Lihaisa nyhtöpata stroganoffin tyyliin

IMG_8323Kerroin muutama postaus sitten tekemästämme suhteellisen mauttomasta nyhtölampaasta, jota sulloin jälkikäteen pakastimeen melko monta annosta. Nyhtöliha on siitä mukava ruoka, että vaikka siitä alun alkaen olisikin onnistunut tekemään tavalla tai toisella tylsää tai epäonnistunutta, se on useimmiten jatkokäsittelyllä muokattavissa oikeinkin maukkaaksi ruokalajiksi.

Tällä kertaa ajattelin lähteä kokeilemaan nyhtölihan sopivuutta lihapataan. Sopivuus oli vallan mainio ja lopputulos hieman stroganoff tyyppinen, johtuen luultavasti kastikkeeseen lisäämistäni maustekurkuista ja smetanasta. Valmistusprosessi oli valmiin nyhtölihan ansiosta tietysti tavanomaisiin lihapatoihin nähden sutjakka, joten tätä voi hyvin valmistaa vaikkapa arki-illan suhteellisen vaivattomaksi ateriaksi. Samoin lihaksi sopii nyhtöliha kuin nyhtöliha, varsinkin jos mausteissa ja niiden määrässä pelailee vähän lihan mukaisesti. Lisäksi on syytä huomioida, että suhteessa tavanomaisempaan patalihaan, nyhtölihaa kannattaa käyttää huomattavasti vähemmän, jos ei sitten halua todella lihapitoista kastiketta. No, tässäkin kukin tavallaan…

Siis suosittelen, kannattaa kokeilla tätäkin oivallista tapaa käyttää aina niin hyvää nyhtölihaa.

Lampaan nyhtöpata

5 annosta

IMG_83281 sipuli
1 paprika
500 g tomaattimurskaa
1,5 tl kuivattua minttua
1 lihaliemikuutio
0,5 rkl sokeria tai 1 rkl hunajaa
mustapippuria
300 g lampaan nyhtölihaa
60 g smetanaa
muutama rkl turkkilaista jogurttia
1 maustekurkku
puolikas rasia kirsikkatomaatteja

Lisäksi:
riisiä / pastaa / perunamuusia

Kuori ja paloittele sipuli lohkoiksi. Leikkaa paprika suikaleiksi. Ruskista sipulia ja paprikaa erikseen pannulla.
Kaada tomaattimurska kattilaan, mausta kuivatulla mintulla. Kuumenna ja lisää murennettu liemikuutio sekä sipulit. Anna ruoan hautua kannen alla noin 15 min.
Mausta sokerilla ja mustapippurilla. Lisää kattilaan nyhtöliha sekä paprika. Anna kypsyä vielä 15 min. Lisää lopuksi smetana ja jogurtti sekä paloiteltu kurkku ja tomaatit. Hauduta vielä kannen alla 10 min. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.
Tarjoa valitsemasi lisukkeen kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s