Tunnelmallinen lukutoukka osa 14: Vaarallinen juhannus

Pienen tauon jälkeen oli vallan paikallaan tehdä taas retki Muumilaaksoon, tällä kertaa vähän vetisempään sellaiseen. Kun kirjan teemakin sattui olemaan ajankohtainen, teki heti mieleni kirjoittaa siitä muutama sananen. Ihan Muumilaakson kaltaiseen tilaan ei oma juhannuksenviettopaikkamme sentään ajautunut, vaikka tämän kesän tähän mennessä sateisimmat päivät sattuivatkin ajoittumaan sopivasti keskikesän juhlintaan.

9789510434024_frontcover_draft_mediumTove Jansson: Vaarallinen juhannus
WSOY, 1957
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Farlig Midsommar, Schildts, 1954
Kuvitus: Tove Jansson

Kun neljäs seikkailuni Muumi-romaanien parissa on läpikäyty, ovat Muumi-muistoni jälkeen kerran osoittautuneet paikkansapitäviksi. Vaarallinen juhannus toi nimittäin etukäteen minulle mieleen tietynlaista mystiikkaa, teoksen yllä leijui hieman muista sarjan kirjoista poikkeava verho, eräänlainen esirippu. No, sitähän teatteri vähän on, mystistä ja maagista, sopivasti jännittävää.

Vaarallinen juhannus saa alkunsa tilanteessa, jossa seisova kuumuus ja ilmassa leijuvat nokihiutaleet piinaavat Muumilaakson asukkaita. Jotakin tavallisesta poikkeavaa on selvästi tekeillä. Seuraavassa hetkessä hyökyaalto vyöryy yli Muumilaakson ja muumiperhe siirtyy talonsa yläkertaan odottamaan myrskyn laantumista. Alakerran huonekalut ajelehtivat pikkuhiljaa ympäri salonkia, mutta veden kohina tekee kuitenkin perheenjäsenet unisiksi yhden toisensa jälkeen. Onnea on kestävä ja korkea muumitalo, jossa tällainenkaan tilanne ei tarkoita sen kummempaa paniikkia, mitä nyt hiukan pistää pohtimaan, miten saa aamiaisen sukeltamalla.

Mutta eipä auta kohta enää korkeakaan talo, kun vesi vaan jatkaa nousemistaan ja kattopaikatkin alkavat käydä vetisiksi. Onneksi paikalle ajelehtii ihmeellinen esine, jonkinlainen talo, johon muumit, ynnä muutama muu, asettuvat asumaan. Kaikki on jälleen hyvin – mitä nyt iltateetä joutuukin juomaan ilman marmeladia – ja perhe pääsee tutkiskelemaan uutta asumustaan. Pian kuitenkin paljastuu, että talossa – joka ei muuten ole mikään talo, samoin kuin kuiskaajankoppi ei ole ruokakomero, näyttämö salonki tai kulissit tauluja – asuu joku muukin, nimittäin teatterirotta Emma, joka ei osoittaudu siksi suopeimmaksi henkilöhahmoksi.

Teatterikuvion lisäksi kirjassa päästään seuraamaan Muumipeikon ja Niiskuneidin juhannusta, joka kuluu niinkin epämiellyttävässä paikassa kuin vankilassa sekä Nuuskamuikkusen niin ikään oudohkoa tilannetta kahdenkymmenenneljän metsän lapsen huoltajana.

IMG_9460Vaarallinen juhannus on tähän mennessä kulkemani Muumi-romaanien polun asenteellisin teos. Siinä kapinoidaan tekopyhiä ja yksilön vapauksia rajoittavia järjettömiä yhteiskunnallisia järjestyssääntöjä vastaan ja arvostellaan taiteen lokeroimista liian tarkan normin mukaan. Kukin tehköön taidetta tavallaan, se tuntuisi huhuilevan. Samoin sen kautta pääsee pohdiskelemaan vastuunkannon merkitystä ja ylipäätään kysymystä oikeasta ja väärästä, monella tapaa.

Vaarallinen juhannus on kantaaottavuudessaan sekä mystillisessä tunnelmassaan yksi suosikeistani Muumi-romaani sarjassa. Lapsena se tuntui jopa hieman pelottavalta, mutta ehkäpä juuri tästä syystä sen jättämä muistijälki on niin vahva.

Lopuksi haluan osoittaa aidon ihailuni muumiperheen huolettomuutta kohtaan. Kun perhe on koossa, ei se niin muusta väliä. Vaihteluhan vain virkistää.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 11: Muumipapan urotyöt

Pujahdinpa taas toviksi Muumilaaksoon, kurkistin Muumipapan myrskyisiin nuoruusvuosiin. Oiva matka.

9789510434079_frontcover_draft_originalTove Jansson: Muumipapan urotyöt
WSOY, 1963
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Muminpappans bravader, Schildts, 1950
Kuvitus: Tove Jansson

Kolmas askeleeni taannoin aloittamallani Muumi-romaanien polulla poikkeaa selvästi kahdesta ensimmäisestä. Kertoja on nyt minämuotoinen, kun Muumipeikon isä, Muumipappa, lähtee avaamaan sen sivuilla muistelmien muodossa seikkailuhenkistä nuoruuttaan. Mielenkiintoni teosta kohtaan oli etukäteen suuri, sillä Muumi-kirjojen sarjasta tämä on se lapsiminuun vähiten jälkiä jättänyt. En muistanut sen tapahtumia kovinkaan tarkasti, joskin ne toki palailivat pätkittäin lukukokemuksen edetessä.

”Tuulisena syysiltana kauan sitten löydettiin sanomalehtipaperista tehty paketti muumien löytölasten kodin portailta. Paketissa makasin minä hyvin pienenä ja viluisena, eikä minulla ollut aavistustakaan missä isäni ja äitini oleskelivat.”

Näin nurjasti alkaa Muumipapan elämä hemulin luomissa onnettomissa olosuhteissa, joissa vain leima hännässä erottaa hänet muista muumilapsista ja joissa puhtaus on paljon suukkoja tärkeämpää. Niinpä tämä hemulin tähdistä ennustama ”vaivalloiseksi” ja ”ylilahjakkaaksi” tulevaisuudessa kehittyvä muumilapsi ei kestäkään elämää synkässä ja neliskulmaisessa talossa, vaan pakenee avaraan maailmaan. Ensitöiksi syntyy muumitalo, ”hyvin pieni, mutta korkea ja kapea kuten muumitalon tuleekin olla, paljon parvekkeita, portaita ja torneja”. Oma talo puron varrella, se on jotakin se.

IMG_8477

Hyvin pian Muumipappa myös löytää ensimmäisen ystävänsä, Fredriksonin, tapahtuma, josta voisi sanoa hänen elämänsä vihdoin alkavan. Seuraavassa käänteessä hänen tielleen osuvat myös Fredriksonin veljenpoika Hosuli, Nipsun isä, sekä Nuuskamuikkusen isä Juksu. Yhdessä tämän sangen omalaatuisen seurueen kanssa Muumipeikon isä viettää myrskyistä nuoruuttaan.

Kirjasta ei puutu seikkailua, päinvastoin, mutta tällä kertaa jätän noiden referoimisen tyystin arvioni ulkopuolelle, säilyttäen tuleville lukijoille täyden yllätyksellisyyden. Hosulin ja Juksun mainioihin persooniin en sen sijaan malta olla hetkeksi pysähtymättä. Pieni ja pelokas, suursiivouksessa orvoksi jäänyt amerikkalaisessa kahvipurkissa majaileva Hosuli on selkeästi jättänyt geeniperimänsä jälkeläiseensä Nipsuun, syntymälaiska, vain kiellettyjä asioita kiehtovina pitävä Juksu taas on elämänasenteeltaan helposti yhdistettävissä Nuuskamuikkuseen. Lopulta paljastuva muikkusen äidin henkilöllisyys on sekin oma mielenkiintoinen kiemuransa, jonka jälkeen on hauska tutkia Nuuskamuikkusen ja pikku Myyn yhteneväisiä piirteitä.

IMG_8481

Muumipapan urotyöt on jälleen esimerkillinen näyte Tove Janssonin mahtavasta mielikuvituksesta ja siitä maailmasta, jonka hän on siirtänyt kynänsä kautta ulottuvillemme. Tuohon maisemaan sukeltaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä eivät suinkaan ole ainoastaan lastenkirjoja.

”Luulen että poikani Muumipeikko on perinyt heikkouteni rantoihin. – – – Mutta aavalla merellä tunnemme itsemme epävarmoiksi. Taivaanranta on siellä liian kaukana. Muumipeikot pitävät ystävällisesti vaihtelevasta, arvaamattomasta ja erikoisesta maisemasta. Rannasta jossa on hiukan maata ja hiukan vettä, auringonlaskusta jossa on hiukan tummuutta ja hiukan valoa, ja keväästä joka on hiukan kylmä ja hiukan lämmin.”

Niin. Eiköhän meistä monikin.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 10: Taikurin hattu

Jep, jep. Hujauksessa vaihtui etukansi takakanteen, kun pääsin käsiksi Taikurin hattuun. Muumi-romaanit ovat mahtijuttu!

9789510429211_frontcover_draft_originalTove Jansson: Taikurin hattu
WSOY, 1956
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Trollkarlens hatt, Schildts, 1948
Kuvitus: Tove Jansson

Nyt kun olen peräjälkeen päässyt kahdesti kurkistamaan Muumilaaksoon, olen yhä tyytyväisempi päätöksestäni lähteä lukemaan sarjaa läpi edellistä kertaa aikuisemman lukulampun valossa. Ja voi hyvänen aika sentään tuota Janssonin mielikuvituksen rikkautta; jos nämä eivät olisi ennalta tuiki tuttuja tarinoita, olisi niiden lukeminen varmasti mitä mahtavampi kokemus. Vaikka on se toki näinkin.

Taikurin hattu on taikojen ja omituisuuksien täyteinen tarina hatusta, jonka Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorenhuipulta kevään ensimmäisellä retkellään. Sitä, että se on sisäänsä heitettyjä asioita toisiksi muuttava Taikurin hattu, he eivät kuitenkaan tiedä ja kuljettavat hatun Muumitaloon, jossa se saa paperikorin roolin. Pian alkaa kuitenkin tapahtua, ja kun onnettoman piiloleikin seurauksena Muumipeikko muuttuu kummituseläimeksi, toteavat Muumipeikon vanhemmat hatun vaaralliseksi ja se on hävitettävä. Mutta kuinkas sitten kävikään, sen jätän toistaiseksi kertomatta.

Tarinan aikana Muumilaaksoon saapuu myös sangen kummallinen parivaljakko, Tiuhti ja Viuhti, jotka puhuvat ulkomaan kieltä, ovat säikkyjä kuin sähköiskun saaneet ja raahaavat mukanaan kokoonsa nähden valtavaa matkalaukkua. Se, mitä laukku kätkee sisälleen ei olekaan mitään ihan pientä ja pian saavat sekä Mörkö että Taikuri syyn vierailla Muumilaaksossa.

IMG_8340

Näiden kuvioiden lisäksi teoksessa entistä suurempaan rooliin pääsevät myös hattivatit, kun muumit ystävineen päätyvät veneretkellään hattivattien yksinäiselle saarelle ja erityisesti Hemuli saa tuta noiden hiljaisten ja vakavien, tyhjäkasvoisten, loputtomasti vaeltavien otusten kosketuksen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että postimerkkikokoelmansa kanssa täydellisyyteen päässyt Hemuli, on tätä nykyä kasvitieteilijä.

Tuo juonikuvioista. Taikurin hattu on romaanisarjasta yksi eniten lapsi-itselleni selkeitä muistikuvia jättänyt teos eittämättä juurikin sen tapahtumien laadusta, taianomaisuudesta ja jännittävyydestä johtuen. Sen esittelemät uudet henkilöhahmot, Tiuhti ja Viuhti, Taikuri sekä Mörkö ovat niin ikään mystisyydessään varmasti lapsen mieltä liikuttavia. Joka tapauksessa ainakin Pyrstötähteen nähden se on selvästi kirjaimellisemmin käsitettävissä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että janssonmainen filosofia loistaisi siinä poissaolollaan. Kyllä tästäkin aikuinen löytää paljon pohdittavaa.

”Toisinaan epätavalliset asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviytyy yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään.”

Näin. Nyt on jo kova kiire päästä availemaan Muumipapan urhokkaita muistelmia.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 9: Muumipeikko ja pyrstötähti

Viime viikkojen ajoittaiset jaksamisvaikeudet ovat saaneet huomattavaa helpotusta, kun olen silloin tällöin päässyt pistäytymään Muumilaaksossa. Päähänpistona alkanut Muumi-romaanien luku-urakka tuntuu vievän siinä määrin mukanaan, että taidanpa lukea koko sarjan, ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Paras juttu on kuitenkin se, että ajoittain saan seuraa Pikku-Kokista, joka jaksaa jo kuunnella joitakin enemmän tai vähemmän pitkiä pätkiä.

9789510429204_frontcover_draft_mediumTove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
WSOY, 1955
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Kometjakten, Söderström & Co, 1946
Kometen kommer, Schildts, 1968
Kuvitus: Tove Jansson

”Pyrstötähti on yksinäinen tähti, joka on pillastunut ja ryntäilee pitkin avaruutta hehkuva häntä perässään. Kaikilla muilla tähdillä on kunnolliset ratansa, joita ne kiertävät, mutta pyrstötähti voi ilmaantua mihin tahansa. Tännekin.” kuvailee pyrstötähteä Nuuskamuikkunen, Muumi-kirjojen vihreähattuinen vaeltelija. Näin vaarallinen asia, josta edellisenä päivänä Muumitaloon kömpinyt Piisamirotta on puhunut maailmanloppuna ja josta on jo ilmennyt merkkejä myrskyn sekä koko laakson peittäneen harmaan viitan muodossa, on saanut nimen, pyrstötähti. Ja mitä sitten, jos se todella tulee? ”Koko maapallo särkyy pikku palasiksi.” Ainakin mikäli Nuuskamuikkusta on uskominen.

Kun huomasin WSOY:n juhlistavan 140 vuottaan kustannustoiminnan parissa muiden muassa julkaisemalla Tove Janssonin koko Muumi-romaanien sarjan uudessa asussa, syttyi minussa kipinä lähteä lukumatkalle Muumilaaksoon, ensimmäisen kerran sitten lapsuuden, sitten satojen televisiosta katsottujen Muumilaakson tarinoiden. Nyt ensimmäisen kirjan luettuani olen innoissani, on heti päästävä seuraavan kimppuun.

IMG_8218Muumipeikko ja pyrstötähti on tarina siitä, kuinka Muumipeikko ystävineen valmistautuu vastaanottamaan suurta katastrofia. Tarinan pyörät pyörähtävät liikkeelle, kun Muumitaloon saapuu yllättäen maailmanloppua povaileva Piisamirotta. Hälventääkseen Piisamirotan ympärilleen luomaa levotonta ilmapiiriä Muumipeikko sekä pikku otus Nipsu lähtevät etsimään paikkaa, jossa Piisamirotan mukaan voi katsella tähtiä. Alkaa seikkailu, joka jättiläissisiliskoineen, vaarallisine lauttamatkoineen, myrkkypensaineen ja mustekaloineen osoittautuu paljon odotettua hurjemmaksi. Mutta mahtuu väliin onneksi iloisiakin asioita, kuten tanssiaisia sekä kannattava vierailu kauppapuodissa. Matkallaan Muumipeikko ja Nipsu tapaavat Nuuskamuikkusen, Niiskun sekä Niiskuneidin, jotka pääsevät näin tekemään ensiesiintymisensä Muumi-kirjoissa. Muumipeikon ja Niiskuneidin yhteinen tulevaisuuskin taitaa sinetöityä aika lailla ensinäkemiseltä.

Muumipeikko ja pyrstötähti on kirja, joka ilmentää kirjoitusajankohtaansa vahvasti. Osittain sodan aikana kirjoitettu teos huokuu epävarmuutta tulevaisuudesta maailmassa, jossa odottamattomat luonnonvoimat sekä pakolaisuus ovat läsnä. Pyrstötähti atomipommin vertauskuvana on myös ilmeinen. Ei siis mitään tyypillistä lastenkirjallisuutta. Janssonin nerokkuus kirjailijana piileekin juuri tässä; Muumi-kirjoista jokainen voi löytää jotakin, joku syvällisempää, joku kirjaimellisempaa sisältöä. Ja juuri niin on hyvä, Muumi-kirjoja kuuluu ja pitää lukea kaikenikäisenä ja kaikenikäisille.

IMG_8223

Sen, kuinka pyrstötähden kanssa lopulta käy, jätän tietysti kertomatta. Jätän myös tässä kohtaa väliin henkilöhahmojen tarkemman analysoinnin, vaikka se sinänsä kutkuttaisikin kovasti. Totean ainoastaan, että jo tämän ensimmäisen puraisun perusteella henkilöt hahmottuvat lukijalle selvääkin selvempinä persoonina, joista jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa sekä epäsuosikkinsa. Tässä myös ikuisuusaihe, johon varmasti tulen palaamaan ainakin ajatustasolla jokaisen kirjan yhteydessä.

IMG_8221

Suositukseni lienee ilmeinen, itse lähden kurkistamaan Taikurin hattuun.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 5: Peppi Pitkätossu

Oman pikku lukijamme – sillä lukutoukkahan hänestä ilman muuta tulee – päivä päivältä varttuessa olen alkanut keräillä hänelle omaa pikku kirjastoa. Näinpä olenkin sangen iloinen WSOY:n Astrid Lindgrenin klassikoiden uusintapainoksista, jotka tottahan toki on kaikki hankittava pikku miehemme kokoelmiin.

9789510414835_frontcover_final_originalAstrid Lindgren: Peppi Pitkätossu 
WSOY, 2017
Suom. Kristiina Rikman, ilmestynyt ensimmäisen kerran Laila Järvisen suomentamana vuonna 1946
Pippi Långstrump
Rabén & Sjögren, 1945
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman

Peppi Pitkätossu on melko varmasti yksi lastenkirjallisuuden rakastetuimpia hahmoja kautta aikojen. Tälle ei tosin ole kovin hankala keksiä selitystä. Onhan Peppi hauska ja kekseliäs, hänellä on mahtava kotitalo nimeltä Huvikumpu ja sitten hän on vielä vahvakin, maailman vahvin tyttö. Hän on myös kiltti sekä rikas ja hänellä on kaksi hurmaavaa asuinkumppania, marakatti ja hevonen. Sitten on tietysti asia, jota ei kovin moni kohdalleen toivoisi: Pepin äiti on enkeli ja isä Etelämeren kuningas, eli käytännössä Peppi on orpo, tyttö joka elelee yhdeksänvuotiaan elämäänsä ilman aikuisen tukea ja turvaa. No, eipähän ole sitten kukaan komentamassa tai käskemässäkään.

Ei Peppi kuitenkaan yksinomaan marakatin ja hevosen kanssa vietä aikaansa, ovathan myös Tommi ja Annika, naapurin tunnolliset ja kunnolliset lapset, jotka tuntuvat ihailevan Peppiä, vaikka eivät ihan aina ymmärräkään Pepin järjenjuoksua.

Vuonna 1945 ilmestynyt Astrid Lindgrenin läpimurtoteos Peppi Pitkätossu sisältää reilut kymmenen Peppi-tarinaa, joissa Peppi muun muassa muuttaa Huvikumpuun, on hippasilla poliisien kanssa, aloittaa koulunkäynnin, käy sirkuksessa, joutuu tekemisiin varkaiden kanssa ja viettää syntymäpäiviä – tietysti kaikkia näitä omalla peppimäisellä tyylillään, jossa kaikki on enemmän tai vähemmän vinksin vonksin.

Ilmiönä vuosikymmeniä jatkunut Peppi-rakkaus on lähihistoriassaan joutunut negatiivisen tarkastelun kohteeksi, kun sen kohdalla on puhuttu valkoisesta maailmankuvasta sekä rasismista. Nykykäännöksissä Pepin isä ei ”yllättäen” ole enää neekerikuningas, Ruotsissa Peppi-elokuvista on leikattu kohtaukset, joissa Peppi leikkii kiinalaista venyttelemällä silmäkulmiaan. No, melko yksinkertaisin muutoksin Pepistä on onneksi saatu myös 2000-luvun lapsille sopiva sankari. Ovathan hänen mahti-ideansa kuitenkin valtaosin täysin aikaan tai paikkaan sitoutumattomia, rohkeutta meloa vastavirtaan, tehdä asioita omalla tavallaan. Näinpä jos Peppiin jonkin ismin haluaa liittää, voitaisiin puhua kiltistä anarkistista, sillä rasisti hän ei varmasti tieten tahtoen ole. Tuo puoli selittynee parhaiten teoksen kirjoitusajankohdalla.

Siis punapäälle suositus ja WSOY:lle kiitos ihastuttavista uusista Astrid Lindgren -painoksista.

Kun vähemmän on enemmän: Bebe-piirakka

Siskon valmistujaiset siintävät jo muutaman päivän päässä, joten niin ikään minun leivontaurakkani on saamassa päätöksensä. Jotakin helppoa ajattelin kuitenkin vielä pakkaan lisätä ja niinpä päädyin Bebe-leivoksiin, noihin voin ja sokerin aateloimiin vaaleanpunaisiin ”unelmiin”. Vaikka Bebet leivoksinakaan eivät ole suinkaan sieltä vaikeimmasta päästä valmistaa, päätin tehdä touhusta vieläkin helpompaa ja leipoa Bebe-piirakan – tai yhden ison leivoksen, ihan kuinka asian haluaa ajatella.

IMG_1604Mielestäni Bebe toimii piirakkana vallan mainiosti. Koska niin taikina kuin erityisesti kreemitäytekin, ovat ”melko” tuhtia tuumailtavaa, on varmasti monen mieleen maistaa vain pieni palanen, varsinkin jos tarjolla on muutakin makusteltavaa. Beben kohdalla vähemmän onkin yllättäen enemmän.

Tällä kertaa valitsin sankarin mukaan tyttömäisen perhosteeman, mutta Bebe-piirakalla voi juhlistaa yhtä hyvin monenlaisia muitakin juhlia. Itse ajattelin kokeilla sinistä tai vihreää versiota tulevissa 1-vuotisjuhlissamme. Niin, huomaan itsekin kuulostavani siltä, että vannoisin tyttöjen ja poikien värien nimeen, mutta näin ei kuitenkaan ole, Pikku-Kokki pukeutuu kyllä punaiseenkin. Vaaleanpunainen Bebe-piirakka Super-Ukkelin superjuhlissa ei kuitenkaan taida sopia kuvioon…

Bebe-piirakka (tai leivokset)

Annoksesta riittää yhteen piirakkaan (ø 25 cm) ja 6 leivokseen tai 24 leivokseen

IMG_1609Taikina:
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
0,5 dl sokeria
IMG_16081 rkl perunajauhoja
2 keltuaista
1,5 dl kuohukermaa
150 g voita
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
Huom! Itse jouduin tekemään kuorrutusta muutaman kerran lisää, joten kannattaa ehkä tehdä jo alkajaisiksi hieman suurempi annos.
4 dl tomusokeria
2,5 rkl kuumaa vettä
muutama tippa nestemäistä punaista elintarvikeväriä
(nonparelleja)

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot neljässä erässä välillä sekoittaen. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Paista pohjaa 175 asteessa noin 12 min. Isoa piirakkapohjaa voit joutua paistamaan jonkin verran kauemmin. Jäähdytä hetki ja irrota varovasti vuoastaan.
Sekoita täytteen sokeri, perunajauhot, keltuaiset ja kerma keskenään kattilassa. Kuumenna seosta samalla koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Älä kiehauta. Anna jäähtyä hetki ja nosta kiisseli jääkaappiin.
Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi. Lisää joukkoon kylmä kiisseli ja vaniljasokeri. Vatkaa täyte tasaiseksi.
Täytä piirakkapohja kreemillä ja tasoita pinta. Nosta piirakka jääkaappiin odottamaan täytteen jähmettymistä.
Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute vaaleanpunaiseksi. Levitä kuorrute piirakan päälle ja koristele pinta halutessasi nonparelleilla.
Säilytä Bebe-piirakka jääkaapissa. Sen voi myös pakastaa.

Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?!

Lapsena mummolat olivat kyllä huippujuttu – tai ovat toki edelleen, joskin hieman eri syistä. Meillä kävi hyvä tuuri; meillä oli kaksi täysin erilaista mummolaa, maalaismummola ja kaupunkilaismummola, molemmissa omat parhautensa. Mummoloiden ja mummolatarinoiden ympärille olisi toki mahdollista perustaa vaikka omaa bloginsa, mutta koska tämän blogin tarkoitus on kuitenkin yhä edelleen esitellä reseptejä, hyppään pidemmittä puheitta asiaan. Aivan kohta.

Tässä kohtaa en kuitenkaan malta ohittaa pientä kertomusta toisesta mummistani, siitä kaupunkilaisesta. Mummilla nimittäin oli kaappi, ihmeellinen runsaudensarvi, aina pullollaan makeisia ja muita houkutuksia. No, olivathan ne usein sellaisia mummo-herkkuja; kettukarkkeja, vohvelikeksejä ja pumpernikkeleitä, mutta siitä viis, herkkuja joka tapauksessa. Ja usein oli myös pussi Fazerin Parhaita – sekä siitä seurannut tyypillinen kiista: Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?! Sillä niinhän se taisi meidän perheessämme olla, että ainakin meillä lapsilla suosikki oli tottahan toki sama. No, se Jääkarhu oli ihan hyvä kakkosvaihtoehto…

IMG_7754Mietiskellässäni leipomusta veljeni esikoispojan ristiäisiin – kyseessä on muuten vielä kissalla varustettu talous – ei siis valinta ollut vaikea, kun satuin löytämään tämän ohjeen, jossa Kinuskikissa taikoo Kiss-Kiss -karkista jättisuuren, siis kokonaisen tortun. Hauskaa!

Harmikseni ajanpuutteen vuoksi omaa torttuani en tällä kertaa onnistunut kuvaamaan, joten lainasin tässä esiintyvän kuvan reseptin laatineen Kinuskikissan Kinuskikissa taikoo -teoksen kuvituksesta. Uskokaa tai älkää, oma tuotokseni muistutti kovasti alkuperäisversiota tassunjälkineen kaikkineen. Kannattaa siis ehdottomasti testata tätä innovatiivista reseptiikkaa, joka tuottaa maukkaan ja hauskannäköisen lopputuloksen.

Kiss-Kiss -torttu

12 annosta

Huom! Sekä täytettä että tassutaikinaa tulee reilusti. Tassutaikinan lopusta paistoin muutaman muffinssin lisäämällä ylimääräiseen taikinaan hieman jauhoja. Täytteelle en sen sijaan vielä keksinyt uutta sijoituspaikkaa, joten laitoin sen pakastimeen. Uskaltaisin kuitenkin neuvoa, että täytettä voi tätä kakkua varten huoletta tehdä alla olevasta määrästä vain kaksi kolmasosaa.

IMG_7750Täyte:
250 g Kiss-Kiss -karkkeja (ainakin CandyTownista löytyi erikseen myytävinä, mikäli et halua ostaa ”muutamaa” Fazerin Parhain -pussia kotikokoelmiin…)
4 dl kuohukermaa

Tassutaikina:
1 valkuainen
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,25 dl kaakaojauhetta
25 g huoneenlämpöistä voita

Rullataikina:
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
50 g voita
3 kananmunaa
1,25 dl sokeria
pinkkiä pastaväriä

Valmista täyte tortun täyttämistä edeltävänä päivänä. Leikkaa tai väännä sormilla karkit kahtia, jotta ne sulavat nopeammin.
Laita karkit ja kerma kattilaan. Kuumenna lieden keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet. Älä keitä tämän kauempaa.
Kaada karkkikerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli.
IMG_7720Seuraavana päivänä tee ensin tassutaikina. Laita kulhoon valkuainen, sokeri, vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla.
Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle tassuja. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Jos pelti mahtuu pakastimeen, jähmettyminen tapahtuu nopeasti.
Vatkaa sillä välin jääkaappikylmä karkkikerma napakaksi vaahdoksi. Laita takaisin jääkaappiin muiden valmisteluiden ajaksi.
Yhdistä vaaleanpunaisen rullataikinan vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna jäähtyä.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Älä vatkaa valkuaisia ”tönköksi” vaahdoksi, vaan jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi.
Laita keltuaisten joukkoon loput sokerista. Vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahdot keskenään. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Sekoita huolellisesti kulhon pohjaa myöten. Värjää taikina pastavärillä vaaleanpunaiseksi.
Kaada taikina pellille tassujen päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi. Paista 200 asteessa noin 7 min.
Kumoa torttupohja leivinpaperille. Irrota leivinpaperi pohjasta. Kumoa levy uudestaan toisen leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä.
Täytä kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperilla auttaen rullaksi.
Nosta rulla jääkaappiin jähmettymään.