Pikku-Kokki on osoittautunut kalamieheksi. No juu, ihan oikeaan kalaan hän vielä ei ole ehtinyt, mutta kalat kiinnostavat – niin kuvissa, leluissa kuin lautasellakin. Tämä on hyvä juttu; saan minäkin innostusta kehittää itseäni kalakokkina.
Seuraava kalakeitto osoittautui maukkaaksi valinnaksi. Pidin erityisesti sen tomaattisuudesta, joka teki siitä seljankamaisen. Happamuutta se sai sitruunasta. Nyt meiltä uupui smetana, mutta valkoinen silmä olisi ollut ehdoton bonus keiton pinnalle.
Suositukseni.
Tomaattinen kalakeitto
6 annosta
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
0,5 rkl rypsiöljyä
0,5 tl kurkumaa
12 dl vettä
4 rkl kalafondia
2 laakerinlehteä
1 tl kokonaisia valkopippureita
4 perunaa
4 porkkanaa
200 g juuriselleriä
500 g tomaattimurskaa
400 g pakasteseitiä
2 rkl sitruunamehua
tuoretta tilliä
Lisäksi:
smetanaa
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne öljyssä isossa kattilassa. Mausta kurkumalla.
Mittaa kattilaan vesi ja fondi. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja pippurit.
Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja selleri.
Kiehauta liemi ja lisää joukkoon juurekset. Anna kiehua 15–20 min.
Lisää keittoon tomaattimurska ja kuutioitu seiti. Anna porista vielä joitakin minuutteja, kunnes kala on kypsää.
Mausta sitruunamehulla ja tillillä. Tarkista maku.
Nauti smetanasilmän kera.
One thought on “Pienen kalamiehen keitto”