Toisinaan tulee tehtyä oikeita päätöksiä, kuten muutama päivä sitten, kun päätin armahtaa itseni ja olla lähtemättä kauppaan; vain nautiskella kahvista ja omista ajatuksistani Pikku-Kokin tuhistessa ruokalepoaan. Ruoka saisi rakentua Kotikolossa majailevista raaka-aineista sekä rippeistä. Toinen oikea päätös oli valmistaa jotakin niin helppoa, että siitä selviäisi vaikka vauva kainalossa. Sillä niinhän siinä lopulta kävi, että ruoka todella valmistui Pikku-Kokki kainalossa miltei alusta loppuun. (Ja joku vielä ihmettelee, miten näin pieni nainen jaksaa retuuttaa ihan kohtuullisen kokoisia kahvakuulia. Eivät ne ole ne kahvakuulat, vaan Pikku-Kokki, jonka ansiosta tunnen olevani vahvempi kuin koskaan…) Siis eläköön kotiäitiys, tässäkin mielessä!
Seuraava ruoka sai alkunsa siitä, kun keittelin jälleen kerran liikaa riisiä. Sen lisäksi pakastimeen oli varastoitu loput vaahterasiirapilla glaseeratusta broilerista ja jääkaapista löytyi lajitelma erinäisiä kasviksia. Mitäpä näistä? Ensimmäisenä mieleeni tuli paistettu riisi, mutta koska taloutemme oli kananmunaton, täytyi tuo vaihtoehto hylätä. Näinpä päädyin sujauttamaan ainekset uunin lämpöön ja marinoimaan koko komeuden punaisella pestolla. Idean, jota kehittelin varastotilanteellemme sopivammaksi, nappasin Puolialaston kokki -blogista. Kiitos tästä, paistoksesta tuli hyvää ja voin suositella kokeilemaan tällaista tapaa tuhlata riisin rippeitä. Hyvää ja niin helppoa!
P.S. Minun versioni on hiukan hassun näköistä, sillä käyttämäni riisi oli puuroriisiä. Sekin toimi ihan hyvin, mutta suosittelen silti käyttämään esimerkiksi pitkäjyväistä riisiä.
Pestoinen riisi-broileri-kasvispaistos
4 annosta
1 sipuli
puolikas kesäkurpitsa
1 paprika
1 tomaatti
oliiviöljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria
timjamia
rosmariinia
loraus hunajaa
kypsää broileria
3 dl kypsää riisiä
3 dl ruokakermaa (minulla oli vain 2 dl, joten lisäsin joukkoon 3 rkl turkkilaista jogurttia)
2 rkl punaista pestoa
soijakastiketta
fetajuustoa
Kuori sipuli, pese kesäkurpitsa, paprika ja tomaatti. Paloittele kaikki reiluiksi palasiksi. Kuullottele kasviksia kuumalla pannulla oliiviöljyssä, mutta älä kuitenkaan paista niitä. Mausta suolalla, pippurilla ja reilusti timjamilla sekä rosmariinilla ja pienellä lorauksella hunajaa. Lisää broileri kasvisten joukkoon.
Sekoita riisin sekaan ruokakerma ja pesto. Yhdistä riisiseos kasvis-broileriseokseen ja sekoita hyvin. Maista ja mausta makusi mukaan lisää, soijakastikkeella saa mukavasti lisämakua.
Kaada uunivuokaan ja painele joukkoon kuutioitu fetajuusto, niin että se uppoutuu osittain kastikkeeseen.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 min.