Kirkas lohikeitto? Toimii!

IMG_9224Harvemmin – jos koskaan – on tullut maisteltua kirkasliemistä lohikeittoa. Jotenkin tuohon ruokalajiin tuppaa aina yhdistymään liemen valkoisuus tai silloin tällöin punaisuus, mikäli kala on kerman tai vastaavan sijaan polskahtanut tomaattien sekaan. Seuraavan tyyppinen kirkkaus lienee kuitenkin kalakeittomaailmassa yleisesti ottaenkin harvinaisempaa.

Minä päätin joka tapauksessa kokeilla tätä Maku-lehdestä joitakin aikoja sitten löytämääni ohjetta ja niinhän siinä kävi, että tykästyin kovasti. No, ihmekös tuo, lukeudunhan niin kirkasliemisyyden kannattajiin kuin lohen ystäviinkin. Pikku-Kokki näytti niin ikään vihreää valoa, joten homma meni kaiken kaikkiaan putkeen ja sain taas uuden reseptin, jota käyttää jatkossakin. Kiva kalajuttu!

Kirkas lohikeitto

4 annosta

5 perunaa
2 porkkanaa
puolikas purjo
2 lehtisellerin vartta
1 rkl rypsiöljyä
1 l vettä
2 rkl kalafondia / 1-2 kalaliemikuutiota
2 laakerinlehteä
8 maustepippuria
8 valkopippuria
300 g lohifileetä
150 g kylmäsavulohta
1 tl sitruunan kuoriraastetta
2 rkl sitruunamehua
1 dl tuoretta tilliä

Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Halkaise, huuhdo ja viipaloi purjo. Huuhdo ja viipaloi lehtiselleri.
Kuullota kasviksia öljyssä pari minuuttia. Lisää vesi, fondi, laakerinlehdet ja pippurit.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla 15 min.
Leikkaa lohi kuutioiksi ja lisää keittoon. Anna sen kypsyä muutama minuutti.
Paloittele kylmäsavulohi ja lisää se keittoon. Keittele vielä hetken aikaa ja mausta keitto sitruunan kuorella ja -mehulla. Lisää lopuksi tilli hienonnettuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s