Niinpä niin, ei Lontooseen hevillä kyllästy. Kulttuuria jokaiseen makuun, kauniita puistoja ja mahdollisuuksia viettää aikaa ihan vain oleskellen. Vaikka Thames-joen rantaa kävellen. Pubi joka kulman takana ja niistä intoutumattomille tuhansittain toisenlaisia vaihtoehtoja ruokailuun ja juomailuun. Kello viiden tee ja fish and chips, siihen väliin mahtuu paljon.
Tässä sitä taas ollaan, Lontoon jälkeisessä tilassa. Olipa mukava taas tavata tuota rentoa ystävää, käydä nuuhkaisemassa jo pitkälle edennyttä kevättä. Viisi päivää ja neljä iltaa, kymmeniä tuhansia askeleita. Ja vastapainona tietysti ruokaa ja juomaa, ihan hyvää ja vallan hyvää, muutama paikka, joista haluan Lontoota harkitseville vinkata.
Kun itse mietin lontoolaisia ruokailumuotoja, mieleeni tulevat ensimmäisenä pubit. Näitä olemme kokeilleet paljon, sangen vaihtelevin tuloksin. Pääasiallisesti ruoka on kuitenkin mielestäni ollut vähintäänkin ihan hyvää, välillä huippuhyvää. Lähinnä burgereita ja ruokaisia salaatteja, lämmintä omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, mums! Tulipa tällä kertaa syötyä yksi keittokin, ihan hyvää tuokin.
Ensimmäinen paikka, jonka tahdon niin korvamerkitä itselleni muistutukseksi tulevaisuutta ajatellen kuin suosittaa muillekin on South Kensingtonissa sijaitseva pubi, The Admiral Codrington. Ihan mahtava ruoka, todella ystävällinen palvelu ja mukava sekoitus pubi- ja ravintolatunnelmaa. Paikka, jonne voisin itse mennä uudestaankin, kokeilla hyvän illallisen päätteeksi siirtymistä viereiselle pubipuolelle.
Me valitsimme Admiral Codrington -illaksemme tiistain, jota paikka mainostaa erityisenä burger-iltanaan. Tiistaisin tarjolla on klassikkojen rinnalla aina uusi kokin innovoima erikoispurilainen. Tänään olisi mahdollisuus kokeilla hummerivaihtoehtoa. Vaikka hummeri ja burgeri makuparina kiinnostavat kovasti, päädyn kuitenkin This is the Juan -annokseen, siis falafelpurilaiseen. Lisäkkeeksi valitsen Rainbow slawn. Falafel osoittautuu nappivalinnaksi, ehkä parhaaksi koskaan syömäkseni falafeliksi. Kuten falafel joskus, se ei ole ollenkaan kuivaa ja mikä erikoisinta, sen sisälle kätketty aines on tavallaan tuoretta, salaattia, herneitä ja muuta, ei tavallisen falafelin kaltaista yhtenäistä massaa. Burgerin välistä löytyvät guacamole, salsa ja ranskankerma sopivat kokonaisuuteen nekin kuin nakutettu. Myös seurueemme kaksi muuta falafelin valinnutta pitävät annoksesta kovasti. No, Rainbow slaw ei oikeammin vakuuta; vähän niin kuin coleslaw, jossa majoneesi on korvattu lähinnä etikalla.
Myös Aleksin uhkarohkea valinta, Classic Admiral – sanon näin, koska klassikkoannokset valitettavan usein ovat suuria pettymyksiä – on oiva, tarkemmin sanottuna todella hyvä. Siis ainakin amiraalin hampurilaisia uskallan suositella varauksetta. Eikä hintakaan ole liioiteltu, 11,00£ kappaleelta. Mikäli hampurilaishammasta kolottaa, neuvon näin ollen kääntymään amiraalin puoleen.
Toinen ehdottomasti pysähtymisen arvoinen ravintola löytyy Leicester Squaren kupeesta ja kantaa nimeä Bella Italia. Siis italialaista, kuten nimestä voitanee päätellä. Paikka on pieni ja alkuillasta tupaten täynnä. Jos tilanne maanantaina on tämä, voin kuvitella, että ilman varausta tänne ei ainakaan illallisaikaan kannata pyrkiä koskaan. Kyseessä on kymmenittäin ravintoloita omaava ketju, mutta ainakaan tässä yksikössä ketjumaista tunnelmaa ei ole lainkaan. Ja nyt puhutaan ravintolasta, joka sijaitsee osoitteessa 70 St Martin’s Lane, mikäli tätä paikkaa mielii koettaa.
Mutta ruokaan. Itse valitsen vihreän salaatin kanan rinnalla täydellistettynä. Avokadoa, vihreitä papuja, herneitä, kurkkua, erilaisia salaatteja, kevätsipulia, kurpitsan siemeniä ja salsa verdeä, kanan pinnalla mukavasti tuoretta parmesaania. Siis todella hyvää, eikä hinnoittelussakaan mitään moittimista tai Lontoo-lisää, kun annos kustantaa 10,99£. Myös Aleksi arvostaa perinteisen béchamel-kastikkeella ja mozzarellalla kuorrutetun lasagnensa (11,99£) korkealle; todella tuoretta ja kuplivan kuumaa.
Kun italialaisessa kerran ollaan, ei jälkiruokia tietenkään voi ohittaa. Itse tilaan jäätelöannoksen kolmella maulla: suolaista kinuskia, hunajaa ja minttusuklaata pinnallaan karamellikastiketta, marenkia ja strösseleitä, nam! Aleksi sen sijaan valikoi aterian päättäjäkseen lämpimän suklaakeksin vaniljajäätelöllä ja karamellikastikkeella aateloituna ja pitää hänkin valintaansa hyvänä.
Mikäli siis italialainen tavallisehko ruoka Lontoossa houkuttelee, suositan Bella Italiaa. Eläväinen miljöö ja mukava palvelu ovat tietysti nekin pelkkää plussaa. Ja se, että 25 cl punaviiniä kaatuu lasiin alle seitsemällä punnalla.
Hauskaa ja maukasta jälleen kerran. Taas tuli todetuksi, kuinka oikeassa Samuel Johnson oli jo aikoinaan, 1700-luvulla, lausahtaessaan: Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.
Tunnelmallisia makuja 