ruokadiilit – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 56: Ravintola Grillsson; mistä on hyvät diilit tehty

Kirjoitettu 3 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Kuten olen kertonut, ovat erilaiset ruokadiilit tarjoilleet meille vuosien saatossa sangen monenlaisia kulinaarisia elämyksiä. Melko ennakkoluulottomasti olemme lähteneet kokeilemaan niin tyylinsä kuin tasonsakin puolesta erilaisia makumatkoja aina lähiöiden burgeripaikoista kovimman tason fine dining -ravintoloihin. Paljon hyviä kokemuksia olemme näiltä retkiltä keräilleet, mutta mukaan on mahtunut myös pettymyksiä, sangen laadutontakin tarjontaa. Tässä se diilien houkutus ja hurma: Koskaan ei oikein voi olla varma, mitä tuleman pitää. Voi iskeä kultasuoneen, voi karauttaa pahemman kerran karille.

Myös ravintola Grillsson on meille tuttu nimenomaan diilikuvioista. Joitakin vuosia sitten päädyimme paikkaan jonkinlaisen pihvidiilin houkuttelemana. Pihvit olivat ihan hyviä, mutta tuolloin enemmän vakuutti itse paikka. Halusimme tulla koittamaan jotakin itse listalta valittua. Se kannatti; pihvidiilin jälkimainingeissa kävimme Grillssonissa muutaman kerran ja lähdimme aina pois tyytyväisin mielin. Tällainen on siis hyvä diili; saa asiakkaan palaamaan. On nimittäin koettu niitäkin, joissa hyvässä maineessa oleva ravintola tarjoaa diiliasiakkaalleen huonoa ruokaa. (Ei ehkä pitäisi, mutta mainitsenpa kuitenkin esimerkin pääkaupunkimme klassikkogenrestä: On valitettavasti käynyt niin, että kahdesta mahdollisuudesta huolimatta lähes kulttimaineessa kylpevä Mannerheimintien ranskalaisvanhus Lyon ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan, ei edes tyydyttävällä tasolla. Joten taitavat kokemukset tämän ravintolan kanssa olla luetut.)

Mutta takaisin Grillssoniin, jonne astelimme, nyt jo siis neljättä kertaa. Tällä kertaa olimme jälleen liikenteessä diilimielessä, kun lähdimme maistelemaan paikan kolmen ruokalajin menua, joka tarjoiltiin puoleen hintaan. Kaksi henkilöä ruokaili näin ollen alun, pään ja lopetuksen hintaan 50,00€.

Kuten kerrottua, ensimmäisellä kerralla meidät vakuutti paikan miljöö. Kurvin kupeessa sijaitseva Grillsson on olohuonehenkinen pihviravintola, jonka hämyinen tunnelma takkoineen ja kirjahyllyineen miellyttää silmää. Rento meininki, sellainen johon on mukava päätyä iltana kuin iltana, niin arkena kuin sunnuntaina.

Aloittelemme ruokailua rapujen parissa. Tarjolla on grillattuja jättikatkarapuja ja valkosipuliaiolia. Annos on herkullinen, oikein mallikas aloitus, joka pistää makuhermot sopivasti liikkeelle ja nostaa odotukset tulevasta korkealle.

Myös pääruoka-annos vakuuttaa. Pippuripihvi on omaan makuuni juuri sopivan medium, tryffeliperuna ja kauden kasvikset hyviä niin ikään. Annoksen kruunaa maukas jaloviina-pippurikastike, jota on annoksen kokoon nähden riittävästi; olennainen asia, mitä pihviannokseen tulee – eikä suinkaan aina toivotulla tavalla toteutettu. Täytyy joka tapauksessa todeta, että annoksen listahinta (32,00€) tuntuu hiukan suolaiselta.

Eipä löydy nokan koputtamista jälkiruoastakaan. No, vähän kuitenkin. Suklaabrownie on ihan hyvää – ei erinomaista – samoin sen kanssa tarjoiltava sorbetti. Yhteen ne eivät kuitenkaan minun mielestäni järin hyvin sovellu, mieluummin olisin ottanut brownien rinnalle jotakin vaniljaista tai kermaista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen maukas kokemus. Grillsson tarjoilee diiliruokailijoilleen annoksia suoraan senhetkiseltä listaltaan ilman alennetun hinnan tuntua. Tänne tulemme varmasti jälleen tekemään paluun, ihan oikeillakin hinnoilla. Näin sen pitäisi aina mennä, diilin toimia ravintolan positiivisena käyntikorttina.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 45: Eatos Mexican Diner; melkein kuin Mexico Cityssä makustelisi – voisin kuvitella

Kirjoitettu 25 syyskuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Entisinä erilaisten ruokadiilien suurkuluttajina olemme olleet positiivisesti yllättyneitä, kun kuluneiden kuukausien aikana hieman vastaavanlaisia palveluita on jälleen alkanut ilmaantua saataville. Vaikka ainakaan tähän mennessä eivät nykydiilit ole olleet entisten Chez Dominique- tai Luomo-diilien kaltaisia elämyksiä, on silti mukava silloin tällöin käydä syömässä niin sanotusti ”puoleen hintaan”. Näinpä taas nappasin diilistä kiinni ja otin äitini mukaan kokeilemaan Eatos-nimistä meksikolaista ravintolaa, jossa homman nimi oli nauttia kolmen ruokalajin vapaavalintainen ateria hintaan 22,50€ / ruokailija.

Saapuessamme ravintolaan torstai-iltapäivänä puoli neljän tienoilla se kumisee tyhjyyttään. Eatos on yksi muutamia vuosia sitten Töölönlahdenkadulle avatuista ulkokuoreltaan moderneista ravintoloista ja ehkäpä juuri sijaintinsa takia näin lounas- ja illallisajan välimaastossa elelee näinkin autiota aikaa. No, tuskinpa täällä alati tämän kaltaisessa rauhallisuudessa vaelletaan. Ei, siitä saamme todistuksen jo oman vierailumme aikana paikan pikku hiljaa iltaa kohden kansoittuessa.

Miljööstä sen verran, että tällainen lasikompleksi ei lukeudu minun henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta kätkee kuitenkin kuorensa sisään tunnelmaltaan ihan miellyttävän ja, kuten jo mainittua, vallan modernin ravintolan. Hento säröisyys johonkin suuntaan ei tietenkään olisi pahitteeksi, kun klassisesta Mexico Cityn katuruoasta kumpuavasta ravintolasta puhutaan. Toisaalta tällä tavoin taas korostuu ravintolan idea tuoda tuota katuruokaa saatavillemme hieman korkealaatuisemmin, hieman tuoreemmin.

Mutta ruokaan. Menun alkuruoista en suoraan sanottuna suuremmin innostu, mutta valintani on joka tapauksessa helppo: jättikatkaravunpyrstöjä, chiliä, limeä, korianteria ja kurkkusipuli-salaattia. Äiti päätyy lajitelmaan, jossa herkkusieni-juustokastiketta, guacamolea ja pico de galloa tarjoillaan maissilastujen kera. Oma annokseni on minun makuaistimuksilleni aivan liian tulinen. Kaavittuani ravunpyrstöistä niitä kauttaaltaan verhoavan kastikkeen kykenen syömään itse pyrstöt, mutta kurkkuviipaleita lukuun ottamatta annos jää muutoin lautaselle. Harmi juttu, jotenkin sitä taitaa pitää oletuksena, että näin tulisista annoksista varoitettaisiin menussa meitä arkajalkoja. Alkuruoka-annoksista toinen kuitenkin miellyttää valitsijaansa. Sekä sienillä aateloitu juustokastike että guacamole ovat herkullisia. Jos itse olisin maksanut tulipyrstöistäni 11,90€ olisi harmittanut, ehkäpä 9,90€ kastikelajitelmasta olisi niin ikään tuntunut hiukan suolaiselta.

Pääruoan kohdalla tilanne onkin vallan toinen, ei moitteen sanaa. Koska valinta tuntuu vaikealta, tilaamme annoksen pinaatti-fetaquesadilloja sekä appelsiini marinoidulla nyhtöporsaalla täytetyn burriton ja jaamme ne kahtia. Vallan toimiva ratkaisu, vaikka näistä annoksista olisikin ilomielin syönyt kumman tahansa annoskateutta potematta. Vaikka Meksikossa en ole vieraillutkaan, tuntuu jotenkin siltä, että nyt ollaan suhteellisen autenttisten meksikolaisten makujen äärellä. Totuttuun – vaikkakin minusta maukkaaseen – tapaan burrito ei ui juustokastikkeessa, annokset on täytetty raikkailla mauilla, aineksilla, joita uskoisin aidostakin meksikolaisesta katukeittiöstä löytyvän. Hintatasoltaan pääruoat ovat alkuruokiin nähden järkevämpiä; 14,90€ tämän tason annoksesta olisi ollut ihan kohtuullinen hinta.

Jälkiruoaksi lipaisemme molemmat vaniljajäätelöannokset chili-suklaa- ja mansikkakastikkeilla koristeltuina. Hyvää, ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta sopiva lopetus tämän tyyppiselle katuruokakeissille.

Kaiken kaikkiaan siis mielekäs kokemus, joka täyteen hintaan (kolmesta ruokalajista ilman juomia 33,70€ / ruokailija) maksettuna olisi ollut hiukkasen tyyris tyyliinsä nähden. Joka tapauksessa olisin valmis antamaan perusmukavaa palvelua tarjoilevalle ravintolalle suositukseni, mutta ehkäpä kehottaisin kokeilemaan sitä illalla ja yhdistämään vierailuun vaikkapa cocktailin jos toisenkin – esimerkiksi sen alkuruoan tilalle. Kehuvat nimittäin olevansa innovatiivista laatua mitä baarimestaruuteen tulee…

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 40: Ravintola Bystro, vienosti slaavilaista tunnelmaa, vahvasti maistuvia makuja

Kirjoitettu 21 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Minulle venäläiset ravintolat ovat melko selkeitä tapauksia. Taitaa nimittäin olla niin, että vielä en ole onnistunut sellaisesta huonoa ruokaa saamaan. En koskaan ihan elämäni ravintoloiden top-listalle sijoittuvaa, mutta en varsinkaan huonoa. Minä pidän venäläisistä mauista; borscht-keitosta, stroganovista sekä erilaisista piirakoista ja säilykkeistä, suolakurkusta ja hunajasta, tottahan toki smetanasta. Venäläinen ruoka on omalla tavallaan viettelevää, yksinkertaisuudessaan kaunista. Mutta muistutettakoon vielä, että seuraavassa puhutaan slaavilaisesta ravintolasta, ei yksin venäläisestä.

Nämä ovat ne lähtökohdat, joiden perusteella lähden arvioimaan toissapäiväistä sunnuntaipäivällistämme Bystrossa, Helsingin Etelärannassa keväällä avautuneessa slaavilaisravintolassa. Kyseessä on Henri Alénin ja Tommi Tuomisen perustama paikka, enkä näin ollen ravintolat Muru, Pastis, Demo ja Grotesk mielessäni, voi olla asettamatta Bystrolle jo tästä syystä, Alénin ja Tuomisen nimien vuoksi, jonkinlaisia ennakko-odotuksia. Siis slaavilainen keittiö ja kaksi suomalaista huippukokkia; katsotaan minkälainen soppa siitä syntyy.

Alkuun lienee syytä mainita, että kuten taannoin Momotokossa, myös Bystrossa ruokailemme Let’s Deal -lahjakortilla. Tällä kertaa kyseessä on diili, jonka puitteissa kaksi henkilöä ruokailee Chef’s Menun hintaan 58,00€ saaden näin normaalihinnasta 26% alennusta. Siis 29,00€ ja kolme ruokalajia, kuulostaa varsin kohtuulliselta.

Saavumme Bystroon sunnuntaina neljän tienoilla. Meidät vastaanottaa kaksi tarjoilijaa – sekä tyhjä ravintolasali. Olemme siis ainoat ruokailijat, vaikka ravintola on avannut ovensa jo puolilta päivin, eikä aukiolotuntejakaan ole enää jäljellä kuin muutama. Emme kuitenkaan ehdi tilausta pidemmälle, kun saamme seuraa toisesta pariskunnasta, jonka jälkeen seurueita saapuukin paikalle melko tasaisesti. Mitään ruuhkaa ei ravintolaan synny, mutta nyt eletäänkin sateisen harmaata sunnuntai-iltapäivää. Huh, tyhjä ravintola on aina jotenkin onneton, joten iloitsen suuresti ihmisistä ympärillämme. Mitä Bystron miljööseen tulee, on entisen Sundmans Krogin paikalle, 1800-luvun alkupuolen rakennukseen sijoitettu ravintola yksinkertaisuudessaan omalla tapaansa kodikas. Esimerkiksi Saslikista tuttu venäläinen mahtipontisuus loistaa toimivasti poissaolollaan, vaikka slaavilaisen kulttuurin siemeniä onkin selvästi kylvetty ympäriinsä. No, näitä tuskin kannattaa toisiinsa verrata.

Mutta kokin suosituksiin. Menussamme alku- ja jälkiruoat ovat etukäteen määriteltyjä, pääruoat saamme valita kolmesta vaihtoehdosta. Aloittelemme Zakuska-alkupaloilla, joka minun kohdallani tarkoittaa kylmää paprikakeittoa, kirkasta sienisalaattia, hatsapuri-leipää sekä suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Aleksin lajitelmassa sienisalaatti on korvattu hauenmätiruisleivällä. Alkupalat ovat toimivia ja sopivat mainiosti aloittamaan slaavilaisen päivällisemme. Erityismaininnan ansaitsevat hatsapuri-leipä sekä suolakurkku-hunaja-smetana -yhdistelmä, joka tosin taitaa olla melko mahdotonta saada epäonnistumaan. Zakuska-lautasemme näyttäisi olevan kavennettu versio ravintolan ”Idän ihmeitä” -alkupalalajitelmasta (20,00€).

Pääruoaksi valitsemme molemmat kukonpoika-saslikin, joka tarjoillaan munakoisohöystön sekä punaisen adjikan kera. Kukonpoika on todella hyvää, eikä lisukkeessakaan valittamista ole, vaikkakin kokonaisuuden kannalta heikkoa on, että adjikan sangen voimakas, chilillä viimeistelty maku varastaa hieman kukonpojan hennompaa makua.

Niin ikään jälkiruoaksi tarjoiltava Charlotte Russe tuoreine marjoineen edustaa kovan luokan klassikko-osastoa. Kakkupalanen on mukiinmenevä ja pintaa ympäröivä vaniljakerros tekee siitä jopa tavallista paremman, mutta johtuneeko sitten siitä, että minä nyt en ole kummoinenkaan Charlotte Russe -fanaatikko, joudun arvostelemaan jälkiruoan vain tyydyttäväksi.

Tällainen seikkailu siis tällä kertaa. Ruoka on alusta loppuun hyvää ja maukasta, mutta ei ihmeellistä, kaikki olisi voinut olla periaatteessa parempaakin. Bystro kuitenkin kutsuu itseään Bliniläksi ja mainostaa valmistavansa Suomen parhaat blinit. Harmiksemme näitä ei ole kokin suositusmenuun sisällytetty, joten ehkäpä blinimielinen uusintakierros voisi olla paikallaan.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 39: Momotoko; keltanokka kurkistaa japanilaiseen keittiöön

Kirjoitettu 15 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Vielä joitakin vuosia sitten vietimme kissanpäiviä mitä ravintolailtoihin tulee. Testasimme muiden muassa Chez Dominiquen ja Luomon, A21 Diningin ikimuistoista cocktailien siivittämää ruokaretkeä unohtamatta. Vähintään muutaman kerran kuukaudessa saimme kokea eritasoisia ja erityyppisiä illallisia, löysimme monia uusia ravintolasuosikkeja – ja toisaalta saimme tietää, mitä paikkoja vältellä. Kaikki tämä useimmiten puoleen hintaan, tai kaksi yhden hinnalla, kuten se diileissä tavattiin ilmaista. Niin, nämä olivat kultaisia diiliaikoja, ja me varmasti yksi uskollisimpia ruokadiilien suurkuluttajia. Mutta sitten ne loppuivat; kaikesta piti taas maksaa täysi hinta. Mikä takaisku. No, emme me kuitenkaan ravintolaharrastuksestamme luopuneet, vähän vain vähensimme.

Mitä ravintoladiileihin tulee, huomasin jokunen kuukausi sitten jälleen jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Muutama uusi yritys näytti diilirintamalla syntyneen, joten heitin verkot heti vesille. No, tähän mennessä saalis on jäänyt vielä melko laihaksi, mutta kaksi ravintoladiiliä on kuitenkin jo niin sanotusti plakkarissa. Yksi käytettynä, toinen vielä käyttämättä. Ja tämä on tarina siitä käytetystä yksilöstä.

Uuden diilikauden avaajana saa kunnian toimia ravintola Momotoko, viime syksynä Yliopistonkadulla Helsingissä ovensa aukaissut japanilainen ramen-ravintola. Kyseessä on lahjakortti, joka oikeuttaa kaksi henkilöä nauttimaan alku-, pää- ja jälkiruoat hintaan 26,00€. Ei paha.

Koska Aleksi ei tämäntyyppisestä aterioinnista yleensä tapaa innostua, lähden ensimmäiselle ramen-matkalleni ystäväni seurassa. Mitä japanilaiseen ruokaan tulee, olen itse sushia lukuun ottamatta keltanokka. Japanilaisessa ravintolassa en ole käynyt koskaan – paitsi niissä sushi-paikoissa – vaikka kiinnostusta olisi kovastikin. No, tällainen katuruokavaihtoehto lienee ihan hyvä näin alkajaisiksi, vaikka jos ihan tarkkoja ollaan taitavat ramenin juuret oikeastaan löytyä Kiinasta. Joka tapauksessa ramen, nuudeliruoka, on Japanissa suosittua pikaruokaa, jolle löytyvät omat variaationsa niin alueittain kuin raaka-aineittainkin.

Saavumme Momotokoon viiden tienoilla keskiviikkoiltapäivänä. Pienessä ravintolassa on runsaasti tilaa, mutta seuraa meillä kuitenkin on alusta loppuun, asiakasvirta tuntuisi olevan tasainen. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta minulta huomaamatta jäänyt paikka antaa itsestään heti positiivisen vaikutelman. Sisustus on yksinkertaisen siisti, tyyliin sopiva ja viihtyisä. Pikaruokatunnelmaa ei mielestäni ole, siitä kielivät vain palvelun nopeus ja suhteellisen tiiviisti vaihtuva asiakaskunta, muut tuntuvat syövän lähinnä pelkän pääruoan.

Alkuruoaksi valitsemme molemmat gyozan, siis paistettuja kana-vihannesnyyttejä japanilaisen seesamikastikkeen kera. Nyytit ovat todella hyviä, kiinalaisessa ravintolassa usein vastaan tuleva friteeraus ja uppopaistaminen ovat tästä kaukana, ja erittäin hyvä niin.

Momotokossa pääruoat on jaettu ramen-nuudeleihin sekä donburi-riiseihin. Ramen-ravintolassa kun ollaan, päädyn tottahan toki ramen-annokseen, pienen pohdinnan jälkeen kasvis sellaiseen. Annokseni miso vegetable sisältää nuudelien lisäksi rucolaa, kaalia, makeaa maissia, tofua, soijamarinoidun kananmunan ja paistettua valkosipulia. Merilevän joudun tällä kertaa poistattamaan annoksestani. Pidän keitostani paljon; sen liemi on maukasta ja muutkin raaka-aineet niin tuoreita kuin hyvänmakuisiakin. Annos on myös täyttävä, mutta samanaikaisesti kevyt, sen syötyään jää mukava olo. Rinnalla tarjoiltu kimchi-annos ei sen sijaan anna ainakaan minun kohdallani kokonaisuudelle lisäarvoa; kiinankaali ynnä liiallinen chili ovat muutenkin asioita, jotka minun puolestani voitaisiin heittää romukoppaan. Myös ystäväni pitää äyriäisiä, kalatofua ja kasviksia sisältävästä ramen-annoksestaan, joka kuulemma voittaa hänen toisessa helsinkiläisessä ramen-ravintolassa syömänsä samantyyppisen aterian mennen tullen.

Mitä jälkiruokaan tulee, se on hyvin yksinkertainen, pallo vihreä tee -jäätelöä. Jos totta puhutaan, tietämättä tästä olisi melko haasteellista tunnistaa vihreää teetä. Se maistuu lähinnä hiukan mauttomalta vaniljajäätelöltä, jonka vihreä väri paljastaa sen toki joksikin muuksi. No, mitä japanilaiseen, kiinalaiseen, intialaiseen, nepalilaiseen tai thaimaalaiseen jälkiruokakulttuuriin tulee, olen todennut, että ne eivät oikeammin sovi minun makumaailmaani. Minä olen eurooppalaisten ja amerikkalaisten herkkujen ystävä, joten tämä jäätelöpallo taitaa kuitenkin olla ihan hyvä vaihtoehto. Eipä Momotoko muita jälkiruokia näytä tarjoilevankaan.

Momotoko tarjoili kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävän kokonaisuuden. Jos unohdetaan hetkeksi se, että me ruokailimme erikoishintaan, kohtaavat hinta ja laatu muutenkin minusta kiitettävästi – jälkiruokaa lukuun ottamatta. Alkuruoasta 5,50€ ei minusta olisi ollut liikaa ja pääruoastani 14,50€ ei varsinkaan. Pienestä jäätelöpallosta tosin 4,50€ ei ole ollenkaan linjassa ravintolan muun hinnoittelun kanssa.

Tämä ei varmasti tule jäämään viimeiseksi kerrakseni Momotokossa ja lähtiessä silmään osunut pulled pork -riisiannos sai minut kiinnostumaan myös paikan riisiruoista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 18: Ravintola Habibi, diilinpituinen pikaruokapyrähdys Lähi-itään

Kirjoitettu 23 elokuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Koska kesä tänä vuonna antoi odottaa itseään aivan vallattoman pitkään, tuntuu hassulta, mutta sitäkin mukavammalta, aloittaa niin sanotut syyspuuhat. Näihin syyspuuhiin lukeutuu muiden muassa kahden naisen kulttuurikerhomme, jonka syksyn ensimmäisen tapaamisen järjestimme Taiteiden yön tiimoilta.

Senaatintorilla vaeltelevat jättiläiset olivat varmasti iltamme taiteellinen kohokohta, mutta kuten kerhomme kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, aloitimme illan maittavalla aterialla. Kuten pitkälti läpi kevään, myös tällä kertaa matkasimme Lähi-idän tunnelmiin, sinne jonnekin Egyptin ja Libanonin makumaisemiin.

Ravintola Habibi, jonka me valitsimme kohteeksemme Groupon-diilin houkuttelemana, toimii kauppakeskus Kampin kyljessä sijaitsevassa Sähkötalossa, sen verran piilossa, että sinne harva varmasti sattumalta eksyy. Torstai-iltapäivänä me olemmekin yksi niistä harvoista ravintolan ruokailijajoukkioista, emme kuitenkaan ihan ainoita. Miljööstä vielä sen verran, että ollakseen lähtökohdiltaan näinkin haasteellinen tila, sen eteen on tehty töitä ja paikka on saatu näyttämään melko mukavalta ja teemaansa sopivalta. Täällä ruokailee ihan mielellään, kun kyseessä ei ole sen kummempi juhlapäivä.

Diili lupailee meille Mixed Grill El Bacha -menun kahdelle hintaan 27,00€. Toisin sanoen saamme aterian puoleen hintaan, kun se menussa on määritelty 54,90€ arvoiseksi. Diilihintaan tämä kokemus on täysin siihen uhrattujen eurojen väärti, normaalihintaisena se olisi varmasti tuntunut kalliimman puoleiselta.

Meille tarjoillaan kuuden sortin meze lajitelman leivän kera sekä Mixed Grill tarkoittaen kana- lammas- ja koftavartaita. Vartaille seuralaisiksi valitsemme salaattia ja kasviksia. Meze lajitelma on mainio: hummusta, jogurttikastiketta, tabouleh-salaattia, munakoisotahnaa, papuja, artisokkaa sekä viininlehtikääryle (yksi kahdelle?!). Kaikki ovat maukkaita, mutta Levantin tai Fafa’sin kaltaiseen suoritukseen Habibi ei kuitenkaan yllä. Myös vartaiden maku itsessään toimii, mutta tällaisen lihamäärän kanssa meze lautasen kastikkeet loppuvat auttamatta kesken ja osa annoksesta jää melko kuivaksi. Lisäkesalaatti onneksi auttaa asiaa hiukan.

Mitä jälkiruokiin tulee, ne eivät koskaan ole mielestäni kuuluneet Lähi-idän keittiön vahvuuksiin, enkä siinä mielessä ole tälläkään kertaa asettanut ravintolalle minkäänlaisia jälkiruokaodotuksia. (Pikemminkin olen suunnannut jälkiruokakatseeni jo kohti tapamme mukaista jäätelökahvittelua Fazerilla…) No, jälkiruoka on juuri sitä mitä odotankin, palaset baklavaa tai jotakin muuta lehtitaikinajohdannaista, jota ei missään mielessä voi kutsua makuhermojani hiveleväksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen kokemus, odotukseni ylittävä. Myös palvelu on ystävällistä, enkä näkisi missään mielessä mahdottomana syödä täällä joskus uudelleenkin, mikäli pikaruokahammasta kolottaa. Erityisesti rullatut leivät jäivät kiinnostamaan, samoin olisi mielenkiintoista testata Habibin falafelin tekotaito.

Tällä kokemuksella kulttuurikerhomme suosittaa.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 4: Ravintola Fenkoli, talonpoika aatelisen vaatteissa

Kirjoitettu 29 huhtikuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Myönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.

Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.

Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.

Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.

Seuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.

Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.

Aterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.

Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5