Matkalla leivänleivonnan ytimeen

IMG_5561Muutama viikko sitten sain ystävältä mieluisan tupaantulijaislahjan, vehnäleivän juuren, jota nyt olen yrittänyt suurella rakkaudella – sekä vehnäjauhoilla ja vedellä – elättää. Kovin haparoivaksi tunnen kuitenkin itseni tässä kohtaa… No, ensimmäiseni on joka tapauksessa nyt leivottu ja odottaa pakasteessa sunnuntaista brunssiamme.

Koska en ymmärtänyt ennen paistoa erottaa taikinasta pientä koepalaa maistiaisia varten, enkä halunnut etukäteen silpoa valmista leipää, tulen kertomaan teille mausta vasta muutaman päivän kuluttua. Koska kuitenkin vakaasti uskon, että reseptistä leivän onnistuminen ei ole kiinni, uskallan jo nyt jakaa teille ohjeen, jonka nappasin Teemu Auran ja Markus Hurskaisen Teemun ja Markuksen leipäkirjasta. Samaisesta teoksesta ystäväni oli ottanut ohjeen myös juureen sekä testannut leipäohjeita todeten ne toimiviksi. (Jälkikirjoitus: Nyt leipää syöneenä voin kertoa, että maku todella on kohdallaan.)

Koska meillä ei yleiskonetta ole – vielä – vaivasin taikinan käsin ja sivulauseessa voin kertoa, että jos ja kun tämä leipäinnostukseni jatkuu, me tulemme hankkimaan sen yleiskoneen. Koetut 20 minuuttia sähkövatkaimen taikinakoukkujen kanssa olivat raskasta aikaa, enkä usko vaivauksen siltikään menneen ihan nappiin. Taikina kohosi mielestäni kunnolla vasta sen toisessa kohotusvaiheessa, kun leipä odotti jo leivottuna sekä muotoiltuna uuniin pääsyään. Ja sitä paitsi, kyllä tuo yleiskone muutenkin olisi paikallaan…

Toinen ohje, jonka tällä kertaa esittelen, on kasvissosepohjaisiin sämpylöihin, jotka valmistuivat pakasteeseen kesällä päätyneestä salaattikeiton lopusta. Suosittelen kokeilemaan, näihin sämpylöihin uppoaa sose kuin sosekin. Ja mikäli leipähammasta ei nyt kolota, edellä mainittua salaattikeittoa kannattaa ainakin kokeilla. Se on muuten niin hyvää, että sitä ei varta vasten kannata sämpylöiden tekemistä varten keittää, pikemminkin sämpylöiden kera.

Nyt toivotan mielenkiintoista matkaa tämän maailman vanhimman kohotetun leivän valmistustavan pariin. Itse palaan juureni ääreen hyvinkin pian, resepti kurpitsaleivälle houkuttelee nimittäin jo siinä määrin paljon.

Moniviljaleipä

2 leipää

IMG_5560Siemensekoitus:
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl kuivattuja marjoja (esim. karpaloita, mustikoita tai goji-marjoja)
0,25 dl kaurahiutaleita
0,25 dl vehnäleseitä
1,5 dl vettä

Taikina:
1,5 dl vehnäjuurta
6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 dl (sihti)ruisjauhoja
11 g kuivahiivaa
3 tl hienoa merisuolaa
2,75 dl vettä

Sekoita siemenet, leseet, hiutaleet ja kuivatut marjat kulhossa. Kaada päälle vesi. Liota jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.
Mittaa siemensekoitus ja muut taikinan ainekset vettä lukuun ottamatta kulhoon ja vaivaa käsin tai yleiskoneen pienimmällä teholla 1-2 min. Lisää kylmä vesi vähitellen. Taikinan kosteus on oikea, kun se tarttuu hieman kulhon pohjaan.
Vaivaa taikinaa astetta voimakkaammin 18 min. kunnes se on kiiltävää ja venyvää ja irtoaa kulhon pohjasta helposti. Anna nousta liinalla peitettynä 30-45 min.
Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile leivät esimerkiksi jenkkifutiksen muotoon. (Näihin erilaisiin muotoihin Teemun ja Markuksen leipäkirja antaa muutamia ohjeita, mutta itse tein leivistä vain ”leivän” muotoisia.) Anna leipien nousta tämän jälkeen huoneenlämmössä, peitettyinä noin 45 min. kunnes ne ovat kaksinkertaisia.
Laita uuni lämpenemään 230 asteeseen ja uunin pohjalle laakeaan astiaan kuumaa vettä. Näin leipiin tulee rapea kuori.
Tee leipien pintaan muutama poikittainen viilto. Pinnasta tulee näin kaunis ja mahdolliset ilmakuplat poistuvat.
Laita leivät uuniin ja uunin pohjalle kaksi dl vettä. Paista 10 min. Laske lämpötila 215 asteeseen ja paista 15-20 min.
Ota vesiastia pois uunista ja paista leipiä 5-10 min. Ne ovat kypsiä, kun pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni.
Jäähdytä leivät ritilällä ilman liinaa.

Kasvissosesämpylät

10 kpl

IMG_55175 dl kasvissosekeittoa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
11 g kuivahiivaa
loraus oliiviöljyä
noin 8 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Lämmitä kasvissose 42 asteiseksi. Lisää mausteet,öljy ja osaan jauhoista sekoitettu kuivahiiva.
Vaivaa taikina tasaiseksi käyttäen jauhoja sen verran, että taikina irtoaa käsistä ja kipon reunoilta.
Kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin 30 min.
Leivo sämpylöiksi ja kohota vielä leivinliinan alla noin 20-25 min.
Paista 225 asteessa noin 20 min.

2 vastausta artikkeliin “Matkalla leivänleivonnan ytimeen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s