Paula Ahlsén Söder: Kanaa arkeen ja juhlaan
Valokuvat: Susanne Hallmann
WSOY, 2013
Suom. Mirkka Santala
Kyckling : från vardag till lyx, Norstedts, 2012
Perinteinen kananpoika eli syöttöbroileri, lihantuotantoon kasvatettu kana tai kukko, nopeasti kasvava risteytys. Hyvää, helppoa ja edullista – mutta niin kovin epäeettistä. Näitä, keskimäärin 35 elinpäivää näkevää lintua, me keittiöissämme enimmäkseen valmistamme, hyvällä ruokahalulla. Toinen vaihtoehto: vapaana ja pidempään tepsutellut kana(npoika), parhaimmassa tapauksessa jopa ulkoilmasta nauttimaan päässyt, kelvollisen elämän kokenut – mutta kalliimpi ja vaikeampi löytää. Kumman sinä valitset?
Myönnän itse syyllistyväni liian usein broileriaterioiden valmistamiseen, mutta silti tämän kirjan ensi kertaa huomattuani muistan ihmetelleeni, laatiiko joku kokonaisen keittokirjan näinkin kyseenalaisen raaka-aineen ympärille. Jo hyvin nopeasti tulee kuitenkin selväksi, että teoksen tarkoituksena on saattaa eteenpäin onnellisen kanan ilosanomaa. ”Osta kokonainen kana(npoika), joka on saanut tepsutella ulkona ja elänyt pidempään kuin tavallinen syöttöbroileri. Näin saat maukasta lihaa ja kaupan päälle hyvän mielen, koska tiedät linnun eläneen kelvollisen elämän melko vapaissa oloissa.” Tämä kirja on siis ylistys vapaille kanoille – melko vapaille.
Mitä teoksen sisältöön tulee, voi sitä mielestäni pitää kattavana ja reseptirikkaana. Koska lähtökohtana on suosia kokonaista kananpoikaa, lähdetään liikkeelle sen käsittelystä, paloittelusta ja kypsennyksestä, jonka jälkeen siirrytään marinadien kautta kevyempiin keitto-, salaatti- ja alkuruokiin päätyen moninaisiin pääruoka-annoksiin. Vaihtoehtoja on lavealti: klassikoita ja makuja maailmalta, helppoja ja vaikeita, arkisia ja juhlavia. Valinnanvaraa siis löytyy.
Ainoana yhteisenä nimittäjänä – ja ongelmana – läpi teoksen on kana. Tuo kokonainen, vapaa ja ideaalitilanteessa vielä ulkoillutkin yksilö. Sellaista ei nimittäin aivan joka kaupasta löydäkään. Kirjan tekijä neuvoo suuntaamaan kauppahalleihin tai kääntymään kauppiaan puoleen, myös pakastealtaaseen kannattaa kurkistaa. Mikäli vastassa on vesiperä, voi hätätapauksessa turvautua maissikananpoikaan. Tai sitten – omantunnon salliessa – käyttää broilerinlihaa. Toimivat reseptit niinkin, testattu on, valitettavasti.
Itse olen tähän mennessä kokeillut makeaa chilimarinadia, kana-nektariinitikkuja pestokastikkeen kera, jossa yhdistyvät kirjan kaksi reseptiä, sekä lämmintä kreikkalaista kana-pastasalaattia. Suosittelen.
Syökää kanaa, älkää broileria!
Makea chilimarinadi kanalle
2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl soijakastiketta
0,5 rkl grillausmaustetta
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja yrttisuolaa
Kuori ja purista valkosipulinkynnet. Sekoita valkosipuli, soijakastike, grillausmauste ja öljy keskenään. Mausta suolalla ja yrttisuolalla. Laita kana marinadiin ja anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Ota kana marinadista ja paista tai grillaa.
Lämmin kreikkalainen kana-pastasalaatti
4 annosta

300 g broilerinfileetä
puolikas kurkku
1 punainen paprika
1 punasipuli
oliiviöljyä paistamiseen
1 tlk soija- tai kidneypapuja / kikherneitä
8 kirsikkatomaattia
oliiveja / kapriksia
150 g pastaa
fetajuustoa
yrttisuolaa ja mustapippuria
Yrttikastike:
2 rkl oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1-2 rkl kuivattuja yrttejä (esim. provencale -sekoitusta)
mustapippuria
Koristeluun:
tuoreita basilikanlehtiä
Paloittele fileet pienempiin osiin. Kuutioi kurkku. Poista paprikasta siemenet ja leikkaa viipaleiksi. Kuori ja viipaloi sipuli.
Paista lihapalat oliiviöljyssä läpikypsiksi. Mausta yrttisuolalla ja mustapippurilla.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi.
Huuhtele pavut / kikherneet ja lisää ne paistinpannuun yhdessä kurkun, paprikan, sipulin, tomaattien ja oliivien / kapriksien kanssa. Paista vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää kypsä pasta paistinpannuun broilerin ja vihannesten joukkoon ja sekoita.
Sekoita yrttikastikkeen ainekset keskenään ja lisää kastiketta makusi mukaan paistinpannuun.
Siirrä salaatti tarjoiluvadille. Murenna päälle fetajuustoa ja pyöräytä muutama kierros mustapippuria myllystä. Koristele basilikanlehdillä.