Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.