Hybridiherkkua: mojito-pannacotta

IMG_4965Mojito on yksi suosikkidrinkkejäni – tai yksi niistä TODELLA harvoista cocktailmaailman tutuistani, mansikkamargaritan ohella se toinen, jonka silloin tällöin (en varmasti edes vuosittain) saatan tilata jopa ravintolassa. Pannacotta taas on yksi suosikkijälkiruoistani, yksi niistä erittäin monista sellaisista.

Kun yhdistää kaksi herkullisuutta, on toivottu lopputulos tietysti tuplaherkku. Ensimmäisenä mieleeni tällaisista onnistuneista hybridiherkuista tulee korvapuustijuustokakku, jossa kaksi suosikkimakua törmäävät ja muodostavat jotakin hurmaavaa.

IMG_4972Mutta pannacotta ja mojito, kuinkas heille kävikään? Hyvin. Rommi, lime ja minttu maistuivat sopivasti – eli hennosti – jogurtti toi lopputulokseen raikkautta sekä keveyttä ja liivate korvautui mainiosti hyytelösokerilla. Hyytelösokerilla hyydyttäminen oli minulle uusi juttu, mutta sangen mieluisa. Kasvissyöjävieraatkin arvostivat ja ajattelin, että raaka-aineeseen täytyy tutustua tarkemmin, tällainen juustokakkujen suursuosija kun olen. Tulen palaamaan asiaan, kokeilkaa tekin.

Ja testatkaa mojito-juustokakkua niin ikään. Juuri tuli mieleen, että miniversiona tämä voisi hyvin toimia esimerkiksi juhlien noutopöydässä tai illallisen ”esijälkiruokana”.

Jogurttinen mojito-pannacotta

4 annosta

IMG_49732 dl kuohukermaa
0,75 dl hyytelösokeria
3 dl maustamatonta jogurttia (ei rasvatonta)
1 limen raastettu kuori
2 tl vaniljasokeria
2 rkl rommia
0,5 dl tuoretta minttua

Koristeluun:
100 g (säilyke)mangoa
tuoretta minttua

Keitä kermaa ja hyytelösokeria kattilassa puolen minuutin ajan.
Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, lisää jogurtti, pestyn limen raastettu kuori, vaniljasokeri, rommi ja tuore minttu hienonnettuna.
Annostele tarjoiluastioihin ja anna hyytyä vähintään kolme tuntia.
Soseuta mango sauvasekoittimella ja lusikoi annosten päälle. Koristele mintunlehdillä.

Karkki vai kepponen?!

Pyhäinpäivän pimennossa valmistimme karmivan illallisen. Ruoanlaittoa kuitenkin edelsi tällä kertaa koristusten valmistaminen, joka oli sangen hauskaa puuhaa. Itse asiassa koko ateriaprosessi oli enemmän ja vähemmän leikkiä ruualla. Jälkikäteen ajattelimmekin, että myös tulevaisuudessa mielikuvituksen on syytä antaa lentää vapaammin esillepanoja suunniteltaessa.

Virittäydyimme tunnelmaan litkien Noidan lämmintä verijuomaa, jonka jälkeen siirryimme maistelemaan krutongeilla ja paahdetuilla siemenillä maustettua kurpitsa-jogurttikeittoa. Aterian kuningas oli ehdottomasti uuniimme eksynyt Ihmissuden käpälä, jonka sormia nakersimme matojen, paholaisen verihyytelön ja limakastikkeen kera. Rinnalla oli hiukan salaattia, muutamien kärpästen koristamina. Jälkiruoaksi nautimme Marianne-kuppikappuja, joiden latvaan lepakot ja haamut olivat tehneet pesänsä.

Illan kauhuelokuvana toimi japanilainen 1 puhelu tullut, jonka aikana kruunasimme illan kauniilla Fresita-mojitojuomalla. Tämä juomasekoitus täytyy ehdottomasti kokea uudestaan, ehkäpä ensi kesänä…

Lämmin noidan verijuoma

2 dl Karpalomehua
2 dl Omenamehua
2 dl Appelsiinimehua
Vaaleata rommia maun mukaan
0,5 tl neilikkaa
1 tl kanelia
Sokeria maun mukaan
Karkkisieniä

Keitä kaikki aineet paksupohjaisessa kattilassa.
Kun kiehuu vähennä lämpöä ja anna kiehua kohtalaisessa lämmössä hiljaa 15 min.
Kaada pikareihin lorauta vielä tilkka valkoista rommia ja koristele karkki sienillä.

Reseptihuomioita
Tällä reseptillä appelsiinin maku jäi aika dominoivaksi, ehkä suhteessa kannattaisi lisätä enemmän karpalomehua kuin appelsiinimehua.

Ihmissuden käpälä (ananas-sipuli lihamureke)

800 g naudan jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
1 pussi sipulikeitto
1 prk ananasmurskaa
1 kpl sipuli
7 kpl valkosipulin kynsiä koristeluun
Juustoraastetta

Laita jauhelihat, kermaviili ja sipulikeitto yhteen ja tee taikina. Leikkaa sipulista isohkoja palasia ja paista paistinpannulla pehmeäksi.
Muotoile mureke käden muotoiseksi, kannattaa jättää mureketta jäljelle päällipintaa varten noin puolet. Mureketta jää helposti liian vähän päällystämistä varten. Laita ananas ja sipuli käden sisälle, kaikkialle: kämmenelle sekä sormille. Päällystä käsi kauttaaltaan murekkeella. Asettele valkosipulit käpälän kynsiksi, sekä kaksi palaa käpälän päätyyn luuytimeksi.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 30min, lisää juustoraaste ja paista n. 10min.

Fresita-mojito

1 kokonainen lime
4 tl ruokosokeria
10 lehteä minttua
3 cl vaaleaa rommia
Jääpaloja
100 ml Fresitaa

Halkaise lime puoliksi ja purista sen mehu korkeaan lasiin. Lisää neljä teelusikallista ruokosokeria.
Nypi noin kymmenen mintunlehteä lasiin. Leikkaa lehtiä hivenen veitsellä, varo silppuamasta liikaa. Kevyt leikkely ja pyörittely riittää, jotta mintun aromi avautuu paremmin.
Lisää kolme senttilitraa rommia. Pyöräytä lusikalla juoma sekaisin, lisää jääpalat ja pidennä mojito varovasti Fresitalla.
Kruunaa drinkki vielä lisäämällä päälle mintunlehtiä. Avaa aromit pyörittelemällä lehtiä kevyesti kämmenellä sormin.