Salaattisunnuntai

Alkusyksyn kirjavinkattavani tuntuvat olevan pitkälti keittokirjoja. Mikäs siinä, testaillaan sitten uusia reseptejä kaunokirjallisuutta odotellessa. Päällimmäisenä pinossani ovat tällä hetkellä Anna Bergenströmin uudelleen muovaama, jo klassikon viittaa kantava Joka kokin keittokirja sekä Marketta Kotilaisen toimittama uutukainen Syömään! Kotiruokien parhaat. Nimistä päätellen tulossa on siis jotakin kotoisaa.

Lauantaisen ravintolassa nautitun kolmen ruokalajin lihapainotteisen illallisen jälkimainingeissa päätimme sunnuntaina valmistaa hieman kevyemmän aterian. Aloittelimme Annan ohjeistamilla lämpimillä munakoisovoileivillä, joista jatkoimme lämpimän broilerisalaatin ja avokadokastikkeen pariin. Tämä ohje sisältyi Syömään! -kirjan salaattiosioon.

Tällä kertaa kotikeittiömme tyytyi kahden ruokalajin vaihtoehtoon ja jälkiruoan roolissa nähtiin irtokarkki poikineen. Joka tapauksessa, sangen maukas ateria jälleen kerran. Hyvää ja helppoa!

Lämmin munakoisovoileipä

1 kerrosleipäIMG_1610

2 munakoisoviipaletta, 2 cm paksuja
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 tomaattiviipaletta, 1,5 cm paksuja
1 viipale mozzarellaa / vuohenjuustoa, 1,5 cm paksu
tilkka pestoa
basilikanlehti

Kuumenna paistinpannu ja paista munakoisoviipaleita vähässä oliiviöljyssä keskinkertaisella lämmöllä, kunnes ne saavat kunnolla väriä. Ripottele päälle vähän suolaa ja pippuria ja siirrä siivut hetkeksi talouspaperin päälle.
Ripottele tomaatinsiivuille vähän suolaa ja pippuria.
Aseta uunivuokaan viipale paistettua munakoisoa, sitten tomaattiviipale, sen päälle juusto, sitten taas tomaattiviipale ja viimeiseksi jäljelle jäänyt munakoisoviipale.
Gratinoi kerrosleipiä 225-asteisessa uunissa 10-12 min. ajan.
Tiputtele kerrosleipien päälle tilkka pestoa ja koristele tuoreilla basilikanlehdillä. Tarjoa heti.

Lämmin broilerisalaatti ja avokadokastike

3 annosta

Paljain päin...
Paljain päin…

600 g broileria marinadissa
200 g pakastepapuja
10 kirsikkatomaattia
pala kurkkua
1 punasipuli
erilaisia salaatteja / salaattisekoituspussi
tuoretta basilikaa
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl viinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

... ja avokadokruunun kera. Suosittelen jälkimmäistä.
… ja avokadokruunun kera. Suosittelen jälkimmäistä.

Avokadokastike:
1 kypsä avokado
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
150 g kermaviiliä
suolaa ja valkopippuria

Valmista ensin avokadokastike. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi sisus kulhoon. Lisää muut aineet ja soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Laita jääkaappiin tekeytymään.
Huuhtele salaatit ja asettele tarjoiluastiaan pediksi. Sekoita joukkoon myös basilikanlehdet.
Sulata pavut, pilko kirsikkatomaatit ja kurkku, kuori ja viipaloi sipuli. Yhdistä kasvikset erillisessä kulhossa ja mausta öljyllä, etikalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin ja kaada salaattipedin päälle.
Kuori ja lohko kananmunat. Asettele lohkot salaatin päälle.
Paista broilerit kypsiksi. Mikäli sinulla ei ole valmiita suikaleita, paloittele kypsä broileri viipaleiksi ja asettele salaatin päälle.
Tarjoa heti avokadokastikkeen kera.

One thought on “Salaattisunnuntai

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s