Minä ja Pikku-Kokki tulemme viettämään seuraavan puolitoista viikkoisen niin sanotusti keskellä ei-mitään, paikassa josta ette todennäköisesti aiemmin ole kuulleet halaistua sanaa. Tällä pienellä etelä-pohjanmaalaisella sivukylällä, Kätkänjoella, asuu oma mummini. Koska monet lapsuuteni kesämuistoista kumpuavat juuri täältä, on huippuhienoa kerätä nyt samoista maisemista muistoja myös Pikku-Kokin elämän aarreaittaan.
Koska ulkoiset puitteet täällä ovat sangen vaatimattomat, niin leikkipuistot kuin kaikki muukin ”valmiiksi rakennettu” loistaa poissaolollaan, on ollut mielenkiintoista vain seurata pienen ihmisen reaktioita asioihin, joihin ei valmiimmissa ja yksinkertaisemmissa ympäristöissä edes tule kiinnitettyä huomiota. Kuinka paljon iloa voivat tuottaa yksin puhalluskukat, kuinka mahtavaa on löytää muuten tyhjältä hiekkakentältä metallinen vieteri? Kyllä pienen pojan maailma vaan on ihmeellinen paikka, siitä jos saisi edes osasen itselleen. Tai saahan siitä, kun vaan jaksaa taapertaa tunteella perässä ❤
Ja jotta otsikon lupaus tulee täytetyksi, liitän loppuun vielä reseptiikan raparperipiirakalle, jonka väkersimme kolmen sukupolven voimin Pikku-Kokin tällä kertaa tosin keskittyessä lähinnä maistelupuoleen. Mutta onhan taikina hyvää, kuka sitä voisikaan kieltää. Ja niin siinä vaan käy, että vähiin käyvät omat herkkuhetket vispilöiden ja taikinakulhojen parissa, kun paikalla onkin yhtäkkiä nuorempi herkkusuu, jonka silmistä loistavaa iloa ei voi mikään maku voittaa. Aika aikaansa kutakin; täytyy vaan toivoa, että hyvin alkanut yhteinen keittiöharrastuksemme jatkuisi mahdollisimman pitkään.
Piirakasta tuli mainiota ja sitä voi suositella sellaiseksi helpoksi kesäherkuksi, jonka leipomiseen ei tarvita sen kummempia vempeleitä tai raaka-aineita. Oivallinen päätös vaikkapa juhannusaterialle tai yllättävien kesävieraiden kestitsemiseen. Vielä parempaa muuten tulee, jos piirakan pukee vaniljajäätelöön. Pikku-Kokin sanoin: Hyvää!
Raparperipiirakka
Vuoallinen
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
1 tl kanelia
0,5-1 tl leivinjauhetta
0,5 l raparperinpaloja
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja jauhot, joihin on sekoitettu kaneli ja leivinjauhe. Levitä taikina vuokaan.
Kaada raparperinpalat taikinan päälle.
Sekoita kermaviili, kananmuna, sokeri ja vanilliinisokeri keskenään. Kaada seos vuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 min.