätä taikinaan kananmunan, kuten alkuperäinen tekijäkin blogissaan pohti. Pääasia tietysti, että nämä keräsivät pisteitä lapsilta niin ikään, joten voin lisätä taas yhden reseptin hyväksi todettujen kasvisruokieni kirjoon.

Uunissa valmistetut maa-artisokat taas menevät sanomattakin selvästi jatkoon. Superhelppo resepti, jossa maa-artisokat jätetään kuorimatta ja paahdetaan rapeiksi toimii varmasti monessa yhteydessä.

Pyöryköiden ja maa-artisokkien rinnalle kannattaa ehdottomasti nostaa jokin kastike. Mainioita vaihtoehtoja ovat ainakin aiemmin esittelemäni paprikapesto sekä muhammara-paprikatahna. Ja jos oikein haluaa herkutella, kokonaisuuden voi kruunata esimerkiksi sipauksella majoneesia.

Linssipyörykät

Noin 15 kpl

2 dl kuivia punaisia linssejä
0,5 dl kaurahiutaleita
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
50 g raastettua parmesania
2 rkl tomaattipyreetä
0,5-1 tl suolaa
mustapippuria
(1 kananmuna, tämän aion itse lisätä ensi kerralla)

Tarjoiluun:
paprikapestoa, muhammara-paprikatahnaa ja/tai majoneesia (Ohjeet paprikapestoon ja muhammara-paprikatahnaan löydät linkeistä kuvan yläpuolelta.)

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Valuta ylimääräinen vesi pois ja anna hieman jäähtyä.
Pilko sipulit hienoksi ja kuullota öljyssä.
Lisää loput linssipyöryköiden ainekset linssimassaan, sekoita ja jätä hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.
Pyörittele ja paista linssipyörykät pannulla öljyssä kypsiksi. Toinen vaihtoehto on paistaa niitä 200-asteisessa uunissa noin 15-20 min.

Paahdetut maa-artisokat

4 annosta

1 kg maa-artisokkia
3 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl hienonnettua tuoretta timjamia (tai 1 tl kuivattua)
0,5 tl suolaa

(Pinnalle:
hiutalesuolaa)

Pese maa-artisokat huolellisesti vedellä ja juuresharjalla. Leikkaa ne 2-4 osaan koosta riippuen ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Sekoita öljy, timjami sekä suola keskenään ja sivele maa-artisokkien pinnalle.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 min. tai kunnes maa-artisokat ovat kypsiä.
Sirottele halutessasi kypsien maa-artisokkien pinnalle hiutalesuolaa.

Possupihvit kermaisessa linssikastikkeessa

Törmäsin joitakin vuosia sitten possupihvireseptiin, johon tykästyin erityisesti. Ohje on yksinkertainen ja pikainen, mutta silti oivallisen lopputuloksen tuottava, sellainen ruoka, jota simppeliydestään huolimatta voi hyvin tarjota vieraillekin. Varsinkin, jos rinnalle loihtii jotakin vähän erikoisempaa. Esimerkiksi itse tehty rapeakuorinen leipä voisi olla aika mainio vaihtoehto. Toisaalta, jos lisäkkeeksi keittää vaikka perunoita, saa tästä nopean aterian tavallisen arki-illan kruunaajaksi.

Possupihvit kermaisessa linssikastikkeessa

4 annosta

500 g porsaan ohutleikkeitä
1 sipuli
2+1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl kuminaa
2 dl ruokakermaa
300 g käyttövalmiita linssejä
100 g pinaattia
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

Ota porsaanleikkeet huoneenlämpöön. Kuori ja viipaloi sipuli.
Kuumenna 2 rkl öljyä pannussa. Paista leikkeitä molemmin puolin noin 5 min. Mausta paprikajauheella. Siirrä sivuun odottamaan.
Lisää 1 rkl öljyä pannuun ja kuullota siinä sipuleita ja kuminaa minuutin verran. Lisää kerma, kiehauta ja keitä 5 min.
Valuta linssit. Lisää ne ja huuhdellut pinaatit kastikkeeseen. Kypsennä vielä 3–5 min.
Lisää possunleikkeet kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
Tarjoile suoraan pannusta esimerkiksi rapean leivän ja/tai perunoiden kera.

Linssi-kesäkurpitsavuoka

Uskon törmänneeni tähän reseptiin sen jälkeen, kun kirjoitin Googleen jotakin tämän kaltaista: kesäkurpitsa, linssit, tomaatti. Sillä sitä tämä pitkälti on; tomaattista linssikastiketta ja kesäkurpitsasiivuja vuoassa kauniisti kerroksittain. Siis vähän niin kuin lasagnea, mutta kovin, kovin kevyttä sellaista, sillä niin juusto- kuin valkokastikekin loistavat poissaolollaan.

Nyt, kun eletään satokausikalenterissa kotimaisen kesäkurpitsan kulta-aikaa, kannattaa tämä resepti napata testiin. Itse löysin sen Satu Koiviston Kuinka rakastua ruoanlaittoon -blogista, jossa sitä kehuttiin myös lasten suosimaksi – ainakin ketsupilla aateloituna – sekä suuren kesäkurpitsasadon oivaksi taltuttajaksi. Totuuksia eittämättä molemmat.

Minä tykkäsin lopputuloksesta, joskin kastiketta olisi saanut keittää huoletta vielä hiukan kauemmin; nyt minun versioni jäi aavistuksen ohuenlaiseksi. Lisäksi vuoan pinnalle kannattaa ehdottomasti ripotella juustoraastetta sangen reilulla kädellä, se tuo ruokaan sopivasti runsautta ja ryhtiä.

Alkuperäisidea taisi tämän ruoan kohdalla olla, että sitä syötäisiin ihan sellaisenaan, mutta me asetimme sen kuitenkin lisäkkeen rooliin. Rinnalle istuivat hienosti sekä kana että kala, kasvispihvejä ajattelin myös. Annos on joka tapauksessa reilu, joten varsinkin lisäkkeen roolissa siitä riittää varmasti monellekin aterialle.

Siis laittakaapa kokeiluun, kesäkurpitsa-aikaa riittää vielä pitkälti!

IMG_8956

Linssi-kesäkurpitsavuoka

8 annosta

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 iso kourallinen basilikaa
3 dl kuivattuja punaisia linssejä
500 g kesäkurpitsaa (Välttele isoja yksilöitä; niiden sisälle kasvaneet siemenet tekevät höyläämisestä usein vaikeaa, ellei mahdotonta.)
2 rkl öljyä
500 g tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria jauhettuna
2-3 dl raastettua voimakasta juustoa
1 dl auringonkukansiemeniä (Minulta nämä pääsivät unohtumaan, mutta ne tuovat pinnalle varmasti mukavaa rapeutta.)

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Huuhtele ja hienonna basilika varsineen. Huuhtele linssejä lävikössä niin kauan, että vesi muuttuu kirkkaaksi.
Siivuta kesäkurpitsa pitkittäin ohuiksi, mahdollisimman leveiksi suikaleiksi juustohöylällä.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli. Kuullota sekoitellen muutama minuutti ja lisää sitten raastetut porkkanat. Paista niitä keskilämmöllä viitisen minuuttia välillä sekoitellen.
Lisää tomaattimurska, vesi (mittaa vesi ja kaada se tomaattimurskapurkkiin ja sitten kattilaan), valkosipuli, basilika ja linssit kattilaan. Keitä kastiketta keskilämmöllä noin puoli tuntia, kunnes linssit ovat kypsiä.  Lisää tilkka vettä, jos kastike uhkaa palaa pohjaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Kastike saa olla voimakkaan makuista ja jämäkkää, koska kesäkurpitsoista irtoaa uunissa nestettä.
Peitä uunivuoan pohja ohuella kerroksella linssikastiketta ja lado päälle kesäkurpitsasuikaleita yhteen kerrokseen, aivan kuten tekisit lasagnea. Toista niin kauan, että kaikki kesäkurpitsasuikaleet ja kastike on käytetty. Viimeiseksi tulee kerros linssikastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja auringonkukansiemenet.
Paista linssi-kesäkurpitsavuokaa 200-asteisessa uunissa, kunnes juusto on kullankeltaista, noin puoli tuntia. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Kun taltutin turskan; linssi-kalacurry uunissa

Eräs raaka-aine, jonka silloin tällöin nappaan ostoskoriini ilman sen suurempaa ajatusta, on Lidlissä myytävä turskan selkäfilee. Näin siitäkin huolimatta, että sen kanssa olen kokenut ehkä enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia. En ole välttämättä saanut siihen makua, vaan se on maistunut yksinomaan kalalta, kalalta sanan negatiivisessa merkityksessä. Mutta muutamasta syystä en halua antaa periksi; olen saanut muutamassa ravintolassa todella hyvää turskaa, se on edullista ja ainakin juuri Lidlistä ostamani Isokarin turska MSC-merkittyä, vastuullisesti pyydettyä kalaa.

Ehkä ensimmäisen todellisen onnistumiseni turskan kanssa koin, kun valmistin siitä uunissa linssi-kalacurrya. Reseptin, johon tein jonkin verran omia muutoksiani, nappasin Glorian Ruoka&Viini -lehdestä jo hyvän aikaa sitten, jonka jälkeen olen tullut valmistaneeksi kyseistä ruokaa jo joitakin kertoja uudestaan. Alkuperäisessä reseptissä kalaksi oli valikoitu siika, mutta mielestäni turska sopii tähän mainiosti. Niin jogurttimarinadi kuin linsseissä käytetty mausteiden kirjo tekevät turskalle vähintäänkin todella hyvää ja lopputulos on ehdottomasti suosituksen arvoinen.

Kokeilkaa toki linssi-kalacurrya ja valitkaa rohkeasti päätähdeksi hieman tuntemattomampi turska.

IMG_7127

Linssi-turskacurry uunissa

4 annosta

400 g turskafileitä (turskafileet toimivat myös mainiosti)
3 rkl turkkilaista jogurttia
1 tl sormisuolaa
0,5 tl mustapippuria myllystä
1 tl kurkumaa

Linssit:
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl curryjauhetta
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
2 dl kuivattuja punaisia linssejä
400 g kookosmaitoa
2 dl vettä tai kasvislientä
150 g terttukirsikkatomaatteja
2 rkl limettimehua
(1 dl tuoretta korianteria hienonnettuna)

Lisäksi:
turkkilaista jogurttia, limettiä ja/tai naan-leipää

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Aloita linsseistä. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita ne ja mausteet uunivuoassa (noin 18×25 cm). Paahda sipuleita uunissa noin 10 min. tai kunnes sipuli on pehmeää.
Laita tässä välissä kalafileet jogurttimarinadiin. Mausta jogurtti suolalla, pippurilla ja kurkumalla. Pyörittele kalafileet jogurtissa. Laita ne jääkaappiin odottamaan.
Kun sipuli on kypsää, lisää huuhdotut linssit, kookosmaito ja vesi vuokaan. Sekoita ja laita uuniin noin 30 min. ajaksi. Sekoita linssiseosta kypsymisen aikana. Jos linssit tuntuvat kuivilta, lisää hieman vettä.
Laita kalat ja tomaatit linssiseoksen päälle. Jatka paistamista uunin yläosassa noin 20 min. tai kunnes kala on kypsää.
Pirskota limettimehu kaloille. (Ripottele korianteri pinnalle.)
Tarjoile valitsemiesi lisäkkeiden kera.