Kun elämä muutti kotiin – sekä hiukan siskonmakkara-asiaa

Nyt kyllä tuntuu siltä, että lähiaikoina lähes kaikki postaukseni ovat esitelleet helppoja ja nopeasti valmistuvia – vaikkakin toki maukkaita – perheystävällisiä arkiruokia. Näin tälläkin kertaa. Missä ovat tarinat Tunnelmallisista ravintolamaailmassa? Missä taas kerrotaan ihastuttavista Kotikolossa valmistuneista kolmen ruokalajin päivällisistä? Entäpä herkulliset matkakertomukset? No, tosiasia on, että elämä on nyt enemmän kotona. Se on pitkälti arkista, perusrytmiä noudattelevaa ja siksi joskus hieman tylsääkin. Mutta kuitenkin useimmiten aivan mahtavaa. Me vanhemmat emme koskaan kyllästy ihmettelemään, kuinka paljon pieni ihminen voi oppia viikossa, jopa päivässä, kuinka hän saattaa seuraavalla viikolla olla jo ihan uudella tasolla. Mutta onhan elämä totta kai muuttanut muotoaan; eläväisen taaperon kanssa ei mennä fine dining -ravintolaan – mutta ”hyvin koulutetun” lapsen kanssa kyllä, me uskomme – eikä kotona ole mahdollista käyttää koko viikonloppua keittiöpuuhiin, kun yksi perheenjäsenistä on VIELÄ kykenemätön ottamaan osaa tähän lystiin. Mutta tämä on vain väliaikaista, emme me suinkaan ole rakkaita harrastuksiamme unohtaneet. Ja mikä parasta, joidenkin vuosien päästä me toivottavasti pääsemme harrastustemme pariin kokonaisena perheenä ❤

Mutta siis, ravintoloissa me kyllä käymme, Pikku-Kokin ehdoilla tosin, sillä uskomme, että harjoitus tekee mestarin. Paikat vaan usein ovat vanhoja tuttuja, eikä minulla ole tapana kirjoittaa samasta ravintolasta moneen otteeseen. Ja hyvää ruokaa teemme toki Kotikolossa yhä edelleen lähes jokainen viikonloppu. Tai useimmiten Aleksi tekee, minä kun hoidan pitkälti perheen arkiruokailun, ja tästä syystä dokumentointini jää viikonloppuisin yleensä minimiin. Mutta kuten sanottua, aika aikaansa kutakin. Nyt eletään perhe-elämää ja nautitaan siitä!

Pikkuisen reseptiasiaakin tähän päivään upottaakseni vinkkaan teille siskonmakkarapadasta, jolla me aloittelimme laskiaisviikonloppua. Hiukan ohjetta, joka osui silmiini Kotona-blogista, muuteltuani sain aikaiseksi vallan mainiota pataa, joka valmistui Pikku-Kokin puuhaillessa omassa keittiössään. Siis – jälleen kerran – hyvää ja helppoa. Kannattaa korvamerkitä, mikäli siskonmakkara sattuu maistumaan.

Iloista talviviikkoa toivotellen!

Siskonmakkarapata

5 annosta

IMG_73681 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
400 g siskonmakkaroita
1 rs ruskeita herkkusieniä (minä korvasin kesäkurpitsalla, joka toimi myös hyvin)
2 dl vettä + puolikas lihaliemikuutio
400 g tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
1 tl rakuunaa
muutama pyöräytys mustapippuria
70 g babypinaattia

Lisäksi:
perunamuusia

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli.
Kuumenna öljy isossa pannussa. Kuullota sipulit pannulla. Purista joukkoon siskonmakkarat. Anna paistua, kunnes makkarat saavat hieman väriä.
Pilko herkkusienet tai kesäkurpitsa ja lisää joukkoon. Ruskista hetki.
Lisää lihaliemi, tomaattimurska, laakerinlehdet, rakuuna, mustapippuri ja babypinaatti. Sekoita ja hauduta noin 15 min.
Tarjoile esimerkiksi perunamuusin kera.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 6: Kuppi nurin : kirja epätäydellisille vanhemmille

Nyt kerron kirjasta, joka herättää minussa sangen kahtalaisia ajatuksia. Haluan suositella sitä – joskin varauksella – se ei sovi jokaisen huumorintajulle. Mutta kuten kirjassa oivallisesti todetaan ”lapset ovat hillitön letka ristiriitaisuuksia”, joten ehkä heistä kertovan kirjallisuudenkin on vähän oltava.

kuppi_nurin08979Katie Kirby: Kuppi nurin : kirja epätäydellisille vanhemmill
Gummerus, 2018
Suom. Marika Saastamoinen
Hurrah for Gin : A book for perfectly imperfect parents
Coronet, 2016

”Keskity niihin ainoisiin tyyppeihin, jotka oikeasti merkkaavat, koska he rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet. Tosi kuin vesi.”

Tulipa luettua. Tuo oli ensimmäinen ajatukseni saateltuani loppuun Katie Kirbyn Kuppi nurin -teoksen. Koska tuo nuiva toteamus ei kuitenkaan kerro koko totuutta, on minun näin ollen hyvä hieman avata sitä.

Saatuani teoksen käsiini olin innoissani. Juuri tällaista huumoria tunsin kaipaavani, juuri nyt, kun perheemme taaperojäsen on keksinyt, että on asia nimeltä oma tahto ja tuota on saatava toteuttaa. Monta kertaa päivässä, monta kertaa tunnissa, joinakin päivinä lähes taukoamatta. Tai muuten… No, se siitä, joka tapauksessa tykkäsin Kirbyn ideasta kirjoittaa kirja epätäydellisestä vanhemmuudesta. Tykkäsin monessa kohtaa myös hänen huumoristaan ja siitä, kuinka hän osasi sanoa tiettyjä asioita niin lapsista kuin vanhemmuudestakin niin ihanan ”oikein”, töksäyttää rumiakin faktoja kaunistelematta ja kiertelemättä. Sillä sellaisia lapset ovat: maailman ihanimpia, maailman ärsyttävimpiä. Toisinaan pahimman luokan susia, mutta aina lampaiden vaatteissa. Niin rakkaita.

Se huumorin puoli, joka minuun ei Kirbyn kohdalla osunut, oli alkoholi. En väitä olevani alkoholin kohdalla itsekään mikään täysin puhdas pulmunen, mutta mielestäni kirjassa viljelty yletön alkoholin käytön korostus ei vain sovi yhteen lasten- saati sitten vauvanhoidon kanssa. Jos mainintoja olisi jokunen, se vielä menettelisi, menisi vitsin piikkiin – kuten tuo mielestäni oikeasti hauska terassikuva alla – mutta tällä tahdilla ne saavat kirjoittajan oikeasti kuulostamaan jonkin sortin alkoholiriippuvaiselta. Toinen asia, joka jostakin syystä aiheutti minussa ärtymystä oli suomennoksessa käytetty tapa sovittaa teoksessa mainitut paikat ja asiat suomalaiseen muottiin. Kun kirjoittaja on kerran ilmiselvästi britti, tämä särähtää mielestäni ikävästi korvaan.

IMG_6896Näistä seikoista huolimatta arvioisin teoksen kuitenkin plussan puolelle sen joidenkin niin onnistuneiden huomioiden vuoksi. Pidän myös sen tikku-ukko -tyylistä, sekä tietysti siitä helpottuneesta onnistumisen tunteesta, jota tämä kirja saa minut tuntemaan: minähän olen oikeasti hyvä äiti – vaikka ei siihen todellisuudessa tätä kirjaa tarvittaisikaan. Lisäksi tätä kirjaa lukiessani huomasin lähes heti koukuttuneeni siihen sen verran tehokkaasti, että liki 400 sivua taittuivat muutamassa päivässä ja kävinpä kurkistamassa myös tekijän blogia.

Siis haluan antaa suositukseni, pienellä varauksella. Ihan parasta luettavaa tämä on minunlaiselleni, joka elää juuri nyt taaperoarkea, mutta ehkä tämän voisi lukea uhkarohkea tuleva vanhempikin.

”Taaperot näkevät jotakin, mistä tykkäävät ja tarttuvat siihen kaksin käsin. He näkevät jonkun tekevän sellaista, mistä he eivät tykkää ja tyrkkäävät tämän tieltään. He ovat aina liikkeellä ja tutkimassa. He tahtovat tietää, mitä oven toisella puolella oikein on. Heille vääntynyt tupakantumppi on jotakin vallan ihmeellistä, ja he nauravat kippurassa jollekin sellaiselle, mikä ei oikeasti ole kovinkaan hassua. He tallustavat maan päällä kuin omistaisivat koko hemmetin pallon. Taaperot, vau… Heidän vanhempanaan oleminen on lyhyesti sanottuna mahtavaa. Sinun aikasi menee hokiessasi: ’Näitkö äskeisen? Kuulitko mitä hän juuri sanoi?’ Kaikki, mitä taaperot tekevät, on vain niin syötävän söpöä.”

Lisää kasvisruokaa koko perheelle

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle
Gummerus, 2017
Suom. Rita Oksanen
Ännu mera vego, Ordfront Förlag, 2015

IMG_5813Lisää kasvisruokaa koko perheelle on toivottua jatkoa viime vuonna suomennetulle Kasvisruokaa koko perheelle -keittokirjalle. Kaava on sama: resepteillä valmistuu maukasta kasvisruokaa helposti. Periaatteena on, että ohjeet ovat täysin vapaita lihasta sekä kalasta, mutta kananmunia ja maitotuotteita ne saattavat sisältää. Yli puolet resepteistä on kuitenkin vegaanisia tai helposti sellaisiksi muuntuvia. Varsinaisia lihankorviketuotteita, kuten soijarouhetta, ei käytetä.

Edeltäjänsä tapaan teos on maukasta luettavaa niin itseni kaltaisille kasvisruokapäiviä harrastaville sekasyöjille kuin varmasti kovemman luokan kasvissyöjillekin. Se on pullollaan hauskoja ideoita kaoottisen kiireen, arjen ilojen ja viimeinkin koittavan vapauden hetkiin, erikoistilaisuuksia, kuten joulua, brunsseja ja grillijuhlia, unohtamatta. Reseptien helppoudesta ei missään kohtaa tingitä, ainoastaan niiden ottama vaiva ja sitä kautta aika vaihtelevat teemojen mukaan. Vapaapäivinä kun monilla on mahdollisuuksia ja haluja uhrata ruoanlaitollekin jokunen tovi enemmän.

Tekijöiden jo tutuksi tullut rentous on ennallaan sekin – ja hyvä niin, itse en ainakaan jaksa innostua minkään sortin ruokamoralisoinnista. Lasten ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja-kirjailija Lisa Bjärbo tuntevat selvästi teemansa – terveellisen kasvisruokavalion ja lapset ruokailijoina – mutta jättävät kuitenkin lukijalle mahdollisuuden tehdä itse omat valintansa. Toiset syövät kasvisruokaa päivittäin, toiset viikoittain, toiset vieläkin harvemmin. Pääasia että syövät.

IMG_5817 - Versio 2Varsinaista käytännön kokemusta olen ehtinyt kartuttaa vasta vähän, mutta vakuuttavalla menestyksellä. Niin mango masalassa, halloumistroganovissa kuin tacopiirakassakin maut olivat kohdallaan. Seuraavaksi kokeilulistalla ovat vegaaniset, eli munattomat, marengit, joiden pariin pääsyä odotan jo innolla.

Mitä kirjan ulkonäköön tulee, se on kauneudessaan ja houkuttelevuudessaan sisartaan vastaava. Jotakin teoskaksikon ulkoisesta viehättävyydestä kertoo sekin, että keittokirjoihini käsiksi päästessään perheemme taaperoedustaja haluaa aina lukea juuri näitä opuksia. Kasvisruokavalistusta tämäkin.

Oikein suuri suositus.

Kasvisruokaa koko perheelle

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Kasvisruokaa koko perheelle 
Gummerus, 2016
Suom. Rita Oksanen
Mera vego : mat för hela familjen, Ordfront Förlag, 2014

kasvisruokaa_koko_perheelle03684Kasvisruokaa koko perheelle, nimenomaan – ainakin silloin tällöin.

Mitä kasvisruokaan tulee, tuossa se filosofia, jota itse olen tottunut noudattamaan. Pidän kasviksista vallattomasti ja syönkin niitä paljon, huomattavasti enemmän kuin lihaa. Kasvissyöjäksi en kuitenkaan ole koskaan ajatellut alkaa, haluan pysytellä sekasyöjänä. Näin jo yksin siitä syystä, että miekkostani, lihansyöjää henkeen ja vereen, ei kasvissyöntiin ihan helpolla käännytettäisi, ja minusta on mukava nautiskella ruoasta yhdessä, keskustella samoista makuelämyksistä. Mutta kasvisruokapäivä vaikkapa kerran viikossa voisi meidän perheessämme olla täysin mahdollinen, tavoittelemisen arvoinen asia. Varsinkin kun keskuuteemme on muutama kuukausi sitten saapunut pieni olento, jota lähden innoissani ohjaamaan kohti monipuolisen ruokailun ihmemaailmaa.

Joka tapauksessa mitä-tänään-syötäisiin -kysymykseen vastausta etsiskellessäni löydän itseni hirvittävän harvoin spontaanisti pelkän kasvisruoan ääreltä. Tuntuu haasteelliselta keksiä hyviä ja monipuolisia kasvisaterioita, vaikka lisäkkeiden ominaisuudessa niitä aina valmistamiini aterioihin sisällytänkin. Ja juuri tässä kohtaa nyt esittelemäni Kasvisruokaa koko perheelle astuu parrasvaloihin enemmän kuin toivottuna vieraana. Teoksen sivuilta löytyy kymmenittäin reseptejä, joiden avulla valmistaa kasvisruokia mitä erilaisimpiin tarpeisiin: arjen kaaoksen keskelle, hieman kiireettömimpiin arkipäiviin, viikonlopun vapaahetkiin tai niihin momentteihin, kun oikealta tuntuu vain herkuttelu. Huolimatta siitä, vaativatko reseptit aikaa enemmän vai vähemmän niitä tuntuisi yhdistävän helppous, näihin ruoanlaittopuuhiin voi ryhtyä varmasti miltei jokainen. Ja mitä kokemukseeni tulee, uskaltaisin kutsua yhdistäväksi tekijäksi myös ruokien herkullisuutta. Testaamani tomaattikeitto, munakoiso-kesäkurpitsalasagne, salaatti paistetuista uusista perunoista sekä kookoksella maustettu linssikeitto olivat kaikki makoisia.

Reseptien ohella teos kätkee kuoriensa väliin joitakin aukeamallisia hyödyllistä tietoa niin kasviruokailusta kuin lapsiperheen ruokailusta ylipäätään. Lisäksi on mainittava, että opuksen rento, ei vaatimalla vaativa tai missään mielessä nipottava suhtautuminen kasvisruokailuun antaa sille ehdotonta lisäarvoa. Kasvissyönti – tai syömättömyys – on kuitenkin jokaisen oma valinta, vaikkakin ainakin jossain määrin suositeltava sellainen. Sopivasti pupuilua mahtuu varmasti jokaisen elämään!

Sangen, sangen suositeltava opus.

Uusi kokki kotikolossa

Elämä on kyllä ihmeellistä. Vielä reilu viikko sitten en kuitenkaan lähimainkaan ymmärtänyt kuinka ihmeellistä…

Niin, niille jotka eivät sitä tekstieni rivien läpi ole vielä lukeneet, kerrottakoon nyt, että viimeiset yhdeksän kuukautta ovat kotikolossa täyttyneet odotuksesta. Himpun verran yli viikko sitten tuo odotus palkittiin, eikä tämän jälkeen mikään ole ollut entisellään – eikä tule olemaankaan; me kaksi ja keittiö on historiaa, me kolme ja keittiö nykyisyyttä sekä tulevaa.

Tässä siis syy blogin hiljaiseloon. No, eilen varmistui ristiäispäivä, joten eiköhän sitä leivontahammasta pikku hiljaa ala taas kolotella, sikäli mikäli Pikku-Kokki sallinnee tämän tyyppisen toiminnan toteutumisen.