Se, että kesälomasemme pyörähti juhannuksena virallisesti käyntiin, tarkoittaa pitkälti myös sitä, että kotikeittiössämme tulee lähiviikkoina olemaan melko hiljaista. Loma vie meidät tien päälle; kiertelemme kotimaatamme, nautiskelemme lähinnä muiden valmistamaa ruokaa, teemme asioita normaalista poiketen. Näin ollen taitanee käydä myös blogin osalta niin, että se karttuu huomattavasti normaalia vaisummin, ainakin mitä resepteihin tulee. Mutta onneksi ovat sentään kirjat, niitä luetaan lomallakin. Ja niinpä tämäkin tarina tuli kirjoitetuksi – lomailusta huolimatta.
Sanna Sofia Vuori & Linda Bondestam: Muna
Teos & Förlaget, 2018
Ägget, Förlaget & Berghs, 2018
Muna on jälleen ihastuttava muistutus siitä, kuinka paljon pidänkään Linda Bondestamin omalaatuisesta kuvitustyylistä. Lisäksi tuntuisi olevan niin, että myös hänen yhteistyökumppaninsa miellyttävät minua, niin tarinallisesti hauskoja sekä kielellisesti valloittavia nämä hänen kuvittamansa kirjat nimittäin ovat. No, Bondestamin räväkkä tyyli vaatiikin ympärilleen vahvaa materiaalia, sellaista perushuttua kovakuorisempaa.
Eräänä päivänä, kun on saapaskeli ja paljon vesilätäköitä, ystävykset Brie – joka rakastaa vesilätäköissä pomppimista, mutta ei rakasta saappaita – Maud Mustelin – joka rakastaa vakoilla kaikkia, mutta ei rakasta tervehtiä reippaasti – sekä Lu – joka rakastaa olla pienin, eli ei siis rakasta isoksi kasvattavaa aamupuuroa – tekevät mielenkiintoisen löydöksen. He löytävät kerrostalonsa pihalta munan. Koska munassa luultavasti asuu joku, ja koska munien tarvitsee saada lämpöä ja turvaa, on kolmikon totta kai selvitettävä kenen se on. Alkaa ovelta ovelle etenevä vakoojamatka, jonka aikana Maudin kynä sauhuaa ja Lu jo vähän kyllästyykin. Mutta ei, on jo melkein yö, kun salapoliisit tuskailevat yhä tietämättömyyttään. On luettava enemmän vakoilijakirjoja, on tultava nopeasti paremmiksi. Mutta ensin on saatava nukkua.
Ja kuten useinkin, myös tällä kertaa aamu on iltaa viisaampi ja mysteeri saa kuin saakin selvityksensä, sangen onnellisen sellaisen. Seuraa pitkällinen odotus, jonka jälkeen kerrostalon rapussa odottaa vihdoin sydämellinen juliste: ”Tervetuloa kuoriutumisjuhliin!” Eikä sitten muuta kuin juhlimaan.
Kuten sanottua minä tykkäsin Munasta valtavasti. Ja niin teki myös viittä vaille vajaa kaksivuotias kanssalukijani, joka tykkäsi erityisesti seurailla munan liikkeitä ja etsiskellä sitä kuvista. Kirjan tarinassa riittää pohdiskeltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin, sen parissa on hyvä selvitellä esimerkiksi sitä, kuinka eri tavoin perheitä voikaan syntyä. Lisäksi ehdoton lisäbonus ovat sen hauskat henkilöhahmot, koko kerrostalon eriskummallinen asukaskunta.
Siis suosittelen. Ja kehotan tutustumaan Linda Bondestamin kuvituksiin laajemminkin. Yksi ehdottomia suosikkikuvittajiani.
Tunnelmallisia makuja 