Ja niin Kotikolo sai taas uuden asukkaan – tervetuloa rakas Neiti-Kokki!

Näin on meitä kotikololaisia ja toistamiseen kohdannut tuo maailman suurin ilo ja ihmetys, kun seuraamme lieden äärelle liittyi jo toinen apukokki. Pikku-Kokki sai nimittäin siskon, Neiti-Kokiksi häntä täällä kutsuttakoon. Näin ollen mikäli blogi tuntuu viettävän jonkin sortin hiljaiseloa, voitte osoittaa syyttävällä sormella tuoretta pikkuihmistämme, joka saattaa nyt hiukan napata kokkailuajastamme. No, ristiäispäivä tosin on jo lyöty lukkoon eli kohta pääsee ainakin leipomaan.

d6a66e4d-4740-47f4-9b5a-f81dd6f87905Maanantaina Pikku-Kokista tuli kerholainen ja seuraavana päivänä isoveli, kuukauden etuajassa, joten myllerryksessä on hänenkin maailmansa. Jännityksellä odotamme kuinka yhteiselo pikkusiskon kanssa lähtee liikkeelle, mutta ainakin ensimmäiset päivät ovat olleet lähinnä pussailua ja pienten sormien ihmettelyä. Toivotaan, että homma jatkuu samaan malliin.

Kohta meillä siis kokataan toivottavasti jo neljän kokin voimin. Aika huikeaa! Ensin toki on selvitettävä minkälainen suhtautuminen Neiti-Kokilla on ruokaan ja sen valmistukseen, mutta ainakin Pikku-Kokista on kasvanut todellinen kulinaristi, josta olemme todella innoissamme.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 65: Leikkipaikkaa mä metsästän

Vaikka Pikku-Kokki onkin selvästi vanhempiensa kaltainen kulinaristi, joka pitää niin syömisestä kuin ruoan valmistamisestakin, olemme todenneet, että parhaimman mahdollisen ja kaikille osapuolille miellyttävän ravintolakokemuksen takaavat kaksi asiaa. Niitä molempia ei välttämättä tarvita, vain toinen riittää mainiosti. Nämä kaksi asiaa ovat leikkipaikka ja seisova pöytä.

Seisovan pöydän löytäminen ei tietenkään ole vaikeaa; viikonloppuisin ravintolat tarjoilevat nykyään ympäri vuoden mitä ihastuttavimpia brunsseja, aamuihmisinä myös erilaiset aamupalat sopivat hyvin meidän päiväohjelmiimme. Kun erilaista maisteltavaa on tarjolla paljon, on Pikku-Kokin kiinnostus taattu ja useasti hän viihtyisi ruokapöydässä kaikista pisimpään, silloin ei muuta tarvita.

IMG_7765Mitä viime aikaisiin à la carte -kokemuksiimme taas tulee, olemme joutuneet toteamaan, että parempi tinkiä hieman ruoasta, jos ravintola tarjoaa sen kaikista tärkeimmän, leikkipaikan. Sillä odottelu ei ole se Pikku-Kokin juttu ja saattaapa joskus käydä niinkin, että tilattu annos ei taaperoamme innosta. Mutta leikki innostaa, varsinkin kun lelut ja vempeleet ovat jotakin totutusta poikkeavaa. Kummallisuuksia ei suinkaan tarvita, yksinkertaiset asiat riittävät mainiosti, jonka takia olemmekin olleet hieman ihmeissämme siitä, kuinka vaikeaa tällaisia leikkipaikalla varustettuja ravintoloita onkaan löytää. Tietenkään leikkipaikat eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, eikä monella varmasti tulisi mieleenkään lähteä taaperon tai leikki-ikäisen kanssa pikkuruiseen fine dining -ravintolaan, mutta yllättävän harvoissa perus perheravintoloissakaan on mietitty tätä puolta. Lapset ovat kuitenkin noita tulevaisuuden ravintola-asiakkaita, eikä vanhempienkaan parempi viihtyvyys varmasti haitaksi ole.

Koska uskon, että moni muukin on mietiskellyt asiaa, ajattelin koota alle listan muutamista hyväksi havaituista leikkipaikallisista ravintoloista. Valitettavasti kertomuksen kuvitus jää heikonlaiseksi yksinomaan siitä syystä, että usein näissä paikoissa olen yksinkertaisesti unohtanut kameroimisen. No, näitä tulee varmasti lähivuosina koluttua vielä paljon lisää ja samoja paikkoja toistamiseenkin, joten eiköhän kuvienkin aika vielä tule. Tässä joka tapauksessa listaus, simppelisti aakkosjärjestyksessä eri kaupungit huomioon ottaen. Olisipas mukavaa, jos asiasta kiinnostuneet kommentoisivat alle myös omia kokemuksiaan, näitä ideoita ei ole koskaan liikaa. Päin vastoin, ravintolaharrastuksen omaava perhe alkaa olla ihmeissään, kun vaihtoehdot yksinkertaisesti tuntuvat loppuvan, eikä lista ole vielä pitkäkään.

Osa paikoista on tottahan toki enemmän tai vähemmän tavanomaisia ketjupaikkoja, mutta kaikista seuraavista olemme saaneet ainakin kelvollista ruokaa ja niin on useimmiten Pikku-Kokkikin. Toki lastenlistalta saattaa tuntua löytyvän ainoastaan masentavan tuttua nakit ja ranskalaiset -linjaa, mutta ainakin itse olen huomannut, että kysyminen kannattaa, eivätkä ranskalaiset tähän mennessä ole vielä koskaan eksyneet Pikku-Kokin lautaselle. Tilalle on saanut niin uusia perunoita kuin perunamuusiakin, viimeksi valmistivat jopa uunikasvikset, jotka lämmittivät erityisen suuresti sekä äidin että pienen kasvisfanimme sydäntä. Hauskaa tämä lastenlistalta valikointi.

Espoo:
Il Gabbiano (Sello, Ratsukatu 3)

Helsinki:
Casa Mare (Gyldenintie 6)
Italo (Forum, Kukontori, Mannerheimintie 20)
Weeruska (Porvoonkatu 19)
* Erityisesti haluan mainita Weeruskan sunnuntaibrunssin, joka yhden testikerran perusteella vakuutti meidät niin suuresti, että sitä on ilman muuta päästävä kokeilemaan vielä tulevaisuudessakin.
White Lady (Mannerheimintie 93)
* Tässä meilahtelaisklassikossa lapset syövät aikuisten ruokailun yhteydessä huomattavan huokeaan hintaan (3,50€).

Lahti:
Pancho Villa (Kauppakatu 18)

IMG_7801Lempäälä:
Coyote (Ideapark, Ideaparkinkatu 4)
* Ravintola ansaitsee paikkansa listalla vain ja ainoastaan hienon Aku Ankka -lentokoneensa vuoksi. Ruoasta ei sen enempää, mutta en halua suositella.

Tampere:
Bella Roma (Itäinenkatu 5-7)
Piazza Foodfactory (Hämeenkatu 1)

Turku:
Rico (Eerikinkatu 12)

Vantaa:
Fonda Del Sol (Jumbo, Vantaanportinkatu 3)
Wanda’s (Liesikuja 5)
* Kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittu myyrmäkeläinen lähiöravintola, jonka vuoksi kannattaa tehdä ravintolaretki vähän kauempaakin. Kaksi maistelemaani purilaista ovat olleet vallan mainioita ja leikkipaikkakin yksi parhaista.

Pujahdus eteläisellä Uudellamaalla: Tammisaari, Hanko ja ihastuttava aurinko

Kun kolme vuotta sitten, kesällä 2015, teimme ensimmäisen retkemme Tammisaareen ja Hankoon, päätimme että viimeiseksi se ei jäisi. Silloin nimittäin satoi niin paljon ja tuuli niin kylmästi, että käteen jäi lähinnä ajatus siitä, mitä nämä kaksi tunnelmallista pikkupaikkaa voisivat olla, jos ilma olisi aurinkoinen; jos saisi ihastella huviloiden reunustamaa Hangon rantaraittia, tutkia Tammisaaren vanhan kaupungin ihastuttavia kujia puutaloineen. Syödä jäätelöä ja ruokailla terasseilla. Niin, silloin haaveilimme kaikesta tästä, nyt se oli silkkaa todellisuutta. Kiitos kesä 2018, sinä olet mahtava!

 

Kaksi päivää Suomen eteläisessä kärjessä kuluivat lähinnä ympäriinsä tallustellen. Koska tahtimme tänä päivänä määräävät pitkälti Pikku-Kokin jaksaminen sekä viihtyminen, tulimme viettäneeksi sangen pitkiä aikoja melko kummallisissakin paikoissa; Hangossa ykkösjuttu taisi olla Casinon pihassa kukkia – sekä pikkupoikia – suihkiva sadettaja, Tammisaaressa voiton taas vei luontokeskus, jossa luultavasti olisimme viettäneet koko päivän, mikäli Pikku-Kokki olisi päässyt päättämään. On tämä elämä vaan vaihtelevaisuudessaan niin hauska kokonaisuus: silloin kolme vuotta sitten olisimme varmasti istuneet tovin jos toisenkin terassilla lämpimästä auringosta ja kylmästä juomasta nautiskellen, nyt käytimme tuon ajan hiekkakakkuja rakennellen, keinua keinuttaen. Toki on myös asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Yksi niistä on jäätelö – jonka pallokoko muuten Tammisaari-Hanko -akselilla on siinä määrin muheva, että jälkiruoka kannattaa ehdottomasti poimia kioskilta matkaan. Minä ja Pikku-Kokki popsimme yhteisen, ja saimme aivan tarpeeksemme – ainakin, jos minulta kysytään.

 

Mutta jotta tähänkin tarinaan saataisiin edes hiukan ruokapuolista näkökulmaa, kerron teille ravintolavalinnoistamme. Aloitetaan siitä paremmasta, siitä ehdottoman suosituksen ansaitsevasta. Hangossa olimme jo etukäteen päättäneet ruokailla Itäsatamassa, jossakin rannan ihastuttavista punaisista makasiinirakennuksista. Harkinnan jälkeen valikoimme ravintolaksemme Skifferin eli toisin sanoen söimme samassa rakennuksessa kuin viimeksikin. Tällöin meitä palveli ravintola Pirate ja tällöin sujahdimme syvälle ravintolan hämyisiin sisätiloihin, sinne josta ei ollut näköyhteyttä ympäröivään ulkomaailmaan, tuonne sateen ja tuulen valtakuntaan. Nyt ei satanut, nyt ei tuullut, nyt nappasimme paikan aurinkoiselta terassilta, sen viimeisen varjoisan sellaisen.

 

Ravintola Skiffer kuuluu pieneen ketjuun, jonka muut toimipisteet löytyvät Helsingistä. Ohi korvien paikka ei ollut minulta suinkaan mennyt, mutta kokeilukäynti oli vielä suorittamatta. Koska minun teki mieleni salaattia ja Aleksille maistui pizza, Pikku-Kokista puhumattakaan, vaikutti Skiffer vastaavan hyvin tarpeitamme. Ja näin se tekikin, pizza oli parasta vähään aikaan, myös lasten versio, josta minullekin riitti sopivasti makusteltavaa. Oma lämminsavulohisalaattini oli myös todella maukasta. Kalaa oli paljon, mummonkurkut ja pikkelöidyt porkkanat sopivat annokseen mainiosti. Kokonaisuudessaan Skifferin tarjonta tuntui erityisen tuoreelta. Siis suositukseni.

IMG_9557Mitä Tammisaaren ravintolakokemukseemme tulee, ei se ollut aivan yhtä ensiluokkainen. Valitsimme paikaksi Motelli Marinen yhteydessä toimivan ravintolan. Tiedä häntä, ehkäpä se oli ruokalistalla komean kuuloisena kukoistava talon hampurilainen, joka houkutteli meidät tähän parhaat päivänsä nähneeseen ravitsemusliikkeeseen, mutta joka tapauksessa olisimme ehkä voineet valita hiukan paremminkin. No, ceasarsalaatti kanalla oli ihan perushyvä, samoin Aleksin edellä mainittu talon hampurilainen. Eniten annoksestaan taisi kuitenkin tykätä Pikku-Kokki, joka popsi ateriansa oikein tyytyväisenä. Kanaa, grillattua ananasta ja uusia perunoita, mikäs siinä. Vaikka me ateriavalinnoissamme taisimmekin ihan hyvin onnistua ja vaikka aurinkoinen iltapäivä Marinen  terassilla tarjoilikin mukavaa perhepäivällisaikaa, olisi Tammisaaresta varmasti löytynyt jotakin mieleenpainuvampaakin. No, ensi kerralla sitten.

Kaiken kaikkiaan Tammisaari ja Hanko ovat erittäin suositeltava vaihtoehto, mikäli kotimaan matkailusta perustaa. Espoosta paikkeille huristelee reilussa tunnissa, joten eiköhän ainakin meidän perheemme tule tekemään vielä vierailun jos toisenkin.

Blogin pitämisen ihanuudesta – reseptin kera

IMG_5832Tunnelmalliset on toiminut enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo reilut viisi vuotta. Jännää; niin ne vuodet vierivät. Kotikolossa on valmistunut satoja ja taas satoja ruokia ja leipomuksia, ihastuttavat ravintolaelämykset ovat rikastuttaneet elämäämme ja monen monituiset keittokirjat ja ruokalehdet on luettu läpi tarkkaakin tarkemmin. (Tässä välissä mainittakoon, että puolitoistavuotiaan Pikku-Kokin yksi rakkaimmista kirjoista on toden totta kasviskeittokirja – ja ihan hänen omasta aloitteestaan.)

Vuosien aikana Kotikolo on muuttanut ja muuttunut; helsinkiläisistä kerrostaloeläjistä on tullut espoolaisia rivitalokansalaisia ja ikioma grilli kuumenee säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri vuoden. Keväästä syksyyn ruokailemme ainoastaan kotimme sydämessä, lasitetulla ulkoterassilla, ja tänä vuonna on toiveissamme pystyttää Pikku-Kokille leikkimökki pienelle pihapläntillemme. Ei tätä enää vanhaan vaihtaisi, ei millään.

Tärkeintä kaikesta on kuitenkin Pikku-Kokki, perheeseemme reilut puolitoista vuotta sitten saapunut nuori herra. Päivät ja kuukaudet hänen kanssaan ovat kuluneet nopeasti, eikä paluu töihin ole vieläkään tuntunut ajankohtaiselta. Täällä siis jatketaan, mahdollisesti vielä pitkäänkin.

Nyt tullaan siihen kohtaan, miksi kotoilu sopii minulle niin hyvin. Sillä tosiasiahan on, että taaperon kanssa kaksin vietetyt päivät eivät suinkaan aina ole ruusuilla tanssimista. Ne ovat usein pitkiä ja tylsiä; ensin odotellaan lounasta ja sitä seuraavia päiväunia, sitten iltapäivän parasta hetkeä, kun saamme Aleksista vihdoin seuraa. Samanlaiset päivät seuraavat toisiaan, eikä talvi vielä koskaan ole tuntunut näin pitkältä. Mutta silti tämä on ihanaa, ainutlaatuista aikaa. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että ilman Tunnelmallisia minä saattaisin olla jo niin sanotusti töiden partaalla. Mutta ei, aina kun minulla on vapaa-aikaa, aina kun Pikku-Kokin silmä välttää, minä pakenen Tunnelmallisten pariin: kirjoitan, suunnittelen, valmistan tai valokuvaan. Tämä harrastus on niin sanotusti vienyt mukanaan. Ja mukanaan se ainakin välillisesti on vienyt myös Aleksin, joka perusti vuodenvaihteessa Parhaat Ruokablogit -sivuston – minun ideani pohjalta muuten. Nyt olemme sitten molemmat sukeltaneet ruokablogien maukkaaseen maailmaan. Mahtavaa!

Näin tällä kertaa, terveisin Pikku-Rouva, kotirouva toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

url

P.S. Laitetaanpa tähänkin ihan muodon vuoksi resepti kyytipojaksi, ruokablogista kun kuitenkin on kysymys. Broileriohratto oli hyvää, mutta mikäli vahvat maut miellyttävät kannattaa rinnalle lisätä hiukan vaikkapa mielimaustekastiketta. Meiltä uupunut pinnan parmesaanihuntu tuo varmasti myös oman mahtilisänsä. Mukava arkiruoka, johon ohra tuo terveellisyyttä esimerkiksi risoton riisiin verrattuna.

Broileriohratto

4 annosta

IMG_7979300 g broilerin jauhelihaa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl currya
0,5 tl (savu)paprikajauhetta
1 dl ranskankermaa
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
2 lehtisellerinvartta
1 l kanalientä
3 rkl (oliivi)öljyä
2,5 dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
2 dl pakasteherneitä
1 tl kuivattua timjamia
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl kurkumaa

IMG_7981Pinnalle:
tuoretta basilikaa ja/tai tomaattia
0,5 dl parmesaaniraastetta
(maustekastiketta maun mukaan)

Paista jauheliha öljyssä juuri ja juuri kypsäksi. Mausta suolalla, currylla ja paprikalla. Lisää ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste jauhelihan sekaan.
Kuori ja silppua sipulit. Leikkaa fenkolista pois kova kanta ja leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi sellerinvarret.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi.
Mittaa öljy kattilaan, kuullota sipulit pehmeäksi. Lisää ohra, kuumenna hetki ja aloita kuuman liemen lisääminen kauhallinen pari kerrallaan. Lisää lientä sitä mukaa, kun se imeytyy suurimoihin.
Lisää fenkoli ja selleri, kun suurimot ovat puolikypsiä eli noin 20 min. kuluttua. Kokonaisten ohrasuurimoiden kypsyminen kestää noin 40 min.
Lisää herneet ja jauhelihaseos kypsään ohrattoon. Kuumenna ja mausta timjamilla, pippurilla ja kurkumalla.
Ripottele annosten pinnalle silputtua basilikaa ja tomaattiviipaleita sekä parmesaaniraastetta.

Yhden keiton kolmet kasvot

Meidän perheessämme on kolme jäsentä. Vaikka yleensä pidämmekin samoista ruoista, ja ainakin me kaksi perheemme aikuisjäsentä syömme yhteisillä aterioilla samasta padasta, on meilläkin joitakin poikkeavia ruokamieltymyksiä. Yksi suurimmista makueroavaisuuksistamme liittyy keittoihin. Minä söisin suurimman osan keitoista mieluiten kirkasliemisinä, Aleksi ei käsitykseni mukaan pidä kirkasliemisyydestä ollenkaan. Kun soppaan lisätään se, että Pikku-Kokki ei vielä oikein pärjäile liemen kanssa laisinkaan, olemme oikeastaan melko haastava keittoperhe.

IMG_7933Niin tai näin, keitot ovat joka tapauksessa yksi omia suosikkiruokiani ja näinpä valmistan niitä usein, kaikesta huolimatta. Tällä kertaa työn alla oli jauhelihakeitto ja koska tietysti on mukava aikaansaada kaikkia ruokailijoita miellyttävä lopputulos, syttyi matkan varrella päälleni idealamppu; päätin muokata ruokaa pikkuhiljaa jokaiselle meistä sopivaksi.

Pikku-Kokki söi keittonsa ilman lisättyä suolaa ja pienen liemimäärän kera. Seuraavaksi erottelin keitosta oman runsasliemisen versioni, johon lisäsin hieman suolaa. Aleksin kuvissa näkyvään annokseen sujautin reilun tuorejuustotujauksen, jolloin keiton luonne muuttui täysin toisenlaiseksi. Kaikki olivat tyytyväisiä versioihinsa ja päätinkin hyödyntää tätä keinoa tulevaisuudessa niin ikään. Tällä tavoin ei myöskään tarvitse syödä montaa päivää tismalleen samaa ruokaa, jos sattuu tekemään kattilallisen keittoa vaikka vain itselleen. Oivallista ja sangen helppoa!

Monen maun jauhelihakeitto

4 annosta

IMG_79361 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
1 l vettä
1 lihaliemikuutio
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
4 perunaa
3 porkkanaa
300 g maissia

Mahdolliseen muunteluun:
50-200 g maustamatonta tuorejuustoa

Pinnalle:
tuoretta yrttisilppua ja/tai tomaattia

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne öljyssä kattilassa. Lisää jauheliha ja ruskista se kevyesti. Lisää vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Mikäli haluat tehdä pienelle lapselle ystävällisen, vain liemikuution suolan sisältämän version, jätä suola vielä tässä vaiheessa lisäämättä.
Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja viipaloi porkkanat. Lisää perunat ja porkkanat kattilaan. Keitä keskilämmöllä kannen alla 15–20 min. kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää maissit joukkoon hieman ennen keiton valmistumista.
Erottele tässä vaiheessa suolaton annos omaan astiaansa.
Lisää suola ja tarkista maku.
Mikäli haluat tehdä juustoisen version, lisää keittoon tai osaan siitä sopivaksi katsomasi määrä tuorejuustoa. Lämmitä, mutta älä enää keittele kovasti.
Koristele lopuksi haluamallasi tapaa.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 8: Hullu kuin äidiksi tullut : Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus

Tähän sunnuntai-aamuun teki mieli jakaa kirjavinkki, joka nimestään huolimatta sopii lukemiseksi varsin monille; äideille, äitiydestä haaveileville sekä vielä tuota mahdollisuutta pohdiskeleville, mikä jottei miehillekin. Kaikkiin kirjan mielipiteisiin en toki yhdy, mutta mielenkiintoa se herätti monella tapaa. Siis suosittelen kurkistamaan!

1414_l_hullu_kuin_aidiksi_tullut_etukansi_240ppiIrene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut : äitiyden pilvilinnat ja todellisuus
Minerva, 2018

Hullu kuin äidiksi tullut on hyvä kirja. Sen kirjoittaja, toimittaja ja Mutsie-blogisti, Irene Naakka kuvaa aidosti ja kaunistelematta raskauden, synnytyksen, äitiyden ensihetkien ja äidiksi kasvamisen herättämiä tunteita, sitä kuinka tuo kaikki ei välttämättä olekaan niin täydellistä ja ihanaa. Myytti täydellisestä äidistä murtuu, pilvilinnoista romahdetaan todellisuuteen. Sillä varmasti ovat harvassa ne äidit, joille näin ei kävisi, edes jossakin muodossa; eihän täydellistä ihmistä olekaan, joten miksi olisi täydellinen äiti?

Hullu kuin äidiksi tullut sopii lukemiseksi monille; äideille, äitiydestä haaveileville ja niille, jotka eivät vielä tiedä, onko äitiys heitä varten. Myös miehille teoksen lukemisesta voisi olla paljonkin hyötyä, se opettaa. Kuten sanottua kirjan teksti on rehellisen siloittelematonta, joten tietyn tyyppisten, ehkäpä esimerkiksi niiden, joissa kiertelemättämyys saattaa aiheuttaa pelkotiloja – mitä vaikkapa synnytykseen tulee – kannattaa jättää tämän kirjan lukeminen vasta omien kokemusten jälkeiseen aikaan. Mutta tiedä häntä, toisille saattaa tehdä hyvääkin lukea tämä etukäteen.

Suhteellisen tuoreena äitinä itsekin luin Naakan kirjan suurella mielenkiinnolla yhtyen useisiin hänen mielipiteistään sekä kokemuksistaan varsinkin mitä stressaavaan odotusaikaan tulee. Joka kohdassa en kuitenkaan ollut samaa mieltä, enkä itse ole kokenut synnytyksen jälkeistä masennusta, josta Naakka kirjassaan puhuu. Loppujen lopuksi taidamme ihmisinä – ja äiteinä – olla hyvinkin erilaisia, mutta siitä viis, lukukokemuksena tämä oli mainio, sai palaamaan moniin menneisiin kultahetkiin.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 63: Ravintola Bella Roma; taaperoystävällisyyttä ennen kaikkea

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka päädyimme viettämään tamperelaista päivällishetkeämme pizzeria Bella Romassa. No, talvilomapäiviä suunnitellessamme ja ruokapaikkoja valikoidessamme kirjoitin Googleen yksinkertaisesti: Tampere ravintola leikkipaikka. Siinä siis ensisijainen kriteerimme. Vähän se toki hirvittää, kun ympärillä on hienosta ravintolatarjonnastaan tunnettu kaupunki, mutta näin tällä kertaa. Me valitsimme ennen kaikkea mahdollisuuden nauttia – kiireettömästä ruokailuhetkestä.

Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisessa teollisuusympäristössä, sijaitseva ravintola on miljööltään perusmukava. Takka, röpelöiset kiviseinät, kuparipannut ja valkosipuliköynnökset tuovat sopivasti ilmettä, punavalkoruudullisilta liinoilta ei tietysti italialaisuuden nimissä voida välttyä. Mutta mikäs niissä. Jos olisi perjantai- tai lauantai-ilta, ravintolassa olisi luultavasti sangen lämmin tunnelma. Näin tiistai-iltapäivänä ympärillä näkyy vain muutama toinen seurue.

Valikoimme pöydän leikkinurkkauksen välittömästä läheisyydestä ja toteamme oitis, että ainakin tältä osin ravintolavalinta osui nappiin. Pienen pöydän ympärille on koottu leluja, kirjoja, piirustustarvikkeita sekä kaiken huipuksi pieni – mutta sitäkin suuremman huomion nappaava – televisioruutu. Pikku-Kokki vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Puhutaanpa sitten hieman ruoasta, syömään tänne kuitenkin on tultu. Alkuruokalistalta mikään ei onnistu viekoittelemaan meitä puolelleen, joten päätämme käydä oitis pääruokien kimppuun. Pizzeriassa kun ollaan, valikoi Aleksi kuuliaisesti oman annoksensa ravintolan laajalta, liki kolmekymmentä vaihtoehtoa sisältävältä pizzalistalta. Maalaiskanaa, pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa ja parmesania sisältävä pizza (15,90€) kuulostaa kieltämättä hurmaavalta. Itse sitä vastoin päädyn maalaissalaattiin, sen paistettua nieriää sisältävään versioon (16,00€). Pikku-Kokin kohdalla hyödynnämme ravintolan tarjoamaa etua valikoida lastenlistalta annos eurolla aikuisen ruoan yhteydessä. Hänelle siis spaghetti bolognese.

IMG_7767Annosten saapuessa ensituntuma on hyvä. Sekä pizza että salaatti näyttävät maukkailta. Todellisuus on sitten kuitenkin hieman toinen. Kun kalanpalasia siirtää, paljastuu oma salaattini melko pitkälti pelkäksi salaattisekoitukseksi, mitä nyt mukana on hiukan tomaattia, artisokkaa, oliiveja ja perunoita sekä krutonkeja, joiden rasvaisuus ei houkuttele. Plussaa kuitenkin siitä, että nieriää on runsaasti ja salaatin muutkin komponentit – paitsi se tylsä salaattisekoitus ja ylirasvaiset krutongit – ovat maullisesti kohdallaan. Kun raastepöydästä noutaa annokseen valkosipulikastiketta ja rinnalle hiukan leipää, voidaan puhua jo ihan kelpo suorituksesta, jossa hinta-laatusuhde on hyvä.

Myös Aleksin pizza vaatii visiittiä raastepöydässä, sillä kokki on pihistellyt täytteissä ja lopputulos on luultua kuivempi. Pizzassa on melko runsaasti pelkkää pohjaa sisältäviä kohtia, eikä tuo pohjakaan ole ihan sitä, mitä ravintola nettisivuillaan lupaa: ”Hartaudella tehty huippulaadukas pizzapohja.” No jaa. Niiltä kohdin, joihin täytteet osuvat maku on kuitenkin mainio – ja raastepöydän lisäfetalla lopuiltakin osin. Mutta eihän tämä nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mene. Pikku-Kokin pasta-annos on nimensä mukainen: spaghettia ja jauhelihakastiketta, ihan maukasta sellaista. Kyllä tästä mielellään euron pulittaa. Lastenannoksella on mukavasti kokoa, joten pikkuisemme evästää tästä vielä seuraavanakin päivänä.

1f445820-4aa1-4e7b-9987-1bef7d7bd922Jälkiruokahampaan kolotusta Aleksi hoitaa suklaakakkuannoksella (7,50€), jossa lisäkkeiden rooleihin on valittu vaniljaliköörillä marinoituja marjoja (eli jonkin sortin puolukkahilloa) sekä vaniljajäätelöä. Minä ja Pikku-Kokki sen sijaan haluamme herkutella jäätelöllä. Koska jäätelöallas sattuu olemaan rikki, on valinta tehty helpoksi: molemmille pallot vaniljaa (à 3,20€). Suklaakakku on hyvää, joskin Aleksi toteaa ”liköörisöidyt” marjat mauttomuudessaan annoksen kannalta täysin turhiksi, pelkkä vaniljajäätelö riittäisi. Meille tarjoiltu italialainen jäätelö onkin todella hyvää ja niin ikään minä sekä Pikku-Kokki nautimme jälkiruoistamme.

Pienistä kompasteluistaan huolimatta Bella Roma tarjoaa meille mukavan perhepäivällisen ja mikä tärkeintä kaikista, viihtyvyyttä koko konkkaronkalle. Vaikka ruoka ei olekaan täydellistä – tai edes ihan lähellä sitä – maistuu se paljon paremmalle, kun kaikilla on oikeasti kivaa. Kyllä nuo leikkipaikat vaan saavat ihmeitä aikaan ja näinpä ihmettelenkin, miten niitä on niin kovin vaikea löytää. Tietenkään ne eivät sovi kaikenlaisiin paikkoihin, mutta hyvin moniin kuitenkin. Niiden ei tarvitsisi olla isoja, ne veisivät vain pienen nurkan ravintolasalista. Tämä pieni nurkka saisi paljon iloa aikaan. Miettikääpä tätä, ravintoloitsijat, vähintäänkin perheystävällisyyden nimissä. Nuo pienet leikkijät ovat jonakin päivänä ihan ”oikeita” asiakkaita.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5