Punajuuri-jauhelihakeitto, pieni jäähyväinen Tampereelle ja Haitula

Oli kerran Haitula,
joka oli pienempi kuin pieni,
joka oli pikkuruinen tylleryinen,
aivan mahdottoman pieni. – –

Jo kevään ensimmäisellä Tampereen valloituksellamme teimme Pikku-Kokin kanssa retken Tiitiäisen satupuistoon. Sen jälkeen olemme vierailleet puistossa useita kertoja ja joka ikinen kerta olen kiinnittänyt huomiota sen varmasti pienimpään yksityiskohtaan, pikkuruiseen kivellä sijaitsevaan patsaaseen. Aina aiemmin alkava ajatus selvittää henkilöhahmon tarina on karannut mielestäni, mutta nyt kun sain Pikku-Kokinkin kiinnostumaan pienokaisesta, nappasin siitä valokuvan. Ja tuohan onkin Haitula, ”pienempi kuin pieni”.

Patsas herätti minussa halun tehdä kaksi asiaa: lukea lapsilleni enemmän Kirsi Kunnasta ja etsiä loputkin puistoon piilotetut Olli Larjon tekemät Haitula-patsaat. Niitä on kuulemma kahdeksan. Aivan mahtavaa. No, tuo olkoon kevään asia, nyt heitämme hetkeksi hyvästit Tampereelle ja keskitymme kotoiluun – ja pian alkaviin jouluvalmisteluihin – rakkaassa Kotikolossa.

Loppuun vielä ruoka-asiaa, keittoresepti. Seuraava jauheliha-punajuurikeitto toi hiukan mieleen borssin, vaikka olikin melko lailla mutkat suoriksi -versio. Joka tapauksessa, kun tätä nauttii smetanan kera, uskon, että melko monelle mieleen hiipii ainakin ajatus tuosta itäeurooppalaisesta keittoklassikosta. Jännän säväyksen keittoon toi tilli, jonka lisäämistä aluksi hieman arastelin. Mutta ei, maku oli mainio.

IMG_1905

Siis suosittelen; sekä keittoa että Haituloiden metsästystä.

Punajuuri-jauhelihakeitto

4 annosta

2 punajuurta
3 porkkanaa (tai vastaavasti 1 porkkana ja pala punakaalia)
1 sipuli
4 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl tomaattipyreetä
1 l kiehuvaa vettä
0,5 ruukkua tilliä
0,5-1 tl suolaa

Tarjoiluun:
smetanaa

Kuori ja raasta punajuuret ja porkkanat. Kuori ja hienonna sipuli ja suikaloi mahdollinen kaali.
Kuumenna öljy kattilassa. Ruskista siinä jauhelihaa 3–5 min. Murenna liemikuutio joukkoon, lisää juuresraasteet, kaali ja sipuli. Paista 2 min. Lisää tomaattipyree ja kiehuva vesi. Keitä 15 min.
Hienonna tilli ja sekoita keittoon. Maista ja mausta suolalla.
Tarjoa smetanan kera.

Valonpilkahduksia – ja joulun ensimmäinen kuiskaus: hillojoulukalenteri; mitä muuta sitä hillohiiri joulunodotukseensa kaipaakaan

IMG_1490Menneen viikon puolikas tuli taas vietettyä Tampereella. Nyt, kun kesän lämpö ja kauneus ovat poissa, voi virallisesti todeta, että kyseessä on mukava kaupunki, jossa viihtyy, vaikka ulkona vihmoo aamusta iltaan vettä ja pimeää on lähes ympäri vuorokauden. Tekemistä riittää niin ulkona kuin sisälläkin, eikä ainakaan vielä ole tullut vastaan tylsää päivää.

Tällä kertaa tutkimme kaupungin pimeydestä löytyviä valonpilkahduksia ja teimme ensimmäisen retkemme Museokeskus Vapriikkiin. Tuo retki ei varmasti jää viimeiseksi; eiköhän tuonne ole palattava jo parin viikon päästä, kun seuraavan kerran elelemme Tampereella loppuviikkoa. Perjantai-iltapäivisin kaupunki nimittäin tarjoilee suurimpaan osaan museoistaan vapaapääsyä. Vapriikkia suosittelen suuresti; jo kaksivuotiaalle löytyy paljon tutkittavaa ja ainakin meidän tapauksessamme kotiinlähtö tarkoitti pienoisen taistelun läpikäyntiä.

IMG_1563

394325008Itselleni yksi harmaan viikon kirkkaimmista iloistuksista oli ruokakaupasta tekemäni löytö, Bonne Maman -hillojoulukalenteri. Mahtavaa, voiko itseni kaltainen hillohiiri osuvampaa kalenteria löytääkään! Katsotaan, mitä tuleman pitää, odotukset ovat joka tapauksessa korkealla…

Tällaista juuri nyt; harmaata. Muistakaa etsiä valoisia asioita.

Kuulaita aamuja ja kurpitsaista lohicurrya

Valtaosa menneestä arkiviikosta vierähti taas Tampereella. Vietimme Pikku-Kokin ja Neidin kanssa muutaman mukavan, tekemisen täyteisen päivän tutustuen jälleen uusiin tamperelaiskohteisiin. Erityisen paljon pidimme Finlaysonin alueella sijaitsevasta Tallipihasta, jossa viihdyimme hyvin ihan vain rakennuksia ulkopuolelta tutkiskellen. Puodit olivat aamulla vielä suljettuja, eikä kahvihammastakaan sillä hetkellä kolottanut. Tänne täytyy varmasti tehdä paluu, jos Tampere-päiviä sattuu osumaan joulun tienoille.

Tällä kertaa ei Tampereesta sen enempää, ruoasta kyllä. Olin nimittäin totuttuun tapaan valmistanut matkalle evästä etukäteen. Kurpitsainen lohicurry, lämmittävä kausiruoka, sopi vallan mainiosti näihin syksyn ensimmäisiin oikeasti kylmiin päiviin, kun ohuet sormikkaat eivät enää tuntuneet riittäviltä ja takki oli vaihdettava paksumpaan.

Kannattaa kokeilla. Tämän ruoan kohdalla pääsee mukavasti leikittelemään mausteilla, kun curryyn voi kokeilla makuja vähän mielensä mukaan. Rinnalle sopii mainiosti esimerkiksi jasmiiniriisi, mutta voi tätä toki popsia ihan sellaisenaankin vaikkapa leivän kera. Jos kurpitsasi sattuu olemaan kookas, kannattaa se kuitenkin paahtaa kokonaan. Lopulle löytyy varmasti käyttöä näin kurpitsareseptien kulta-aikoina. Tästä reseptistä kiitän Paleokeittiötä.

Kurpitsainen lohicurry

4-6 annosta

IMG_11661 keskikokoinen myskikurpitsa
(kookos)öljyä myskikurpitsan paahtamiseen ja sipulien kuullottamiseen
4-6 (banaani)salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
3 cm tuoretta inkivääriä
mausteita maun mukaan: kurkumaa, jauhettua korianteria, kardemummaa, kanelia, neilikkaa, kuminaa, cayennepippuria
0,5 l kasvis- tai kalalientä
165 ml kookoskermaa (kookosmaito toimi niin ikään)
600 g nahatonta lohifileetä
(suolaa)
rouhittua mustapippuria
sitruunamehua

(Pinnalle:
tuoretta korianteria)

Puolita kurpitsa pituussuunnassa, sivele leikkauspinnoille reippaasti (kookos)öljyä ja nosta 200 asteiseen uuniin noin tunniksi leikkauspinnat uunipeltiä vasten. Kurpitsa on kypsää, kun haarukka uppoaa siihen ongelmitta.
Anna valmiin kurpitsan hieman jäähtyä ja kaavi lusikalla kurpitsaliha talteen.
Kuori ja silppua salottisipulit sekä valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri.
Kuullota salottisipulia öljyssä kasarissa. Lisää joukkoon valkosipuli sekä inkivääri.
Jatka kuullottamista hetken aikaa ja lisää sen jälkeen joukkoon mausteet mustapippuria, suolaa ja sitruunamehua lukuun ottamatta.
Lisää kaavittu kurpitsaliha, kasvis-/kalaliemi sekä kookoskerma. Sekoita ja jätä miedolle lämmölle hetkeksi hautumaan, kun valmistelet kalan.
Kuutioi ruodoton ja nahaton lohifile ja lisää kasariin. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla kypsäksi, noin vartin verran.
Lisää tarvittaessa suolaa ja mausta mustapippurilla. Tarkista myös muut mausteet.
Viimeistele sitruunamehulla ja koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 3: vallan kaunis ruskaretki – mukana myös vauva

Menneellä viikolla pääsimme pitkästä aikaa Aleksin työkomennuksen myötä valloittamaan Tamperetta, ensimmäistä kertaa nelisin. Minä sekä kokit Pikku ja Neiti keskityimme tietysti oleelliseen eli taaperoystävälliseen lomailuun. Tämä tarkoitti lähinnä puistoilua, vipellystä leikkipuistoissa ja samoilua ruskan kaunistamassa Koskipuistossa. Viihdyimme taas paremmin kuin hyvin ja pian koittava paluu ei varmasti harmita ketään.

Kuten ruoanlaiton kohdalla haluan noudattaa ekologista linjaa valmistamalla ruokaa rippeistä siis tähteistä tähtiä, haluan myös vaateostoksia tehdessäni kierrättää niin paljon kuin mahdollista. Tämänpä takia pienokaisemme kulkevat miltei aina päästä varpaisiin kirpputorilöydöissäni. Muutaman upouuden vaatekappaleen olen tainnut näiden kahden vuoden aikana kotiin kantaa. Näinpä haluankin antaa ehdottoman suositukseni Tampereen Koskikeskuksessa sijaitsevalle Lastenkirppis ja -shop Intolle, jossa kolmikkomme vieraili tälläkin kertaa kahdesti. Leikkipaikka Pikku-Kokille, vauvanhuoltopiste Neiti-Kokille ja minulle oivalliset aarteenmetsästysmahdollisuudet. Huippua!

Tällaista vähäruokaisempaa turinointia tällä kertaa. Aika ei nyt riittänyt ravintolavalloituksiin, mutta ensi kerralle sellaista on suunnitteilla. Palataan asiaan!

IMG_1013

IMG_1007

Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 2: tähänhän saattaa vahingossa tottua

Muutama viikko sitten julkaisin ensimmäisen osan Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa -artikkelisarjastani. Se kertoo perheessämme nyt vallitsevasta määrittelemättömän ajanjakson kestävästä uudesta elämäntilanteestamme, jossa espoolainen kotikololaisuus on vaihtunut suurilta osin tamperelaisuudeksi. Viimeisen kuukauden aikana majapaikkamme on vaihtunut tiuhaan ja kotona olemme käyneet lähinnä pesemässä pyykkiä ja täyttämässä ruokavarantoja. Kyllä, valmisruokaa kartteleva ja omasta keittiöstään pitävä Pikku-Rouva valmistaa ruoat kotona valmiiksi, jotta valloitusreissuilla voidaan sitten nauttia toden teolla siitä itsestään, siis lomailusta.

IMG_9196Sillä vaikka tämä niin sanotusti arkea onkin, tuntuu koko ajan siltä, kuin olisi lomalla. Siitä pienestä yksityiskohdasta huolimatta, että Aleksi käy normaalisti töissä. Välillä hieman huolettaakin, että mitä sitten, kun tämä loppuu. Pitää palata takaisin oikeaan arkeen; omaan koti-kotipiha-leikkipuisto -kuvioon, siihen että ei enää asuta kaupungin keskustassa ja siihen, että joka päivä ei enää tulekaan vastaan uusia maisemia. Sillä niin se vaan on, että tähänhän alkaa vahingossa tottua…

Mutta artikkelisarjani viralliseen tavoitteeseen palatakseni, esittelen teille jälleen muutamia kohteita, joita suosia, mikäli satutte Tampereelle tupsahtamaan. Erityisesti ajatuksenani on kertoa suosituksia lapsiystävälliseen tekemiseen, mutta ainakin tällä kertaa nämä sopivat yhtä hyvin matkalaisille kuin matkalaisille, ikään sen kummemmin katsomatta. Kurkistakaa toki!

Amurin työläismuseokortteli sijoittuu nimensä mukaisesti Tampereen Amurin kaupunginosaan. Tampereen kasvavan työväestön tarpeisiin 1860-luvulta alkaen rakennetuista puutalokortteleista jäljellä on vain tämä työläismuseokortteli, johon on sisustettu koteja vuosien 1882 ja 1973 väliseen tyyliin. Koteihin on kuviteltu myös asujansa, heidän tarinansa löytyvät asuntojen ovista. Ideana on, että asunnot näyttäisivät siltä, että niiden asukkaat ovat poistuneet juuri äsken ja vain hetkeksi. Kotien lisäksi alueelta löytyvät myös esimerkiksi yleinen sauna, leipomo ja osuuskauppa.

Mielestäni tämä ulkomuseo on erittäinkin käymisen arvoinen kohde. Se sijaitsee vain reilun kilometrin päässä Keskustorista, vaikka sen nimestä voisi helposti päätellä muuta: nimi Amuri juontaa juurensa tamperelaisten 1800-luvun puolivälin ajatuksesta, jonka mukaan alue sijaitsi niin kaukana kaupungin keskustasta, että sitä oli vertauskuvallisesti hyvä verrata Siperian Amurinmaahan. Voi, voi, mitähän he meistä Espoon viimeisellä laidalla asuvista olisivatkaan ajatelleet!

Myös Pikku-Kokki viihtyi museokorttelissa hyvin; vilisti paikasta toiseen ja pyrki parhaansa mukaan pääsemään käsiksi mahdollisimman moniin asioihin, joten kieltosanat ottivat kierroksellamme valitettavan suuren roolin. Joka tapauksessa kohdetta voi hyvin suositella taaperon tai vaikka pienemmänkin kanssa koettavaksi – kunhan pikkuinen museovierailija vain selviää reissusta – ja sen hyvin monista portaista – joko omin jaloin tai esimerkiksi kantorepussa, rattaista ei alueella oikeammin ole hyötyä.

Alueella palvelee ympäri vuoden – Museokortteli itse on avoinna vain toukokuusta syyskuuhun – esimerkiksi aamiaista ja lounasta tarjoileva kahvila Amurin Helmi. Ja Huom! Mikäli haluaa museovierailla tarkan markan tyyliin, kannattaa hyödyntää perjantain ilmaistunnit kello 15-18.

Toinen kohde, jonka haluan tällä kertaa tuoda esille, on Hatanpään arboretum, 1970-luvulla perustettu puulajipuisto. Pyhäjärven rannalle sijoittuvan puiston alueelle on istutettu puita, pensaita ja kukkia, jotka on tunnistamisen helpottamiseksi varustettu nimikyltein. Kaunis alue tuntuisi olevan erityisesti piknik-seurueiden suosiossa, eikä ihme, korvamerkitsimme tämän paikan ehdottomana ehdokkaana, kun joku kerta Tampereella piknik-hammasta kolottaa.

Pikku-Kokille arboretumissa suurinta hottia oli juoksennella pieniä istutusten lomaan rakenneltuja polkuja. Myös aaltoileva järvi sekä ruusutarhan asukkaiden ihastuttava tuoksu kiinnostivat kovasti, joten niin meidän aikuisten kuin taaperonkin näkökulmasta Hatanpään arboretum ansaitsee ehdottomasti suosituksen.

Loppuun ajattelin vielä vinkata ravintolasta. Tampereen vanhin pizzeria Napoli osoittautui vallan mainioksi uudeksi tuttavuudeksi, joka sopi hyvin lauantain perhepäivälliselle. Päätellen siitä, että jonoa oli kolmelta iltapäivällä ulos asti, tarjoilee Napoli kelpo pizzaa myös paikallisten mielestä. Ja olihan se hyvää. Ei mitään maailman parasta, mutta varsin hyvää joka tapauksessa. Kun vielä vaihtoehtojakin on sata, lienee listalla miltei jokaiselle jotakin. Lisäksi tarjolla on pastaa sekä salaatteja, joten Napoliin voi tehdä makumatkan, vaikka ei niin pizzamielellä olisikaan. Leikkipaikkaa tai muutakaan erikoisesti lapsille suunnattua palvelua, lastenruokalistaa lukuun ottamatta, ravintola ei tarjoa, mutta ainakin meidän pikkumiehemme viihtyi mainiosti ensimmäisen oman pizzansa seurassa. Odotteluun toi suuren avun annoksiin sisältynyt salaattipöytä, joka ei kuitenkaan muuten ollut kovinkaan kummoinen vaan lähinnä perustylsällä herne-maissi-oliivilinjalla varusteltu. No, pääasia että Pikku-Kokki sai ajanvietettä.

Tällä kokemuksella totean, että voipi hyvinkin olla, että perheemme tekee Napoliin vielä paluun. Luultavasti ei ihan lähitulevaisuudessa, Tampereella kun riittäisi mielenkiintoisia ravintoloita vaikka joka illaksi, mutta joskus. Eiköhän tuo tuossa pysy. Tai ainakin on pysynyt jo vuodesta 1978.

Näin. Tällaista tällä kertaa. Nyt onkin hyvä palata muutamaksi päiväksi Kotikoloon seuraavia Tampere-päiviä odottelemaan. Listaan alle vielä linkit edellä esittelemistäni kohteista, mikäli onnistuin herättämään mielenkiintonne.

Amurin työläismuseokortteli
Hatanpään arboretum
Pizzeria Napoli

Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 1

IMG_8927Elämämme on kääntynyt nyt joksikin aikaa sellaiseen asentoon, että vietämme paljon aikaa Tampereella. Syynä kuvioon on Aleksin uusi työpaikka ja siitä, kuinka usein tai kuinka pitkälle aikajanalle nämä ”Tamperekomennukset” tulevat jatkumaan ei meillä toistaiseksi ole tietoa. Joka tapauksessa olen päättänyt ottaa käsillä olevista päivistä kaiken irti ja viettää Pikku-Kokin kanssa mahdollisimman rentouttavaa äiti-poika -laatuaikaa; tutkia väliaikaista kotikaupunkiamme taaperon silmin, unohtaa oikeutetusti kotityöt ja vain nautiskella elämän pienistä iloista – kuten kivestä, joka voi hetken olla se suurista suurin aarre, mutta jonka tiputtaminen katukaivoon onkin pian jotakin vielä paljon mahtavampaa. Suurenmoiset nämä pienen ihmisen silmälasit.

Kun Tampere-viikoistamme ensimmäinen on takana, ajattelin jakaa kanssanne hieman sen satoa. Kyseessä on kaupunki, josta eivät näkemisen ja kokemisen kohteet ihan heti tule loppumaan. Vietimme vallan täyteliäitä päiviä, mutta seuraavalle kerralle jäi vielä sangen paljon odotettavaa.

Heti ensimmäisenä aamuna suuntasimme Tampere-talossa sijaitsevaan maailman ainoaan Muumimuseoon. Olin etukäteen pohtinut, että museovierailu alle kaksivuotiaan kanssa saattaisi osoittautua melko hankalaksi tapaukseksi, mutta turhaan. Pikku-Kokki tuntui nauttivan jopa minua enemmän ja jaksoi hienosti kiertää koko museon. Mahtavaa, tästä sain kimmokkeen lähteä tutustumaan hänen kanssaan museoihin enemmänkin.

Iltapäivällä teimme vielä retken Näsinpuistoon, jossa pääasiallisena tavoitteenamme oli löytää Tiitiäisen satupuisto. Löytyihän tuo, ja ihan kivakin se oli, joskin tuntui hieman tylsältä nähdä sen sotkettu ja monin paikoin rikottu ulkomuoto. Takaisin kävelimme Finlaysonin palatsin piha-alueen halki, jonka ehdottomaksi kohokohdaksi nousi pieni suihkulähde, oivallinen piste hankkiutua eroon puistosta asti käsissä puristetuista pikkuaarteista.

Toisen päivän aamu kului Pikku Kakkosen puistossa, jonne tulemme varmasti tekemään paluun jos toisenkin. Huippupuisto. Iltapäivällä kävelimme kivenheiton päähän Särkänniemeen, jossa Pikku-Kokki pääsi elämänsä ensimmäiselle Possujuna-ajelulle. Sanat eivät riitä kuvailemaan hänen ilmettään; ensi viikolla täytynee vierailla tällä niemellä uudelleen. Särkänniemeltä löytyy kolme laitetta, joissa nämä kaikkein pienimmät hurvittelijat saavat nautiskella aivan omin päineen, vanhempien mieliksi vieläpä ilmaiseksi.

Kolmantena päivänä teimme aamukävelyn Tammerkosken rannalle, jossa pauhaava koski riitti mainiosti pitämään mielenkiinnon yllä. Tämän jälkeen pujahdimme Keskustorin laidalla sijaitsevaan entiseen Vanhaan kirjastotaloon avattuun Kulttuuritalo Laikkuun, tarkemmin sanottuna sen Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Sekä elämystila että Unikudelmia-näyttely vakuuttivat meistä molemmat. Tämäkin todella suositeltava kohde, mikäli lasten kanssa Tampereella seikkailee.

Loppuun vielä muutama kehu ja kuva Piazza Foodfactory -ravintolasta, jossa nautimme ensimmäisen komennuksemme viimeisen illallisen. Itse pidin lohitoast-annoksestani todella paljon, samoin Aleksi omasta burgeristaan kuten myös Pikku-Kokki lihapullistaan perunamuusin, puolukkahillon ja kirsikkatomaattien sekä maitolasillisen kera. Koko perhe oli siis tyytyväinen ja leikkipaikka toi oman bonuksensa viihtyvyyteen. Kun tähän lisätään ravintolan muutenkin miellyttävä ilmapiiri, voin suositella sitä moneen makuun, niin lapsellisille kuin muillekin seurueille.

Näin. Varsin antoisa ensiviikko, joka saakin jatkoa jo tulevalla. Odotan innolla!
Kiva, jos jaksoit kanssani tänne asti. Alla vielä kertauksena lista artikkelissa esille tulleista suositeltavista taaperokohteista Tampereella. Palataan asiaan.

1. Tampere-talon Muumimuseo
2. Tiitiäisen satupuisto sekä Näsinpuisto kokonaisuudessaan
3. Pikku Kakkosen puisto
4. Särkänniemi
5. Lastenkulttuurikeskus Rulla
6. Piazza Foodfactory

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

IMG_7767Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

1f445820-4aa1-4e7b-9987-1bef7d7bd922Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5