Nykyään kun tuntuu suhteellisen usein siltä, että arkipäivät täyttyvät enemmän ja vähemmän samoista asioista – leikkimistä, syömistä, leikkimistä, syömistä, hieman päiväunia ja taas syömistä – on arkiruoanlaiton sujuttava selkeästi ja nopeasti. Vaikka tätä nyt on jatkunut jo melko pitkään, en pääse ihmetyksestäni, kuinka usein ja kuinka paljon Pikku-Kokin kokoinen – eli pieni – ihminen jaksaakaan syödä. Näinpä suuret annokset maukkaita, helposti esimerkiksi uunissa valmistuvia ruokia ovat huippujuttu. Ja kun pakastimen pitää koko ajan sopivasti annoksilla täytettynä, ei ajaudu tilanteeseen, jossa olisi pakko tehdä ruokaa sellaisena päivänä, kun ei siltä tunnu. Useimmiten kuitenkin ruoanlaitto itseäni huvittaa.
Tällä kertaa hyvää, helppoa ja herkullista -ajatelmasta syntyi kookos-kalavuoka, jossa kasvikset, kala ja ohrasuurimot pääsivät yhdessä sukeltamaan samaan pataan ja uunin lämpöön.
Näin. Pikku-Kokki päiväunilla, minulla aikaa tehdä ruhtinaallisesti muutakin ruoan valmistuessa kuin itsekseen. Resepti tulee näin ollen vaihtuvin kasviksin ja kaloin varmasti jäämään kalaruokarepertuaariini.
Kookos-kalavuoka
6 annosta
300 g porkkanaa
2 paprikaa
2 sipulia
400 g lohifilettä (minä tein tällä kertaa penninvenyttäjän version pakastekalasta, joka toimi ihan moitteettomasti)
2,5 dl ohrasuurimoita
4 dl vettä
4 dl kookosmaitoa
1 rkl tilliä
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl suolaa (itse en lisännyt)
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,25 tl jauhettua valkopippuria
1 dl juustoraastetta (minä korvasin raejuustolla)
Kuori ja paloittele porkkanat, suikaloi paprikat ja hienonna kuorittu sipuli. Viipaloi kala.
Laita kasvikset, kala ja ohrasuurimot uunivuokaan kerroksittain.
Sekoita vesi, kookosmaito ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti eli kunnes ainekset ovat kypsiä.