Vietnamilainen pho-keitto lihapullilla parannettuna

Muutamia vuosia sitten äkkäsin reseptin tähän keittoon, jonka peruskivenä toimii sen maukas liemi. Alkuperäisversiossaan keitto on lihaton, mutta tarjoilin sitä muutamia kertoja paistetun jauheliha-sipuliseoksen kera, joka toimi mielestäni mainiosti.

Tällä kertaa halusin valmistaa helposti töissä syötävää lounasruokaa, joten tein jauhelihasta lihapullia ja sekoitin ne keittoon suoraan.

Maukas, kevyt keitto, joka mielellään ottaa rinnalleen leipäviipaleen jos toisenkin.

Vietnamilainen pho-keitto

5 annosta

IMG_60302 l vettä
1 lihaliemikuutio
0,5 tl valkosipulirouhetta
1 kanelitanko
2 cm tuoretta inkivääriä
300 g parsakaalia ja 200 g vihreitä pakastepapuja, jotka voit halutessasi korvata esimerkiksi mieleisilläsi wok-vihanneksilla
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl limetin mehua
200 g nuudeleita

Lisäksi:
400 g lihapullia valitsemallasi tavalla valmistettuina; maukkaita taikinoita ovat esimerkiksi tämä italialainen taikka tämä välimerellinen.

Mikäli päädyt lihapullaversioon, valmista ensin lihapullat.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää liemikuutio, valkosipuli ja kanelitanko. Kuori ja raasta inkivääri joukkoon. Keitä 5 min.
Leikkaa parsakaali nupuiksi. Lisää keittoon parsakaali, pakastepavut, soijakastike ja limetin mehu. Lisää nuudelit hieman paloiteltuina. Keitä 5 min.
Lisää viimeiseksi valmiit lihapullat. Keitto on valmista tarjoiltavaksi, kun lihapullat ovat lämpimiä.
Halutessasi voit myös lihapullien sijaan paistaa pannulla jauhelihaa ja lisätä joukkoon ruskistuksen loppuvaiheessa hienonnetun sipulin. Mikäli teet näin, annostele kulhoihin ensin keittoa, päälle jauheliha­sipuliseosta.
Tarjoile leivän kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s