Helsinki – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 70: Ravintola W30; kuvankaunista keskellä kaupunkia

Kirjoitettu 10 heinäkuun, 2020 by Kaisa

Kun pitkän, pitkän tauon jälkeen pääsimme valikoimaan paremman luokan ravintolaa kahdenkeskiseen illanviettoon, ei päätös ollutkaan ihan helppo. Kun fine dining -kokemuksia pääsee keräilemään takataskuun enää muutaman kerran vuodessa, on uusia vaihtoehtoja ehtinyt syntyä Helsinginkin kokoiseen kaupunkiin jo lukuisia, jonka lisäksi itse on vääjäämättä tipahtanut niiden suhteen kärryiltä, vaikka kuinka alan lehtiä ja niihin liittyviä muita kirjoituksia pyrkiikin lueskelemaan. Lisäksi ovat tietysti ne ravintolat, joihin jo vuosia on veri vetänyt, mutta jotka ovat edelleen kokematta.

No, tulevaisuudessa lienee enemmän aikaa unohtumattomille ravintolailloille, sellaisille jotka olivat osa säännöllistä elämäämme ennen perheen perustamista. Nyt tehdään muuta ja nautitaan siitä! Sekä ”koulutetaan” – eli tutustutetaan – siinä sivussa kahdesta vielä pienestä ihmisestä kahta kokenutta ravintolakävijää, sellaista, joille mielellään kustantaa vähän kalliimmankin ravintolaelämyksen.

Nyt olimme kuitenkin liikkeellä kahdestaan. Lopulta paikka valikoitui sangen ravintolatietoisten ystävien suosituksesta ollen vasta kuukausi sitten ovensa avannut W30. Ravintola sijaitsee Senaatintorin ja Esplanadin välimaastossa Wuorion talossa osoitteessa Unioninkatu 30 ja houkuttelee kävijöitä kauniiseen ravintolasaliinsa suurilla ikkunoillaan.

”W30 on makumatka ranskalais-skandinaaviseen keittiöön. Ravintolan menut rakennetaan kauden tuoreista raaka-aineista ja ruoan valmistuksessa käytetään erilaisia tekniikoita kulinaarisen kokemuksen maksimoimiseksi.”

Totta. Tästä ravintolan omasta kuvauksesta olen valmis allekirjoittamaan joka sanan. Se, mitä meille tarjoillaan on enemmän ja vähemmän ranskalaishenkistä, alusta loppuun tuoretta ja erityistä teknistä osaamista osoittavaa. Vaikka aivan jokainen meille tarjoiltu annos ei mielestäni ollutkaan makunsa puolesta täysosuma, olivat ne kaikki harvinaislaatuisen kauniita esityksiä.

Päätämme ruokailla pisimmän ravintolan tarjoileman suositusmenun mukaisesti, seitsemän ruokalajia yhteensopivine viineineen. Kun tähän lisätään vielä keittiön pieni tuulihattutervehdys ja talon leipävalikoima sekä meidät aivan erityisesti hurmaava loppuhuipennus, saamme viettää ravintolassa yhteensä liki kolme ihastuttavaa tuntia.

Kolmesta alkuruoasta ensimmäinen, eräänlainen kesäkasvisravioli, tarjoillaan valkoisen parsan, vuohenjuuston ja kasvisliemen, consommen, kera. Annoksesta jää erityisesti mieleen sen todella maukas liemi, ravioli itsessään on hiukan vaatimaton. Alkuruoka-annoksista toinen koostuu kirjolohesta, herneestä, kurkusta ja kyssäkaalitartaletista, jotka saavat rinnalleen piimäkastikkeen. Kastike saisi ehkä ottaa hieman enemmän annosta haltuun, mutta muuten kokonaisuus on vallan mainio. Alkuruokien lihapuolta ja samalla niiden ranskalaisinta antia edustava possuterriini on todella hyvää.

Pääruokien pariin siirryttäessä saamme ensin eteemme turskaa beurre blanc -kastikkeella kesäkurpitsan ja perunakukan kera. Annos on jälleen kerran taidokas. Toinen pääruoka-annoksista, vasikkaa kahdella tapaa, saa meiltä niin ikään kiitosta, vaikka ihan täyskymppi se ei olekaan. Lihan ylikypsä versio on suussasulavaa, taikinakuorrutettu hiukan mautonta. Lisäkkeet toimivat mainiosti ja kaiken kaikkiaan annos on joka tapauksessa monipuolinen ja mainio.

Ensimmäiseksi jälkiruoaksi saamme jotakin erityisen mieluista: pullavanukasta. Sen rinnalle on koottu kokoelma erilaisia raparperiasioita, kanelijäätelöä ja suklaata. Nyt täytyy sanoa, että vähempikin olisi riittänyt; vahva raparperikastike on mielestäni annokselle hiukan liikaa, varsinkin kun myöskään kanelijäätelöstä ei potkua puutu. Mutta mallikas annos joka tapauksessa. Illan viimeinen virallinen osuus on ehkä myös se kaunein. Herukkabavaroise on täytetty suklaapannacotalla ja tarjoillaan lukuisten eri elementtien kera. Lautaselle on lastattu annos suloisia makuja ja upeaa silmänruokaa. Vaikka itse ehkä jälkiruoista innostuin enemmän ensimmäisestä, kerää tämä viimeinen ehdottomasti näyttävyyspisteet.

Näin. Ihastuttava makumatka, jota tarkoin valikoidut viinit hienosti täydentävät, on nyt koettu ja valmistaudumme lähtöön, kun eteemme kannetaan jälleen aterimet. Pöytävarauksen yhteydessä mainitsemani Aleksin syntymäpäivä on kuin onkin siis noteerattu ja vielä korkojen kera. Saamme kirsikaksi kakun päälle oman pienen kakun ja lasit rosé shamppanjaa, aivan mahtavaa huomaavaisuutta!

Ilta jättää tyytyväiseksi. Ihan kaikki makumaailmat eivät ole täydellisiä, mutta eipä niiden tarvitsekaan olla. Kun itse nautin viinimenun vain puolikkaana, illan hinnaksi kahdelle tulee 311,00€, joka on linjassa ravintolan tason kanssa. Kesäisenä keskiviikkoiltana ravintola on valitettavan autio, mutta ehkäpä sadesää, vielä tunnettavuutta hakeva paikka ja vallitseva poikkeustila selittävät asiaa. Itse toivon W30:lle onnea sekä menestystä ja suosittelen uutta tulokasta mielelläni. Harmittavasti sain napattua vain muutaman kelvollisen valokuvan, mutta käykääpä itse katsomassa.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 67: Ravintolat Treffi ja Wanda’s; kaksi vallan maukasta lähiöburgeria

Kirjoitettu 13 syyskuun, 2018 by Kaisa

Lähiaikoina ravintolavalintojamme ovat ohjailleet tietyt kriteerit. Olemme metsästäneet paikkoja, joissa tietysti olisi tarjolla maukasta ruokaa, mutta joissa myös koko perhe viihtyisi. Sillä mitä lasten kanssa ruokailuun tulee, on tullut todettua, että heidän viihtyvyytensä on vähintään puoli ruokaa. Joskus enemmänkin.

Se, että olemme metsästelleet lapsiystävällisiä ravintoloita, on vienyt meidät toisinaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin emme varmasti muuten olisi päätyneet; lauttasaarelaiseen Casa Mareen, joka selvästi on paikallisille asukkaille tärkeä, kodinomainen kohtaamispaikka, meilahtelaisklassikko White Ladyyn sekä myyrmäkeläiseen kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittuun Wanda’siin. Näissä ravintoloissa ovat olleet leikkipaikat – ja ruoka – kohdallaan.

Mutta emme mekään sentään joka kerta, edes nykyään, vain leikkipaikkojen perässä ruokaretkeile. Yhä edelleen hyvä ruoka on se ykkösjuttu, mitä ravintolavalintoihin tulee. Mielenkiintoiset paikat sekä kehutut annokset ajavat kohti uusia kokemuksia, ruokalehdet sekä -blogit antavat ideoita ravintoloista, joita testata. Kuten nyt viimeisenä herttoniemeläinen Treffi, joka lienee tuokin naapurustonsa asukkaiden suosiossa.

Näin. Tämän ”johdannon” myötä haluan esitellä teille muutaman lähiöravintolan, joiden vuoksi kannattaa vaikka vähän matkustaa. Ottaa metro Herttoniemeen tai juna Myyrmäkeen, lähteä kokemaan vähintäänkin oivallinen lähiöpurilainen.

Kaksi hyvin erilaista lähiöravintolaa, jotka haluan tuoda esiin, ovat Wanda’s Vantaan Myyrmäessä ja Treffi Helsingin Herttoniemessä. Ne molemmat tarjoilivat nimittäin jättihyvän burgerin ja ovat sellaisia paikkoja, joihin tulee varmasti mentyä uudestaan.

Treffissä nauttimani vegeburger vietteli runsaalla makumaailmallaan. Pihvin roolia näytteli grillattu, mukavasti savuinen portobello, johon blue cheese creme sopi vallan mainiosti, puhumattakaan sen päälle sulaneesta halloumiviipaleesta. Kun näihin lisätään vielä perinteiset pikkelöity punasipuli, tomaatti, salaatti ja suolakurkku sekä sopiva majoneesi, on nautinto taattu. Yksi parhaista kokemistani burgereista. Myös Pikku-Kokki piti kana-kasvisannoksestaan, samoin Aleksi omasta juustoburgeristaan, joka ei kuitenkaan yltänyt oman kasvisherkkuni tasolle. Tämän kokemuksen perusteella tulemme varmasti jo ihan lähitulevaisuudessa testaamaan myös Treffin jokaviikkoisen, vaihtuvateemaisen sunnuntaibrunssin.

Mitä Treffiin paikkana tulee, ei kannata säikähtää vastaanottoa, joka ainakin lauantai-iltapäivänä oli hiukkasen alkoholinhuuruinen, kun katrainemme kurvasimme terassin kautta sisätiloihin. Ravintolan ruokapuoli on kuitenkin viihtyisä, eikä siellä tunne tuoneensa lapsia syömään nuhjuiseen kapakkaan. Edes leikkipaikan puute ei ainakaan tällä kertaa Pikku-Kokkia häirinnyt, vaan hän viihtyi mainiosti alusta loppuun. Suosittelen.

Tunnelmaltaan hyvin erilainen Wanda’s tarjoili sekin purilaiskokemuksen, joka ansaitsee ilman muuta erityiskehuja. Koska tuosta vierailusta on ehtinyt vierähtää jo tovi, muistikuvani ovat hiukan jo haalistuneet, mutta kyseessä joka tapauksessa oli todella maukas kanahampurilainen, jossa pyhän kolminaisuuden muodostivat kana, halloumi ja paholaisen hillo. Tykkäsin todella paljon ja uusintakierros Wanda’siin onkin jo suoritettu. Eivätkä nuo kaksi kertaa varmasti jää ainoiksi.

Toisin kuin Treffissä tunnelma Wanda’sissa on molemmilla kerroilla ollut sangen rauhallinen, jopa ehkä aavistuksen hiljainen. Toisaalta Wanda’sissa olen joka kerta vieraillut arkena, siitä mitä siellä tapahtuu lauantaisin, en osaa sanoa mitään. Ravintolan leikkipaikka on yksi parhaita löytämiämme, joten siitä ehdottomia lisäpisteitä. Myös lapsiystävällinen, oikeasti pikkuasiakkaat huomioiva palvelu lämmitti sydäntä. Suositan.

Tällaista hampurilaisenhajuista lähiölöpinää tällä kertaa. Joka tapauksessa tarkoituksenani on tällä tekstillä rohkaista ruokaretkille omien tuttujen ympyröiden ulkopuolelle. Lopputulos voi olla yllättävänkin onnistunut.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 66: Ravintola Weeruska; verraton klassikkovalinta Alppilan sydämessä – ja lapsiystävällisyydestä plussaa

Kirjoitettu 6 elokuun, 2018 by Kaisa

Juuri taannoin kirjoittelin vaikeudesta löytää mukavaa, leikkipaikan omaavaa ravintolaa. Tuolloin tekemääni listaan tämä artikkeli ei sinänsä tuo uutta, koska mainitsin jo siinä yhteydessä helsinkiläisen Weeruskan. On kuitenkin niin, että melko lukuisista vierailuistamme huolimatta tämä mainio ravintola ei ole jostakin syystä vieläkään saanut omaa artikkeliaan blogiin – joten jo on aika!

Näinä päivinä, kun ravintoloiden elinkaaret tuntuvat alati lyhenevän, voi jo vuodesta 1984 palvellutta Weeruskaa kutsua todelliseksi klassikoksi. Yli kolmekymmenvuotinen historia ravintolalle on pitkä, harva siihen pystyy. Kun Weeruskassa vierailee, ei sen suosiota tarvitse kauan ihmetellä. Ravintolan positiivinen tunnelma huokuu miltei ulos asti ja varmasti lähes vieraalle kuin vieraalle löytyy sopiva soppi sekä mieleistä suuhun pantavaa – joko pureskeltavaa tai nestemäistä. Weeruskaan voi yhtä hyvin tulla tuopilliselle – tai useammalle – kuin nauttimaan maukasta perhepäivällistä. Itse olen ollut ravintolan asiakkaana vallan monissa merkeissä; niin riemukkaissa juhlatunnelmissa, illallisella aikuisseurassa kuin nyt lähiaikoina muutamaan otteeseen perhepäivällisellä. Keväällä testasimme myös Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka ansaitsee ehdottoman erityismaininnan, eikä varmasti jää viimeiseksemme. Kaiken kaikkiaan siis monikasvoinen ravintola, nappivalinta usean tyyppisiin tilanteisiin.

Omien sanojensa mukaan Weeruska tarjoilee ”reilua ruokaa”. Ihan hyvin sanottu, sillä sitä se todella on, melko konstailematonta, mutta hyvää, sellaista rouhean rentoa. Itse olen keskittynyt ravintolan salaatti- sekä burgeritarjontaan ja noussut pöydästä joka kerta tyytyväisenä. Ihan pääkaupunkimme parasta purilaista en täällä ole nauttinut, mutta niin hyviä joka tapauksessa, että niiden luo kaipaa yhä uudelleen.

Hyvän ruoan ja tunnelman ohella näinä päivinä Weeruskaan vetää sen verraton lapsiystävällisyys; pieni ja yksinkertainen leikkinurkkaus, oma ruokalista ja huomioiva palvelu, mitäpä sitä muuta tarvitsee – vaikkapa hääpäivän ateriapaikkaa valitessaan… No, aika aikaansa kutakin, tuskin tänne hääpäivänä enää palataan, mutta tässä elämäntilanteessa maukas hampurilainen sopii juhla-ateriaksi vallan mainiosti. Varsinkin, kun saa samalla tarkastella oman lapsen iloa ja sitä kuinka pienet asiat voivat olla niin mahdottoman tärkeitä. Silloin jokainen suupala on ehdottomasti parhaimmillaan, aidosti onnistunut.

Loppuun vielä muutama sananen asiapitoista ruokafaktaa, siis mitä me tällä kertaa lopulta söimme. Purilaisia ja pizzaa, mitäpä muutakaan. Me päivänsankarit puputimme burgerit salaatilla, Pikku-Kokin eteen tupsahti Lentävä lautanen, lasten pizza kahdella täytteellä.

Oma caesar-broileriburgerini (18,00€) oli oikeastaan aika lailla juuri sitä, mitä minun tekikin mieli; paljon salaattia, sopivasti grillattua broilerinrintaa ja siinä päällä maukasta juustoa, alla siipale talon leipää ja päällimmäisenä herkullista marinoitua punasipulia. Ainoastaan lähes suoraan valmiista sekoituspussista lautaselle kaadettu lisäkesalaatti tuotti pettymyksen. No, ei sen niin väliä, kun salaattia löytyi pääasiallisestakin annoksesta jo riittämiin. Aleksin klassikko-listalta valikoima pubin burgeri (18,00€) oli niin ikään maukas. Simppelisti hyvä valinta, jota popsi kuulemma kerrassaan mielellään. Lisäkesalaatista Aleksi oli samaa pettynyttä mieltä. Harmillista, että ravintolat niin usein jättävät panostamatta tähän valintaan. Luulisi, että emme ole ainoita, joita ranskalaiset eivät vain satu innostamaan.

Mitä lasten pizzaan tulee, olemme ehdottomasti kokeneet parempiakin. Pizza kahdella täytteellä kustansi 8,00€, hinta joka ei valitettavasti ihan kohdannut lopullisen tuotteen kanssa. Pizza sekä näytti että maistui kuivakalta, Pikku-Kokin valitsemat kana ja ananas eivät tehneet siitä kovinkaan raikasta kokonaisuutta. Mutta pääasia kuitenkin on, että tilaaja itse oli tyytyväinen ja kehui pizzaansa hyväksi, söikin siitä aimo osan. Mitäpä me siis arvostelemaan. Pakko vaan pohtia, että uskaltaisiko sitä tämän nähtyään tilata täällä pizzaa laisinkaan…

Joka tapauksessa Weeruska saa meiltä jälleen kiitosta. Käykää toki Alppilassa pyörähtämässä ja testaamassa vanhaa klassikkoa. Uskallan uskoa, että pettyneeksi tuskin tulette, oli tilanne oikeastaan millainen tahansa.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 62: Lipuva illallinen, jazzilla maustettuna

Kirjoitettu 26 syyskuun, 2017 by Kaisa

llallisristeilyt ovat usein olleet miellyttävä osa ulkomaanmatkojani. Olen illallistanut erilaisilla aalloilla ainakin Budapestissa, Roomassa, Istanbulissa, Lontoossa ja Pariisissa. Mikseipä siis kokeilla vastaavaa Helsingissäkin, kun näillä omilla lähilaineilla kerran tällaisia mahdollisuuksia tarjotaan?

Monesti mielessä käynyt idea illallisristeillä kotikaupungissa – tai tarkemmin sanottuna entisessä kotikaupungissa – pääsi vihdoin toteutukseen, kun kesällä huomasin ei ollenkaan hullummalta kuulostavan mahdollisuuden hypätä elo-syyskuussa Helsingin saaristossa risteilevän jazzlaivan kyytiin ja nauttia samalla ahvenanmaalaisen Michael Björklundin suunnittelemasta skandinaavisesta menusta. Matkanjärjestäjä oli nimeltään Strömma Finland ja kelluva ravintolamme M/S Aava.

Kun sateisen perjantain päätteeksi nousemme Kauppatorilla Vanhan Kauppahallin edustalla jo moottoreitaan virittelevään alukseen, pilkistää aurinkokin jo hieman pilven takaa. Saamme siis taivaalle miellyttävän matkaseuralaisen. Niin ikään laivan ravintolasalissa on mukavan lämmin tunnelma, ruokailijoille varatut paikat ovat melko pitkälti täytetty. Tilaamme alkuun lasit kuohuvaa ja kilisteltyämme keskitymme seuraamaan paattimme laiturista irrottautumista. Tai oikeastaan kuuntelemaan sitä, sillä moottorin pauhu on melkoinen. Samalla estradille siirtynyt esiintyjäkaksikko, jazzkitaristi Teemu Viinikainen ja pianisti Janne Maarala, lämmittelevät jo välineitään. Tiedossa on ”Kultaiset jazz-ikivihreät” -nimikettä kantava ilta eli mestarisäveltäjien teoksia lähinnä Broadway-musikaalien ja Hollywood-filmien tiimoilta.

Jazzin alkaessa myös ravintolasalissa nousee volyymin taso yhä korkeammalle. Soitanta on todella kovaäänistä, jonka vuoksi seuralaisiaan kuullakseen on ihmisten niin ikään mahdotonta vain puhua, joten lopputulos on tässä suhteessa epätoivottu. Laivan moottori sentään on alkuyskänsä jälkeen hiljentynyt. Joka tapauksessa musiikin olisi suonut olevan huomattavasti enemmän taka-alalla ja nyt tuntuukin siltä, että sen ajoittain tauotessa tunnelma jopa paranee.

Mutta ruokaan, sehän se kuitenkin on tuo iltamme odotetuin osa. Ja totta puhuakseni myös se, että sitten äitienpäivänaaton emme ole Aleksin kanssa päässeet – tai jos ihan tarkkoja ollaan edes oikeammin halunneet päästä – illallistamaan ilman Pikku-Kokin hurmaavaa seuraa. Nyt kuitenkin tuntuu melko ihmeelliseltä vain istua ja odotella rauhassa, mitä kokit ovat Michael Björklundin ohjeistuksella saaneet aikaan.

Tuntuu tylsältä taas koputtaa nokkaa, mutta ihan vertailumielessä on todettava, että tämä oli ensimmäinen illallisristeily, jossa hintaan ei sisältynyt minkäänlaista alkumaljaa. Vaikka se olisikin varmasti tuonut hintaan joitakin euroja korotusta, olisi tämä mielestäni ollut sangen mieluinen lisä, sellainen tunnelmannostattaja. Samoin tuntui hiukan erikoiselta, että ruoan ympärille ei oltu suunniteltu minkäänlaista juomamenua. No, saihan noita tilailtua ihan itsenäisestikin.

Ruokailuvaihtoehtoja laivalla on kaksi, kolmen (36,50€) tai viiden (49,00€) ruokalajin menu, jotka ovat valittavissa joko lihaa ja kalaa sisältäen tai kasvisvaihtoehdoin. Me otamme viisi ruokalajia lihalla ja kalalla, jolloin liikkeelle lähdetään savukirjolohen voimin. Ulkomuodoltaan annos on todella vaatimaton, mutta maut siinä ovat jokseenkin kohdallaan. Kastelholm-juusto ja siitä valmistettu kastike, pikkelöity punasipuli, kurkku ja krutongit – retiiseistä en suostu pitämään näinkään hyvässä seurassa – muodostavat kalan kanssa oivallisen joukkueen, joka pelaa hienosti yhteen. Ainoa, jota moitin on jo edellä mainittu esillepano. No, lohtakin olisi kernaasti saanut olla hiukan enemmän. Toinen alkuruoka, lihapuolen edustaja, on ilmakuivattua kinkkua ja ruskistettua parsaa, kumppaneinaan pähkinöitä, kurkkua, vuohenjuustoa ja ruskistettua omenaviinietikkaa sekä yrttisalaattia. Mielestäni annos on todella maukas.

Väliruoaksi saamme kuohkeaa rapukeittoa ravunpyrstöillä, tomaatinfileillä ja tillikreemillä kruunattuna, rinnallaan krassitoast. Keitto lisukkeineen on erittäin hyvää, jos yhden pienen seikan unohtaa. Se ei ole lainkaan kuohkeaa, pikemminkin päinvastoin. Joko kokki on epäonnistunut tai sitten kuohkeus on jäänyt matkan varrelle; en usko, että tämä on se, mitä haetaan, kun annos on nimetty kuohkeaksi. Niin tai näin, maku on kaikesta huolimatta kohdallaan.

Pääruoan epäonnistuminen menee ilman muuta laivan piikkiin. Meille tarjoillaan timjamivoissa paistettua karitsanfileetä ja kevätsalaattia sokeriherneistä, pinaatista, retiisistä ja palsternakasta sekä vaahdotettua käärmeenlaukkavoita, redusoitua punaviinietikkaa ja perunaleivosta. Liha on hyvää, samoin perunaleivos, eikä kokonaisuudessakaan itse asiassa ole vikaa, paitsi että ruoka on suurilta osin kylmää. Ainoa lämmin asia lautasellani on perunaleivos. Näin ollen kastike ei maistu oikein miltään, eikä lihakaan pääse missään mielessä oikeuksiinsa. Harmi juttu, mutta ymmärtääkseni laivalla ei ole keittiötä ja näin ollen jokin on tainnut mennä ruoan kuljetuksessa tai säilytyksessä pieleen. Ehkäpä tässä piilee syy myös rapukeiton kuohkeuden uupumiseen.

Olemme ajelehtineet jo jälkiruokavaiheeseen ja eteemme purjehtiikin raikkaan näköinen viritelmä. Vaikka crème brûlée tuoreilla mansikoilla sekä mansikkasorbetti sopivat hyvin päättämään tämän tyyppistä ateriaa, nousee mieleeni heti epäilys siitä, kuinka hyvin tämä kaksikko tulee toimeen keskenään. Ja juuri näin, molemmat ovat hyviä omina itsenään, mutta yhteen ne eivät mielestäni sovi. Pieni miinus siis tästäkin.

Siinä siis se, tunnenpa itseni kovin kriittiseksi tällä kertaa. Laiva olosuhteena asettaa toki omat haasteensa, mutta jostakin syystä odotin ehkä himpun verran parempaa. Vaikka niinhän se usein – tai aina – ulkomaillakin on ollut, että ei sitä matkan parasta ateriaa illallisristeilyltä napata. Mutta siitä viis, nämä ovat mukavia kokemuksia. Ja oli tämä kotimainenkin versio, vaikka tunnelma ei ihan noita ulkomaisia vastaaviaan saavuttanut. Lopulta tuntui siltä, että tulihan tämä aikamoisen tyyriiksi, kun risteilystä ruokineen kaksi henkilöä maksoi 160,00€ ja siihen juomalasku päälle. No, hampaankoloon ei kuitenkaan jäänyt mitään ylimääräistä, vaan saimme viettää onnistuneen illan. Uskoisin, että turistina tämä tuntuisi vielä asteen verran rikkaammalta kokemukselta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 61: Ravintola Colorado; maukas legenda

Kirjoitettu 13 syyskuun, 2017 by Kaisa

Kun ravintola Colorado joitakin aikoja sitten sulki ovensa minua kismitti. Vaikka ensimmäinen Colorado oli avattu Helsingin Unioninkadulle jo vuonna 1995 ja ravintola oli luokiteltavissa ainakin jonkin sorttiseksi legendaksi en ollut tullut vierailleeksi siellä kuin kerran. Viime vuonna, hieman ennen tuolloin Simonkadulla asustavan Coloradon sulkemista. Tuolla yhdellä kokeilukerrallani Yhdysvaltain etelävaltioiden keittiöstä ammentava ravintola teki vaikutuksen. Ruoka oli todella hyvää ja annokset runsaan rikkaita. Tuolloin syödessäni burriton sain eteeni lautasen, joka hehkui niin monipuolisuutta, tuoreutta kuin mainioita makujakin. Aleksin avoburgeri burgerpihvillä, ylikypsällä revityllä kanalla ja Cajun-makkaralla oli myös oivallinen. Mukavan mielen jätti ystävällinen palvelu, eikä paikan teemaansa sopiva sisustuskaan tietenkään hallaa tehnyt. Siis kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jonka kokisi kernaasti uudestaankin. Näin ollen huomattuani Coloradon jälleen avanneen Helsingissä halu testata paikan uusi tuleminen oli suuri.

Heinäkuun alussa Mikonkadulle purjehtinut Colorado on ainakin ulkoisesti säilyttänyt entisen olemuksensa. Hämyinen valaistus kattokruunuineen, ”lehmännahkaiset” tuolit, eläinten pääkallot ja alkuperäiskansoista muistuttavat elementit ovat ennallaan, tunnelma muutenkin hyvin pitkälti entisen kaltainen. Myös palvelu jatkaa ystävällisyydessään sitä, mitä muistelinkin. No, suosiotakin tuntuisi riittävän, sillä lauantai-iltapäivänä neljän tietämillä ravintolaan on ehtinyt asiakaskuntaa jo varsin mukavasti.

Annosten saavuttua tiedän jo maistamatta, että tästä tulen pitämään. Valintani mango-avokadosalaatti kanan rintafileellä (18,00€) osuu ja uppoaa. Annos on värikäs ja houkutteleva, luvattuja elementtejä on runsaasti tarjolla. Pysyn ensivaikutelmassani alusta loppuun, valintani on vallan mainio, enkä keksi mitään parannettavaa. Myös Aleksin ”Green Monster Beef Burger” (21,00€) on hyvä, joskin annokseen sisältyvä lisäkesalaatti kaipaisi hiukan kohennusta. Jälkiruoista ei sitä vastoin ole oikeammin kommentoitavaa; minä saan raikasta omenasorbettia keskiverrolla kinuskikastikkeella (4,00€) ja Aleksi ihan mukiinmenevää uunijäätelöä Coloradon tapaan (8,00€). Mikäs näissä.

Lopputulemana sanottakoon, että Colorado jättää positiivisen jäljen, sellaisen varmasti jatkoa saavan. Sillä vaikka Helsingissä ihan mukavasti tällaisia keskihintaisia ravintoloita onkin, eivät monet niistä houkuttele kovinkaan monelle uusintakierrokselle. Colorado niin kuitenkin tekee. Ravintolana se sujahtaa sinne Amarillon, Santa Fen ja Cantina Westin kiepukoille ollen kuitenkin mielestäni ensimmäisenä mainittua laadukkaampi ja viimeksi mainittuja monipuolisempi, vaikka tuokin kolmikko kuuluu niihin paikkoihin, joihin tulee silloin tällöin epäsäännöllisen säännöllisesti tassuteltua.

Siis suositan. Ja toivon ehtiväni itsekin uudestaan.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Kirjoitettu 31 toukokuun, 2017 by Kaisa

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 57: Ravintola Ask; ensimmäinen Äitienpäivä tähden tuikkeessa

Kirjoitettu 16 toukokuun, 2017 by Kaisa

Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.

Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.

Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.

Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.

Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.

Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.

Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.

Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.

Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.

Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.

Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.

Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.

Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 56: Ravintola Grillsson; mistä on hyvät diilit tehty

Kirjoitettu 3 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Kuten olen kertonut, ovat erilaiset ruokadiilit tarjoilleet meille vuosien saatossa sangen monenlaisia kulinaarisia elämyksiä. Melko ennakkoluulottomasti olemme lähteneet kokeilemaan niin tyylinsä kuin tasonsakin puolesta erilaisia makumatkoja aina lähiöiden burgeripaikoista kovimman tason fine dining -ravintoloihin. Paljon hyviä kokemuksia olemme näiltä retkiltä keräilleet, mutta mukaan on mahtunut myös pettymyksiä, sangen laadutontakin tarjontaa. Tässä se diilien houkutus ja hurma: Koskaan ei oikein voi olla varma, mitä tuleman pitää. Voi iskeä kultasuoneen, voi karauttaa pahemman kerran karille.

Myös ravintola Grillsson on meille tuttu nimenomaan diilikuvioista. Joitakin vuosia sitten päädyimme paikkaan jonkinlaisen pihvidiilin houkuttelemana. Pihvit olivat ihan hyviä, mutta tuolloin enemmän vakuutti itse paikka. Halusimme tulla koittamaan jotakin itse listalta valittua. Se kannatti; pihvidiilin jälkimainingeissa kävimme Grillssonissa muutaman kerran ja lähdimme aina pois tyytyväisin mielin. Tällainen on siis hyvä diili; saa asiakkaan palaamaan. On nimittäin koettu niitäkin, joissa hyvässä maineessa oleva ravintola tarjoaa diiliasiakkaalleen huonoa ruokaa. (Ei ehkä pitäisi, mutta mainitsenpa kuitenkin esimerkin pääkaupunkimme klassikkogenrestä: On valitettavasti käynyt niin, että kahdesta mahdollisuudesta huolimatta lähes kulttimaineessa kylpevä Mannerheimintien ranskalaisvanhus Lyon ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan, ei edes tyydyttävällä tasolla. Joten taitavat kokemukset tämän ravintolan kanssa olla luetut.)

Mutta takaisin Grillssoniin, jonne astelimme, nyt jo siis neljättä kertaa. Tällä kertaa olimme jälleen liikenteessä diilimielessä, kun lähdimme maistelemaan paikan kolmen ruokalajin menua, joka tarjoiltiin puoleen hintaan. Kaksi henkilöä ruokaili näin ollen alun, pään ja lopetuksen hintaan 50,00€.

Kuten kerrottua, ensimmäisellä kerralla meidät vakuutti paikan miljöö. Kurvin kupeessa sijaitseva Grillsson on olohuonehenkinen pihviravintola, jonka hämyinen tunnelma takkoineen ja kirjahyllyineen miellyttää silmää. Rento meininki, sellainen johon on mukava päätyä iltana kuin iltana, niin arkena kuin sunnuntaina.

Aloittelemme ruokailua rapujen parissa. Tarjolla on grillattuja jättikatkarapuja ja valkosipuliaiolia. Annos on herkullinen, oikein mallikas aloitus, joka pistää makuhermot sopivasti liikkeelle ja nostaa odotukset tulevasta korkealle.

Myös pääruoka-annos vakuuttaa. Pippuripihvi on omaan makuuni juuri sopivan medium, tryffeliperuna ja kauden kasvikset hyviä niin ikään. Annoksen kruunaa maukas jaloviina-pippurikastike, jota on annoksen kokoon nähden riittävästi; olennainen asia, mitä pihviannokseen tulee – eikä suinkaan aina toivotulla tavalla toteutettu. Täytyy joka tapauksessa todeta, että annoksen listahinta (32,00€) tuntuu hiukan suolaiselta.

Eipä löydy nokan koputtamista jälkiruoastakaan. No, vähän kuitenkin. Suklaabrownie on ihan hyvää – ei erinomaista – samoin sen kanssa tarjoiltava sorbetti. Yhteen ne eivät kuitenkaan minun mielestäni järin hyvin sovellu, mieluummin olisin ottanut brownien rinnalle jotakin vaniljaista tai kermaista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen maukas kokemus. Grillsson tarjoilee diiliruokailijoilleen annoksia suoraan senhetkiseltä listaltaan ilman alennetun hinnan tuntua. Tänne tulemme varmasti jälleen tekemään paluun, ihan oikeillakin hinnoilla. Näin sen pitäisi aina mennä, diilin toimia ravintolan positiivisena käyntikorttina.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 52: Krog Madame, välimerellistä hyvää

Kirjoitettu 23 helmikuun, 2017 by Kaisa

Meille muutaman kalliolaishelmen (Gastro Cafe Kallio ja Kolmon3n) esitellyt tuttavapariskuntamme ehdotti tällä kertaa ”ravintolakerhomme” kokoontumiselle Lapinlahdenpuiston laitamille sijoittuvaa Krog Madame -bistroa. Paikka oli meille kaikille ennestään tuntematon, joskin siellä sun täällä aika ajoin esille tullut. Itsekin olin muutamaan otteeseen harkinnut kyseistä ravintolaa, mutta jättänyt jostakin syystä kokeilematta. Ehdotuksen tultua pieni vilkaisu ruokalistaan ja päätös oli helppo: testataan!

Tiistai-alkuillan aikana paikka ei koe kovinkaan suurta yleisöryntäystä, mutta ihmekös tuo, talvitiistai ja Helsinki. Haittaa tämä ei tee ja toisaalta pyynnöstämme meidät on joka tapauksessa sijoitettu rauhalliseen vauva- ja vaunuystävälliseen nurkkaan. Tästä syystä paikan ilmeen arviointi jää melko hataralle pohjalle, mutta pikaisen vilkaisun perusteella miljöö vaikuttaa mukavalta. Sohvilla makoilevat erilaiset tyynyt eivät miellytä erityisesti omaa silmääni, mutta tauluista sen sijaan pidän paljon. Kaiken kaikkiaan Krog Madame on olemukseltaan sellainen simppeli, niin kuin bistrotyylille nyt usein on ominaista.

Mutta ruokaan. Välimerellistä makumaailmaa johtotähtenään pitävä Krog Madame tuntuisi ruokalistansa valossa noudattavan linjaansa uskollisesti: tapas-listalla koreilevat sulassa sovussa niin etanat, mozzarella kuin falafelitkin, totta kai valittavana on myös annosklassikoita, kuten bouillabaissea, tartarpihviä ja crema catalanaa, pizzoja unohtamatta. Tarjolla on siis kattava valikoima, jossa kaikki Välimeren alueen keittiöt ovat mukavasti edustettuina. Uskoisin täältä löytyvän suosikin nirsommallekin ruokailijalle.

Aloitamme aterian kahden hengen tapas-lajitelmalla. Valinta on kerrassaan mainio; 25 eurolla kaksi henkilöä saa viisi tapasta, jotka ovat reilun kokoisia ja mikä tietysti tärkeintä, myös erittäin maukkaita. Eteemme kannetaan lohiceviche, savustettua vasikkaa parmesankastikkeella, falafelia, vuohenjuustoa punajuuritahnan kera sekä annos bufala-mozzarellaa lisukkeineen. Alkupalalle täydet pisteet.

Jo tapaksia nautiskellessamme harmittelen kuitenkin pääruokavalintaani, Krog Madamen falafelia (20,00€). Tapas-lajitelmaan sisältynyt yksilö olisi hyvin tätä lajia riittänyt; falafel on harmillisen kuivaa, miltei pomppaa leikattaessa lautaselta. No, panen toivoni lisäkkeisiin, jotka muutenkin yleensä ovat ne falafel-annoksia kannattelevat kivijalat, tekevät niistä mahtavan maukkaita. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole; annos sisältää pääasiansa ohella ainoastaan couscoussalaattia, tabboulehia ja harissakastiketta. Pakko sanoa, että Krog Madame häviää tässä monelle. Muutamia mainitakseni niin Antiokia Atabarin, Levantin kuin Fafa’sinkin falafel-annokset peittoavat sen mennen tullen.

Myöskään Aleksin pääruokavalinta ei mene niin sanotusti kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Etukäteen tiedusteltaessa selviää, että annos hitaasti kypsennettyä villisikaa, tryffeli-perunamuusia ja tummaa valkoviinikastiketta, joka listalta puhuttelee, sisältää edellä mainittujen lisäksi myös portobelloa. Aleksi päättää kuitenkin ottaa annoksen ilman portobelloa. Tämä kuulemma käy päinsä. Kun annos sitten saapuu, se todella saapuu portobelloitta – tilalla ei tosin ole mitään muutakaan. Melko lihaisaa, jopa Aleksin kaltaisen lihamiehen makuun. Suuri lautanenkin on miltei tyhjä. Kyllä sitä jotain vastinetta odottaisi poistetun raaka-aineen tilalle saatavan, varsinkin kun tilaa listan kalleimman annoksen (28,00€). Erikoista palvelua. Palvelusta puheen ollen tarjoilija on koko ajan niin sanotusti ystävällinen, mutta jotain kytee pinnan alla. Ihan täysin en voi luottaa hänen hymyynsä.

Jos pääruoat saavat moitteita osakseen, jälkiruoat keräävät kiitosta senkin edestä. Itse valikoin jäätelöä ja vadelmaa (6,50€) – suunnitelmissani oli tosin ollut crema catalana, mutta oloni on jo sen verran täyteläinen, että tämä riittänee. Aleksi päätyy financierleivokseen zabaionen ja mustaherukan kera (10,00€) silläkin uhalla, että mantelileivos saattaa olla todellinen no-no. Mutta eipä ole ei. Pienen pienten leivoskaksosten vanavedessä pöytäämme saapuu niin ikään hurmaava uunituoreuden tuoksu. Annoksen muut komponentit, joita suhteessa leivosten kokoon on ruhtinaallisen paljon, ovat ihastuttavia nekin. Todella ensiluokkainen jälkiruoka-annos, sellainen ”leivos”, jonka itsekin popsisin ilomielin. Myös oma jäätelöni on tavallista parempaa, pohjalla mukavaa suklaarouhetta ja päällä kinuskikastiketta – ihan pyytämättä muuten.

Siis näin. Kolme ruokalajia kahdelta henkilöltä tekee yhteensä 89,50€. Ei paha. Kun pakettiin lisätään vielä lasilliset kuohuvaa ja puoli pullollista punaviiniä, jotka Krog Madame tarjoilee nekin sangen huokeaan hintaan CityShopparia vilauttamalla, ollaan edelleen 115,00€ paremmalla puolella ja pääruoista huolimatta hinta-laatusuhde on varsin mainio.

Voisin tulla tänne uudestaankin. Tuo tarkoittanee siis suositusta, kyllä täällä Välimeren maistaa.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 50: Ravintola Kolmon3n, fine diningia kalliolaiseen tyyliin

Kirjoitettu 14 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kuten varmasti on tullut selväksi, me harrastamme ravintoloita. Sen hieman alle parivuotisen kauden aikana, kun olen näitä ravintola-arvioitani tänne taltioinut, olemme ehtineet jo lukuun 50. Sitä ennen pitämästäni käsinkirjoitetusta versiosta löytynee lukuja toinen mokoma. Mutta huvinsa kullakin, me tuhlaamme ravintoloihin – emmekä me sitten oikeastaan muuhun tuhlaakaan, ajatelkaapa vastapainona vaikkapa blogin Ruokaa rippeistä -osiota…

Tähän asti olemme viettäneet ravintolailtoja pitkälti kahdestaan, tai viimeiset puoli vuotta tietysti kolmen kokin voimin, kun Pikku-Kokki on tullut mukaan kuvioihin. Nyt olemme kuitenkin jo kahdesti käyneet syömässä erittäin gastronomisesti valveutuneen tuttavapariskunnan kera. Valtavan hienoja kokemuksia molemmat, ehdotukset paikoille juuri tältä kyseiseltä pariskunnalta. Mahtavaa!

Ensimmäisellä kerralla ruokailimme Gastro Cafe Kalliossa, josta en valitettavasti napsinut kuvia, joten postauskin jäi kirjoittamatta. No, hyvä syy vierailla tuolla uudestaankin, oli nimittäin vallan maukas ilta. Tällä kertaa suunnistamme ravintolaan, joka kantaa nimeä Kolmon3n, sijaintinaan Kallio niin ikään. Hauska juttu tuttavapariskunnassamme on lisäksi se, että he ovat kalliolaisia ja johdattavat meidät näin uusista uusimpiin täytyy kokeilla -paikkoihin, onhan Kallio jo pitkään ollut suuressa nousukiidossa. Nyt alueelle on alkanut nousta myös fine dining -henkisiä ravintoloita, joista Kolmon3n yksi ensimmäisiä, jos ei jopa ensimmäinen. Astutaan sisään!

Torstaina viideltä Kolmas linja yhdessätoista on rauhallista. Paikalla on jokunen seurue, muutama muukin saapuu illan edetessä. Ravintolan 30 paikkaa eivät tänään täyty, mutta ilman pöytävarausta en paikalle uskaltaisi saapua. Kolmon3n on miljöönä kodikas, sellainen kantakaupunkilainen olohuone. Vaikka puhutaan fine diningista, ei farkuissa ja hupparissa paikalle saapuneena tunne oloaan orvoksi, päinvastoin. Samoin palvelu on alusta alkaen paikan ulkomuotoon sopivaa, rentoa mutta samalla erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä. Näin lapsellisena ihmisenä mainittakoon myös, että vaikka tilaa ei ole liikaa, saadaan vaunut mukavasti järjestettyä pöydän viereen. Pisteitä tästäkin.

Päätämme aterioida pitkän kaavan mukaan, siis kokeilla mitä Kolmos3n kuuden ruokalajin maistelumenu pitää sisällään. Itseäni lukuun ottamatta seurueemme päätyy myös menuun suunniteltuun juomapakettiin, joka puolikkaana tarjoillaan mukavan huokeaan (15,00€) hintaan. Maistelumenu kustantaa 60,00€ maistelijalta.

Liikkeelle lähdetään keittiön lämpimällä tervehdyksellä. Eteemme tuodaan pienet höyryävät borssikeitot rinnallaan perunarieskaa, saaristolaisleipää, voita ja katajanmarjasuolaa. Nappi aloitus tällaiseen lumimyrskyiseen iltaan. Mikäli emme olisi päätyneet menuun, olisin valikoinut juuri tämän keiton alkuruoakseni. Olisin ollut tyytyväinen.

Ennen ensimmäistä virallista alkuruokaa koemme pienoisen pettymyksen: Aleksi tilaa menunsa ilman sieniä, jonka seurauksena meiltä kaikilta viedään mahdollisuus nauttia osterivinokasrisottoa. Haluavat tarjoilla kaikille samaa annoskateuden välttämiseksi. No, tilalle tuotu savustettu artisokka mustajuuren kera on myös maukasta. Mutta sitä risottoa olisi kuitenkin tehnyt mieli. Alkuruoista toinen, kalaohukainen seuralaisinaan juureskaviaaria ja mätiä on varsin mallikas sekin, oma tämäniltainen alkuruokasuosikkini. Erityisesti ohukaistaikinan pehmeys ihastuttaa.

Ensimmäisen pääruoan kohdalla pääsemme maistelemaan paahdettua nieriää. Annokseen sisältyy lisäksi kampasimpukka, yksi parhaita koskaan syömiäni sellaisia, sekä kyssäkaalia ja hernepyrettä. Kokonaisuuden kruunaa valkoviinivoikastike. Tämän jälkeen tuntuu siltä, että annokset vain paranevat mitä pidemmälle päästään.

Pääruoista toinen, se lihapuolen edustaja, on tästä ruokaretkestä se oma henkilökohtainen suosikkini. Kolmos3n burgerissa, josta me saamme eteemme hauskat miniversiot, luomu charolaisnaudanpihvi on paistettu juuri sopivan mediumiksi. Pihvin ohella sämpylän sisään on kätketty savustettua porsaan kylkeä, cheddaria, suolakurkkua, majoneesia ja salaatinlehti. Yksinkertaisesti hyvää. On muuten samalla ensimmäinen kerta, kun maistelumenu pitää sisällään burgerin. Ja taas: Listalta olisin valinnut pääruoakseni tämän, ja ollut valintaani aivan varmasti vähintäänkin tyytyväinen.

Ennen makeaa osastoa pääsemme tutustumaan Helsingin Meijerin Hakaniemi-nimeä kantavaan punahomejuustoon. Todella hyvää, ja yhdistettynä annoksen puolukkahillokkeeseen vieläkin parempaa. Minähän en juustoihminen ole, joten nämä ovat suuria sanoja.

Ennen virallista jälkiruokaa saamme herätellä makeanhimoamme ihastuttavalla tervehdyksellä keittiöstä. Karpalojäädykettä ja suolatoffeeta. Nam ja maiskis, tätä kun olisi saanut kokonaisen annoksen. Varsinainen jälkiruoka, Kolmos3n sekamelska, ei sekään hullumpi ole, mutta tällaisen armottoman sokerihiiren sydäntä tummasuklaamousse ei onnistu kinuskin tavoin viemään. Toki annos on kokonaisuutena hyvä – pidän näistä sekasotkuista, joita itsekin tapaan harrastaa – ja niin ikään erityisen kaunis.

Siis kaiken kaikkiaan todella suositeltava paketti, hinta-laatusuhteeltaan mainio. Kahdeksan ihastuttavaa annosta, kaikki tasoltaan vähintäänkin hyviä. Sain kaikkea sitä, mitä olisin listaltakin tilannut ja vielä paljon, paljon enemmän. Kun tähän lisätään se, että juomapaketin nauttineet kehuvat sitä erittäin laadukkaaksi, ei nokankoputusta taida todellakaan löytyä. Mitä nyt sitä risottoa olisi halunnut makustella, mutta katsottakoon tämäkin läpi sormien.

Lopputulemaksi tulkoon vaikka se, että Kolmos33n haluan mennä varmasti uudestaankin. Menkää tekin!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5