Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 66: Ravintola Weeruska; verraton klassikkovalinta Alppilan sydämessä – ja lapsiystävällisyydestä plussaa

Juuri taannoin kirjoittelin vaikeudesta löytää mukavaa, leikkipaikan omaavaa ravintolaa. Tuolloin tekemääni listaan tämä artikkeli ei sinänsä tuo uutta, koska mainitsin jo siinä yhteydessä helsinkiläisen Weeruskan. On kuitenkin niin, että melko lukuisista vierailuistamme huolimatta tämä mainio ravintola ei ole jostakin syystä vieläkään saanut omaa artikkeliaan blogiin – joten jo on aika!

IMG_0116-1Näinä päivinä, kun ravintoloiden elinkaaret tuntuvat alati lyhenevän, voi jo vuodesta 1984 palvellutta Weeruskaa kutsua todelliseksi klassikoksi. Yli kolmekymmenvuotinen historia ravintolalle on pitkä, harva siihen pystyy. Kun Weeruskassa vierailee, ei sen suosiota tarvitse kauan ihmetellä. Ravintolan positiivinen tunnelma huokuu miltei ulos asti ja varmasti lähes vieraalle kuin vieraalle löytyy sopiva soppi sekä mieleistä suuhun pantavaa – joko pureskeltavaa tai nestemäistä. Weeruskaan voi yhtä hyvin tulla tuopilliselle – tai useammalle – kuin nauttimaan maukasta perhepäivällistä. Itse olen ollut ravintolan asiakkaana vallan monissa merkeissä; niin riemukkaissa juhlatunnelmissa, illallisella aikuisseurassa kuin nyt lähiaikoina muutamaan otteeseen perhepäivällisellä. Keväällä testasimme myös Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka ansaitsee ehdottoman erityismaininnan, eikä varmasti jää viimeiseksemme. Kaiken kaikkiaan siis monikasvoinen ravintola, nappivalinta usean tyyppisiin tilanteisiin.

Omien sanojensa mukaan Weeruska tarjoilee ”reilua ruokaa”. Ihan hyvin sanottu, sillä sitä se todella on, melko konstailematonta, mutta hyvää, sellaista rouhean rentoa. Itse olen keskittynyt ravintolan salaatti- sekä burgeritarjontaan ja noussut pöydästä joka kerta tyytyväisenä. Ihan pääkaupunkimme parasta purilaista en täällä ole nauttinut, mutta niin hyviä joka tapauksessa, että niiden luo kaipaa yhä uudelleen.

IMG_0093Hyvän ruoan ja tunnelman ohella näinä päivinä Weeruskaan vetää sen verraton lapsiystävällisyys; pieni ja yksinkertainen leikkinurkkaus, oma ruokalista ja huomioiva palvelu, mitäpä sitä muuta tarvitsee – vaikkapa hääpäivän ateriapaikkaa valitessaan… No, aika aikaansa kutakin, tuskin tänne hääpäivänä enää palataan, mutta tässä elämäntilanteessa maukas hampurilainen sopii juhla-ateriaksi vallan mainiosti. Varsinkin, kun saa samalla tarkastella oman lapsen iloa ja sitä kuinka pienet asiat voivat olla niin mahdottoman tärkeitä. Silloin jokainen suupala on ehdottomasti parhaimmillaan, aidosti onnistunut.

Loppuun vielä muutama sananen asiapitoista ruokafaktaa, siis mitä me tällä kertaa lopulta söimme. Purilaisia ja pizzaa, mitäpä muutakaan. Me päivänsankarit puputimme burgerit salaatilla, Pikku-Kokin eteen tupsahti Lentävä lautanen, lasten pizza kahdella täytteellä.

Oma caesar-broileriburgerini (18,00€) oli oikeastaan aika lailla juuri sitä, mitä minun tekikin mieli; paljon salaattia, sopivasti grillattua broilerinrintaa ja siinä päällä maukasta juustoa, alla siipale talon leipää ja päällimmäisenä herkullista marinoitua punasipulia. Ainoastaan lähes suoraan valmiista sekoituspussista lautaselle kaadettu lisäkesalaatti tuotti pettymyksen. No, ei sen niin väliä, kun salaattia löytyi pääasiallisestakin annoksesta jo riittämiin. Aleksin klassikko-listalta valikoima pubin burgeri (18,00€) oli niin ikään maukas. Simppelisti hyvä valinta, jota popsi kuulemma kerrassaan mielellään. Lisäkesalaatista Aleksi oli samaa pettynyttä mieltä. Harmillista, että ravintolat niin usein jättävät panostamatta tähän valintaan. Luulisi, että emme ole ainoita, joita ranskalaiset eivät vain satu innostamaan.

Mitä lasten pizzaan tulee, olemme ehdottomasti kokeneet parempiakin. Pizza kahdella täytteellä kustansi 8,00€, hinta joka ei valitettavasti ihan kohdannut lopullisen tuotteen kanssa. Pizza sekä näytti että maistui kuivakalta, Pikku-Kokin valitsemat kana ja ananas eivät tehneet siitä kovinkaan raikasta kokonaisuutta. Mutta pääasia kuitenkin on, että tilaaja itse oli tyytyväinen ja kehui pizzaansa hyväksi, söikin siitä aimo osan. Mitäpä me siis arvostelemaan. Pakko vaan pohtia, että uskaltaisiko sitä tämän nähtyään tilata täällä pizzaa laisinkaan…

Joka tapauksessa Weeruska saa meiltä jälleen kiitosta. Käykää toki Alppilassa pyörähtämässä ja testaamassa vanhaa klassikkoa. Uskallan uskoa, että pettyneeksi tuskin tulette, oli tilanne oikeastaan millainen tahansa.

 

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 65: Leikkipaikkaa mä metsästän

Vaikka Pikku-Kokki onkin selvästi vanhempiensa kaltainen kulinaristi, joka pitää niin syömisestä kuin ruoan valmistamisestakin, olemme todenneet, että parhaimman mahdollisen ja kaikille osapuolille miellyttävän ravintolakokemuksen takaavat kaksi asiaa. Niitä molempia ei välttämättä tarvita, vain toinen riittää mainiosti. Nämä kaksi asiaa ovat leikkipaikka ja seisova pöytä.

Seisovan pöydän löytäminen ei tietenkään ole vaikeaa; viikonloppuisin ravintolat tarjoilevat nykyään ympäri vuoden mitä ihastuttavimpia brunsseja, aamuihmisinä myös erilaiset aamupalat sopivat hyvin meidän päiväohjelmiimme. Kun erilaista maisteltavaa on tarjolla paljon, on Pikku-Kokin kiinnostus taattu ja useasti hän viihtyisi ruokapöydässä kaikista pisimpään, silloin ei muuta tarvita.

IMG_7765Mitä viime aikaisiin à la carte -kokemuksiimme taas tulee, olemme joutuneet toteamaan, että parempi tinkiä hieman ruoasta, jos ravintola tarjoaa sen kaikista tärkeimmän, leikkipaikan. Sillä odottelu ei ole se Pikku-Kokin juttu ja saattaapa joskus käydä niinkin, että tilattu annos ei taaperoamme innosta. Mutta leikki innostaa, varsinkin kun lelut ja vempeleet ovat jotakin totutusta poikkeavaa. Kummallisuuksia ei suinkaan tarvita, yksinkertaiset asiat riittävät mainiosti, jonka takia olemmekin olleet hieman ihmeissämme siitä, kuinka vaikeaa tällaisia leikkipaikalla varustettuja ravintoloita onkaan löytää. Tietenkään leikkipaikat eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, eikä monella varmasti tulisi mieleenkään lähteä taaperon tai leikki-ikäisen kanssa pikkuruiseen fine dining -ravintolaan, mutta yllättävän harvoissa perus perheravintoloissakaan on mietitty tätä puolta. Lapset ovat kuitenkin noita tulevaisuuden ravintola-asiakkaita, eikä vanhempienkaan parempi viihtyvyys varmasti haitaksi ole.

Koska uskon, että moni muukin on mietiskellyt asiaa, ajattelin koota alle listan muutamista hyväksi havaituista leikkipaikallisista ravintoloista. Valitettavasti kertomuksen kuvitus jää heikonlaiseksi yksinomaan siitä syystä, että usein näissä paikoissa olen yksinkertaisesti unohtanut kameroimisen. No, näitä tulee varmasti lähivuosina koluttua vielä paljon lisää ja samoja paikkoja toistamiseenkin, joten eiköhän kuvienkin aika vielä tule. Tässä joka tapauksessa listaus, simppelisti aakkosjärjestyksessä eri kaupungit huomioon ottaen. Olisipas mukavaa, jos asiasta kiinnostuneet kommentoisivat alle myös omia kokemuksiaan, näitä ideoita ei ole koskaan liikaa. Päin vastoin, ravintolaharrastuksen omaava perhe alkaa olla ihmeissään, kun vaihtoehdot yksinkertaisesti tuntuvat loppuvan, eikä lista ole vielä pitkäkään.

Osa paikoista on tottahan toki enemmän tai vähemmän tavanomaisia ketjupaikkoja, mutta kaikista seuraavista olemme saaneet ainakin kelvollista ruokaa ja niin on useimmiten Pikku-Kokkikin. Toki lastenlistalta saattaa tuntua löytyvän ainoastaan masentavan tuttua nakit ja ranskalaiset -linjaa, mutta ainakin itse olen huomannut, että kysyminen kannattaa, eivätkä ranskalaiset tähän mennessä ole vielä koskaan eksyneet Pikku-Kokin lautaselle. Tilalle on saanut niin uusia perunoita kuin perunamuusiakin, viimeksi valmistivat jopa uunikasvikset, jotka lämmittivät erityisen suuresti sekä äidin että pienen kasvisfanimme sydäntä. Hauskaa tämä lastenlistalta valikointi.

Espoo:
Il Gabbiano (Sello, Ratsukatu 3)

Helsinki:
Casa Mare (Gyldenintie 6)
Italo (Forum, Kukontori, Mannerheimintie 20)
Weeruska (Porvoonkatu 19)
* Erityisesti haluan mainita Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka yhden testikerran perusteella vakuutti meidät niin suuresti, että sitä on ilman muuta päästävä kokeilemaan vielä tulevaisuudessakin.
White Lady (Mannerheimintie 93)
* Tässä meilahtelaisklassikossa lapset syövät aikuisten ruokailun yhteydessä huomattavan huokeaan hintaan (3,50€).

Lahti:
Pancho Villa (Kauppakatu 18)

IMG_7801Lempäälä:
Coyote (Ideapark, Ideaparkinkatu 4)
* Ravintola ansaitsee paikkansa listalla vain ja ainoastaan hienon Aku Ankka -lentokoneensa vuoksi. Ruoasta ei sen enempää, mutta en halua suositella.

Tampere:
Bella Roma (Itäinenkatu 5-7)
Piazza Foodfactory (Hämeenkatu 1)

Turku:
Rico (Eerikinkatu 12)

Vantaa:
Fonda Del Sol (Jumbo, Vantaanportinkatu 3)
Wanda’s (Liesikuja 5)
* Kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittu myyrmäkeläinen lähiöravintola, jonka vuoksi kannattaa tehdä ravintolaretki vähän kauempaakin. Kaksi maistelemaani purilaista ovat olleet vallan mainioita ja leikkipaikkakin yksi parhaista.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

IMG_7767Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

1f445820-4aa1-4e7b-9987-1bef7d7bd922Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5