Jaahas. Eilen ei ruoanlaitto johtuen edellisyön valvomistapauksesta tuntunut maistuvalta vaihtoehdolta ollenkaan, joten suunnittelemani raparperiteemainen päivällinen sai siirtyä toistaiseksi tulevaisuuteen. Iltapäivällä iski kuitenkin halu tehdä pikku hiukkasen keittiöpuuhia, joten niin raparperi- kuin pakastinprojektini liikahtivat jälleen askeleen eteenpäin.
Valmistunut kinkku-manchego-raparperipiirakka osoittautui todella maukkaaksi ja sai kunnian olla elämäni ensimmäinen – mutta ei varmasti viimeinen – suolainen raparperipiirakka. Pohja, joka näytteli esityksen pakastimeen liittyvää roolia, oli valmistettu tällä kertaa ylimääräiseksi jääneestä uuniperunoiden täytteestä ja toimi sekin hyvin. Ohjeena käytin aiemmin esittelemääni joululaatikoiden rippeistä syntynyttä piirakkapohjaohjetta korvaten laatikon uuniperunoiden täytteellä. Reseptin pohjaan löydät täältä.
Siis vallan suositeltava tapa käyttää kausiherkku raparperia, sanoisin, kiittäen samaan hengenvetoon ideasta Kananpoikien bistron Terhiä. Terhi tosin käytti omassa piiraassaan serranoa, kun itse tyydyin hieman köyhemmän miehen versioon, perus kinkkuleikkeleeseen, mutta hyvältä maistui näinkin. Kokeilkaa toki, kummin parhaaksi näette.
P.S. Vaikka piirakka näyttääkin erehdyttävästi tylsältä kinkku-ananaspizzalta, ei tästä kannata hämääntyä, makumaailma on varmasti rikkaampi.
Raparperi-kinkkupiirakka manchegolla kruunattuna
Vuoallinen
1 annos pohjataikinaa; joko edellä mainittua ripetaikinaa tai muuta mieleiseksi koettua
250 g raparperia
voita
sokeria ja suolaa
100 g (serrano)kinkkua
1,5 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
75 g manchegoa
mustapippuria
Tee ensin valitsemasi pohjataikina ja suorita tarvittaessa pohjan esipaisto. Jatka sitten piirakan täyttämisen parissa.
Kuori raparperit ja leikkaa paloiksi. Kuumenna pannulla voi ja paista raparpereja siinä muutaman minuutin ajan. Ripottele päälle sokeria ja hieman suolaa.
Suikaloi kinkku. Nostele piirakkapohjan päälle raparperit sekä kinkkusuikaleet.
Raasta manchego. Sekoita ruokakerma, kananmunat ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja lisää seos piirakkavuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min.
Ripottele paistetun piirakan pinnalle yrttejä, esim. tuoreita basilikan lehtiä tai timjamin varsia. Myös erilaiset salaattisekoitukset sopivat koristamaan piirakkaa.
Ihanan näköinen piirakka ja varmasti kinkkuleike toimii siinä yhtä hyvin! Kiva, kun innostuit reseptistä.:-)