Omena- ja kriikunavarkaissa osa 2: kriikuna-omenahillo

Hilloa, taas. Toivottavasti te kaikki ei-hilloisat ihmiset ette hylkää Tunnelmallisia siinä uskossa, että ajattelette sen muuttuneen hilloblogiksi. Ei, lupaan että tämä hullu hilloaminen loppuu heti, kun äitiliinin kanssa saamme omenasadon purkitettua, eli muutaman viikon sisällä. Jokunen uusi hilloidea minulla vielä on mielessä, joten aivan heti ette näistä hillotouhuista pääse.

Mutta tapahtumapaikalle palataksemme vanhempieni pihalla, siinä suuren omenapuun rinnalla elelee kriikunapuu, vanha ja tuottoisa. Vaikka sen antimet ovatkin parhaimmillaan tuoreena makusteltuina, on noistakin osa purkitettava talven varalle – jo yksin siitä syystä, että suuren sadon sattuessa niiden syöminen sellaisenaan käy lähes mahdottomaksi tehtäväksi, ellei sitten halua siirtyä pelkälle kriikunadieetille, jota en ehkä uskaltaisi lähteä suosittelemaan…

Tällä kertaa valmistui siis hilloa, jossa pääosaa näyttelivät kriikunat omenoiden tanssahdellessa enemmän taka-alalla. Toki halutessaan voi hedelmien suhteita muuttaa tai sokeria lisätä, mutta seuraavalla reseptillä syntyi mukavan kirpeä seos, sellainen happamammastakin pitävälle sopiva vaihtoehto.

Tässä siis taas yksi alkusyksyinen makumatkaehdotelma.

Kriikuna-omenahillo

IMG_84031 kg kriikunoita tai luumuja
350 g kotimaisia omenoita
1 sitruunan mehu
300 g hillosokeria

Poista kriikunoista kivet. Itse helpotin urakkaa leikkaamalla niihin pienet ristiviillot, käyttämällä niitä noin 10 sekuntia kiehuvassa vedessä ja jäähdyttämällä ne sen jälkeen jäävedessä, jolloin niiden kypsyminen lakkaa. Näin kriikunat pehmenevät ja kivet on helpompi irrottaa.
Kuutioi omenat.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen.
Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja kaada kuuma hillo puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin ja sulje purkit. Säilytä viileässä tai pakasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s