Yksi maukkaimpia lopputuloksia tuottava ruoanlaittoväline on ehdottomasti pata. Jotakin sen syövereihin muhisemaan ja ulos saattaa hyvinkin pienellä vaivalla tulla kokonainen maukastakin maukkaampi ateria. Ainoa mitä useimmiten tarvitaan melko paljon on aika ja senkin voi monesti käyttää hyvin pitkälti kaikkeen muuhun kuin ruoanlaittoon, sillä alkuvalmistelujen jälkeen pata valmistuu vähän kuin itsestään. Siis helposti herkullista, se on se padan taika.
Pitäessämme taas loman tiimellyksessä muutaman päivän majapaikkanamme Kotikoloa, päätimme laittaa padan töihin ja valmistaa jotakin hyvää, riittoisaa ja helppoa. Ruokaa parille päivälle kerralla, sillä kuten tunnettua, pataruoka vain paranee ajan kanssa kypsyessään ja uudelleen lämmitettäessä maku saattaa olla yhä vain syvempi.
Seuraava 52 Weeks of Deliciousness -blogista bongautunut pataohje, jota modifioin hieman, osoittautui hyväksi sekä suositeltavaksi. Ihan elämäni parhaasta pataruoasta en minä puhuisi, mutta kannattaa joka tapauksessa kokeilla, meillä pata pääsee varmasti tekemään tätä uudestaankin. Laitoimme pataan erilaisia makkaroita, mutta ehdottomasti parhaiten toimi chorizo. Tarjoilusta vielä sen verran, että smetana tai vastaava kruunaa annoksen ja on ehdottoman suositeltava lisä, mutta suolakurkut eivät mielestäni olleet tarpeen. Tämä maistui sopivan suolaiselta ja mausteiselta ilmankin.
Maukkaita patahetkiä toivotellen.
Mausteinen makkara-linssipata
6 annosta
285 g käyttövalmiita vihreitä linssejä
1 sipuli
3 porkkanaa
1 pienehkö bataatti
pala lanttua (noin neljäsosa kokonaisesta)
5 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
0,5 dl valkoviinietikkaa
3 tlk kokonaisia tomaatteja liemessään
2 tl kuivattua oreganoa
1 laakerinlehti
2 tl currya
2 rkl tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria
1 lihaliemikuutio
4-6 dl vettä
600 g mausteista makkaraa tai nakkeja (erityissuositus chorizolle)
Lisäksi:
smetanaa/ranskankermaa/turkkilaista jogurttia
tuoretta persiljaa
(suolakurkkua)
Aloita valuttamalla linsseistä neste.
Kuori ja silppua sipuli, porkkanat, bataatti, lanttu ja valkosipuli.
Lämmitä paistinpannu ja lisää öljy. Kuullota hiennonnettuja kasviksia pannulla, kunnes ne pehmenevät hieman (ainakin sipulit).
Kaada kasvikset pataan. Lisää valkoviinietikka ja tomaatit liemineen.
Lisää linssit, kuivatut ja tuoreet yrtit ja mausteet sekä lihaliemikuutio ja neste.
Hauduta 180 asteessa ensin noin 45 min. ilman kantta.
Paista nakkeihin/makkaroihin kaunis pinta paistinpannulla. Mikäli käytät raakamakkaraa, paista se tässä vaiheessa kypsäksi. Lisää makkarat pataan ja laita kansi päälle.
Hauduta uunissa vielä 25 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mitä pienemmäksi silppuat kasvikset, sitä nopeammin ne kypsyvät. Huom! Meillä padan kypsyminen vei huomattavasti kauemmin, mutta syy saattoi olla se, että kypsensimme myös ensimmäisessä vaiheessa pataa kannen alla. Joka tapauksessa kannattaa varautua siihen, että padan valmistuminen vie tässä ilmoitettua kauemmin.
Tarjoile ranskankerman tai vastaavan, tuoreen persiljan (ja suolakurkkujen) kanssa.