Myönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.
Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.
Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.
Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.
Seuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.
Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.
Aterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.
Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.
Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.
Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5
Kokonaisuus: 3/5
Tunnelmallisia makuja 