Viime aikoina meillä ovat taas puhaltaneet tuoreet kasvistuulet, kun olen lähtenyt kunnolla tutustumaan jo monesti mainitsemaani Lisää kasvisruokaa koko perheelle -teokseen. Vaikka meillä nyt sinänsä ei ruuhkavuosien kaaoksen keskellä eletäkään – meillä Pikku-Kokin kanssa on kyllä ihan runsaasti tunteja tuhlattavana – on arkena kuitenkin monesti mukava saada ruoka valmistumaan niin sanotusti alta aikayksikön. Tässä, kuten monessa muussakin suhteessa edellä mainittu opus on ollut vertaansa vailla. Todella helppoja ja vaivattomia aterioita, varsin mainioin lopputuloksin. En voi muuta kuin suosittaa. Ja luvata, että tarkempi katselmus kirjasta ilmestyy luettavaksenne tuota pikaa.
Mutta mitäpä tänään? Halloumistroganovia, joka maistui Pikku-Kokillekin erityishyvin siitäkin huolimatta, että hän sai nauttia halloumistroganovinsa ilman halloumia – olisi nimittäin tullut mielestäni hieman liian suolainen ateria pikku ihmiselle.
Siis hyvää, taas kerran.
P.S. Erikoista tässä kirjassa on se, että vielä näinä päivinä, kun riisin haitat tunnetaan jo hyvin, se suosii riisiä lisäkkeenä vähintäänkin usein. Näin tälläkin kertaa. Itse tarjoilin stroganovin tattarisuurimoiden kera.
Halloumistroganov
4 annosta
1 dl kuivattuja punaisia linssejä
200 g halloumia / minä korvasin taaperon annoksessa kikherneillä
140 g porkkanaa
1 keltasipuli
rapsiöljyä paistamiseen
2 rkl tomaattisosetta
2 dl paseerattua tomaattia
1 kasvisliemikuutio
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl kidesokeria
2,5 dl ruokakermaa
1 tl kuivattua timjamia
suolaa ja pippuria
Lisäksi:
riisiä / muuta sopivaksi katsomaasi
Huuhdo linssit ja keitä niitä noin 10 min. Laita myös lisäke keittymään jo tässä vaiheessa.
Pilko sillä aikaa huuhdeltu halloumi 1 cm paksuiksi puikoiksi, suikaloi kuorittu porkkana ja hienonna sipuli. Paista aineksia öljyssä muutaman minuutin ajan.
Lisää tomaattisose, paseerattu tomaatti, liemikuutio, balsamiviinietikka, sokeri, kerma sekä timjami ja anna kastikkeen porista muutaman minuutin ajan.
Kaada vesi kypsistä linsseistä ja sekoita ne mukaan kastikkeeseen. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.
Tarjoile valitsemasi lisukkeen kera.
One thought on “Lisää kasvismannaa: halloumistroganov”