Viime vuosina tamperelaisiin ravintoloihin suorittamamme testikäynnit ovat olleet selkeä osoitus siitä, että kaupungissa todella osataan tehdä ruokaa. Ravintolat C, Hella & Huone ja Bertha ovat jokainen olleet kokemuksia, jotka eivät ihan heti – jos koskaan – hautaudu unohduksen aallokkoon. Fine dining ja Tampere, ne kuuluvat yhteen.
Tällä kertaa ruokapaikkaa etsiskellessämme tähtäimessämme oli löytää rento tapa nauttia tottahan toki maukasta ruokaa. Valitsimme Frenckellinaukiolla sijaitsevan The Grillin omien kokemustemme perusteella; olimme muutaman kerran aiemmin viettäneet paikassa laadukkaita mojiton makuisia hetkiä.
Mutta ennen siirtymistä Grillin ääreen haluan lausua ehdottoman suositukseni niille, jotka nauttivat aamiaisista pitkän kaavan mukaan. Hotelli Tammer Tammerkosken kupeessa tarjoilee aamupalaa, jota voi yhtä lailla tituleerata brunssiksi. 21,00€ tästä makujen ja lajien kavalkaadista ei ole suinkaan liikaa ja kauniista pohjoismaista 1920-luvun klassismia edustavasta miljööstä sekä taustalla soivasta tunnelmaan sopivasta jazzmusiikista maksaisi mielellään vaikka muutaman euron enemmänkin. Siis mikäli Tampereella sattuu aamiaishammasta kolottamaan, suositukseni lienee selvä. Mustat makkarat, munakokkelit, jättimaukas tyrni-ruispuuro sekä mehevät suklaacookiet odottavat ottajaansa. Me ainakin tulemme tekemään paluun.
Mutta se Grilli. Ystäväpariskunnalta viime tingassa saatu negatiivissävytteinen arvio ravintolan viime aikaisesta heikentymisestä vaikutti toki ennakkoasenteisiimme, mutta halusimme joka tapauksessa antaa paikalle mahdollisuuden. Etukäteen tutkittu ruokalista houkutteli, eikä paikan aiemmin mukavaksi todettu miljöö sekään tuntunut huonolta vaihtoehdolta.
Paikan päälle saapuessamme ravintola on suhteellisen autio. No, ihmekös tuo, kun tiistaialkuillasta puhutaan. Emme kuitenkaan ruokaile täysin keskenämme vaan muutamia muitakin seurueita on löytänyt tiensä Grillille. Paikan rento tunnelma on entisellään, miljöö silmää miellyttävä.
Entäpä ruokapuoli sitten? Alkuruoaksi tilaan valkosipuli-chiliöljyssä paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä (9,90€), jotka tarjoillaan mangosalsan ja rucola-fenkolisalaatin kera. Annos on tasoltaan vaihteleva, ravut maukkaita, salsa jotenkin muhjuista. Aleksi sen sijaan on aloitukseensa kaikin puolin tyytyväinen; annos chorizomakkaraa, balsamico-paahdettuja kirsikkatomaatteja, marinoitua punasipulia, kevätsipuli-perunasalaattia ja romescokastiketta (9,50€) viettelee.
Pääruokien pariin lähdemme burgerien kuvat silmissä. Itse tilaan annoksen, jossa grillatulle briossisämpylälle on taiteiltu cheddarjuustolla gratinoitu Black Angus -härän jauhelihapihvi, jääsalaattia, tomaattia, marinoitua punasipulia ja aiolia (19,90€). Lisäkkeeksi tarjotut valkosipuli-persiljaranskalaiset vaihtuvat ketterästi vihersalaattiin. Jälleen kerran totean annokseni lopputulokseltaan vaihtelevaksi. Vihersalaatti hedelmineen on odotettua parempi, purilainenkin muuten mallikas, mitä nyt itse pihvi on mielestäni miltei karrelle käristetty. Kyllä Aleksi paistaa meidän Weberillämme maukkaammat jauhelihapihvit… Aleksia grillatulle focaccialeivälle sijoiteltu bbq-kastikkeella glaseerattu härkä (19,90€) ei vakuuta. Kastiketta on annoksessa pihistelty, tässä syy sen kuivuuteen ja sitä kautta mauttomuuteen. Harmi juttu, tässä kohtaa olisi ollut helppo pelastaa tilanne.
Jälkiruokien parissa viihdymme jälleen mainiosti. Aleksin appelsiinilla maustettu suklaakakku (9,50€) sekä oma kahden pallon jäätelöannokseni (7,00€) maistuvat valitsijoilleen hyvin. Vaniljajäätelö on tavallista parempaa, myös mangosorbetti viettelee pehmeydellään.
Hmm. The Grillin lopullinen arvioiminen ei ole ihan helppo tehtävä. Toisaalta ruoka on perushyvää, toisaalta se kompuroi pieniin asioihin, jotka olisi ollut helppo korjata. Hintatasoltaan paikka on ehkä laatuunsa nähden hiukan tyyris. Paikan viihtyisyys on tietysti plussaa, palvelun laatu sitä vastoin ei herätä tunteita, ei niin myötä- kuin ei vastenmielisiäkään. No, todettavissa on ainakin, että tulisin tänne uudestaan – mutta saattaisin keskittyä maljojen nosteluun.
Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5
Kokonaisuus: 3/5