Riihimäki… Mitä siellä on? Asema…
Kun alkuvuodesta silmiini pisti ilmoitus mahdollisuudesta sukeltaa pimeyden ytimeen niinkin lähellä kuin Riihimäellä, tartuimme tuumasta toimeen. Yhä elävästi mielessä toissa kesänä Lontoossa koettu Ghost Stories -näytelmä varasimme liput Riihimäen Teatteriin The Grimm Book of Horrors -musiikkidraamaan. No, ehkä on julmaa edes lähteä vertailemaan, mutta todettakoon kuitenkin, että ei Riihimäki ihan odotuksia täyttänyt. Itseni kaltainen pelkuri ei nimittäin selvinnyt Lontoon versiosta silmiä peittelemättä, mutta
Riihimäellä minua ei pelottanut ollenkaan, vaikkakin ensimmäiset minuutit lupasivat kyllä erittäin hyvää. Karmivan alun lisäksi valaistus sekä äänimaailma olivat onnistuneita, samoin japanilaisten kauhuelokuvien sävyttämä pimeä enkelikuoro. Sitä vastoin modernit tanssiesitykset tai tämäntyyppinen, jopa folkmusiikiksi ajoittain äityvä kuorolaulu ei mielestäni tehnyt hyvää näytelmälle. No, kokemus tämäkin. Mutta mikäli Lontooseen satutte suuntaamaan ja Ghost Stories on yhä tarjolla, suosittelen valtavasti – toki varauksella, sillä tuo kokemus on oikeasti pelottava.
Teatterin jälkeen halusimme tutustua myös Riihimäen ravintolatarjontaan ja TripAdvisorin esittelemistä 15 riihimäkeläisravintolasta valitsimme tällä hetkellä toisella sijalla majailevan Ravintola Asema X:n. Kun etukäteen pyörähdimme Asema aukiolla katsastamassa ravintolan ensivaikutelmaa, oli ulkokuori sen verran karu, että tunsimme tarpeelliseksi vilkaista myös sisäpuolelle. Interiööri vakuutti, paluu tänne siis toteutuisi muutaman tiiman kuluttua. Pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon suosituksen arvoinen Hämeenkadun Kahvila Laurell, jossa vierailimme ennen teatteria. Varmasti Riihimäen paras kahvila, uskaltaisin väittää.
Mutta takaisin Asemalle. Lauantaina kello viiden tietämissä paikka on sopivasti kansoitettu; ilman pöytävarausta varmasti selviäisi, mutta yksinäisyyttä ei tarvitse tuntea. Tunnelmaltaan ravintola on siisti sekä rento, juuri tällaiseen ”tavallisen” viikonlopun herkutteluhetkeen sopiva. Myös ystävällinen ja mutkaton palvelu istuu paikkaan mainiosti.
Etukäteen suoritettu ekskursio Aseman ruokalistalle tekee valinnasta nopean, vaikka valinnanvaraa on paljon; monet annoksista houkuttelevat. Päädymme pääruoka-jälkiruoka -kuvioon, sinne hampurilais-burrito -linjalle. Tarjolla olisi annoksia myös toisenlaiseen ruokailuun etanapannuista ja katkarapuskageneista, isokauriin sisäfileeselyksiin sekä kuhafileisiin, joten skaala on mukavan laaja.
Itse lähden ruokaretkelle Meksikon maisemiin, valitsen annoksekseni broileriburriton (14,50€). Burrito saapuu sopivasti mausteista potkua sisältävällä broilerikastikkeella täytettynä, jota tasapainottavat mukavasti lempeä guacamole, cheddarkastike sekä ranskankerma. Maissilastuvuoren vaihtaisin kernaasti raikkaaseen salaattiin, mutta popsiihan näitäkin jokusen. Annos on maukas. Aleksin hampurilainen (16,00€) kätkee sisäänsä revittyä naudanrintaa bbq-kastikkeessa ja maistuu yhtä lailla mainiosti valitsijalleen. Lisäkesalaatti pestoineen on kuulemma hyvä sekin.
Jälkiruokaosastolta teen itse perinteisen valintani, siis jäätelöä ja kastiketta (4,50€), tällä(kin) kertaa suklaata ja kinuskia. Hyvää. Aleksin chilisuklaakakku vaniljajäätelön kera liköörimarjoilla somistettuna (9,80€) toimii tämäkin, vaikka tosin likööriä on taidettu säästellä, sillä sen mausta ei ole tietoakaan. Myös jälkiruoista siis Asemalle pisteet.
Kaiken kaikkiaan viihdyimme tällä Asemalla sangen hyvin ja mikäli pysähdys Riihimäellä tulee eteen, voin suositella myös muille pistäytymistä X:n antimien äärellä. Paras Riihimäellä nauttimani ateria – vaikkakin ainoa.
Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5
Kokonaisuus: 3+/5