Jos Töölössä, siellä Töölöntorin suuntamilla, on yhtään sattunut viimeisten vuosikymmenten aikana tallustelemaan, on melko varmasti pannut merkille ravintola Mamma Rosan, joka punaisissaan on houkutellut nälkäisiä luokseen jo vuodesta 1981. Eikä tuo kutsu ole kaikunut kuuroille korville, pikemminkin päin vastoin; enpä muista koskaan kulkeneeni paikan ohi, niin että sen katettu terassi ei olisi ollut ruokailijoita pullollaan, niin että se ei suorastaan huokuisi elämäntäyteistä tunnelmaa, sitä mitä hyvä ruoka ihmisissä aikaansaa. Jostain muistankin lukeneeni, että Mamma Rosa ei ole trendi vaan käsite. No, aikakaudellamme jolla on enemmän sääntö kuin poikkeus, että menestyksekkäätkin ravintolat hienoine konsepteineen kokevat tuosta vaan äkkikuolemia toisensa perään, 34-vuotista onnistunutta jatkumoa voi todella pitää hatunnoston arvoisena suorituksena.
Mitä omaan kokemukseeni Mamma Rosasta ennen seuraavassa kuvailtavaa tulee, se pohjautui pitkälti ohikulkemuksiini, juuri niihin näkemiini ihmisiin ja heidän annoksiinsa, siinä kutsuvalla, mukavuutta ja lämpöä huokuvalla terassilla. Kerran aiemmin, ehkä viitisentoista vuotta sitten olen myös ruokaillut täällä, toisen kerran pyrkinyt ruokailemaan – hölmönä ilman pöytävarausta. Siihen leikkiin ei kannata lähteä; vaikka Mamma muuten kovin sydämellinen onkin, hän haluaa tietää vieraistaan etukäteen.
Tunnelmallisille melko harvinaiseen tapaan ruokaretkeilemme tällä kertaa hieman suuremman seurueen kera. Meitä on kuusi, olemme matkalla tapaamaan Oopperan kummitusta. Iltaohjelmastamme johtuen olemmekin varanneet pöydän jo puoli viideksi, mutta tästä huolimatta ravintola on jo täynnä, ilmoittautumattomilla ei taida tänäänkään olla tuuria.
Vaikka Mamma Rosa niin esittelytekstiensä kuin ruokalistansakin perusteella on sangen kansainvälisen keittiön omaava ravintola, on se minun mielessäni profiloitunut pitkälti italialaiseksi. Ehkäpä juuri tästä syystä, itselleni harvinaiseen tapaan, kolottaa tällä kertaa pizzahammasta. Näin tekee muillakin ja päädymme kaikki kyseiseen Turtles-murkinaan. Kun tilaamamme kolme ankkaa, kaksi poroa ja yksi parma saapuvat pöytäämme, kohtaavat ne kuusi tyytyväistä vastaanottajaa. Pizzat ovat maineensa veroisia, maukkaita ja täytteiltään hieman tavallisuudesta poikkeavia. 
Omassa poroversiossani lihan suolaisuus saa mukavasti vastapainoa ranskankermasta, ankansyöjät taas kehuvat ideaa hoisinkastikkeesta. 15,00 € tuntuu näistä pizzoista sangen sopuisalta hinnalta. Paikan maine ei vaikuta muutenkaan kohottaneen sen hintatasoa; alkuruoat tarjoillaan reilulla 10,00 €, pääruoat 20,00 € molemmin puolin ja jälkiruoat hieman alkuruokia huokeammin. Tarjolla on myös kauden kolmen ruokalajin menu reilun 40,00 € hintaan. Hinta-laatusuhde tuntuisi olevan siis vallankin kunnossa. Ja mitä sivu silmällä hieman ehdin vilkuilemaan, annokset myös näyttävät hyviltä. Tänne voisi hyvinkin tulla syömään myös ”oikeata” ravintolaruokaa.
Myös seurueemme kolmea jälkiruoan syöjää kohtaa iloinen yllätys. Suklaafondant on juuri toivotunlainen, jäätelöpallo tarjoillaan maukkaan kreemipallukan kera. Siis makoisaa alusta loppuun, unohtamatta talon punaviiniä, joka ainakin pizzan kera istuu oikein mainiosti.
Palvelu on toimivaa, ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta perusystävällistä, sellaista josta jää neutraali mielikuva ja jota ei oikeastaan edes ajattele.
Joka tapauksessa suositan ehdottomasti. Mamma Rosa on paikkansa Helsingin mainitsemisen arvoisten ravintoloiden listalla ansainnut. Näillä vuosilla ei vielä vanhimpien seuraan ole asiaa, mutta kyllä tässä jo klassikosta on kyse.
Ruoka: 4
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+
Kokonaisuus: 3+
Tunnelmallisia makuja 
Reblogged this on Kerberos616.