Tunnelmallinen lukutoukka osa 5: Peppi Pitkätossu

Oman pikku lukijamme – sillä lukutoukkahan hänestä ilman muuta tulee – päivä päivältä varttuessa olen alkanut keräillä hänelle omaa pikku kirjastoa. Näinpä olenkin sangen iloinen WSOY:n Astrid Lindgrenin klassikoiden uusintapainoksista, jotka tottahan toki on kaikki hankittava pikku miehemme kokoelmiin.

9789510414835_frontcover_final_originalAstrid Lindgren: Peppi Pitkätossu 
WSOY, 2017
Suom. Kristiina Rikman, ilmestynyt ensimmäisen kerran Laila Järvisen suomentamana vuonna 1946
Pippi Långstrump
Rabén & Sjögren, 1945
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman

Peppi Pitkätossu on melko varmasti yksi lastenkirjallisuuden rakastetuimpia hahmoja kautta aikojen. Tälle ei tosin ole kovin hankala keksiä selitystä. Onhan Peppi hauska ja kekseliäs, hänellä on mahtava kotitalo nimeltä Huvikumpu ja sitten hän on vielä vahvakin, maailman vahvin tyttö. Hän on myös kiltti sekä rikas ja hänellä on kaksi hurmaavaa asuinkumppania, marakatti ja hevonen. Sitten on tietysti asia, jota ei kovin moni kohdalleen toivoisi: Pepin äiti on enkeli ja isä Etelämeren kuningas, eli käytännössä Peppi on orpo, tyttö joka elelee yhdeksänvuotiaan elämäänsä ilman aikuisen tukea ja turvaa. No, eipähän ole sitten kukaan komentamassa tai käskemässäkään.

Ei Peppi kuitenkaan yksinomaan marakatin ja hevosen kanssa vietä aikaansa, ovathan myös Tommi ja Annika, naapurin tunnolliset ja kunnolliset lapset, jotka tuntuvat ihailevan Peppiä, vaikka eivät ihan aina ymmärräkään Pepin järjenjuoksua.

Vuonna 1945 ilmestynyt Astrid Lindgrenin läpimurtoteos Peppi Pitkätossu sisältää reilut kymmenen Peppi-tarinaa, joissa Peppi muun muassa muuttaa Huvikumpuun, on hippasilla poliisien kanssa, aloittaa koulunkäynnin, käy sirkuksessa, joutuu tekemisiin varkaiden kanssa ja viettää syntymäpäiviä – tietysti kaikkia näitä omalla peppimäisellä tyylillään, jossa kaikki on enemmän tai vähemmän vinksin vonksin.

Ilmiönä vuosikymmeniä jatkunut Peppi-rakkaus on lähihistoriassaan joutunut negatiivisen tarkastelun kohteeksi, kun sen kohdalla on puhuttu valkoisesta maailmankuvasta sekä rasismista. Nykykäännöksissä Pepin isä ei ”yllättäen” ole enää neekerikuningas, Ruotsissa Peppi-elokuvista on leikattu kohtaukset, joissa Peppi leikkii kiinalaista venyttelemällä silmäkulmiaan. No, melko yksinkertaisin muutoksin Pepistä on onneksi saatu myös 2000-luvun lapsille sopiva sankari. Ovathan hänen mahti-ideansa kuitenkin valtaosin täysin aikaan tai paikkaan sitoutumattomia, rohkeutta meloa vastavirtaan, tehdä asioita omalla tavallaan. Näinpä jos Peppiin jonkin ismin haluaa liittää, voitaisiin puhua kiltistä anarkistista, sillä rasisti hän ei varmasti tieten tahtoen ole. Tuo puoli selittynee parhaiten teoksen kirjoitusajankohdalla.

Siis punapäälle suositus ja WSOY:lle kiitos ihastuttavista uusista Astrid Lindgren -painoksista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s