Vaikka Pikku-Kokki sinänsä ei mikään makaronifanaatikko olekaan, eikä meillä ehkäpä juuri tästä syystä kovinkaan usein vietetä makaronilaatikkopäiviä, teki mieleni juuri tänään tuota kaikkien kotiruokien äitiä. Halusin kuitenkin täydentää kasvisruokakokoelmaamme, joten perus jauhelihaversio oli tällä kertaa poissuljettu ja laatikkoon makaronin seuraksi uiskentelivatkin kaaliveneet.
En lähde väittämään, että seuraava kaali-makaronilaatikko olisi mieluinen yllätys läheskään kaikille. Jotta sen vahvat maut miellyttävät, on ruokailijan aidosti innostuttava sekä kaalista että savujuustosta. Muuten laatikko ei varmastikaan tuota iloa syöjälleen. Mutta mikäli edellä mainitut maut ovat sinun juttusi, voin kertoa, että tässä yksinkertaisessa arkiruoassa on paljon sellaista jotakin, jota monista vastaavista jää puuttumaan. Suositan siis kokeilemaan.
Koska itse olen vahvasti sekä kaalin että savujuuston ystävä, uskoin vahvasti jo etukäteen pitäväni lopputuloksesta, jonka takia itse asiassa lähdinkin tätä Yhteishyvä-lehdestä löytämääni reseptiikkaa testailemaan. No, Aleksille en lähtenyt tuotostani edes tarjoilemaan – koska kaali – mutta suureksi ilokseni Pikku-Kokki maisteli annostaan hymyssä suin. Niin hyvin kuin pienen kulinaristimme tunnenkin, en kyllästy ihmettelemään hänen kaikkiruokaisuuttaan ja intoaan uusia makuja kohtaan. Ihan mahtavaa!
Kipparin kaali-makaronilaatikko
6 annosta
1 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
400 g tummaa makaronia
0,5 rkl rypsiöljyä
1 pieni suippokaali
2-3 kananmunaa
4 dl maitoa
2,5 dl savujuustokermaa (Jos haluat hiukan miedomman juuston maun, voit korvata osan kermasta tavallisella ruokakermalla. Itse tein näin ja savuiselta ruoka maistui joka tapauksessa.)
1 dl persiljaa hienonnettuna
(suolaa)
0,25 tl rouhittua mustapippuria
Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot ja makaronit. Keitä 8 min. Älä valuta.
Öljyä uunivuoka kevyesti. Kumoa makaronit liemineen vuokaan.
Lohko kaali ja paina lohkot makaronien joukkoon.
Riko kananmunat kulhoon. Sekoita maito ja kerma munien joukkoon. Lisää hienonnettu persilja, mahdollinen suola ja pippuri. Valuta seos tasaisesti vuokaan.
Paista makaronilaatikkoa 180-asteissa uunissa noin 40 min.