Seikkailumme Tampereella jatkuvat. Tällä kertaa vierailun teema oli uudenvuoden vastaanottaminen, majapaikkana hotelliklassikko Tammer. Niin ikään ravintola valikoitui tällä kertaa klassikko-osastolta, kun valitsimme kohteeksemme jugendtalossa vanhan pankin kellarikerroksen pankkiholvissa sijaitsevan ravintola Tiiliholvin. Siitä, kuinka vanhasta ravintolasta tarkalleen ottaen on kyse, en täysin eksaktia tietoa pysty antamaan, mutta noin viisikymppisestä käsittääkseni on turvallista puhua. No niin, sukelletaanpa sisään.
Uudenvuodenaattoiltana kuuden tietämissä Tiiliholvi heräilee pikkuhiljaa juhlaan. Osa pöydistä on jo kansoitettu, toiset odottavat vielä varaajiaan saapuviksi. Ex tempore -ruokailijoille ei sijaa tänä iltana ole tarjota, jota en kyllä ihmettelekään, miljöö sopii mitä parhaiten tällaisen talvijuhlan viettoon. Ah, miljööstä haluankin turista heti enemmän, se nimittäin ihastutti, lattiasta kattoon. Paikan punatiilinen ilme kruunautuu kynttilöillä, kattokruunuilla ja hämyisyydellä. Hämyisyydellä siinä määrin, että ottamani ruokakuvat jäävät tällä kertaa pitkälti julkaisematta. Kauniita annoksia ei mielestäni ole tarkoitettu esiteltäväksi epäonnistunein otoksin.
Ruokakuvien uupumisesta huolimatta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tarinan, Tiiliholvi on sen ansainnut; mukava paikka, ensiluokkainen palvelu, ravintola jossa nauttii kuuden ruokalajin illallisen vauvan kanssa tuntematta itseään missään vaiheessa epätoivotuksi vieraaksi, pikemminkin päinvastoin. Itse olenkin valmis antamaan kaiken kiitokseni ravintolan henkilökunnalle, josta sieltä sun täältä lueskeltuani olen ammentanut kovinkin erilaisia mielipiteitä.
Kuten sanottua, päädymme kuuden ruokalajin yllätysmenuun (69,00€) viineineen (58,00€). Ehkä ensimmäistä kertaa yllätysmenu ei sisällä mitään ravintolan à la carte -listalta eli huolimatta etukäteisestä menun tutkistelusta yllätykset todella ovat yllätyksiä. Hyvä näin.
Pienen ja maukkaan palsternakkaisen keittiöntervehdyksen jälkeen liikkeelle lähdetään hanhen seurassa. Ensimmäinen alkupala, hanhea niin rillettenä kuin rintapalanakin tarjoiltuna, on hyvä. Hanhi itsessään on todella maukasta, kumppanina lautaselle marssitettu palsternakka sen sijaan oudon mautonta, jopa osittain raakaa. Annoksen viimeistelevä karviaiskastike viettelee.
Alkuruoka-annoksista toinen, kampelaa, kampasimpukkaa ja risotto neroa, on hyvä sekin. Erityismaininta risotolle, josta löytyy juuri sopiva purtavuus. Mitä kolmanteen alkuruokaan tulee, pienen yllätyksen tuottaa se, että hyvältä kuulostava annos possun niskaa, kannetaan eteemme liian vähän paistettuna. Lopputulos on koostumukseltaan läskinen ja päällekarkaava savupaprikan maku sekin omaan suuhun epämiellyttävä. Annokseen sisältyvät puikulasipsit ynnä puikulamuusi sen sijaan ovat maukkaita, paprikapyree mielestäni suorastaan pahaa. Possuannos ei siis kerää meiltä pisteitä.
Pääruoaksi keittiömestari on yllätysmenuunsa valinnut entrecôteta. Minä pidän lihasta, Aleksi on hieman epävarmempi asiasta. Tosin siitä meneekö tämä lisäkkeen piikkiin, Aleksi ei ole täysin varma. Itse pidän punajuuriohrattoa siinä määrin maukkaana, että sulatan sen myös entrecôten kumppanina, Aleksi on asiasta eri mieltä. No, myös minun mielestäni annokseen lisäksi sisältyvät punajuuripyree sekä sellerin palaset olisi voitu jättää keittiön puolelle. Punaviinikastikkeesta pidämme molemmat isosti. Eli nokkaa täytyy koputtaa pääruoankin kohdalla.
Välijuustot ovat juustoja, me nyt emme mitään juustoihmisiä ole, joten jätetään niiden arvioiminen asialle paremmin vihkiytyneille. Hilloke on hyvää. Mutta se jälkiruoka; nam ja maiskis. Eteemme tuodaan lautanen, jossa kauniiseen riviin on istutettu vaniljavaahtoa, suklaamoussea, suolaisen pähkinäistä jäätelöä (extranam!) sekä mustikkaa. Aivan ihastuttava rivistö ja itse asiassa illan tähtihetki, josta en poistaisi palaakaan.
Tällainen ruokaretki tällä kertaa. Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että parasta Tiiliholvissa on sen miljöö. Lisäksi henkilökunta ansaitsee maininnan ammattitaitoisuudestaan sekä ystävällisyydestään (etenkin isoisäkuumeilevaa herrasmiestä muistetaan varmasti pitkään). Hyvistä hetkistä ja yksityiskohdista huolimatta ruoka kokonaisuutena jätti päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Annokset kärsivät monella kohtaa pienemmistä ja suuremmista epäonnistumisista, eivätkä raaka-aineet olleet kovinkaan yllätyksellisiä. Näiden päivien fine dining -kentällä Tiiliholvi jää armotta jalkoihin, kun sitä verrataan esimerkiksi saman kaupungin tuoreempiin helmiin, Ravinteli Berthaan, Hellaan ja Huoneeseen tai C:hen. Senpä takia illallisen lopullinen hinta, 225,00€, tuntuu hiukan suolaiselta, vaikka onkin toki linjassa muiden vastaavien kanssa. Nykyään sitä vaan jo tahtomattaankin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä mitä tämän tason paikkoihin tulee.
No, klassikot ovat klassikkoja, eikä niitä pitäisi rinnastaa alati syntyviin ja muuttuviin uutuuksiin. Sama juttu se on ollut useasti Helsingissäkin, kun klassikoita lähdetään vertailemaan tuoreempiin tulokkaisiin. Varmasti silti faninsa näilläkin, siis klassikoilla.
Eilistä vuodenvaihteen ravintolailtaa voin joka tapauksessa kehua varsin onnistuneeksi. Voin myös suosittaa Tiiliholvia, ainakin mikäli klassiset makumaailmat kiehtovat. Ja romantiikan nälkäisille paikka on tietysti omiaan. Paljon hyviä asioita, joskin sitä parannettavaakin. Tiiliholvi painii kovassa luokassa, Tampere on maamme ehdottomia makumekkoja.
Ja vielä, mitä menun viinipakettiin tulee, se oli nappi. Paljon pisteitä viinivalinnoista etenkin Aleksilta, joka meistä on kuitenkin se suurempi viinitietäjä.
Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4+/5
Kokonaisuus: 3+/5
Tunnelmallisia makuja 