Nyhdetyn siivekkään viimeinen leposija, nyhtökanakeitto

Syksyllä valmistimme suhteellisen suuren padallisen maukasta nyhtökanaa ensisijaisena tarkoituksenamme täyttää sillä mitäpäs muutakaan kuin burgereita. Burgerit onnistuivat hyvin, samoin cannelonit, joita täytimme samaisella nyhtökanalla niin ikään. Kun nyt törmäsin pakastinta joulukuntoon järjestellessäni vielä yhteen pieneen purkilliseen tuota nyhdettyä siivekästä, päätin kokeilla jotakin hieman erilaista ja valmistaa siitä keittoa.

img_9636Keitoksestani tuli maukasta, vaikka vahvasti bbq-marinoidun nyhtökanan yhdistäminen thai-tyylisesti maustettuun liemeen hieman arveluttikin. Siis suosittelen, sekä nyhtökanaa itseään että tätä keittoa, joka valmistuu eittämättä herkulliseksi myös alkuperäisreseptiikkansa mukaisesti marinoimattomasta broilerista, vaikkapa suikaleista. Ja niin, reseptikiitos Tickle Your Fancy -blogiin.

P.S. Koska kookosmaito oli meillä niin sanotusti puutteella, valmistin sitä itse alla esitetyn ohjeen mukaan. Tällainen itse keitelty versio toimi ihan hyvin, tosin lopputulos oli mielestäni ehkäpä hiukan laiha – toisin sanoen, jos haluaa täyteläisemmän version, kannattaa sekaan lorauttaa hieman kermaa. Nyhtökana itsessään oli kuitenkin niin täyteläistä, että tässä tapauksessa se ei ollut tarpeen. Joka tapauksessa mielestäni hyvä kikka, jolla sain lisäksi aikoja sitten ostetut kookoshiutaleet pois kaapista pyörimästä. Meillä kun kookosta nautitaan pitkälti vain maidon ja kerman muodossa erilaisissa keitoissa ja kastikkeissa.

Thai-tyylinen kookos-(nyhtö)kanakeitto

4 annosta

img_96541 sipuli
1 rkl öljyä
2 rkl currytahnaa
400 g maustamatonta broileria / nyhtökanaa
1 porkkana
1 tlk kookosmaitoa / 1 l vettä ja 2,5 dl kookoshiutaleita
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 rkl soijakastiketta
1 rkl fariinisokeria
2 tl raastettua inkivääriä
punaista chiliä
50 g nuudeleita
1 dl pakasteherneitä
1 limen mehu

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se öljyssä yhdessä currytahnan kanssa. Mikäli käytät raakaa broileria, paista myös se tässä vaiheessa edellä mainittujen kera. Nyhtökanan voit jättää vielä sivuun.
Kuori ja raasta porkkana. Lisää keittoon porkkanaraaste, kookosmaito (ohje itse keitettyyn löytyy alta), vesi, liemikuutio sekä soijakastike ja hämmennä hetki.
Lisää sitten fariinisokeri, inkivääri ja punaista chiliä makusi mukaan. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 min.
Lisää nyhtökana, nuudelit sekä pakasteherneet ja keitä vielä noin 5 min.
Mausta limen mehulla.

Kookosmaito:
Mikäli käytössäsi ei ole kookosmaitoa, laita kookoshiutaleet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä, anna liemen seistä viitisen minuuttia. Siivilöi liemi ja heitä kookoshiutaleet pois tai hyödynnä ne johonkin leivonnaiseen.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 39: Momotoko; keltanokka kurkistaa japanilaiseen keittiöön

Vielä joitakin vuosia sitten vietimme kissanpäiviä mitä ravintolailtoihin tulee. Testasimme muiden muassa Chez Dominiquen ja Luomon, A21 Diningin ikimuistoista cocktailien siivittämää ruokaretkeä unohtamatta. Vähintään muutaman kerran kuukaudessa saimme kokea eritasoisia ja erityyppisiä illallisia, löysimme monia uusia ravintolasuosikkeja – ja toisaalta saimme tietää, mitä paikkoja vältellä. Kaikki tämä useimmiten puoleen hintaan, tai kaksi yhden hinnalla, kuten se diileissä tavattiin ilmaista. Niin, nämä olivat kultaisia diiliaikoja, ja me varmasti yksi uskollisimpia ruokadiilien suurkuluttajia. Mutta sitten ne loppuivat; kaikesta piti taas maksaa täysi hinta. Mikä takaisku. No, emme me kuitenkaan ravintolaharrastuksestamme luopuneet, vähän vain vähensimme.

Mitä ravintoladiileihin tulee, huomasin jokunen kuukausi sitten jälleen jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Muutama uusi yritys näytti diilirintamalla syntyneen, joten heitin verkot heti vesille. No, tähän mennessä saalis on jäänyt vielä melko laihaksi, mutta kaksi ravintoladiiliä on kuitenkin jo niin sanotusti plakkarissa. Yksi käytettynä, toinen vielä käyttämättä. Ja tämä on tarina siitä käytetystä yksilöstä.

Uuden diilikauden avaajana saa kunnian toimia ravintola Momotoko, viime syksynä Yliopistonkadulla Helsingissä ovensa aukaissut japanilainen ramen-ravintola. Kyseessä on lahjakortti, joka oikeuttaa kaksi henkilöä nauttimaan alku-, pää- ja jälkiruoat hintaan 26,00€. Ei paha.

IMG_7365Koska Aleksi ei tämäntyyppisestä aterioinnista yleensä tapaa innostua, lähden ensimmäiselle ramen-matkalleni ystäväni seurassa. Mitä japanilaiseen ruokaan tulee, olen itse sushia lukuun ottamatta keltanokka. Japanilaisessa ravintolassa en ole käynyt koskaan – paitsi niissä sushi-paikoissa – vaikka kiinnostusta olisi kovastikin. No, tällainen katuruokavaihtoehto lienee ihan hyvä näin alkajaisiksi, vaikka jos ihan tarkkoja ollaan taitavat ramenin juuret oikeastaan löytyä Kiinasta. Joka tapauksessa ramen, nuudeliruoka, on Japanissa suosittua pikaruokaa, jolle löytyvät omat variaationsa niin alueittain kuin raaka-aineittainkin.

IMG_7379IMG_7382Saavumme Momotokoon viiden tienoilla keskiviikkoiltapäivänä. Pienessä ravintolassa on runsaasti tilaa, mutta seuraa meillä kuitenkin on alusta loppuun, asiakasvirta tuntuisi olevan tasainen. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta minulta huomaamatta jäänyt paikka antaa itsestään heti positiivisen vaikutelman. Sisustus on yksinkertaisen siisti, tyyliin sopiva ja viihtyisä. Pikaruokatunnelmaa ei mielestäni ole, siitä kielivät vain palvelun nopeus ja suhteellisen tiiviisti vaihtuva asiakaskunta, muut tuntuvat syövän lähinnä pelkän pääruoan.

IMG_7367Alkuruoaksi valitsemme molemmat gyozan, siis paistettuja kana-vihannesnyyttejä japanilaisen seesamikastikkeen kera. Nyytit ovat todella hyviä, kiinalaisessa ravintolassa usein vastaan tuleva friteeraus ja uppopaistaminen ovat tästä kaukana, ja erittäin hyvä niin.

Momotokossa pääruoat on jaettu ramen-nuudeleihin sekä donburi-riiseihin. Ramen-ravintolassa kun ollaan, päädyn tottahan toki ramen-IMG_7371annokseen, pienen pohdinnan jälkeen kasvis sellaiseen. Annokseni miso vegetable sisältää nuudelien lisäksi rucolaa, kaalia, makeaa maissia, tofua, soijamarinoidun kananmunan ja paistettua valkosipulia. Merilevän joudun tällä kertaa poistattamaan annoksestani. Pidän keitostani paljon; sen liemi on maukasta ja muutkin raaka-aineet niin tuoreita kuin hyvänmakuisiakin. Annos on myös täyttävä, mutta samanaikaisesti kevyt, sen syötyään jää mukava olo. Rinnalla tarjoiltu kimchi-annos ei sen sijaan anna ainakaan minun kohdallani kokonaisuudelle lisäarvoa; kiinankaali ynnä liiallinen chili ovat muutenkin asioita, jotka minun puolestani voitaisiin heittää romukoppaan. Myös ystäväni pitää äyriäisiä, kalatofua ja kasviksia sisältävästä ramen-annoksestaan, joka kuulemma voittaa hänen toisessa helsinkiläisessä ramen-ravintolassa syömänsä samantyyppisen aterian mennen tullen.

IMG_7377Mitä jälkiruokaan tulee, se on hyvin yksinkertainen, pallo vihreä tee -jäätelöä. Jos totta puhutaan, tietämättä tästä olisi melko haasteellista tunnistaa vihreää teetä. Se maistuu lähinnä hiukan mauttomalta vaniljajäätelöltä, jonka vihreä väri paljastaa sen toki joksikin muuksi. No, mitä japanilaiseen, kiinalaiseen, intialaiseen, nepalilaiseen tai thaimaalaiseen jälkiruokakulttuuriin tulee, olen todennut, että ne eivät oikeammin sovi minun makumaailmaani. Minä olen eurooppalaisten ja amerikkalaisten herkkujen ystävä, joten tämä jäätelöpallo taitaa kuitenkin olla ihan hyvä vaihtoehto. Eipä Momotoko muita jälkiruokia näytä tarjoilevankaan.

Momotoko tarjoili kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävän kokonaisuuden. Jos unohdetaan hetkeksi se, että me ruokailimme erikoishintaan, kohtaavat hinta ja laatu muutenkin minusta kiitettävästi – jälkiruokaa lukuun ottamatta. Alkuruoasta 5,50€ ei minusta olisi ollut liikaa ja pääruoastani 14,50€ ei varsinkaan. Pienestä jäätelöpallosta tosin 4,50€ ei ole ollenkaan linjassa ravintolan muun hinnoittelun kanssa.

Tämä ei varmasti tule jäämään viimeiseksi kerrakseni Momotokossa ja lähtiessä silmään osunut pulled pork -riisiannos sai minut kiinnostumaan myös paikan riisiruoista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Vietnamilainen pho-keitto lihapullilla parannettuna

Muutamia vuosia sitten äkkäsin reseptin tähän keittoon, jonka peruskivenä toimii sen maukas liemi. Alkuperäisversiossaan keitto on lihaton, mutta tarjoilin sitä muutamia kertoja paistetun jauheliha-sipuliseoksen kera, joka toimi mielestäni mainiosti.

Tällä kertaa halusin valmistaa helposti töissä syötävää lounasruokaa, joten tein jauhelihasta lihapullia ja sekoitin ne keittoon suoraan.

Maukas, kevyt keitto, joka mielellään ottaa rinnalleen leipäviipaleen jos toisenkin.

Vietnamilainen pho-keitto

5 annosta

IMG_60302 l vettä
1 lihaliemikuutio
0,5 tl valkosipulirouhetta
1 kanelitanko
2 cm tuoretta inkivääriä
300 g parsakaalia ja 200 g vihreitä pakastepapuja, jotka voit halutessasi korvata esimerkiksi mieleisilläsi wok-vihanneksilla
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl limetin mehua
200 g nuudeleita

Lisäksi:
400 g lihapullia valitsemallasi tavalla valmistettuina; maukkaita taikinoita ovat esimerkiksi tämä italialainen taikka tämä välimerellinen.

Mikäli päädyt lihapullaversioon, valmista ensin lihapullat.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää liemikuutio, valkosipuli ja kanelitanko. Kuori ja raasta inkivääri joukkoon. Keitä 5 min.
Leikkaa parsakaali nupuiksi. Lisää keittoon parsakaali, pakastepavut, soijakastike ja limetin mehu. Lisää nuudelit hieman paloiteltuina. Keitä 5 min.
Lisää viimeiseksi valmiit lihapullat. Keitto on valmista tarjoiltavaksi, kun lihapullat ovat lämpimiä.
Halutessasi voit myös lihapullien sijaan paistaa pannulla jauhelihaa ja lisätä joukkoon ruskistuksen loppuvaiheessa hienonnetun sipulin. Mikäli teet näin, annostele kulhoihin ensin keittoa, päälle jauheliha­sipuliseosta.
Tarjoile leivän kera.

Keitolla kylmyyttä kukistamaan

Nyt on kylmä, minunlaiseni vilukissan mielestä aivan liian kylmä. Niinpä ei auta muu, kuin pysytellä sisätiloissa, vapaapäivästä huolimatta. No, koti kiittää, eipä ole tekosyitä luistella irti siivoushommista… Mutta onneksi on niitä mukavampiakin kotihommia, vaikkapa keittiöpuuhia.

IMG_5829Koska eilen hytisin koko päivän myös töissä, sisätiloissa, päätin tänään keittää tulevien työpäivieni iloksi lämmittävää kalkkunakeittoa, jonka reseptin löysin maku.fi -sivustolta. Kalkkunaa meillä ei oikeastaan käytetäkään, sillä Aleksi ja kalkkuna eivät ainakaan vielä ole löytäneet toisiaan, mutta minullapa oli pakasteessa kimpale appivanhempien itselleni jättämää jouluherkkua, savustettua sellaista. Uskonkin että oma savustettu kalkkunani toi keittoon vielä hyvää lisämakua, mutta varmasti keitto hyvää on ihan tavallisesta rintafileestäkin valmistettuna. Tämä oli mielestäni todella maukasta ja niin helppoa, että resepti tulee varmasti päätymään uudelleentekoon.

Ainoastaan jäi harmittamaan, että kuvat jotka keitosta nappasin järjestyksessään epäonnistuivat, joten älkää tuomitko sitä ulkonäön perusteella, vaan kokeilkaa ennakkoluulottomasti.

Tässä kaikki tällä kertaa; pukekaa lämpimästi ja pysykää liikkeessä. Ja keittäkää keittoja.

Intialainen kalkkunakeitto

4 annosta

IMG_581510 dl vettä
2 rkl limettimehua
3 tl punaista tai vihreää currytahnaa
1 tl inkivääriä raastettuna
1 tl suolaa
1 sipuli
600 g kalkkunan rintafileetä
450 g wok-kasviksia (pakaste)
4 dl kookosmaitoa
100 g vehnänuudeleita

Paista kalkkuna pannulla kypsäksi. Jäähdytä ja leikkaa suikaleiksi.
Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta vesi kattilassa, lisää mausteet ja sipuli. Anna kiehua muutama minuutti.
Lisää keittoon lihasuikaleet, kasvikset, nuudelit ja kookosmaito.
Kuumenna ja anna kiehua noin 5 min.
Tarjoa vaalean leivän (esim. naan) kera.