Blogin pitämisen ihanuudesta – reseptin kera

IMG_5832Tunnelmalliset on toiminut enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo reilut viisi vuotta. Jännää; niin ne vuodet vierivät. Kotikolossa on valmistunut satoja ja taas satoja ruokia ja leipomuksia, ihastuttavat ravintolaelämykset ovat rikastuttaneet elämäämme ja monen monituiset keittokirjat ja ruokalehdet on luettu läpi tarkkaakin tarkemmin. (Tässä välissä mainittakoon, että puolitoistavuotiaan Pikku-Kokin yksi rakkaimmista kirjoista on toden totta kasviskeittokirja – ja ihan hänen omasta aloitteestaan.)

Vuosien aikana Kotikolo on muuttanut ja muuttunut; helsinkiläisistä kerrostaloeläjistä on tullut espoolaisia rivitalokansalaisia ja ikioma grilli kuumenee säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri vuoden. Keväästä syksyyn ruokailemme ainoastaan kotimme sydämessä, lasitetulla ulkoterassilla, ja tänä vuonna on toiveissamme pystyttää Pikku-Kokille leikkimökki pienelle pihapläntillemme. Ei tätä enää vanhaan vaihtaisi, ei millään.

Tärkeintä kaikesta on kuitenkin Pikku-Kokki, perheeseemme reilut puolitoista vuotta sitten saapunut nuori herra. Päivät ja kuukaudet hänen kanssaan ovat kuluneet nopeasti, eikä paluu töihin ole vieläkään tuntunut ajankohtaiselta. Täällä siis jatketaan, mahdollisesti vielä pitkäänkin.

Nyt tullaan siihen kohtaan, miksi kotoilu sopii minulle niin hyvin. Sillä tosiasiahan on, että taaperon kanssa kaksin vietetyt päivät eivät suinkaan aina ole ruusuilla tanssimista. Ne ovat usein pitkiä ja tylsiä; ensin odotellaan lounasta ja sitä seuraavia päiväunia, sitten iltapäivän parasta hetkeä, kun saamme Aleksista vihdoin seuraa. Samanlaiset päivät seuraavat toisiaan, eikä talvi vielä koskaan ole tuntunut näin pitkältä. Mutta silti tämä on ihanaa, ainutlaatuista aikaa. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että ilman Tunnelmallisia minä saattaisin olla jo niin sanotusti töiden partaalla. Mutta ei, aina kun minulla on vapaa-aikaa, aina kun Pikku-Kokin silmä välttää, minä pakenen Tunnelmallisten pariin: kirjoitan, suunnittelen, valmistan tai valokuvaan. Tämä harrastus on niin sanotusti vienyt mukanaan. Ja mukanaan se ainakin välillisesti on vienyt myös Aleksin, joka perusti vuodenvaihteessa Parhaat Ruokablogit -sivuston – minun ideani pohjalta muuten. Nyt olemme sitten molemmat sukeltaneet ruokablogien maukkaaseen maailmaan. Mahtavaa!

Näin tällä kertaa, terveisin Pikku-Rouva, kotirouva toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

url

P.S. Laitetaanpa tähänkin ihan muodon vuoksi resepti kyytipojaksi, ruokablogista kun kuitenkin on kysymys. Broileriohratto oli hyvää, mutta mikäli vahvat maut miellyttävät kannattaa rinnalle lisätä hiukan vaikkapa mielimaustekastiketta. Meiltä uupunut pinnan parmesaanihuntu tuo varmasti myös oman mahtilisänsä. Mukava arkiruoka, johon ohra tuo terveellisyyttä esimerkiksi risoton riisiin verrattuna.

Broileriohratto

4 annosta

IMG_7979300 g broilerin jauhelihaa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl currya
0,5 tl (savu)paprikajauhetta
1 dl ranskankermaa
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
2 lehtisellerinvartta
1 l kanalientä
3 rkl (oliivi)öljyä
2,5 dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
2 dl pakasteherneitä
1 tl kuivattua timjamia
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl kurkumaa

IMG_7981Pinnalle:
tuoretta basilikaa ja/tai tomaattia
0,5 dl parmesaaniraastetta
(maustekastiketta maun mukaan)

Paista jauheliha öljyssä juuri ja juuri kypsäksi. Mausta suolalla, currylla ja paprikalla. Lisää ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste jauhelihan sekaan.
Kuori ja silppua sipulit. Leikkaa fenkolista pois kova kanta ja leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi sellerinvarret.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi.
Mittaa öljy kattilaan, kuullota sipulit pehmeäksi. Lisää ohra, kuumenna hetki ja aloita kuuman liemen lisääminen kauhallinen pari kerrallaan. Lisää lientä sitä mukaa, kun se imeytyy suurimoihin.
Lisää fenkoli ja selleri, kun suurimot ovat puolikypsiä eli noin 20 min. kuluttua. Kokonaisten ohrasuurimoiden kypsyminen kestää noin 40 min.
Lisää herneet ja jauhelihaseos kypsään ohrattoon. Kuumenna ja mausta timjamilla, pippurilla ja kurkumalla.
Ripottele annosten pinnalle silputtua basilikaa ja tomaattiviipaleita sekä parmesaaniraastetta.

Yhden keiton kolmet kasvot

Meidän perheessämme on kolme jäsentä. Vaikka yleensä pidämmekin samoista ruoista, ja ainakin me kaksi perheemme aikuisjäsentä syömme yhteisillä aterioilla samasta padasta, on meilläkin joitakin poikkeavia ruokamieltymyksiä. Yksi suurimmista makueroavaisuuksistamme liittyy keittoihin. Minä söisin suurimman osan keitoista mieluiten kirkasliemisinä, Aleksi ei käsitykseni mukaan pidä kirkasliemisyydestä ollenkaan. Kun soppaan lisätään se, että Pikku-Kokki ei vielä oikein pärjäile liemen kanssa laisinkaan, olemme oikeastaan melko haastava keittoperhe.

IMG_7933Niin tai näin, keitot ovat joka tapauksessa yksi omia suosikkiruokiani ja näinpä valmistan niitä usein, kaikesta huolimatta. Tällä kertaa työn alla oli jauhelihakeitto ja koska tietysti on mukava aikaansaada kaikkia ruokailijoita miellyttävä lopputulos, syttyi matkan varrella päälleni idealamppu; päätin muokata ruokaa pikkuhiljaa jokaiselle meistä sopivaksi.

Pikku-Kokki söi keittonsa ilman lisättyä suolaa ja pienen liemimäärän kera. Seuraavaksi erottelin keitosta oman runsasliemisen versioni, johon lisäsin hieman suolaa. Aleksin kuvissa näkyvään annokseen sujautin reilun tuorejuustotujauksen, jolloin keiton luonne muuttui täysin toisenlaiseksi. Kaikki olivat tyytyväisiä versioihinsa ja päätinkin hyödyntää tätä keinoa tulevaisuudessa niin ikään. Tällä tavoin ei myöskään tarvitse syödä montaa päivää tismalleen samaa ruokaa, jos sattuu tekemään kattilallisen keittoa vaikka vain itselleen. Oivallista ja sangen helppoa!

Monen maun jauhelihakeitto

4 annosta

IMG_79361 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
1 l vettä
1 lihaliemikuutio
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
4 perunaa
3 porkkanaa
300 g maissia

Mahdolliseen muunteluun:
50-200 g maustamatonta tuorejuustoa

Pinnalle:
tuoretta yrttisilppua ja/tai tomaattia

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne öljyssä kattilassa. Lisää jauheliha ja ruskista se kevyesti. Lisää vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Mikäli haluat tehdä pienelle lapselle ystävällisen, vain liemikuution suolan sisältämän version, jätä suola vielä tässä vaiheessa lisäämättä.
Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja viipaloi porkkanat. Lisää perunat ja porkkanat kattilaan. Keitä keskilämmöllä kannen alla 15–20 min. kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää maissit joukkoon hieman ennen keiton valmistumista.
Erottele tässä vaiheessa suolaton annos omaan astiaansa.
Lisää suola ja tarkista maku.
Mikäli haluat tehdä juustoisen version, lisää keittoon tai osaan siitä sopivaksi katsomasi määrä tuorejuustoa. Lämmitä, mutta älä enää keittele kovasti.
Koristele lopuksi haluamallasi tapaa.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 8: Hullu kuin äidiksi tullut : Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus

Tähän sunnuntai-aamuun teki mieli jakaa kirjavinkki, joka nimestään huolimatta sopii lukemiseksi varsin monille; äideille, äitiydestä haaveileville sekä vielä tuota mahdollisuutta pohdiskeleville, mikä jottei miehillekin. Kaikkiin kirjan mielipiteisiin en toki yhdy, mutta mielenkiintoa se herätti monella tapaa. Siis suosittelen kurkistamaan!

1414_l_hullu_kuin_aidiksi_tullut_etukansi_240ppiIrene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut : äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
Minerva, 2018

Hullu kuin äidiksi tullut on hyvä kirja. Sen kirjoittaja, toimittaja ja Mutsie-blogisti, Irene Naakka kuvaa aidosti ja kaunistelematta raskauden, synnytyksen, äitiyden ensihetkien ja äidiksi kasvamisen herättämiä tunteita, sitä kuinka tuo kaikki ei välttämättä olekaan niin täydellistä ja ihanaa. Myytti täydellisestä äidistä murtuu, pilvilinnoista romahdetaan todellisuuteen. Sillä varmasti ovat harvassa ne äidit, joille näin ei kävisi, edes jossakin muodossa; eihän täydellistä ihmistä olekaan, joten miksi olisi täydellinen äiti?

Hullu kuin äidiksi tullut sopii lukemiseksi monille; äideille, äitiydestä haaveileville ja niille, jotka eivät vielä tiedä, onko äitiys heitä varten. Myös miehille teoksen lukemisesta voisi olla paljonkin hyötyä, se opettaa. Kuten sanottua kirjan teksti on rehellisen siloittelematonta, joten tietyn tyyppisten, ehkäpä esimerkiksi niiden, joissa kiertelemättämyys saattaa aiheuttaa pelkotiloja – mitä vaikkapa synnytykseen tulee – kannattaa jättää tämän kirjan lukeminen vasta omien kokemusten jälkeiseen aikaan. Mutta tiedä häntä, toisille saattaa tehdä hyvääkin lukea tämä etukäteen.

Suhteellisen tuoreena äitinä itsekin luin Naakan kirjan suurella mielenkiinnolla yhtyen useisiin hänen mielipiteistään sekä kokemuksistaan varsinkin mitä stressaavaan odotusaikaan tulee. Joka kohdassa en kuitenkaan ollut samaa mieltä, enkä itse ole kokenut synnytyksen jälkeistä masennusta, josta Naakka kirjassaan puhuu. Loppujen lopuksi taidamme ihmisinä – ja äiteinä – olla hyvinkin erilaisia, mutta siitä viis, lukukokemuksena tämä oli mainio, sai palaamaan moniin menneisiin kultahetkiin.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

IMG_7767Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

1f445820-4aa1-4e7b-9987-1bef7d7bd922Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Kun elämä muutti kotiin – sekä hiukan siskonmakkara-asiaa

Nyt kyllä tuntuu siltä, että lähiaikoina lähes kaikki postaukseni ovat esitelleet helppoja ja nopeasti valmistuvia – vaikkakin toki maukkaita – perheystävällisiä arkiruokia. Näin tälläkin kertaa. Missä ovat tarinat Tunnelmallisista ravintolamaailmassa? Missä taas kerrotaan ihastuttavista Kotikolossa valmistuneista kolmen ruokalajin päivällisistä? Entäpä herkulliset matkakertomukset? No, tosiasia on, että elämä on nyt enemmän kotona. Se on pitkälti arkista, perusrytmiä noudattelevaa ja siksi joskus hieman tylsääkin. Mutta kuitenkin useimmiten aivan mahtavaa. Me vanhemmat emme koskaan kyllästy ihmettelemään, kuinka paljon pieni ihminen voi oppia viikossa, jopa päivässä, kuinka hän saattaa seuraavalla viikolla olla jo ihan uudella tasolla. Mutta onhan elämä totta kai muuttanut muotoaan; eläväisen taaperon kanssa ei mennä fine dining -ravintolaan – mutta ”hyvin koulutetun” lapsen kanssa kyllä, me uskomme – eikä kotona ole mahdollista käyttää koko viikonloppua keittiöpuuhiin, kun yksi perheenjäsenistä on VIELÄ kykenemätön ottamaan osaa tähän lystiin. Mutta tämä on vain väliaikaista, emme me suinkaan ole rakkaita harrastuksiamme unohtaneet. Ja mikä parasta, joidenkin vuosien päästä me toivottavasti pääsemme harrastustemme pariin kokonaisena perheenä ❤

Mutta siis, ravintoloissa me kyllä käymme, Pikku-Kokin ehdoilla tosin, sillä uskomme, että harjoitus tekee mestarin. Paikat vaan usein ovat vanhoja tuttuja, eikä minulla ole tapana kirjoittaa samasta ravintolasta moneen otteeseen. Ja hyvää ruokaa teemme toki Kotikolossa yhä edelleen lähes jokainen viikonloppu. Tai useimmiten Aleksi tekee, minä kun hoidan pitkälti perheen arkiruokailun, ja tästä syystä dokumentointini jää viikonloppuisin yleensä minimiin. Mutta kuten sanottua, aika aikaansa kutakin. Nyt eletään perhe-elämää ja nautitaan siitä!

Pikkuisen reseptiasiaakin tähän päivään upottaakseni vinkkaan teille siskonmakkarapadasta, jolla me aloittelimme laskiaisviikonloppua. Hiukan ohjetta, joka osui silmiini Kotona-blogista, muuteltuani sain aikaiseksi vallan mainiota pataa, joka valmistui Pikku-Kokin puuhaillessa omassa keittiössään. Siis – jälleen kerran – hyvää ja helppoa. Kannattaa korvamerkitä, mikäli siskonmakkara sattuu maistumaan.

Iloista talviviikkoa toivotellen!

Siskonmakkarapata

5 annosta

IMG_73681 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
400 g siskonmakkaroita
1 rs ruskeita herkkusieniä (minä korvasin kesäkurpitsalla, joka toimi myös hyvin)
2 dl vettä + puolikas lihaliemikuutio
400 g tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
1 tl rakuunaa
muutama pyöräytys mustapippuria
70 g babypinaattia

Lisäksi:
perunamuusia

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli.
Kuumenna öljy isossa pannussa. Kuullota sipulit pannulla. Purista joukkoon siskonmakkarat. Anna paistua, kunnes makkarat saavat hieman väriä.
Pilko herkkusienet tai kesäkurpitsa ja lisää joukkoon. Ruskista hetki.
Lisää lihaliemi, tomaattimurska, laakerinlehdet, rakuuna, mustapippuri ja babypinaatti. Sekoita ja hauduta noin 15 min.
Tarjoile esimerkiksi perunamuusin kera.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 6: Kuppi nurin : kirja epätäydellisille vanhemmille

Nyt kerron kirjasta, joka herättää minussa sangen kahtalaisia ajatuksia. Haluan suositella sitä – joskin varauksella – se ei sovi jokaisen huumorintajulle. Mutta kuten kirjassa oivallisesti todetaan ”lapset ovat hillitön letka ristiriitaisuuksia”, joten ehkä heistä kertovan kirjallisuudenkin on vähän oltava.

kuppi_nurin08979Katie Kirby: Kuppi nurin : kirja epätäydellisille vanhemmill
Gummerus, 2018
Suom. Marika Saastamoinen
Hurrah for Gin : A book for perfectly imperfect parents
Coronet, 2016

”Keskity niihin ainoisiin tyyppeihin, jotka oikeasti merkkaavat, koska he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Tosi kuin vesi.”

Tulipa luettua. Tuo oli ensimmäinen ajatukseni saateltuani loppuun Katie Kirbyn Kuppi nurin -teoksen. Koska tuo nuiva toteamus ei kuitenkaan kerro koko totuutta, on minun näin ollen hyvä hieman avata sitä.

Saatuani teoksen käsiini olin innoissani. Juuri tällaista huumoria tunsin kaipaavani, juuri nyt, kun perheemme taaperojäsen on keksinyt, että on asia nimeltä oma tahto ja tuota on saatava toteuttaa. Monta kertaa päivässä, monta kertaa tunnissa, joinakin päivinä lähes taukoamatta. Tai muuten… No, se siitä, joka tapauksessa tykkäsin Kirbyn ideasta kirjoittaa kirja epätäydellisestä vanhemmuudesta. Tykkäsin monessa kohtaa myös hänen huumoristaan ja siitä, kuinka hän osasi sanoa tiettyjä asioita niin lapsista kuin vanhemmuudestakin niin ihanan ”oikein”, töksäyttää rumiakin faktoja kaunistelematta ja kiertelemättä. Sillä sellaisia lapset ovat: maailman ihanimpia, maailman ärsyttävimpiä. Toisinaan pahimman luokan susia, mutta aina lampaiden vaatteissa. Niin rakkaita.

Se huumorin puoli, joka minuun ei Kirbyn kohdalla osunut, oli alkoholi. En väitä olevani alkoholin kohdalla itsekään mikään täysin puhdas pulmunen, mutta mielestäni kirjassa viljelty yletön alkoholin käytön korostus ei vain sovi yhteen lasten- saati sitten vauvanhoidon kanssa. Jos mainintoja olisi jokunen, se vielä menettelisi, menisi vitsin piikkiin – kuten tuo mielestäni oikeasti hauska terassikuva alla – mutta tällä tahdilla ne saavat kirjoittajan oikeasti kuulostamaan jonkin sortin alkoholiriippuvaiselta. Toinen asia, joka jostakin syystä aiheutti minussa ärtymystä oli suomennoksessa käytetty tapa sovittaa teoksessa mainitut paikat ja asiat suomalaiseen muottiin. Kun kirjoittaja on kerran ilmiselvästi britti, tämä särähtää mielestäni ikävästi korvaan.

IMG_6896Näistä seikoista huolimatta arvioisin teoksen kuitenkin plussan puolelle sen joidenkin niin onnistuneiden huomioiden vuoksi. Pidän myös sen tikku-ukko -tyylistä, sekä tietysti siitä helpottuneesta onnistumisen tunteesta, jota tämä kirja saa minut tuntemaan: minähän olen oikeasti hyvä äiti – vaikka ei siihen todellisuudessa tätä kirjaa tarvittaisikaan. Lisäksi tätä kirjaa lukiessani huomasin lähes heti koukuttuneeni siihen sen verran tehokkaasti, että liki 400 sivua taittuivat muutamassa päivässä ja kävinpä kurkistamassa myös tekijän blogia.

Siis haluan antaa suositukseni, pienellä varauksella. Ihan parasta luettavaa tämä on minunlaiselleni, joka elää juuri nyt taaperoarkea, mutta ehkä tämän voisi lukea uhkarohkea tuleva vanhempikin.

”Taaperot näkevät jotakin, mistä tykkäävät ja tarttuvat siihen kaksin käsin. He näkevät jonkun tekevän sellaista, mistä he eivät tykkää ja tyrkkäävät tämän tieltään. He ovat aina liikkeellä ja tutkimassa. He tahtovat tietää, mitä oven toisella puolella oikein on. Heille vääntynyt tupakantumppi on jotakin vallan ihmeellistä, ja he nauravat kippurassa jollekin sellaiselle, mikä ei oikeasti ole kovinkaan hassua. He tallustavat maan päällä kuin omistaisivat koko hemmetin pallon. Taaperot, vau… Heidän vanhempanaan oleminen on lyhyesti sanottuna mahtavaa. Sinun aikasi menee hokiessasi: ’Näitkö äskeisen? Kuulitko mitä hän juuri sanoi?’ Kaikki, mitä taaperot tekevät, on vain niin syötävän söpöä.”

Lisää kasvisruokaa koko perheelle

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle
Gummerus, 2017
Suom. Rita Oksanen
Ännu mera vego, Ordfront Förlag, 2015

IMG_5813Lisää kasvisruokaa koko perheelle on toivottua jatkoa viime vuonna suomennetulle Kasvisruokaa koko perheelle -keittokirjalle. Kaava on sama: resepteillä valmistuu maukasta kasvisruokaa helposti. Periaatteena on, että ohjeet ovat täysin vapaita lihasta sekä kalasta, mutta kananmunia ja maitotuotteita ne saattavat sisältää. Yli puolet resepteistä on kuitenkin vegaanisia tai helposti sellaisiksi muuntuvia. Varsinaisia lihankorviketuotteita, kuten soijarouhetta, ei käytetä.

Edeltäjänsä tapaan teos on maukasta luettavaa niin itseni kaltaisille kasvisruokapäiviä harrastaville sekasyöjille kuin varmasti kovemman luokan kasvissyöjillekin. Se on pullollaan hauskoja ideoita kaoottisen kiireen, arjen ilojen ja viimeinkin koittavan vapauden hetkiin, erikoistilaisuuksia, kuten joulua, brunsseja ja grillijuhlia, unohtamatta. Reseptien helppoudesta ei missään kohtaa tingitä, ainoastaan niiden ottama vaiva ja sitä kautta aika vaihtelevat teemojen mukaan. Vapaapäivinä kun monilla on mahdollisuuksia ja haluja uhrata ruoanlaitollekin jokunen tovi enemmän.

Tekijöiden jo tutuksi tullut rentous on ennallaan sekin – ja hyvä niin, itse en ainakaan jaksa innostua minkään sortin ruokamoralisoinnista. Lasten ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja-kirjailija Lisa Bjärbo tuntevat selvästi teemansa – terveellisen kasvisruokavalion ja lapset ruokailijoina – mutta jättävät kuitenkin lukijalle mahdollisuuden tehdä itse omat valintansa. Toiset syövät kasvisruokaa päivittäin, toiset viikoittain, toiset vieläkin harvemmin. Pääasia että syövät.

IMG_5817 - Versio 2Varsinaista käytännön kokemusta olen ehtinyt kartuttaa vasta vähän, mutta vakuuttavalla menestyksellä. Niin mango masalassa, halloumistroganovissa kuin tacopiirakassakin maut olivat kohdallaan. Seuraavaksi kokeilulistalla ovat vegaaniset, eli munattomat, marengit, joiden pariin pääsyä odotan jo innolla.

Mitä kirjan ulkonäköön tulee, se on kauneudessaan ja houkuttelevuudessaan sisartaan vastaava. Jotakin teoskaksikon ulkoisesta viehättävyydestä kertoo sekin, että keittokirjoihini käsiksi päästessään perheemme taaperoedustaja haluaa aina lukea juuri näitä opuksia. Kasvisruokavalistusta tämäkin.

Oikein suuri suositus.