Kaali-makaronilaatikko

Sekä makaroni- että kaalilaatikko kuuluvat arkiruokien klassikoihin. Kun kaksi hyvää laittaa yhteen, syntyy tietysti vieläkin parempaa. Kaali tuo ruokaan toivottuja kuituja ja terveellisyyttä, makaroni lapsille iloa ja äidille oikeutuksen kutsua tätäkin ruokaa makaronilaatikoksi. Kun pinnalle vielä saa valita makunsa mukaan joko puolukkahilloa tai ketsuppia, on menestys taattu. Tämä ruoka on ilman muuta ansainnut jatkopaikan perheemme arkiruokalistalta. Ja niin, kasvisruokapäiviinkin se sopii, koska jauhelihan tilalta proteiinina käytetään soijarouhetta.

Kaali-makaronilaatikko

3 dl tummaa makaronia
0,5 dl + 2 rkl rypsiöljyä
2 dl soijarouhetta
2 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
500 g valkokaalia
1 sipuli
1,5-2 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 kananmuna
4 dl ruokakermaa
0,25-0,5 dl siirappia
100 g juustoraastetta

Aloita keittämällä makaronit pussin ohjeen mukaan.
Turvota seuraavaksi soijarouhe. Lämmitä isossa kasarissa 0,5 dl öljyä. Ruskista soijarouhetta hieman ja lisää sitten joukkoon 2 dl vettä noin puolen desin erissä. Kun edellinen loraus on imeytynyt rouheeseen, lisää seuraava. Mausta soijarouhe soijakastikkeella ja siirrä sivuun odottamaan.
Suikaloi kaali ja sipuli. Kuullota paistinpannulla rypsiöljyssä, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä pintaan.
Yhdistä soijarouhe kaali-sipuliseokseen ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki kulhossa ja lisää ruokakerma sekä siirappi. Kaada seos uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.
Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 45 min.

Tavallista maukkaampi makaronilaatikko

Kaupoissa tätä nykyä entistä ahkerammin myytävien kahden euron hävikkihevilaatikoiden, joita minun on sangen vaikea, liki mahdoton, vastustaa, myötä meille on alkanut ilmestyä jääkaapin vihannesosastolle vieraita, joita sinne muuten tulee harvemmin kutsuttua. Koska yksi suurimmista keittiömissioistani on jo vuosia ollut kaikenlaisen ruokahävikin torjuminen, en tietenkään halua jättää yhtäkään kotiin kantamaani raaka-ainetta käyttämättä. Näin löydän itseni usein tilanteesta, jossa ruoanlaittoon lähdetään yksi raaka-aine edellä, uusia makuelämyksiä etsien. Mutta tästä minä juuri pidän, etsimisestä ja löytämisestä.

Yksi niistä raaka-ainesta, joille usein joudun etsiskelemään käyttökohdetta hieman tavallista enemmän, on joitakin vuosia sitten jonkinlaiseksi hitiksikin noussut lehtikaali. Itse pidän lehtikaalista, jos se on valmistettu hyvin, mutta sellaisenaan sen maku ei houkuttele. Seuraava makaronilaatikko, johon ujutin sopivasti pannulla rapeutettua lehtikaalia, osoittautui mainioksi lehtikaalin sijoituspaikaksi. Kun joukossa oli niin ikään pekonia saattoi ruoan varauksetta nimetä tavallista paremmaksi, muodostavathan lehtikaali ja pekoni eittämättä lähes täydellisen liiton.

Näin. Jälleen löytyi uusi ja varmasti uudelleentoteutuksen arvoinen resepti, joka, mikä parasta, osoittautui vielä oivalliseksi lehtikaalin piilotuspaikaksi. Tässäpä siis idea muillekin, jotka kaipaavat uudistusta perinteiseen.

Makaronilaatikko

4 annosta

200 g (täysjyvä)makaroneja
1 sipuli
100 g pekonia
200 g naudan jauhelihaa
0,5 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
0,5 tl mustapippuria myllystä
0,5 tl suolaa
1 maustekurkku
4 dl lehtikaalia silputtuna
2 dl vettä
0,5 lihaliemikuutiota
1 dl maitoa
1 kananmuna
75 g cheddarraastetta
kirsikkatomaatteja

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan. Valuta ja jätä odottamaan.
Pilko kuorittu sipuli ja pekoni. Leikkaa lehtikaalin lehdistä pois kova lehtiruoti ja silppua kaali.
Laita pekonipalat paistinpannulle ruskistumaan. Sekoita joukkoon jauheliha ja sipuli sekä jonkin ajan päästä lehtikaali. Ruskista seos ja mausta se paprikajauheella, oreganolla, pippurilla ja suolalla.
Pilko maustekurkku kuutioiksi.
Valmista lihaliemi. Lisää joukkoon maito ja kananmuna.
Kokoa makaronilaatikko uunivuokaan sekoittamalla makaronit, jauhelihaseos, maustekurkkukuutiot ja juustoraaste keskenään.
Lorauta päälle liemi. Asettele pinnalle kirsikkatomaatit, halkaise ne halutessasi.
Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 45 min.

Kolmen tomaatin kasvismakaronilaatikko

Simppeli, mutta maukas arkiruoka syntyy, kun yhdistelee tomaattia eri muodoissaan, makaronia ja kasvisjauhista. Minä tein ruoan niillä aineilla, joita kotoa sattui löytymään, joten lopputulos oli ainoastaan kasvisruokavalioon, ei vegaaneille sopiva. Jos ruokakerman ja maidon kuitenkin vaihtaa esimerkiksi kauravaihtoehtoon ja kananmunan jättää pois, saa siitä helposti myös vegaanisen. Tavallisesta makaronilaatikosta tämä versio eroaa myös siinä mielessä, että siihen on ujutettu tomaattia, peräti kolmessa eri muodossa: murskana, aurinkokuivattuna ja tuoreena. Tämän ansiosta lopputulos on mehevä, oikeinkin paljon kokeilemisen arvoinen.

Reseptin nappasin Hannan Soppa -blogista.

Kolmen tomaatin kasvismakaronilaatikko

6 annosta

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
250 g kasvijauhista
500 g tomaattimurskaa
1 tl (kookos)sokeria
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
muutama aurinkokuivattu tomaatti
5 dl makaronia
2,5 dl kaurakermaa (Minä korvasin tämän 1 dl:lla kermaa ja muutamalla dl:lla maitoa sekä yhdellä kananmunalla.)
tomaattisiivuja
(tuoretta basilikaa)

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kasvijauhis, paista jauhis kypsäksi samaan tapaan kuin jauheliha. Lisää pannulle tomaattimurska ja mausteet. Silppua sekaan muutama aurinkokuivattu tomaatti.
Keitä makaronia puolet pakkauksessa mainitusta ajasta.
Sekoita jauhiskastike ja makaronit uunivuoassa. Kaada päälle kaurakerma ja peittele laatikko tomaattisiivuilla. Ripottele pintaan vielä hieman suolaa ja mustapippuria. Paista kasvismakaronilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
(Viimeistele tuoreella basilikalla.)

 

Kapen kookoksinen makaronilaatikko

Tartuinpa pitkästä aikaa keittokirjaan. Monessa tv-liemessä keitetty huippukokki, keittiömestari ja ravintoloitsija Kari ”Kape” Aihinen nimittäin herätti mielenkiintoni kirjauutuudellaan Kapen parhaat. Ensiselailulta teos vaikuttaa hyvältä; sopivan kotoisan oloista ruokaa, joukossa toki myös fiinimpiä vaihtoehtoja, sellaista mukavasti vaihtelevaa kokkausmeininkiä. No, palaan tähän vielä tarkemmin, kunhan olen ehtinyt suorittaa hiukan enemmän käytännönharjoituksia.

Ensimmäiseksi testattavaksi reseptiikaksi valikoitui kookosmakaronilaatikko, jossa itämaiset maut täydensivät itselleni uudella tavalla tätä perinteistäkin perinteisempää kotiruokaklassikkoa. Kerrassaan mainio idea. Vaikka kevensinkin omaani hiukan vaihtamalla kookoskerman kookosmaitoon ja kuohukerman kerma-maitoseokseen, oli lopputulos joka tapauksessa oivallinen.

Siis suosittelen; kotiruokaklassikot ovat toki hyviä ihan sellaisenaankin, mutta myös vaihtelu virkistää.

Kookosmakaronilaatikko

5 annosta

vettä
suolaa
5 dl makaronia
1-1,5 rkl tuoreesta inkivääristä raastettua mehua (Minä korvasin hiukan pienemmällä määrällä inkivääritahnaa.)
puolikas tuore punainen chili
1-2 kaffirlimetinlehteä (Minä pärjäsin ilman.)
limetin mehua
400 g kanan ja porsaan jauhelihaa (Alkuperäinen resepti suosittelee käyttämään puolet ja puolet, mutta minulla oli broileri-nautajauhelihaa, jossa suhteet ovat 75% broileria ja 25% nautaa, joten lihani oli melko lailla vähärasvaisempaa.)
rypsiöljyä paistamiseen
1 sipuli
0,5 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
2,5 dl kuohukermaa (Minulla maito-kermaseosta.)
2,5 dl kookoskermaa (Minulla kookosmaitoa.)
2 kananmunaa
suolaa
voita uuniastian voiteluun

Kiehauta vesi kattilassa, lisää suolaa ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.
Kuori inkivääri ja purista mehu. Hienonna chili ja limetinlehdet.
Ruskista jauheliha öljyssä pannussa muutamassa erässä. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota sitä öljyssä toisella pannulla. Kun sipuli on kuullottunut, sekoita se jauhelihaan. Lisää joukkoon chili, inkivääri- ja limetinmehu, limetinlehdet sekä jauhetut korianterinsiemenet.
Siivilöi makaronit ja sekoita joukkoon.
Sekoita kermat ja kananmunat erillisessä kulhossa.
Kaada kerma-munaseos jauhelihan ja makaronien päälle. Sekoita ja tarkista maku. Lisää suolaa tarvittaessa.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja peitä kelmulla. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna tekeytyä jääkaapissa mieluiten yön yli.
Kypsennä makaronilaatikkoa 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Yksi perinteinen 400 grammaa, kaksi erilaista ateriaa

Keittiöremontti lähestyy – kyllä, Kotikolon keittiö on pian lattiasta kattoon aivan uusi – ja sitä varten olen ottanut projektikseni tyhjentää urakalla niin pakastetta, jääkaappia kuin kuivakaappejakin. Saa sitten aloitella uudessa keittiössä mahdollisimman paljon myös uusien raaka-aineiden kanssa.

Eilisaamuinen tutkimusmatkani suuntautui lähinnä pakastimen syövereihin. Sieltä hyppysiini tarttui tällä kertaa paketti jauhelihaa sekä purkillinen keitettyä pastaa. Näiden lisäksi käyttöön päätyi lajitelma erilaisia juustojen tähteitä, purkin pohjallinen aurinkokuivattuja tomaatteja ja muuta perussälää. Lopputulos oli mielestäni oiva, syntyi kaksi hiukan erilaista jauheliha-ateriaa.

Liha-makaronilaatikko, tällä kertaa maidon sijaan lihaliemeen valmistettu, sai hieman twistiä karamellisoidusta sipulista, fetasta ja cheddarista, jauhelihamuffinssit sen sijaan aateloin pursottamalla niiden sisään edelliseltä aterialta jäänyttä kermakastiketta. Hauska ja toimiva idea, ei muffinsseja aina tarvitse syödä vain erikoistilanteissa. Niistä saa salaatin kanssa ihan ”oikean” ateriankin.

Kun perus nelisataagrammaisen jakaa kahtia, saa mukavasti tehtyä nämä kaksi ruokaa. Suositan kokeilemaan.

Muffinssit rakentuivat Kinuskikissan ideaa modifioiden.

Liha-makaronilaatikko

4 annosta

4 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 dl jyväpastaa
1 pieni sipuli
200 g jauhelihaa
öljyä ruskistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 rkl yrttisekoitusta, esim. Provencale
1 punasipuli
10 g voita
1 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
fetaa ja/tai cheddarjuustoa
1-2 kananmunaa
miniluumutomaatteja

img_0347

Valmista lihaliemi ensimmäisenä. Sen pitää olla kylmää tai huoneenlämpöistä, kun lisäät sen joukkoon kananmunat.
Keitä makaroneja hetken aikaa, ne jatkavat kypsymistään vielä uunissa.
Kuori ja silppua sipuli. Ruskista jauheliha öljyssä pannulla, lisää joukkoon sipuli. Mausta seos suolalla, mustapippurilla ja yrttisekoituksella.
Valmista karamellisoitu sipuli. Kuori ja leikkaa punasipuli renkaiksi. Sulata pannulla voi. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, jotta ne saavat hiukan väriä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää punaviinietikka ja keittele, kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut.
Murustele feta ja raasta cheddarjuusto.
Yhdistä makaronit, jauheliha, karamellisoitu sipuli ja juustot. Sekoita ne hyvin yhteen. Kaada seos uunivuokaan.
Sekoita lihaliemen joukkoon kananmunat ja vatkaa haarukalla minuutin ajan, kunnes munat ovat sekoittuneet hyvin liemeen. Kaada liemi vuokaan makaronien päälle.
Viipaloi tomaatit ja koristele niillä laatikon pinta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min. tai kunnes makaronilaatikko on hyytynyt ja paistunut pinnalta.

Jauhelihamuffinssit

10 kpl

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
200 g naudan paistijauhelihaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 rkl oreganoa
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl suolaa
40 g parmesanlastuja
40 g juustoraastetta
0,5 dl persiljasilppua
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
0,4 dl oliiviöljyä
0,75 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

(Lisäksi:
esim. kerma- tai ruskeaa kastiketta)

img_0305-1

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kypsennä jauheliha ja sipulit paistinpannulla.
Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, mausteet, parmesanlastut ja juustoraaste.
Leikkaa persilja silpuksi. Sekoita keskenään persiljasilppu, kananmuna, maito ja oliiviöljy. Sekoita jauho-juustoseoksen joukkoon.
Lisää taikinaan jauheliha-sipuliseos ja aurinkokuivatut tomaatit paloiteltuna.
Täytä taikinalla muffinssivuoan kolot.
Paista 200 asteessa noin 20 min.
Jos haluat hieman mehevöittää muffinsseja, pursota kypsien muffinssien sisään esimerkiksi kermakastiketta. Tällöin ne on toki lämmitettävä kunnolla juuri ennen tarjoilua.

Savuinen kaali-makaronilaatikko

IMG_0141-1Vaikka Pikku-Kokki sinänsä ei mikään makaronifanaatikko olekaan, eikä meillä ehkäpä juuri tästä syystä kovinkaan usein vietetä makaronilaatikkopäiviä, teki mieleni juuri tänään tuota kaikkien kotiruokien äitiä. Halusin kuitenkin täydentää kasvisruokakokoelmaamme, joten perus jauhelihaversio oli tällä kertaa poissuljettu ja laatikkoon makaronin seuraksi uiskentelivatkin kaaliveneet.

En lähde väittämään, että seuraava kaali-makaronilaatikko olisi mieluinen yllätys läheskään kaikille. Jotta sen vahvat maut miellyttävät, on ruokailijan aidosti innostuttava sekä kaalista että savujuustosta. Muuten laatikko ei varmastikaan tuota iloa syöjälleen. Mutta mikäli edellä mainitut maut ovat sinun juttusi, voin kertoa, että tässä yksinkertaisessa arkiruoassa on paljon sellaista jotakin, jota monista vastaavista jää puuttumaan. Suositan siis kokeilemaan.

IMG_0137-1Koska itse olen vahvasti sekä kaalin että savujuuston ystävä, uskoin vahvasti jo etukäteen pitäväni lopputuloksesta, jonka takia itse asiassa lähdinkin tätä Yhteishyvä-lehdestä löytämääni reseptiikkaa testailemaan. No, Aleksille en lähtenyt tuotostani edes tarjoilemaan – koska kaali – mutta suureksi ilokseni Pikku-Kokki maisteli annostaan hymyssä suin. Niin hyvin kuin pienen kulinaristimme tunnenkin, en kyllästy ihmettelemään hänen kaikkiruokaisuuttaan ja intoaan uusia makuja kohtaan. Ihan mahtavaa!

Kipparin kaali-makaronilaatikko

6 annosta

IMG_0134-11 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
400 g tummaa makaronia
0,5 rkl rypsiöljyä
1 pieni suippokaali
2-3 kananmunaa
4 dl maitoa
2,5 dl savujuustokermaa (Jos haluat hiukan miedomman juuston maun, voit korvata osan kermasta tavallisella ruokakermalla. Itse tein näin ja savuiselta ruoka maistui joka tapauksessa.)
1 dl persiljaa hienonnettuna
(suolaa)
0,25 tl rouhittua mustapippuria

Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot ja makaronit. Keitä 8 min. Älä valuta.
Öljyä uunivuoka kevyesti. Kumoa makaronit liemineen vuokaan.
Lohko kaali ja paina lohkot makaronien joukkoon.
Riko kananmunat kulhoon. Sekoita maito ja kerma munien joukkoon. Lisää hienonnettu persilja, mahdollinen suola ja pippuri. Valuta seos tasaisesti vuokaan.
Paista makaronilaatikkoa 180-asteissa uunissa noin 40 min.

Kikhernehommia

Koska kesäaika siirtää Kotikolossa ruoanlaiton pitkälti kesäkeittiöömme grillin äärelle, on kasvisruoan osuus jäänyt harmillisen pieneksi. Toki grilliin aina lihan rinnalle erilaisia kasviksiakin sujahtaa, mutta erityisesti grillimestarimme pitää huolen siitä, että grillikaudella pysymme lihoissa. Nyt kuitenkin mieleni teki valmistaa jotakin täysin rehellistä kasvisruokaa. Ruokakaapista kurkisteli muutama tölkillinen kikherneitä, joten ne saivat toimia innoittajanani.

Syntyi hennosti kookoksinen kikhernekastike, josta rakentelin niin piirakkatäytteen kuin kasvismakaronilaatikonkin. Piirakkaan tosin loppujen lopuksi jouduin sujauttamaan lisukkeeksi hiukan jauhelihaa, jotta sain kastikkeen riittämään eli se siitä täydellisestä kasvisruokapäivästä. No, ilman lihaa piirakka olisi varmasti ollut jopa parempaa, joten sitä kannattaa lisätä vain oman harkinnan mukaan.

Tässäpä siis kaksi kivaa kikhernehommaa, joita kannattaa toki kokeilla, mikäli on kikherneiden kanssa kaveri.

Kikhernepiirakka

Vuoallinen (ø noin 25 cm)

Pohjaksi voit valita mieleisesi suolaisen pohjan, reseptin yhteen omista suosikeistani löydät täältä.

IMG_9673Täyte:
2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 prk kikherneitä
0,5-1 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa
2 tl pestoa
chiliä maun mukaan
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
mustapippuria

Valmista ensin valitsemasi piirakkapohja.
Tee sitten täyte. Kuori ja raasta porkkanat. Kuori ja viipaloi sipuli sekä valkosipulit.
Paista porkkanaraastetta ja sipulisilppua pannulla öljyssä, kunnes ne ovat pehmenneet ja kuullottuneet. Lisää kikherneet ja kookosmaito sekä suola, pesto ja chili. Anna hautua hetki.
Levitä täyte esipaistetulle piirakkapohjalle.
Sekoita keskenään ruokakerma, kananmuna ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja kaada seos täytteen päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min.

Kikhernemakaronilaatikko

IMG_9691Seuraava reseptiikka on hyvin ylimalkainen siitä yksinkertaisesta syystä, että en tällä kertaa sattunut painamaan mieleeni käyttämiäni ainesosamääriä. Tästä voitkin helposti tehdä oman jauhelihamakaronilaatikkosi kasvisversion. Kikhernemakaronilaatikon idea on, että jauheliha korvataan edellä esitellyllä kikhernekastikkeella, jonka resepti löytyy yllä olevasta piirakkaohjeesta.
Tee vain kastike, keitä makaronit ja sekoita ne keskenään. Kaada seos uunivuokaan. Lisää joukkoon vielä hiukan juustoraastetta tai raejuustoa.
Tee sitten munamaito ja kaada se vuokaan päällimmäiseksi.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 min. kunnes makaronilaatikko on saanut kauniin pinnan ja munamaito on hyytynyt sopivasti.

Nyhdetyn possun tomaattinen makaronivuode

Meillä tuoksuu kinkku. Kaveri makoilee uunin hellässä huomassa ja Aleksi odottelee jo innokkaana pääsyä tuon ”kunkun” kimppuun. No, minun ajatukseni joulupöydän kuninkaasta on hieman toisenlainen, mutta makunsa kullakin, kyllä minustakin kinkkua on ihan mukava päästä taas himpun verran maistamaan.

Mutta palataanpa hieman aiempiin possun tuoksuihin. Joitakin viikkoja sitten valmistimme erinomaista nyhtöpossua. Erinomaista niin maultaan kuin valmistustavaltaankin. Yleensä on nimittäin ollut niin, että lihan ohella nautittava kastike on pitänyt keitellä erikseen, mutta tällä ohjeistuksella se valmistui mukavasti kuin itsestään. Suosittelen tarttumaan reseptiin.

Toinen syy sille, että lähdin kirjoittamaan tätä artikkelia oli tuosta nyhtöpossusta jälkeenpäin syntynyt oheistuote, tomaattinen nyhtöpossumakaronilaatikko, johon käytin myös jonkin aikaa sitten esittelemääni Henri Alénin tomaattikastiketta. Muuten tämä olikin simppeli perusmakaronilaatikon tavoin toteutettu kokonaisuus, johon nyhtöpossu toi oman säväyksensä. Hauska idea käyttää osa possusta, jota tulee useimmiten nyhdettyä  suhteellisen reilu määrä kerralla.

Mutta nyt lopettelen, kera hyvän joulun toivotuksin. Nauttikaa toki!

Pulled pork eli nyhtöpossu

1 kg porsaan kassleria
0,5 rkl suolaa

Kastike:
0,5 dl siirappia
0,5 dl riisiviinietikkaa
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl soijaa
0,5 tl chiliä
1 valkosipulinkynsi
0,75 savupaprikajauhetta
1 tl mustapippuria
0,25 dl sinappia
0,25 dl ketsuppia

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Hiero suolaa lihojen pintaan ja laita ne uunivuokaan tai pataan johon ne juuri ja juuri mahtuvat. Kaada puolet maustekastikkeesta lihojen päälle.
Peitä lihat leivinpaperilla ja vuoka foliolla tai sulje padan kansi. Anna muhia 150 asteisessa uunissa 4 tuntia tai 95 asteisessa uunissa yli yön.
Kypsentämisen jälkeen liha on hajoavan mureaa ja lihasta irronnut neste on maustekastikkeen kanssa muodostanut mahtavan makuliemen. Kun kypsä liha on hieman jäähtynyt, revi lihat ohuiksi säikeiksi, sekoita joukkoon haudutuslientä ja loput maustekastikkeesta.
Ennen tarjoilua kuumenna lihaa kastikkeineen 225-asteisessa uunissa noin 15 min.

Makaronilaatikko nyhtöpossusta

4 annosta

IMG_6380200 g makaronia
nyhtöpossua (laatikon toivotun lihaisuusasteen mukaan)
400 g laadukasta tomaattikastiketta (jos haluat tehdä itse, hyvä valinta on esimerkiksi yllä linkattu)
fetajuustoa
2 kananmunaa
5 dl maitoa
suolaa ja mustapippuria

Keitä makaronit ohjeen mukaan kypsiksi.
Sekoita nyhtöpossu ja tomaattikastike keskenään. Lisää myös makaronit seokseen.
Kaada seos voideltuun vuokaan ja murustele pinnalle fetajuustoa.
Sekoita kananmunat ja maito keskenään. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla muistaen kuitenkin nyhtöpossun suolaisuus. Kaada vuokaan.
Paista laatikkoa 200-asteisessa uunissa reilun puolen tunnin ajan, kunnes munamaito on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Mitäpä muikuista -pasta – ja taas kalan poskia punoittaa

Kun viimeksi muikkukaupat tehtyäni ja niistä laatikon valmistettuani ”nautiskelin” koko loppupäivän ihastuttavasta muikkuaromista ympärilläni, olin tällä kertaa kaukaa viisas – sekä ehkä hiukan laiska – ja ostin muikkuni perattuina. Selkäruoto oli silti tallella, joten kumihanskoillekin tuli käyttöä. No more muikkuparfyymi!

IMG_4852Viimeksi tein siis muikuista hieman perinteisempää perunaista muikkulaatikkoa, tällä kertaa halusin kokeilla niitä pastan kera. Syntyi muikkuisa makaronilaatikko, ihan kelpo sellainen. Tosin lohi tai tonnikala olisivat voineet säväyttää tässä vielä hieman enemmän – etukäteen ounastelinkin miten muikku ja tomaatti tulevat toimeen keskenään, mutta tulivat ne ihan hyvin. Ensi kerralla taidan kuitenkin kokeilla kalalajin vaihtoa. Joka tapauksessa kiva muikkukokeilu tämäkin.

P.S. Kannattaa tosiaan muistaa säästää hieman tomaattikastiketta päällimmäiseksi kerrokseksi, sillä muuten uunista ulos tulee sangen hyvin paistuneilla – siis kivikovilla – pastoilla kuorrutettu vuoka. No, minä tietysti löysin noillekin uusiokäyttöä (teholeikkurilla muusiksi ja piirakkapohjaan), joten tilanne ei ollut kovinkaan vakava. Pikku-Rouva kyllä keksii keinot ruokahävikin eliminoimiseksi…

Muikku-pastavuoka

4 annosta

IMG_4853200 g tummaa pastaa (minä käytin fusillia)
1 sipuli
0,5 rkl rypsiöljyä
400 g tomaattimurskaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl rosmariinia
1 tl timjamia
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
300 g muikkufileitä (tai lohta kuutioina / tonnikalaa)
0,5 l maitoa
2 kananmunaa
suolaa
1 rkl maissitärkkelystä

Keitä pasta. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota öljyssä pannulla, lisää tomaattimurska ja mausteet.
Valmistele kala sopivaan muotoon, muikut voi jättää kokonaisiksi fileiksi.
Sekoita munamaidon aineet keskenään.
Öljyä vuoka ja kaada pohjalle puolet pastasta, lisää kala ja suurin osa tomaattikastikkeesta, sitten loput pastasta ja kastikkeesta.
Kaada munamaito vuokaan ja kypsennä 180 asteessa uunin alaosassa reilu tunti, kunnes laatikko hyytyy ja saa kauniin värin.

Taapero tykkää osa 6: Lohipastaa, nam!

Lohi ja makaroni, siinä melkoinen herkkukaksikko – ainakin jos keskiverto taaperolta kysytään. Kun tämän kaksikon liittää yhteen ja asuttaa uunin lämpöön syntyy jotakin vieläkin parempaa, nimittäin lohi-makaronilaatikkoa. Ai että, kyllä taapero nyt tykkää!

IMG_4234Alkuperäinen resepti taisi olla Myllyn Parhaan, mutta muokkasin sitä jonkin verran ”vihreämmäksi” lisäämällä joukkoon pinaattia ja kesäkurpitsaa. Lohta taas laitoin alkuperäisohjetta hieman vähemmän, jolloin ruoasta tuli proteiinimäärältään enemmän taaperoille sopivaa.

Pikku-Kokki ainakin tykkäsi – eikä tämä ole kalajuttu – ja minä sain taas yhden sulan kalankokkaajahattuuni. Tässäpä sitä tarpeeksi yhdelle lauantaipäivälle.

Lohi-makaronilaatikko

6 annosta

IMG_42485 dl täysjyvämakaronia (muodon voit valita itse, esim. fusilli toimii makaronilaatikossa hyvin)
1-2 sipulia
öljyä paistamiseen
muutama suuri kourallinen pinaatinlehtiä
(1-2 tl suolaa)
1 tl currya
1 tl sitruunapippuria (minä korvasin tämän sitruunamehulla ja pippurilla, sitruunapippurin suolaisuuden takia)
300 g raakaa lohta
2 kananmunaa
8 dl maitoa tai kalalientä
1 tl kuivattua tilliä

Keitä makaronit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutamia minuutteja ja lisää pannulle myös pinaatinlehdet. Mausta seos mahdollisella suolalla, currylla ja sitruunalla sekä pippurilla tai sitruunapippurilla.
Laita yhteen suurehkoon tai muutamaan pienempään voideltuun vuokaan kerroksittain makaroni-sipuliseosta ja lohta suikaloituna.
Sekoita kananmunat, maito tai kalaliemi sekä tilli keskenään. Kaada vuokaan.
Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 1 tunti.