Tunnelmallinen lukutoukka osa 4: Minun, sanoi orava

Eräät lastenkirjat ovat ansainneet paikkansa suosikkilistallani ihan vain kuvituksellaan. Ne ovat niin miellyttäviä katsella, että tarinallakaan ei oikeammin ole merkitystä. Minun, sanoi orava on esimerkki tällaisesta.

minun-sanoi-oravaRachel Bright: Minun, sanoi orava 
Kustannus-Mäkelä, 2017
Suom. Katariina Kallio
The Squirrels Who Squabbled
Orchard Books, 2017
Kuvitus: Jim Field

On syksy, juuri se aika jolloin talvivarastojen pitäisi olla pullollaan, kaiken valmiina pitkän ja kylmän ajan selättämiseksi. Vaan mitä tekee Oili, oravista huolettomin? Kiikkuu keinussaan, suruitta, huolitta, ruokakaapit tyhjillään.

Kun Oili lopulta ymmärtää tilanteensa, hän äkkää oksalla kesän viimeisen männynkävyn. Mutta sen on terävillä silmillään huomioinut eräs toinenkin, Sadan Kävyn Sakari. Alkaa lennokas kaksintaistelu, jossa vaakalaudalle laitetaan miltei henkikulta – yhden kävyn tähden. Loppu onkin sitten sangen klassinen ja tietysti onnellinen.

Minun, sanoi orava on aivan ihastuttava kirja. Tosin jo yksin sen kuvitus pistäisi minut sanomaan näin ja tarina jääkin tällä kertaa kakkoseksi. Ei sekään huono ole, sellainen opettavainen ja omalla tavallaan ihan hauskakin. Mutta nuo Jim Fieldin kuvat; yksinkertaisesti parhautta. Jos taiteilija ei vielä ole tuttu, neuvon ehdottomasti kääntymään samaisen tekijäkaksikon aiemmin ilmestyneen Kyllä, sanoi koala -teoksen puoleen. Näitä kuvia ei koskaan voi katsella liikaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s