Uunissa paahdetut ja tomaattimurskaksi keitetyt: pari paikkaa parhaat päivänsä nähneille (kirsikka)tomaateille

Liekö mielikuvituksen tuotetta vai totta, mutta pastakastike tai muut tomaattijohdannaiset ruoat itse tehdystä tomaattimurskasta, maistuvat aina asteen paremmilta. Näinpä olenkin silloin tällöin ruvennut keittelemään tomaattimurskaa itse. Toinen vaihtoehto käyttää (jo parhaat päivänsä nähneitä) tomaatteja on paahtaa niitä uunissa. Molemmat valmistustavat vaativat onnistuakseen ainoastaan muutaman ainesosan, uunissa paahdetut tomaatit sen lisäksi jonkin verran aikaa.

Näitä reseptejä kannattaa ilman muuta kokeilla. Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit ovat makeita ja syvän makuisia, valmiita syötäviksi ihan sellaisenaan vaikkapa liharuokien lisukkeena tai juuston, kuten mozzarellan tai fetan kumppanina. Toki niistä voi halutessaan myös jatkaa esimerkiksi simppelin, mutta vallan maukkaan pastakastikkeen. Tomaattimurskasta voi tietysti johtaa lähes mitä vaan ja tarvittaessa myös pakastaa sitä.

Paahdetut kirsikkatomaatit

500 g kirsikkatomaatteja
0,5 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
4-5 timjamin oksaa
suolaa ja mustapippuria

Pese tomaatit ja asettele ne uunipellille.
Kaada öljy tomaateille.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet pieniksi paloiksi tomaattien sekaan.
Nosta timjamin oksat päällimmäiseksi.
Mausta hyppysellisellä suolaa ja mustapippuria.
Kääntele tomaatteja hiukan, että mausteet ja öljy sekoittuvat.
Paahda 150-asteisessa uunissa noin tunnin verran, ehkä pidempäänkin. Tavoittele kuvassa näkyvää rypistynyttä pintaa, joka kertoo tomaattien tulleen ihastuttavan makeiksi.

Tomaattimurska

1 kg tomaatteja
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl sokeria
0,75 tl suolaa
0,5 rkl valkoviinietikkaa

Poista tomaateista kannat ja leikkaa neljään osaan, kirsikkatomaatit voit puolittaa. Kuori ja lohko sipulit.
Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja paista sipuleita ja tomaatteja pari minuuttia. Lisää sokeri, suola sekä etikka ja keitä murskaa keskilämmöllä ilman kantta noin puoli tuntia. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana.
Siirrä kattila syrjään liedeltä ja soseuta murska sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä sattumia.

Ihastuttavan erilainen avokado-kasvislasagne

Seuraajani lienevät huomanneen, että tykkään valmistaa erilaisia versioita lasagnesta. Lähivuosina ruokavaliomme muutenkin kasvispitoistuessa olen keskittynyt useimmiten erilaisiin kasvislasagneihin ja yksinkertaisesti todennut, että kasvislasagne on todella hyvää, monesti lihaversiota parempaa.

Tällä kertaa esittelen vähän erilaisen kasvislasagnen, jonka kaikki kolme kasviskerrosta koostuvat eri ainesosista. Puuhasteltavaa siis riittää, mutta toisaalta kaikki valmistuvat helposti pilkkomalla ja maustamalla, vain juustokastike on keitettävä omassa kattilassaan. Koko hommaa ei välttämättä myöskään tarvitse tehdä kerralla, vaan täytteet ja juustokastikkeen voi valmistaa etukäteen ja koota sekä paistaa lasagnen sitten sopivassa vaiheessa.

Joka tapauksessa pieni vaivannäkö mielestäni kannattaa, sillä lopputulos on mainio, aika lailla perinteiseen lasagneen nähden erilainen. Päätähdeksi nousee ilman muuta avokado, joskin muut kasvikset komppaavat ja tuovat lopputulokseen hurmaavaa raikkautta. Itse olen tehnyt tätä jo muutaman kerran, enkä varmasti tule lopettamaan tähän.

Avokado-kasvislasagne

6 annosta

Paprikatäyte:
2 paprikaa
1 sipuli
1 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Avokadotäyte:
3 avokadoa
1 (mieto) punainen chili
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
0,5 tl suolaa
0,5 tl yrttisuolaa

Tomaattitäyte:
3-4 tomaattia
1 pienehkö kesäkurpitsa
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 tl sokeria

Juustokastike:
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
4 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
lasagnelevyjä
1 dl juustoraastetta

Aloita tekemällä kasvistäytteet erillisiin astioihin.
Pilko paprikatäytteen paprikat ja silppua sipuli. Mausta öljyllä, suolalla sekä mustapippurilla.
Pilko avokadotäytettä varten avokadot. Silppua chili, sipulit ja valkosipulinkynnet. Yhdistä ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja yrttisuolalla.
Tee tomaattitäyte samaan tapaan ja jätä täytteet maustumaan juustokastikkeen valmistuksen ajaksi.
Sulata juustokastikkeen voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Keitä sekoitellen muutama minuutti. Anna jäähtyä hetki ja sekoita  joukkoon juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.
Voitele uunivuoka. Levitä pohjalle lasagnelevyjä, sitten juustokastiketta ja paprikatäyte. Tee seuraava kerros levittämällä vuokaan lasagnelevyjä, juustokastiketta ja avokadotäyte. Sitten taas lasagnelevyjä, juustokastiketta ja tomaattitäyte. Laita viimeiseksi kerrokseksi loput juustokastikkeesta ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 min. Anna vetäytyä hiukan ja tarjoile.

Paahdettu tomaattikeitto

Vaikka päiväkotiruoka – tai voihan se olla ikäkin – sinänsä onkin vaikuttanut perheemme pikkuruokailijoihin hieman negatiivisella tavalla tehden heistä huomattavasti entistä nirsompia, on se myös opettanut jotain. Nimittäin syömään sosekeittoja, joita Neiti-Kokki ei vielä joitakin aikoja sitten suostunut edes maistamaan. Näinpä olen innostunut keittelemään niitä viikottain ja jopa hieman tottunut omaan tapaani syödä ihan itseksenikin usein kahden ruokalajin lounas etätöitä tehdessäni. Pieni annos keittoa alkuun saa ihan tavallisenkin aterian tuntumaan jotenkin erityislaatuiselta.

Tällä kertaa keittelin paahteisen tomaattikeiton, olisiko seassa ollut yksi paprikakin, jonka maustoin yksinkertaisesti balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Halukkaat voivat toki ripauttaa annokseensa sopivasti chiliä, mutta lasten takia minä suosin tällä hetkellä chilitöntä ruokaa. Sitä on sitä paitsi niin helppo lisätä jälkikäteen.

Sosekeitot ovat muuten siitäkin syystä mainio juttu, että niissä hieman nuhjaantuneetkin kasvikset pääsevät näyttämään parhaat puolensa. Itseni kaltainen ekologinen kokki myös ajoittaa tällaisten paahdettuja kasviksia sisältävien keittojen teon aina jonkin toisen uuniruoan yhteyteen. Ei, minä en lämmitä uunia vain tomaatteja paahtaakseni. Paahdetut kasvikset säilyvät muutenkin jääkaapissa päivän pari, jolloin aikaa vievin osuus on valmiiksi tehty ja sopivan ajan tultua keitto on nopeasti saateltavissa lopulliseen muotoonsa. Siis mainiota monella tapaa.

Paahdettu tomaattikeitto

4 annosta

1 kg tuoreita tomaatteja
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
mustapippuria myllystä

2-4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
0,5-1 tl paprikaa
1 rkl balsamicoa
(chiliä)
0,5-1 dl kaurakermaa
(suolaa)

Pese tomaatit ja leikkaa ne lohkoiksi. Leikkaa myös sipuli isoiksi lohkoiksi. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita tomaatit, sipulit ja valkosipulit uunipellille tai vuokaan. Lorauta tomaattien ja sipulien päälle oliiviöljyä ja mausta vihannekset suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Paahda uunin keskitasolla noin 30 min.
Siirrä paahtuneet vihannekset ja niiden nesteet kattilaan. Soseuta ne sauvasekoittimella.
Kiehauta keitto kattilassa. Lisää 2-4 dl vettä, kunnes keitossa on mielestäsi sopiva koostumus. Mausta keitto liemikuutiolla, sokerilla, paprikajauheella ja balsamicolla sekä mahdollisella chilillä. Voit halutessasi antaa keiton poreilla miedolla lämmöllä puolisen tuntia, mutta keiton voi tarjoilla myös heti kun se on lämmennyt.
Lisää lopuksi noin dl kaurakermaa. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita ja suolaa.

Kolmen tomaatin keitto

Alkuviikosta minun ei pitänyt puuhastella keittiössä. Minun piti pakata, valmistautua tulevaan juhannukseen. Kun huomasin kuitenkin kantaneeni kaupasta kotiin kaksi hyvikkihevilaatikkoa, ei auttanut muu kuin ruveta suunnitelmistani poiketen keittiöpuuhiin. Eipä haitannut yhtään siirtää itselleni ei niin mieluinen pakkauspuuha tulevaisuuteen ja keskittyä siihen, mitä rakastan, loihtimaan ruokaa hyvikkikasviksista ja ruokavarastoistamme löytyvistä raaka-aineista.

Käytettävyydeltään kiireisimmiltä vaikuttivat tomaatit, joten päädyin tomaattikeittoon, jonka väriä ja tomaattimaisuutta syvensi pyree, makua kermaisemmaksi pyöristi tuorejuusto. Minulla tuorejuuston makuna oli aurinkokuivattu tomaatti, joten keitosta tuli niin sanotusti kolmen tomaatin keitto. Maku twistasikin melko voimakkaasti aurinkokuivatun tomaatin suuntaan, joten voit hyvin valita keittoosi myös maustamattoman tuorejuuston. Meillä joka tapauksessa tykättiin tästäkin.

Tomaattikeitto on aina mainio aloitus aterialle, joten tällähän voisi starttailla juhannuksenakin. Kevyenä kesälounaana se toimii myös mainiosti. Tai ripotteiden kanssa vaikka juhlien buffeepöydän lämpimänä vaihtoehtona. Kannattaa kokeilla.

Kolmen tomaatin keitto

4 annosta

800 g tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3,5 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
50 g (aurinkokuivattu tomaatti)tuorejuustoa

Aloita kalttaamalla eli kuorimalla tomaatit. Laita pari litraa vettä kiehumaan. Tee kuhunkin tomaattiin ristiviilto leikkuuveitsellä. Upota kaikki tomaatit varovasti kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit vedestä heti, kun niiden kuoret alkavat rypistyä ja irrota. Kuoren pitäisi nyt irrota helposti. Pilko kaltatut tomaatit pienemmiksi, samankokoisiksi paloiksi leikkuulaudalla.
Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulisilppua ja puserrettua valkosipulia hetken ajan paistinpannulla öljyssä.
Lisää joukkoon paloitellut tomaatit – muista myös leikkuulaudalle tomaattien paloittelusta jäänyt ”tomaattimehu” – ja anna seoksen kiehua keskilämmöllä kymmenisen minuuttia.
Lisää joukkoon vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyree.
Lisää lopuksi joukkoon mausteet sekä tuorejuusto.
Anna keiton kiehua hiljalleen vielä 15-20 min.
Soseuta kypsynyt tomaattikeitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Sopivasti mausteinen linssikeitto

Koska lämpimät kevätsäät antavat yhä odottaa itseään, lienee ihan paikallaan jakaa ihanasti lämmittävä keittoresepti. Tämä sopivasti mausteinen linssikeitto on juuri tällainen, mukavasti lämmittävä, täyteläinen ja täyttävä. Tulisuudesta nauttivat voivat lisätä omaan annokseensa chilihiutaleita, joten keiton sovittaminen moneen makuun on helppoa. Helppoa tämän keiton kanssa on muutenkin ja se sopii näin ollen vähän hektisempäänkin arkiruoanlaittoon. Myöskään uudelleenlämmitys tai pakastaminen eivät tee sille pahaa, päinvastoin, joten kannattaa samalla vaivalla tehdä kunnon annos. Kerrassaan mainiota!

Sopivasti mausteinen linssikeitto

4 annosta

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl inkivääriraastetta
1 tl (tuore)kurkumaa
2 rkl öljyä
1 tl paprikaa
1 rkl punaviinietikkaa
800 g tomaattimurskaa
8 dl kasvislientä
3 dl punaisia linssejä
2,5 dl kookosmaitoa
0,5-1 rkl suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa ja/tai ruohosipulia
chilirouhetta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri (sekä kurkuma, jos käytät tuorekurkumaa).
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää sitten valkosipuli, inkivääri, kurkuma ja paprika. Kuullota hetki ja lisää punaviinietikka. Anna sihistä hetken.
Huuhtele linssit. Lisää kattilaan tomaattimurskat sekä kasvisliemi ja sekoita joukkoon linssit. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia kevyesti poreillen noin puoli tuntia, kunnes linssit ovat kypsiä.
Sekoita lopuksi keiton joukkoon kookosmaito. Jos keitto tuntuu liian paksulta, lisää joukkoon hieman vettä, mutta muista kuitenkin, että sen on tarkoituskin olla melko paksua. Mausta keitto suolalla (tämä vaatii sitä yllättävän paljon) ja mustapippurilla. Viimeistele halutessasi tuoreilla yrteillä ja tarjoile tulisuudesta nauttiville lisäksi chilirouhetta.

Täyteläinen jauhelihagulassi

Nyt lienee vihdoin täyteläisten ja lämmittävien keitto-ohjeiden aika. Kun aamulla on pimeää, päivällä vaihtelevan harmaata ja iltapäivällä taas pimeää, on melko lailla hykerryttävää nautiskella kulhollinen pitkään hautunutta herkullista keittoa.

Tällä kertaa esittelen jauhelihagulassin, joka on pikaisempi versio perinteisestä pitkään haudutettavasta kokolihagulassista. Sopii tätäkin tietysti valmistaa pidemmän kaavan kautta, hauduttaminen ei koskaan ole pahasta, mutta jos gulassihammasta sattuu kolottomaan kesken arkiviikon, tämä onnistuu suhteellisen nopeallakin aikataululla.

Suosittelen ilman muuta kokeilemaan.

Gulassikeitto jauhelihasta

6 annosta

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
6 perunaa
1 punainen paprika
400 g jauhelihaa
1 rkl paprikajauhetta
ripaus valko- ja mustapippuria
(chiliä maun mukaan)
140 g tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
3 dl punaviiniä (Paremman puutteessa voit mainiosti korvata punaviinietikalla ja vedellä. Sopiva määrä lienee 2 rkl viinietikkaa 2,5 dl:n vettä.)
1 lihaliemikuutio
vettä

Tarjoiluun:
smetanaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat, suikaloi paprika.
Ruskista kattilassa ensin jauheliha, lisää sitten joukkoon sipulit ja anna kuullottua. Mausta paprikalla ja pippureilla sekä mahdollisella chilillä. Lisää joukkoon tomaattipyree, tomaattimurska, viini ja lihaliemikuutio sekä pilkotut porkkanat ja perunat. Kaada päälle sen verran vettä, että ruoka saavuttaa keittomaisen koostumuksen. Lisää lopuksi vielä paprikasuikaleet.
Hauduttele keittoa hiukan poristen, kunnes vihannekset kypsyvät. Jos aikaa riittää, anna toki hautua pidempäänkin.
Tarjoile smetanan kera.

Romesco-kastike, katalonialaisten kalastajien lahja maailmalle

Valikoidessani jälkeen kerran sopivaa käyttökohdetta jääkaapissa turhan panttina oleskeleville paprikoille – kauppojen hävikkihevilaatikoiden vakioasukkaille – muistin mainion paprika-asian, romesco-kastikkeen. Näinpä meillä kohta oli iso purkillinen maukasta tahnaa, joka sopii mainiosti esimerkiksi uunikasvisten ja erilaisten lihojen kumppaniksi. Vapun brunssikattauksessa se löysi niin ikään helposti paikkansa sämpylöiden päältä ja nakkien rinnalta, taisi se kruunata jokusen hodarinkin.

Siis monipuolinen klassikkokastike, joka kannattaa ilman muuta ottaa kokeiluun. Nyt, kun uudet perunat pikkuhiljaa alkavat valloittaa lautasiamme, voisi olla sopiva hetkikin. Ehkä perinteinen silli ei ole romescolle se otollisin makupari, mutta grilliruoka ja perunat aivan varmasti rakastavat tuota katalonialaisten kalastajien lahjaa maailmalle. Enpä tiedä siitä sillistäkään, onhan kastike alun alkaen ajateltu syötäväksi juuri kalan kanssa.

Romesco-kastike

6 annosta

2 punaista paprikaa
3 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl kuorellisia manteleita (Jouduin korvaamaan maa- ja cashewpähkinöillä, jotka toimivat mielestäni hyvin.)
pala maalaisleipää
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl tomaattipyreetä (Määrää voisi ehkä hiukan niukentaa.)
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa

Halkaise paprikat, poista siemenet ja valkoiset kalvot. Nosta paprikat leivinpaperin päälle pellille kupera puoli ylöspäin. Puolita tomaatit paprikoiden viereen. Paloittele valkosipuli kasvisten lomaan ja sivele kasvikset öljyllä. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 15 min.
Lisää päälle kokonaiset mantelit ja murennettu leipäpala. Paahda vielä 5 min. Jäähdytä hetki.
Kumoa paahdetut ainekset monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimeen. Lisää öljy, tomaattipyree, punaviinietikka ja mausteet. Aja ainekset leikkuuterällä karkeaksi tai sileäksi makusi mukaan.
Lisää lopuksi hienonnettu lehtipersilja.

Ihastuttavan sakea gulassi

Vaikka paprika ei sinänsä lukeudu suosikkikasviksiini, tykkään siitä muutamassa yhteydessä. Eräs näistä on gulassi, yksi klassisista suosikkikeitoistani, jonka makuun pääsin kymmenisen vuotta sitten Budapestissä vierailtuani. Mielestäni hyvä gulassi on sakeaa ja sen liha ekstramureaa. Näin ollen, kun sekä keiton ainesosalista että valmistusprosessi ovat sangen yksinkertaisia, ainoa jota sen valmistukseen oikeastaan tarvitaan, on aika. Kun liha saa porista kattilassa ajan kanssa, on lopputulos niin maukas kuin mureakin.

Tässä siis oiva resepti kiireettömään päivään – eikä sen päivän toki kiireetönkään tarvitse olla, kattila ja liesihän ne homman hoitavat. Gulassin voi sitä paitsi hyvin keittää valmiiksi jo edellisenä päivänä, se ei lämmittämisestä pahastu, pikemminkin päinvastoin. Ja oikein mainio alkuruokakin tämä pienenä annoksena on, kuten Budapestissä liki joka ilta tuli todettua. Kun edellä mainittuun lisätään vielä se, että pienellä tai suurella chililisällä jokainen voi säätää keiton voimakkuusastetta itselleen sopivaksi, lienee reseptiä helppo suositella. Siis suosittelen.

Gulassikeitto

4 annosta

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
500 g kuutioitua naudan keittolihaa
1,5 rkl voita tai öljyä
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria
8 dl vettä
1,5 lihaliemikuutiota
6 keskikokoista perunaa
2 paprikaa
400 g kokonaisia kuorittuja tomaatteja
1 rkl tomaattipyreetä
(suolaa)

Tarjoiluun:
smetanaa
persiljaa

Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista lihakuutiot kuumassa rasvassa kattilan pohjalla.
Lisää kattilaan sipulit ja kuullota hetki.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot, paprikajauhe ja mustapippuri.
Kaada päälle 5 dl vettä ja lisää liemikuutiot.
Hauduta keittoa kannen alla miedolla lämmöllä noin 1,5-2 tuntia, kunnes liha alkaa olla mureaa.
Kuori ja lohko perunat. Puhdista ja suikaloi paprikat.
Lisää kasvikset ja loppu vesi kattilaan. Anna kiehua edelleen noin 10 min.
Lisää lopuksi kuoritut tomaatit liemineen sekä tomaattipyree.
Jatka kypsennystä vielä noin 10 min.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoile pinnalle hienonnetun persiljan ja smetanasilmän kera.

Tomaatti-juustopiiras

Saatuani pienen tilauksen muutamasta suolaisesta piirakasta viikonlopuksi, halusin valmistaa uudelleen jo kesällä kokeilemaani tomaatti-juustopiirakkaa, jossa ideana ovat suolakekseistä valmistettu keksipohja sekä parmesaanin maustama juustotäyte. Kyseessä on siis suolainen paistettu juustokakku, joka istuu vallan mainiosti esimerkiksi osaksi juhlapöydän ruokaisampaa kattausta, kun tarkoituksena on järjestää buffet-ruokailu.

Piirakasta tuli maukas. Ainoastaan sangen mureneva pohja täytyy seuraavalla kerralla toteuttaa hieman toisella tavalla. Itse ajattelin, että vehnäjauhot voisi vaihtaa vaikka noin 50 grammaan Digestive- tai muita vastaavia keksejä ja samalla lisätä voin määrää himpun verran. Laitan kuitenkin alle alkuperäisen reseptin, sillä makunsa puolesta se joka tapauksessa toimii mainiosti, murusista huolimatta.

Tätä piirakkaa kannattaa ilman muuta kokeilla. Se valmistuu vähän liiankin helposti, joten se on paljon enemmän kuin tekemisensä väärti.

Tomaatti-juustopiirakka

Vuoallinen (ø 19-24 cm)

Pohja:
75 g voita
100 g suolakeksejä
1 dl vehnäjauhoja (Hieman vähemmän murenevan pohjan saavuttamiseksi voisi vaihtoehto olla 50 g Digestive-keksejä.)

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl parmesaaniraastetta
1 kananmuna
1 valkosipulinkynsi
0,5 tl timjamia
3 isoa tomaattia tai noin 20 kirsikkatomaattia (Itse tein piirakan halkaisijaltaan paljon alkuperäisreseptin suosittelemaa vuokaa pienempään vuokaan, joten tomaatteja kului huomattavasti vähemmän.)
2 rkl oliiviöljyä
rouhittua mustapippuria

Sulata voi. Jauha suolakeksit ja jauhot leikkuuterällä monitoimikoneessa. Lisää joukkoon voi ja aja tasaiseksi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon parmesaaniraaste, kananmuna, silputtu valkosipulinkynsi ja timjami. Nostele juustoseos pieniksi kasoiksi keksipohjalle ja levitä seos tasaiseksi.
Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä piirakan päälle. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja mausta kevyesti pippurilla.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista.

Härkislasagne

Pyrkimykseni edistää perheemme kasvisruokailua ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi lasagne tarjoillaan meillä lähes aina kasvisversiona. Näin nytkin, kun rakensin seuraavan härkislasagnen, jossa yhdistyvät perinteinen juustokastike ja mukavasti maustettu härkiskastike päämakunaan rosmariini.

Lopputulos oli maukas ja pienet uunitomaatit paistoksen pinnalla kruunasivat kokonaisuuden. Juustokastikkeesta johtuen tämä ei tietenkään ole vegaaniruokavalioon sopiva valinta, mutta kun voin, maidon ja juuston korvaa kasvisperäisillä tuotteilla, voivat tästä nauttia mainiosti vegaanitkin. Nautintavaiheessa lämpimän annoksen päälle kannattaa raastaa vielä ekstra-annos omaa suosikkijuustoa, niin se on sitten siinä, aika lailla täydellinen ateria.

Härkislasagne

4 annosta
(Huom! Minulla oli härkistä vain yksi paketti, joten sain aikaiseksi ainoastaan harmillisen pienen lasagnen. Määrä kannattaa kaksinkertaistaa, jolloin syntyy ns. normaalikokoinen versio.)

Härkiskastike:
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
250 g härkistä
70 g tomaattipyreetä
50 g pakastepinaattia
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl paprikajauhetta
2 korkillista punaviinietikkaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 rkl sokeria

Juustokastike:
40 g voita
40 g vehnäjauhoja
4 dl maitoa
2 dl juustoraastetta (Voit hyvin sekoittaa keskenään esimerkiksi parmesaania ja cheddaria.)
ripaus muskottipähkinää

Lisäksi:
lasagnelevyjä
pieni puolikas kesäkurpitsa
kirsikkaterttutomaatteja
oliiviöljyä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota öljyssä hetki. Lisää loput kastikkeen ainekset ja jätä kastike hautumaan.
Valmista seuraavaksi juustokastike. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot, sekoita tasaiseksi ja anna kypsyä pari minuuttia. Lisää maito hitaasti ja koko ajan vispaten. Kiehauta, ota pois levyltä ja sekoita joukkoon 1,5 dl juustoraastetta. Säästä loppu kuorruttamiseen.
Vuole kesäkurpitsa juustolastalla ohuiksi viipaleiksi.
Kokoa lasagne. Laita alimmaiseksi härkiskastiketta, sitten juustokastiketta, sitten kesäkurpitsa viipaleita ja lasagnelevyjä. Toista niin kauan kuin kastikkeita riittää. Muista kuitenkin jättää päällimmäiseksi kerros juustokastiketta.
Kuorruta lasagne lopulla juustoraasteella.
Sudi kirsikkatomaattien päälle oliiviöljyä ja nosta ne vuokaan päällimmäisiksi.
Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.