Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?!

Lapsena mummolat olivat kyllä huippujuttu – tai ovat toki edelleen, joskin hieman eri syistä. Meillä kävi hyvä tuuri; meillä oli kaksi täysin erilaista mummolaa, maalaismummola ja kaupunkilaismummola, molemmissa omat parhautensa. Mummoloiden ja mummolatarinoiden ympärille olisi toki mahdollista perustaa vaikka omaa bloginsa, mutta koska tämän blogin tarkoitus on kuitenkin yhä edelleen esitellä reseptejä, hyppään pidemmittä puheitta asiaan. Aivan kohta.

Tässä kohtaa en kuitenkaan malta ohittaa pientä kertomusta toisesta mummistani, siitä kaupunkilaisesta. Mummilla nimittäin oli kaappi, ihmeellinen runsaudensarvi, aina pullollaan makeisia ja muita houkutuksia. No, olivathan ne usein sellaisia mummo-herkkuja; kettukarkkeja, vohvelikeksejä ja pumpernikkeleitä, mutta siitä viis, herkkuja joka tapauksessa. Ja usein oli myös pussi Fazerin Parhaita – sekä siitä seurannut tyypillinen kiista: Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?! Sillä niinhän se taisi meidän perheessämme olla, että ainakin meillä lapsilla suosikki oli tottahan toki sama. No, se Jääkarhu oli ihan hyvä kakkosvaihtoehto…

IMG_7754Mietiskellässäni leipomusta veljeni esikoispojan ristiäisiin – kyseessä on muuten vielä kissalla varustettu talous – ei siis valinta ollut vaikea, kun satuin löytämään tämän ohjeen, jossa Kinuskikissa taikoo Kiss-Kiss -karkista jättisuuren, siis kokonaisen tortun. Hauskaa!

Harmikseni ajanpuutteen vuoksi omaa torttuani en tällä kertaa onnistunut kuvaamaan, joten lainasin tässä esiintyvän kuvan reseptin laatineen Kinuskikissan Kinuskikissa taikoo -teoksen kuvituksesta. Uskokaa tai älkää, oma tuotokseni muistutti kovasti alkuperäisversiota tassunjälkineen kaikkineen. Kannattaa siis ehdottomasti testata tätä innovatiivista reseptiikkaa, joka tuottaa maukkaan ja hauskannäköisen lopputuloksen.

Kiss-Kiss -torttu

12 annosta

Huom! Sekä täytettä että tassutaikinaa tulee reilusti. Tassutaikinan lopusta paistoin muutaman muffinssin lisäämällä ylimääräiseen taikinaan hieman jauhoja. Täytteelle en sen sijaan vielä keksinyt uutta sijoituspaikkaa, joten laitoin sen pakastimeen. Uskaltaisin kuitenkin neuvoa, että täytettä voi tätä kakkua varten huoletta tehdä alla olevasta määrästä vain kaksi kolmasosaa.

IMG_7750Täyte:
250 g Kiss-Kiss -karkkeja (ainakin CandyTownista löytyi erikseen myytävinä, mikäli et halua ostaa ”muutamaa” Fazerin Parhain -pussia kotikokoelmiin…)
4 dl kuohukermaa

Tassutaikina:
1 valkuainen
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,25 dl kaakaojauhetta
25 g huoneenlämpöistä voita

Rullataikina:
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
50 g voita
3 kananmunaa
1,25 dl sokeria
pinkkiä pastaväriä

Valmista täyte tortun täyttämistä edeltävänä päivänä. Leikkaa tai väännä sormilla karkit kahtia, jotta ne sulavat nopeammin.
Laita karkit ja kerma kattilaan. Kuumenna lieden keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet. Älä keitä tämän kauempaa.
Kaada karkkikerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli.
IMG_7720Seuraavana päivänä tee ensin tassutaikina. Laita kulhoon valkuainen, sokeri, vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla.
Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle tassuja. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Jos pelti mahtuu pakastimeen, jähmettyminen tapahtuu nopeasti.
Vatkaa sillä välin jääkaappikylmä karkkikerma napakaksi vaahdoksi. Laita takaisin jääkaappiin muiden valmisteluiden ajaksi.
Yhdistä vaaleanpunaisen rullataikinan vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna jäähtyä.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Älä vatkaa valkuaisia ”tönköksi” vaahdoksi, vaan jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi.
Laita keltuaisten joukkoon loput sokerista. Vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahdot keskenään. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Sekoita huolellisesti kulhon pohjaa myöten. Värjää taikina pastavärillä vaaleanpunaiseksi.
Kaada taikina pellille tassujen päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi. Paista 200 asteessa noin 7 min.
Kumoa torttupohja leivinpaperille. Irrota leivinpaperi pohjasta. Kumoa levy uudestaan toisen leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä.
Täytä kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperilla auttaen rullaksi.
Nosta rulla jääkaappiin jähmettymään.

One thought on “Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s